Onnellinen kertomus yrittäjyydestä

28.10.15

Ajattelitko otsikon luettuasi, että tämä on taas yksi niitä juttuja? Niitä, joissa nokkelin sanankääntein tehdään selväksi, että yrittäjyys on kyllä ihan yhtä mukavaa, helppoa ja palkitsevaa kuin tunkisi tikkuisen saunaklapin takapuoleensa päivä toisensa jälkeen? Sellainen juttu tämä ei nimittäin ole. Yrittäjyys on minulle onni, ja sanon sen ilman ironiaa.

Kerron tämän siksi, että olen viime aikoina lukenut ihan liikaa katkeroituneita yrittäjätarinoita. Olen seurannut keskusteluja, joissa vastakkainasettelussa toisella puolella ovat pienet yksityisyrittäjät sekä kaltaiseni itsensä työllistäjät ja toisella puolella duunarit. Siinä on sitten niillä paskaisilla haloilla mojauteltu kuviteltua vastapuolta päähän puolin ja toisin tai vähintään tungettu puutikkua silmään. On vängätty, miten kurjaa itsellä on ja miten helpolla toinen pääsee. Mä en ole samaistunut kehenkään, vaan hävennyt kaikkien puolesta.
Paskahalkojen keskellä tarvitaan myös onnellisia tarinoita yrittäjyydestä. Koska omasta kokemuksesta tiedän, että ilman niitä moni unelma voisi jäädä puolitiehen. Ei siitä nimittäin ihan hirmuisen kauaa ole, kun istuin Vallilan kotimme makuuhuoneen nurkassa ja olin epätoivoinen.

Olin valmistunut hiljan, eikä minulla ollut töitä. Siis sellaista konkreettista paikkaa, jonne mennä ja olla merkityksellinen. Tahtomattani olin päätynyt freelancer-toimittajaksi – tai kuten silloin ajattelin – väliinputoajaksi. Tein juttuja muutamaan lehteen, mutta ei sillä elänyt. Yritin rynkyttää toimitusten ovia, mutta kukaan ei avannut tai halunnut mielenkiinnosta edes kurkata postiluukusta sisäänpyrkijää. Lähetin meilejä, laadin juttutarjouksia ja soitin puheluita. Olin miehen tuloilla elävä iilimato.
Pikkuhiljaa ja ihan huomaamatta alkoi tapahtua. Sain jutun läpi tuonne ja suosituksen kautta pääsin juttusille toisaalle. Iilimato alkoi saada selkärankaa. Tuli lehtiä, vakijuttupaikkoja ja pätkäduuneja toisen perään. Silti haaveilin koko ajan siitä, että saisin olla töissä jossain ihan oikeasti. Että minulla olisi toimituksessa työpöytä, johon voisin asettua muutamaa kuukautta pidemmäksi, ja keittiön kaapissa kahvimuki, jonka jokainen tietäisi minun omakseni. Halusin kaulaani kulkukortin, jonka kuvasta minua ei enää vuosien päästä nuoremmat kollegat tunnistaisi.

En tiedä, koska nuo haaveet vaikenivat ja lopulta häipyivät. Olisiko se sitten ollut se vahvistuva selkäranka, joka vuosien kuluessa sai mut tuntemaan itseni hyväksi yrittäjänä. Ehkä se oli perheellistyminen ja rytinällä aikuistuminen siinä samalla. Ainakin oman ammatti-identiteetin suora ryhti, varmuus ja ylpeys siihen tarvittiin.
Nyt olen yrittäjä, joka ei vaihtaisi vapauttaan mihinkään. Tajusin sen, kun olin viikonloppuna puhumassa bloggaamisesta seminaarissa, jossa oli kuulijoina toimittajia opiskelijoista eläkeläisiin. Ymmärsin, miten onnekas olen, että olen tykkääjäsukupolvea. Sitä sekopäistä jengiä, jolle vakituisen duunisopimuksen sijaan tärkeämpää ja olennaisempaa on se, että pääsee tekemään vähän kaikkea, mistä tykkää.

Ihan helvetisti se on duunia vaatinut, mutta nykyään saan olla kuin työpaikkojen karkkikaupassa. Valitsen pussiini vain ne työt, joista nautin. Voin ottaa sekä salmiakkia ja suklaata. Joka laarille ei tietenkään ole pääsyä, mutta jos tahtoisinkin yhtäkkiä nallekarkkeja, luottaisin itseeni lähtiessäni niitä tavoittelemaan.
Yrittäjyys mahdollistaa joustavammin työn ja perheen yhteensovittamisen, minkä olen huomannut olevan se olennaisin onnellisuuteni takaaja. Olen pääasiallisesti vastuussa vain itselleni, enkä joudu pelkäämään mediatalojen yt-kierteissä. Ei ole kellokortteja tai työvuoroja. Työt kulkevat mukana, mikä on välillä tietty myös kirous, mutta pääasiallisesti asia, joka tuo tärkeän kokemuksen vapaudesta.

En tiedä, missä tulen olemaan ja mitä teen työkseni ensi vuonna. Mutta se ei ahdista, vaan ainoastaan kutkuttavalla tavalla jännittää. Mulle on tullut eteen niin mahtavia duunijuttuja, että mitähän tuolta on vielä tulossa! Ehkä kirjoitan satuja. Ehkä teen töitä floristina. Ehkä suunnittelen täydellisiä lastenvaatteita. Ehkä saan apurahan valokuvausopiskeluun. Ehkä luon huokuttelevia ja kotoisia tiloja. Ehkä opin tekemään täydellisen cappuccinon. Ehkä asun perheen kanssa Ranskan maaseudulla ja vedän kukoistavaa viinitilaa. Oli mitä oli, sen tiedän, että yrittäjänä mikä vain on mahdollista.

Lue myös nämä

37 kommenttia

  1. No huh huh mikä teksti!! Kun mä luin tota, kiljuin riemusta ja samaistumisen tunteesta. Nyt pyörähti neljäs vuosi yrittäjyyttä itselläni täyteen ja jumalauta että tää on siistiä!! Tämä on juurikin sitä, että apua mitä siistiä sitä seuraavaks tapahtuukaan! Kun voi antaa palaa just siihen suuntaan kun intohimot vievät.

    Vaikka olisin voinut ottaa vastaan parikin kertaa paikan erittäin kovassa (ja erittäin hyvin palkatussa) alan yrityksessä, kieltäydyin ja päätin vain uskoa omaan intuitiooni. Ja pitää siitä kiinni, minkä olin jo saavuttanut: vapauden. Mitä kaikkea se vapaus onkaan tuonut mukaan! Muutaman vuoden sisällä olen päässyt toteuttamaan jo kymmeniä unelmiani, ja älyttömän hienoja juttuja vaan tulee koko ajan lisää. Kuten huominen perheen lomamatka, ei tartte kysellä pomolta lupia reissuun, kunhan vaan lähtee :)

    Eniveis, mahtava teksti :D Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä teidän kumpaisenkin kanssa! Hiton hienoa tekstiä ja iso peukku. Tällaisia yrittäjiä oikeasti tarvitaan. Asenne ratkaisee. Aina!!

      Poista
    2. Kyllä, itselleni on valtavan tärkeää voida toteuttaa itseäni. Ja yrittäjyys tarjoaa siihen parhaat mahdollisuudet. Mahdollisuus sumplia itse työaikansa ja siten myös lomansa on mahtavaa sekin! Esimerkiksi viime kesänä reissattiin paljon, kun mies oli vanhenpainvapaalla ja itselläni kesän ajan minimissä pidetyt työt kulkivat mukana.

      Poista
  2. Maailma tarvitsisi lisää kaltaisiasi positiivisia ihmisiä :)

    Hienoa! Olet mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa ihan suoraan, että en todellakaan ole aina positiivinen, ja paljon on tämänkin homman parissa itketty ja oltu epätoivoisia. Mutta maailma tarvitsee lisää tarinoita siitä, miten lopulta kuitenkin yrittäjyys on parasta. On helpompaa luoda itse unelmatyöpaikkansa, kun jäädä odottamaan, että sellainen jostain ilmestyisi.

      Poista
  3. Nyt osui lähelle, joten ihan pakko myös kommentoida. Ekaa kertaa! Oma yrittäjyystarinani tosin ei toistaiseksi ole ihan noin onnellinen, koska olen juuri pistänyt aikanaan toimeksiantajan painostuksesta perustamani toiminimen pillit pussiin. Yrittäjän vapaus on kyllä mahtavaa, ainakin siis tällaisella alalla, jossa ei ole koko ajan kiinni siinä teollisuushallissa tai myymälässä. Omat lähtökohtani yrittäjyyteen vaan olivat niin väärät, että tuntui suorastaan helpottavalta vihdoin päästä yrityksestä eroon. Viimeisen parin vuoden aikana kuitenkin on tapahtunut myös sitä selkärangan kasvamista siinä määrin, että nyt jo haaveilen uusista yrityskuvioista pian alkavien perhevapaiden jälkeen, tällä kertaa tietenkin omilla ehdoillani, eikä kenenkään muun määräämänä. Vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että _haluaisin_ olla yrittäjä. Niin se ihminen muuttuu.

    Hauskaa sinällään, että mainitsit alkuun yrittäjien ja duunareiden vastakkainasettelun. Se oma ammatillinen selkärankani, joka on auttanut minua myös innostumaan yrittäjyydestä, kasvoi työehtosopimusneuvottelujen myötä, ja olin taistossa nimenomaan työntekijöiden puolella. En siis koskaan ole oikein nähnyt mieltä yrittäjien ja työntekijöiden vastakkainasettelussa. Oma alani kuitenkin koostuu hyvin pitkälti isoista yrityksistä, jotka jakavat töitä alihankkijayrityksille ja freelancereille, joten tällainen alihankkijayrittäjä hyvin helposti näkee itsensä samalla viivalla sen verokortilla työskentelevän kollegan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittäjyyttä on tosiaan niin monenlaista, enkä yrittäjäperheen tyttärenä ihan heti olisi lähtemässä vetämään yritystä, joka on kiinni paikassa/paikoissa, joka työllistää muita ja jonka varastoissa on kiinni omaisuus.

      Yrittäjyydessä olennaista on tosiaan se, että sitä tekee vapaaehtoisesti ja omasta halustaan. Itsekin alunperin päädyin tekemään ensin freelancer-verokortilla, kun muutakaan en voinut. Olen vasta myöhemmin tajunnut, että juuri siksi kaikki oli alkuun niin tahmaa. Heti kun tilanne kääntyi siihen, että halusinkin tehdä tätä itse omasta tahdostani ja perustin toiminimen, alkoi homma sujua paremmin. Siihen tarvittiin se, että olen ylpeä siitä, mitä teen. Koska kuitenkin myyn omaa osaamistani työkseni, ei kauppa käy, jos ei oikein itsekään ole varma, haluaako työtään tehdä näin.

      Se mediassa viime aikoina näkynyt pienyrittäjien ja työntekijöiden vastakkainasettelu on tosiaan kurjaa. Ehkä kun ymmärtää molempia puolia, tuntuu se sokea toisen päälle räkiminen pahalta.

      Poista
  4. Kiitos tästä kirjoituksesta! Itseäni yrittäjyys on aina kiinnostanut, mutta en ole vielä löytänyt sitä "omaa juttua" ja uskaltanut irtisanoutua. Viimeisen vuoden (ehkä vähän pidemmänkin) ajan minua on vain häirinnyt suunnattomasti nämä somessa jaetut "sori15"-kaltaiset marttyyriyrittäjyysjutut, jotka tappavat varmasti monelta muultakin innon kokeilla omia siipiään.

    Kaikkien elämästä löytyy varmasti valittamista ammatista riippumatta, mutta pelkkä valittaminen ja surkuttelu ei yleensä johda mihinkään. Oman asenteen muutos auttaa yleensä paljon, jos ympärillä vallitsevia olosuhteita ei pysty muuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyinen ilmapiiri ei tosiaan ihan kannusta yrittäjyyteen. Siksi tarvitaankin myös positiivia tarinoita omien unelmien seuraamisesta itsensä työllistämällä. Kyllä, paljon on paskaa, byrokratiaa ja kädestä suuhun elämistä mahtunut myös omaan yrittäjätaipaleeseeni – yhä edelleen – mutta lopputulema on onnellisuudessa kuitenkin vahvasti plussan puolella.

      Poista
    2. Vuonna 2014 Suomessa laitettiin vireille 2954 konkurssia, joka on sentään vähän yli 5 prosenttia VÄHEMMÄN kuin edellisenä vuonna. Kertooko tämä sitten siitä että entistä viisaammat ovat yrittäjinä vai että entistä vähempi on ryhtynyt "kokeilemaan", kun se on "niin helppoa ja kivaa". Ihan diipadaapa-pintapuolisella- jutustelulla karkkivalikoimista ei tätä muuteta positiiviseksi pelkästään sanomalla. Aika moni "marttyyriyrittäjä" on käynyt kovan koulunsa ja minusta tämä postaus on aika himpula sen asian suhteen, että jokainen yrittäjyyden raskaudesta kertova on automaattisesti valittaja.

      Poista
    3. Tietenkään ei kaikilla voi mennä hyvin ja tosi moni joutuu tekemään lujasti töitä ilman sen kummempaa tulosta, mutta minusta positiivisella asenteella liikkeelle lähteminen ei silti ole huono juttu. kuka lähtisi yrittämään yhtään mitään jos kaikkialla vaan toitotettaisiin miten hirveää yrittäjyys on? Kyllä minusta on netissä tilaa myös tämän kaltaisille positiivisiin asioihin keskittyville kirjoituksille.
      Ja onko jokainen epäonnistunut yrittäjä marttyyri? No ei todellakaan! Mutta suuri osa niistä jotka valittavat netissä omaa kurjuuttaan ovat ottaneet sen marttyyrin asenteen. Ei pidä olla niin negatiivinen että suhtautuu kaikkeen positiiviseen kuin rasva veteen. Kukaan ei ole väittänyt että tämä teksti sisältäisi yrittäjyyden kaikki puolet. Tämänhän sanottiin jo alusta asti sisältävän ne positiiviset :)

      Poista
    4. Mutta etko itse ole juuri negatiivinen verratessasi kaikkia julkisuudessa yrittäjyydestään kertovia väistämättä valittajiksi ja kurjuuskilpailijoiksi? Tämä postaus olisi ilman vertausta mihinkään ollut vain yksi ilonpilkahdus kaikkien postauksien keskellä, alustuspuheiden kanssa olisi vaatinut vähän enemmän todellisuuspohjaa ollakseen ... todellinen :D Mukavaa päivänjatkoa!

      Poista
    5. Mutta etko itse ole juuri negatiivinen verratessasi kaikkia julkisuudessa yrittäjyydestään kertovia väistämättä valittajiksi ja kurjuuskilpailijoiksi? Tämä postaus olisi ilman vertausta mihinkään ollut vain yksi ilonpilkahdus kaikkien postauksien keskellä, alustuspuheiden kanssa olisi vaatinut vähän enemmän todellisuuspohjaa ollakseen ... todellinen :D Mukavaa päivänjatkoa!

      Poista
    6. Sanoinko "kaikki"? Luulin sanoneeni että "suuri osa". Ja eikös Lähiömutsikin juuri kertonut julkisuudessa yrittäjyydestään enkä todellakaan sanonut häntä valittajaksi tai kurjuuskilpailijaksi! Luit kommenttini sisäistämättä kunnolla mitä siinä sanottiin.
      Toki ei voi kukaan olla puhtaasti positiivinen tai puhtaasti negatiivinen. Kyllä on negatiivista sanoa että toiset valittavat kurjuuttaan. Mutta onko se valittaminen sitten sen positiivisempaa? Minusta suurempaa negatiivisuutta on tyrmätä heti kättelyssä kirjoitus jossa tuodaan esille positiivisia puolia ilman niitä negatiivisia kuin vastata negatiiviseen kommenttiin positiivista postausta puolustaen. Mutta toki negatiivisia molemmat. Ja töämä kommenttini on kyllä puhtaasti negatiivinen. Minulla kun on paha tapa pahoittaa mieleni vähän turhan herkästi, mutta eiköhän se tästä kupillisella kaakaota taas paremmaksi muutu :) Ja nyt en jatka enää väittelyä tästä aiheesta, ettei mene liian negatiiviseksi kiistelyksi. Pitipähän vaan tulla tämän kerran puolustamaan omia sanomisiaan.

      Poista
    7. Edelleenkään Anonyymi en kirjoita sinulle :) Vai oletko postauksen kirjoittaja?

      Poista
    8. Voi miten paljon hienoja menetystarinoita olisi jäänyt syntymättä, jos ei löytyisi niitä, jotka ovat vähän hullunrohkeitakin kokeilemaan. Sitten on meitä vähemmän rohkeita, jotka perustavat yrityksen ensin muiden töiden sivuun. Ja välillä unelmat todella kantavat, vaikka jonkun mielestä tämä minun työni olisi vähemmän "todellisempaa", mitä se sitten tarkoittaakaan. Työni raskautta olen minäkin sivunnut täällä blogissani aina silloin tällöin, mutta nyt vain alkoi tympiä se kaiken tappava negatiivisuus omassa ammattiryhmässä.

      Ymmärrän aloituksen tuntuvan potkuna joillekin. Mietinkin pitkään, otanko sitä mukaan vai en. Mutta tällä kertaa tahdoin kertoa ajatusteni taustan ja kimmokkeen, jotta ehkä voisin sillä potkulla saada valitsevaan keskusteluun muutakin kuin negatiivisuutta tai sitten vaihtoehtoisesti niitä huippumenestystarinoita. Kun sitten täällä on todella paljon meitä, joiden yrittäjyys ei ole isossa mittakaavassa huippumenestys, mutta omassa elämässä se sitä on.

      Esimerkkinä freetoimittajat. Alan julkaisuissa yms. puhutaan aina siitä, miten huonosti töitä on ja miten paska on työstä saatava palkkio (verrattuna duunaritoimittajiin). Nyt uusimmassa Journalisti-lehdessä julkaistiin freetoimittajia koskeva tutkimus. Siinä toistuivat nämä samat asiat, että töitä on vähän liian vähän ja työtulokin kehnompi kuin palkallisilla. Mutta siitä huolimatta suurin osa freelancereista koki olevansa tyytyväinen elämäänsä, työhönsä ja itsensä työllistäjän vapauteen, eivätkä vaihtaisi sitä muuhun. Toivoisin, että joskus kärki olisikin se, että friikut ovat onnellisia, ei se, että he ovat huonommin palkattuja kuin työsuhteessa olevat kollegansa.

      Poista
  5. Mä koitan nyt ymmärtää tätä kirjoitusta, vaikka en mitenkään oikeastaan ymmärrä. Miksi sä olet hävennyt yhtään ketään, joka on kertonut kantansa asioihin, ihan niillä samoilla meriiteillä kuin sinäkin nyt kerrot (melko yksipuolisen) kannan asiaasi? Ja toiseksi: mikähän tässä tarinassa kertoo sun mielestä yrittäjänä olemisesta? Että saat päättä mitä teet? Ihan kuin 15-vuotias joka tietää kaiken tarvittavan omasta mielestään tästä maailmasta :D Ja kyllä, olen yrittäjä. Ja kyllä, tyytyväinen sellainen. Ja silti en allekirjoita tästä mitään muuta, kuin joustavuuden ajankäytön suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hävennyt sitä, että pienyrittäjät ja duunarit räkivät toistensa päälle. Ongelmista toki pitää kertoa ja niille pitää jotain tehdä, mutta toisen mollaaminen omalla kurjuudella ei ole oikea tapa.

      Oma tarinani oli nyt nettimäisen lyhyt ja yksipuolinen ihan tarkoituksella. Yrittäjyyttä harkitsevat tarvitsevat myös positiivia tarinoita uskaltaakseen kokeilla siipiään. Ensi viikolla voinkin sitten kertoa syksystä, joka on ollut todella raskas, mutta taas opettanut yrittäjälle paljon.

      En tiedä, miksi koet oleelliseksi nauraen verrata minua viisitoistavuotiaaseen. Yrittäjyyttä on niin monenlaista, ja kyllä, tämä tarina kertoo omasta tavastani. Teen kaikki työni nykyään toiminimeni kautta, joten aika vahvasti yrittäjiä tässä ollaan.

      Poista
    2. Pitäähän asioiden karukin puoli kertoa, mutta jos aina maalataan vain mustalla niin synkkää tulee ja se peittää kaikki kirkkaat värit alleen. Onhan se ajankäytön vapaus myös osa yrittäjyyttä. Tässä kerrotaan tarina siitä miten kaika ja ponnistelut ovat tuoneet jotain hyvää. Aina sen hyvän voi peittää paskakasaan (anteeksi kielenkäyttöni), mutta kuka siitä hyötyy?
      Tässä tulee hyvin esille juuri se positiivinen puoli jonka takia tahtoisin itse kokeilla yrittäjyyttä. Jos aina kerrotaan vain kurjat puolet niin ei kukaan tehdo yrittäjäksi ryhtyä. Ja niitä kurjia puolia voi varmasti ihan kylliksi lukea muualtakin.

      Kyllä minäkin usein häpeän kanssaihmisten käytöstä sosiaalisessamediassa (ja ajoittain omaanikin). Täällä on niin helppo huudella kaikkea, tulkita väärin ja hermostua turhasta. Voin kuvitella millaiseksi vastakkainasetteluksi tilanne on monessa paikassa äitynyt tästäkin aiheesta keskusteltaessa. Aina itsellä on kaikki joko paremmin tai huommin. Joka tapauksessa pitää vakuuttaa toiselle että "minulla on paljon enemmän sitä paskaa kun sinulla" tai "minulla menee paljon paremmin kuin sinulla". Ihmiset katsovat tilanteita liian mustavalkoisesti eivätkä muista yrittää samaistua toisen asemaan tai selvitellä taustoja vaan hyökkäävät päin. Kun sehän on vaan viesti, ei sillä ole todellisia kasvoja tai välittömiä reaktioita. Ja nyt yleistin toki pahasti, mutta toivottavasti kukaan ei siitä loukkaantunut. minusta yleistyksillekin on oma paikkansa.

      Poista
    3. Siksi, koska jos kaikki ajattelisivat kuten sinä, niin hukassa oltaisiin. Niitäkin hommia kun on, joista ei kukaan tykkää mutta tehdä nekin täytyy ;) Siksi se kovasti laittoi hymyilyttämään, koska jos joku yrittäjäksi aikova inspiroituu tästä, niin on jo alun perin hieman hakoteillä realiteeteista.

      Poista
    4. Ja vastaukseni ei mennyt Anonyymille vaan alkuperäiselle kirjoittajalle :)

      Poista
    5. Eikös inspiraatioon nimenomaan tarvita jotain sysäystä ja kipinää? Inspiraatio ei ole vielä sama kuin toteutus eikä siinä tarvita heti realiteetteja, mutta sen avulla voi saada sen tarvittavan sysäyksen lähteä tutkimaan erilaisia mahdollisuuksia ja sitä millainen se todellinen maailma tässä ympärillä oikeastaan on ;)

      Poista
    6. En tiedä, olisimmeko hukassa, jos kaikki tahtoisivat toteuttaa villeimpiä unelmiaan. Mutta ihan varmasti olisimme hukassa silloin, jos kaikki ajattelisivat, että tutusta ja turvallisesta ei uskalla lähteä mihinkään.

      Onneksi meitä, töitä, unelmia ja unelmatöitä on niin erilaisia. Jonkun unelmien täyttymys on työskentely kätilönä, mikä olisi ihan kamalaa itselleni. Siitäkin huolimatta, että synnytykset ovat itselleni olleet voimaannuttavia kokemuksia ja arvostan kätilöitä ihan valtavasti. Joku taas varmasti pitää ihan kaameana ajatuksena ja työnä sitä, että tänään kävin puhumassa seminaarissa yli 300 varhaiskasvatuksen ammattilaiselle leikistä ja nyt loppupäivän järjestän blogiporukkamme pikkujouluja, työstän artikkelia lehteen ja kirjoitan blogia. On myös ihmisiä, jonka intohimot ovat jossain muualla kuin töissä, eivätkä he siis odota siltä muuta kuin mahdollisuutta elättää itensä. Ja sitten on ihmisiä, jotka luovat startup-yrityksen jonkun "kukaan ei tykkää" -homman ympärille. Onneksi, näin maailma pyörii, kun ihmiset ja kiinnostuksen kohteet ovat erilaisia.

      Poista
  6. Kiitos kiitos kiitos tästä. Tämä on juuri sellainen juttu mitä haluan haaveilujeni keskellä lukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Ihana kuulla, että haaveita löytyy!

      Poista
  7. Rohkaisevaa tekstiä. Olen ollut ikäni töissä hoitamassa muita ihmisiä. Vuorot ovat vaihdelleet, mutta aina ne on saneltu ylhäältä. Niihin on voinut jossain määrin vaikuttaa, mutta aina se on tarkoittanut sitä että on mentävä hattu kourassa kyselemään vuoron vaihtoa päästäkseen, pankkiin, poliisille, lääkäriin jne. Työ on ollut sellaista että se on tehtävä 100% työpaikalla ja töistä ei voi noin vaan yllättäen lähteä vaikka tulisi mitä. Kun asiakkaita ei voi jättää oman onnensa nojaan. Tuskastuin, ahdistuin, masennuin. Vaikka taustalla tässä on paljon muutakin niin yksi ahdisruksen aihe joka pysyi pinnalla oli se että en voi suunnitella itselleni arvokkaita juttuja sen mukaan kuin itse niitä tahtoisin toteuttaa. Aamulla ennen töihin menoa ei ehdi tehdä mitään, illalla ei enää jaksakaan. Viikonloput menevät siinä kun teet ne kotityöt joita et viikolla ehtinyt ja sen lisäksi vierailet muutaman kerran vuodessa sukulaisilla tai ehkä näet kavereita jos energia riittää. Hajosin ja romahdin. Elämä oli palkkää työtä työtä työtä. Sitten sain lapsen ja jäin kotiin. Vaikka se ei ollut ihan niin vapaata kuin olin toivonut niin silti rakastin (ja rakastan edelleen) sitä että voin vapaammin oikeasti elää. Elämän tarkoitus ei enää olekaan työnteko vaan elämä itsessään. Oman jälkikasvun kasvattaminen, oman elinympäristön kunnossa pitäminen ja elämästä nauttiminen.
    Ja nyt varmaan saan niskaani kommentteja siitä miten olen yhteiskunnan loinen, elän verorahoilla ja olen laiska ja huono ihminen. No ehkä sitäkin, mutta uskon että jios en olisi jäänyt äitiyslomalle ja kodinhoidontuelle niin olisin nyt loisimassa sairaslomalla tai pahimmassa tapauksessa jossain laitoksessa itsetuhoisuuden takia. Se tulisi varmasti yhteiskunnalle vielä kalliimmaksi. Mielenterveysongelmieni takia olen hyvin inspiraatiopohjainen ihminen. Jos masentaa niin en vaan pysty, jos ei masenna niin kyllä varmasti pystyn. Tällaista tilannetta ei yhtään hoida se että joutuisin elämään työnantajan ehdoilla ja töitä olisi painettava entiseen malliin.
    Tarkoitukseni ei ole jäädä ikuisesti loisimaan kotiin. vaikka elän varmasti paras aikaa vuosiin ja otan siitä ilon irti niin samalla mietin koko ajan mitä teen kun tämä loppuu. Takaisin vanhaan en palaa, se on varma. Mutta voisinko työllistää itseni sijaisuuksia tekemällä? Onko se Suomessa tällä hetkellä edes mahdollista kun pätkätyöläisyydestä käsittääkseni pyritään niin kovasti eroon? Perustaisinko oman firman samalle alalle? Kyllä muuten, mutta olen surkea byrokratiassa ja saan päänsärkyä ja ahdistuskohtauksia paperitöistä. Lisäksi tällä alalla jos tahtoisin perustaa firman niin tahtoisin panostaa asiakkaiden ja työntekijöiden parhaaseen, mutta elättäisikö sillä itsensä? Olen harkinnut alan vaihtoa rakennukspuolelle. Mutta joku pieni epävarmuus jäytää. Mieluiten tekisin töitä konkreettisesti käsilläni. Mutta voisinko elää niin että tekisin välillä sijaisuuksia hoitotyössäni, sitten kirjoittaisin kotona lastenkirjaa ja yhankkisin vaikka putkimiehen ammatin ja tekisin vähän sitä mitä milloinkin on tarjolla? Onko tällainen elämä mahdollista? Miten sen toteuttaa? Onko minusta mihinkään näistä? Paljon kysymyksiä ja epävarmuutta. Mutta niin kovasti tahtoisin uskaltaa yrittää järjestellä oman elämäni kuten itse tunnen parhaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarinasi jakamisesta! Ihana kuulla, että olet ymmärtänyt, että elämälle tarvitaan uusi suunta. Työ on niin iso elämää, että sen pitää olla mielekästä.

      Mä en tiedä, miten noilla sun mainitsemilla aloilla toimitaan, mutta itse olen elättänyt itseni usean vuoden ajan sieltä täältä raavituilla jutuilla. Olen siis saman vuoden aikana tehnyt töitä niin duunarina toimituksessa (pätkiä, osa-aikaisuuksia), freelancerina tehden sinne tänne alani töitä ja sitten yritykseni kautta. Osa hommista on mennyt limittäin samaan aikaan. Uskoisin, että se olisi sullekin mahdollista! Etenkin alkuun itsensä työllistäjänä toi varmuutta osa-aikainen työ, kun kävi parina päivänä viikossa niissa "oikeissa töissä".

      Paljon tsemppi, onnea ja iloa tähän hetkeen ja tulevaan!

      Poista
  8. Suosittelen tutustumaan Taivas+Helvetti -kirjoihin. Ovat kolme rehellisiä tarinoita yrittäjyydestä Suomessa kertovia kirjoja. Supermielenkiintoisia teoksia. Ja jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan toinen valmistuvalle nuorelle. Kannustetaan yrittäjyyteen ja itseensä uskomiseen :) http://taivasjahelvetti.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos vinkistä, en ollut näistä kuullutkaan!

      Poista
  9. Pakko huomauttaa, että yrittäjäksi ei kannata ruveta, ellei ole aivan varma, että pystyy kaikissa tilanteissa takaamaan itselleen elannon tai hankkimaan tarvittaessa muuta työtä. Oikeutta työttömyyskorvaukseen kun ei yrittäjällä ole. Rahoitin opiskeluaikana opintojani tekemällä keikkaa toiminimellä. Hyvissä ajoin ennen valmistumista lopetin toiminimen, koska en voinut käyttää sitä alalla, jolle valmistuin, eikä toiminimellä saanut ansaittuja kuin sivutuloja. Kun sitten jouduin työttömäksi, alkoi tämä vuosia vanha toiminimi kummitella ja kaikkeen mahdolliseen vedoten väitettiin, että toiminimen turvin pystyn aivan hyvin elämään ilman työttömyyskorvausta. Kuukausien taistelun jälkeen sain rahani, mutta ilman kahdeksantuntisia työpäiviä lomakkeiden kanssa tämä ei olisi onnistunut.

    Ja muistutuksena vielä, että ei tarvitse olla laiska, tyhmä ja saamaton, jotta jää työttömäksi. Olen säännöllisesti työtön, kiitos pätkätöiden ja säästötoimenpiteiden, joista ei voi joustaa, vaikka olisikin ahkera ja hyvä työntekijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sosiaaliturva romahti, kun perustin yrityksen. Siksi toiminkin kauan freelancer-verokortilla, mitä kannattaa myös harkita, jos se omalla alalla on mahdollista. Opiskeluaikoina ja sitten perhevapailla on kyllä ollut aikamoista säätöä virastojen kanssa, kun menneen vuoden aikana on tehnyt töitä niin palkallisena, freelacerina kuin yrittäjänäkin. Mutta nyt vain tulevaan uskomalla eteenpäin!

      Poista
  10. Ihmisillä on niin erilaisia tilanteita... jos on esim. puoliso, jolla on niin hyvät tulot, että pystyy elättämään perheen tarvittaessa yksinkin, jos yrittäjäpuolisolle tulee "huonompia" kuukausia. Tai jos ei ole (paljon) asuntolainaa, tai on niin paljon säästöjä, ettei pienet mahdolliset notkahdukset tunnu... Silloin on varmaan kivaa ja huoletonta, jos "ei tiedä seuraavan kuukauden tekemisistään". Mutta jos on yksin vastuussa perheen elatuksesta, tai on iso asuntolaina, niin silloin turvallinen, säännöllinen työ on kuitenkin aikas kiva juttu :) Eli se, kuinka osaa suhtautua epävarmuuteen (ja tietysti myös vapauteen) riippuu varmaan paljon ihmisen luonteesta, ja muista elämän olosuhteista.

    VastaaPoista
  11. Miksi poistelet kommentteja? Eikö täällä saa olla eri mieltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole poistanut ainuttakaan kommenttia tästä ketjusta. Koko blogihistoriankin aikana olen joutunut poistamaan vain yhden kommentin.

      Poista
  12. Hei kiitos tästä! Perustin oman yritykseni vuoden alussa, mutta olen sen ohella tehnyt myös palkkatöitä. Nyt olisi ideana lähteä kokeilemaan täyspäiväistä yrittäjyyttä, saa nähdä miten käy, mutta on aina rohkaisevaa lukea muiden tarinoita! :)

    VastaaPoista
  13. Hei Hanne! Olen vasta toiminimeni perustanut yrittäjä, jolla on vähän sinunkaltaisesi työ: kova kilpailu, hintoja poljetaan. Miten sait ensimmäiset keikkasi? Tuntuu, että mainostaminen on vaikeaa ja töitä keräävät vain isommat tahot, joilla on jo nimeä ja ennen kaikkea isommat resurssit. Miten saada jalka oven väliin, kun ei ole vastavalmistuneena kokemustakaan mitä tarjota meriitiksi? Päivätyötä ei ole tämän rinnalla, eikä siis työttömyyskorvauksiakaan heru, joten tyhjän päällä olen ilman asiakkaita. Pitäisi luoda strategia, mutta tuntuu vaikealta eteneminen, kun ympärillä tarjotaan vain joko kauhutarinoita tai epämääräisiä tsemppauksia, "kyllä niitä asiakkaita tulee", mutta ei anneta varsinaisia neuvoja aloittelijoille siitä, miten sitä asiakaskuntaa saisi. Minulla on vielä se huono puoli, että vastaan vain asiakkaiden tarpeisiin, eli "työnäytteitä" en voi tyrkyttää oikein kellekään... Ideoita? Arvostaisin kovasti, jos voisit avata urasi alkutaipaletta enemmän meille, jotka olemme vasta omamme alussa.

    T: Toivoton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mulla on ollut se onni, että opiskelin ammattikorkeakoulussa, josta kävin kolmessa harjoittelussa. Harjoittelun kautta sain kokemusta sekä kannukset näytettyäni ilta- ja kesätöitä opiskelujen oheen. Mikä tärkeintä, niistä sai kontakteja ja suosittelijoita. En valitettavasti osaa sanoa, miten olisi käynyt ilman harjoitteluita.

      Silti töiden saaminen alkuun oli hankalaa. Mä luulen, että sinnikkyydelläkin oli jotain väliä. Kun tarpeeksi usein soittelin toimituspäälliköille (tai muulle juttujen ostosta vastaaville), lopulta heille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kerran antaa mun näyttää taitoni :D Ja niin pyörä lähti rullaamaan.

      Sen olen huomannut, että kukaan menestynyt ei ole luonut menestystään yksin. Jokainen on uransa aikana saanut apua joltakulta toiselta. Yleensä monilta ihmisiltä. Olkoon se kontakti, suositus, neuvo tai vinkki, mitä vaan. Niin myös minä. Ja siksi pidän niin tärkeänä auttaa myös muita, jos vain voin.

      Paljon tsemppiä, itseensä uskomista ja iloa työpäiviisi! Pyydä rohkeasti muilta alasi ihmisiltä apua, verkostoidu ja heittele syöttejä moneen paikkaan. Pidän kovasti peukkuja, että sinunkin ura alkaa alun tapailun jälkeen löytää uomansa.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe