Sijaisvanhemmat ovat perhe, jossa lapsi saa olla lapsi

14.10.15


Ovella seisoo pieni vihainen poika kiukkuisen näköisenä. Poika on juuri samana päivänä täyttänyt kolme vuotta, ja hän ihmettelee äkäisenä, keitä häntä katsomaan tulleet ihmiset oikein ovat. Se näky pienestä kiukkuisesta pojasta on jäänyt Anna Karilan mieleen, sillä tuolla hetkellä hän näki ensimmäistä kertaa poikansa Kallen.

Nykyään Kalle on kuusitoistavuotias nuori, joka ottaa syyslomasta kaiken irti ikäistensä tapaan. Kello käy pian puoltapäivää, mutta Kalle nukkuu yhä pohjoishelsinkiläisen talon yläkerrassa. Alakerrassa sen sijaan on täysi vilske käynnissä. 15-vuotias Mira ja 9-vuotias Helmi ovat juuri tulleet perheen koiran kanssa lenkiltä ja 5-vuotiaat kaksoset Ronja ja Ruut liimailevat vessassa kylään tulleen kaverin kanssa ponitatuointeja käsiinsä. Nuorimmainen Martta, 10 kuukautta, kujertelee vauvanauruaan olohuoneen legopalikoiden keskellä.
Annasta ei koskaan pitänyt tulla kuusilapsisen suurperheen äitiä. Lapsia hän kyllä toivoi miehensä Teron kanssa kipeästi, mutta niitä ei alkanut nuorenparin toiveesta huolimatta kuulua. Annan ollessa 25-vuotias, he hakeutuivat Teron kanssa lyhyiden lapsettomuushoitojen jälkeen Pelastakaa Lapset ry:n järjestämään Pride-valmennukseen ajatuksenaan ulkomainen adoptio. Valmennuksessa he tapasivat sijaisvanhempina toimivan perheen, jonka kanssa jutellessa asiat selkiytyivät. Tämä olisikin heidän tapansa saada ja antaa perhe.

Vuosi Kallen kotiutumisen jälkeen perheeseen muutti silloin kaksivuotias Mira. Alku molempien lasten kanssa meni hyvin. Kaikki oli vain ihanaa. Mutta alkuhuuman jälkeen alkoivat liian paljon ikäisekseen nähneiden ja kokeneiden lasten ongelmat purkautua. Kuten yleensä huostaanotetuilla ja sijoitetuilla lapsilla, taustalla oli vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmia. Miralle kiintymyssuhteen luominen oli vaikeaa, sillä hän ei ollut vauva-aikana saanut sellaista luoda. Aivot siis olivat jääneet kehittymättä siltä osin, minkä takia kiintymyssuhdetta on vaikeaa luoda myöhemminkään. Mira olisi jäänyt vaikka kaupankassalle, sillä ei erottanut perhettään muista.
Kaikilla sijoitetuilla lapsilla on taustallaan hylkäämiskokemus, jonka tuska saattaa nousta pintaan myöhemmin. Se, että biologiset vanhemmat ovat olleet kykenemättömiä pitämään huolta lapsistaan aiheuttaa trauman, jota edes ihanat sijaisvanhemmat sen jälkeen eivät pysty pyyhkimään pois. Sanotaankin, että sijoitetun lapsen korjaaminen ehjäksi vie yhtä monta vuotta kuin lapsi on vanha.

Sen huomasi myös Anna, joka palasi töihin seitsemän kuukautta Kallen saapumisen jälkeen. Kallen sopeutumisessa tuli heti takapakkia. Hänen oli iltaisin vaikeaa nukahtaa, ja hätääntyneestä pojasta huokui turvattomuus. Anna huomasi pojan pelkäävän, että mitä nyt taas, kun on juuri saanut tottua rutiineihin ja tähän kotiin. Niinpä Anna teki yhden syksyn töitä, minkä jälkeen jäi taas kotiäidiksi. Sen koommin hän ei ole kokopäivätöihin palannutkaan, mutta on kyllä opiskellut ja tehnyt keikkahommia.
Martta-vauva käy ottamassa äidin paidan alta maitohuikkaa ja alkaa hieroa unisena silmiään. Anna pukee vauvalle haalarin, peittelee tämän vaunuihin ja työntää vaunut takapihan terassille. Martta protestoi itkemällä, mutta nukahtaa nopeasti, kun 15-vuotias Mira sipsuttelee sukkasiltaan terassille hytkyttelemään vaunuja. Martta ja Mira ovat siskoksia, vaikka heidän biologiset vanhempansa ovat erit.

Kun Annan ja Teron ensimmäinen biologinen lapsi Helmi yhdeksän vuotta sitten syntyi, Kalle ja Mira kyselivät, mihin vauva nyt menee. He olivat ihmeissään, kun kuulivat äidin tosiaan aikovan synnyttämisen lisäksi myös hoitaa vauvan. Anna huomasi biologisen lapsen nostavan hänessä esiin ennenkokemattoman voimakkaan leijonaemofiiliksen, joka vauvan lisäksi levisi koskemaan koko perhettä. Hän olisi tahtonut Kallen ja Mirankin heti synnytyssairaalaan lähelleen.
Sittemmin syntyi vielä kolme biologista lasta lisää. Kaikki kuusi lasta ovat Annan ja Teron lapsia, vaikkakin kahden ensimmäisen kohdalla on aina ollut mahdollista, että he tulevat palaamaan biologiseen perheeseensä. Se on sijoituksen tarkoituskin, mutta todellisuudessa sijoitetuilla lapsilla tilanne on sellainen, että lopulta vain muutama prosentti heistä palaa biologisten vanhempiensa luokse. Anna ja Tero ovat ajatelleet asian niin, että joskus lapsista joutuu kuitenkin luopumaan, olivat ne sitten biologisia tai eivät. Lapsia ei voi omistaa. Jos sijoitus katkeaa, silloin on vain saanut kulkea lapsen kanssa lyhemmän matkan yhdessä.

Sijaisvanhemmuuteen kuuluu myös yhteydenpito lasten biologisiin vanhempiin ja sukuun. Kallen sukuun yhteydenpitoa ei ole, mutta Miran biologisen äidin kanssa sovitaan tapaamisia. Mira kuitenkin kertoo, että äiti jättää yleensä tulematta. Nykyisin tehdäänkin pahan mielen minimoimiseksi niin, että Miran äiti ilmoittaa ennen tapaamista, onko tulossa. Jos ilmoitusta ei kuulu, tapaamiseen ei lähdetä. Mira pitää kuitenkin yhteyttä serkkuun, tätiin ja mummiin, jotka tapasi isänsä hautajaisissa viime syksynä. Kaikesta kuulee, että nuo sukulaiset ovat Miralle tärkeitä. Nyt syyslomaviikolla he ovat lähdössä Tallinnaan päiväksi, ja myös Anna lähtee mukaan reissuun.
Anna pilkkoo keiton sekaan nakkeja ja käy päästämässä koiran sisään. Hetken aikaa koko talon alakerta on yhtä tassujen töminää ja kuolaisia koirapusuja. Anna kertoo, että sijaisvanhemmuuden sanotaan olevan ihan tavallista arkea ja vanhemmuutta, mutta ei se sitä ole. He kyllä tekevät tavallisia arjen asioita, mutta kaikki on silti potenssiin sata. Sijaisvanhemmuutta ei turhaan sanotakaan ekstremevanhemmuudeksi. Lapsen traumat ja biologisen äidin raskausaikana käyttämien päihteiden aiheuttamat ongelmat lapsessa nostavat sijaisvanhemmissakin esiin mustia tunteita ja tummia ajatuksia, joita ei voinut kuvitella sisältään löytävän.

Tärkein asia sijaisvanhemmuudessa on kuitenkin sama kuin vanhemmuudessa ilman etuliitettäkin: kulkea yhdessä lapsen kanssa, olla läsnä ja laittaa rajoja. Vanhemmat antavat lapselle perheen ja lapsuuden, jossa he saavat olla turvassa ja tehdä lasten juttuja. Kun Kalle oli pieni, hän tuli laittamaan huolehtien sohvalla nukkuvan Annan päälle peittoa. Se on jäänyt Annan mieleen, sillä lasten ei tarvitse huolehtia vanhemmistaan, vaan toisinpäin.
Anna kattaa pöydän ja kauhoo nakkikeittoa jäähtymään lautasille. Lapset rymistelevät yläkerrasta pöydän ääreen ja voitelevat leipiä sekä kaatavat mukeihin mehua. Se pieni vihainen poika sieltä viidentoista vuoden takaa jää vielä yläkertaan nukkumaan. Turvallisessa perheessä nuori voi olla nuori.

Kiitos Annalle ja lapsille, että sain käydä kylässä! Tällä hetkellä uusia sijaisvanhempia tarvitaan kipeästi. Vuonna 2013 avohuollon ja tukitoimen piirissä oli lähes 89 000 lasta ja nuorta. Huostassa heistä oli hieman päälle 10 700. Kiireellisesti sijoitettiin yli 4000 lasta, ja tuo määrä on vain noussut viime vuosina. Jos sinun sylissäsi on tilaa, täytä yhteystietosi täällä. Se ei velvoita tietenkään mihinkään, mutta saat asiasta lisätietoja. Mä itse kävin paljon tietoa ja ymmärrystä antaneessa Minustako sijaisvanhempi -infotilaisuudessa, joita järjestetään aina silloin tällöin. Katjan tontilla voit testata tietämyksesi sijaisvanhemmuudesta, ja Sari kirjoittamana voit taas lukea yhden sijoitetun lapsen tarinan.

Lue myös nämä

6 kommenttia

  1. Kiitos tästä tekstistä. Terveisin nyt jo omassa kodissa elävä entinen sijaiseksi.

    Jos sanon meneväni kotiin käymään, menen sijaisäidilleni.

    VastaaPoista
  2. Niin tärkeällä asialla! Me tilattiin jo kerran täytettävät lomakkeet, mutta asia jäi, kun tulin raskaaksi. Ja todella jännää Hanne huomata, kuinka sun blogijutut kulkee mun ajatusmaailman mukana - ihmeen usein. Olen juuri viime viikoilla miettinyt taas enemmän sijaisvanhemmuutta maalatessani seiniä, ja miettinyt, tuleeko se meidän kohdalle vielä joskus. Nyt kahden lapsen kanssa asia tuntuu vain todella toivottamalle. Katsotaan.

    Toivottavasti juttusi kantaa ja mahdollisimman moni huostaanotetuista lapsista pääsee elämään onnellista lapsuutta, ja kuten kirjoitit olemaan ihan vain lapsi.

    VastaaPoista
  3. On pitkään pitänyt kommentoida, mutta aina se syystä tai toisesta jää.. Olen ilolla lukenut tekstejäsi, esimerkiksi viimeisimässä Kiddossa kirjoitit osuvan tekstin äideistä <3 Tämäpä oli myös mukavaa luettavaa, aihe on vieläpä minulle tärkeä ja rakas. Miehelläni on sijaisperhe taustaa ja ymmärän hyvin sijaislapsen ristiriitaiset tuntemukset sekä kiintymyssuhteen luomisen vaikeuden. Minusta olisi mielenkiintoista kuulla miten päädyit toimittajan hommiin, oliko se haaveesi jo nuorena. Oletko opiskellut jotakin kirjoittamiseen liittyvää :)

    -Minnaaria

    VastaaPoista
  4. Ihan mielenkiinnosta, voisitteko itse kuvitella ryhtyvänne sijaisperheeksi? :)

    VastaaPoista
  5. Voi, olipa kiinnostava teksti! Olen nimittäin itse useasti pohtinut, onko minusta tuleva ihan oikea äiti vai kenties sijaisvanhempi. Maailmassa (ja meillä täällä Suomessa) on niin paljon lapsia vailla apua ja tukea, että voisinko sijoittaa rakkauteni heihin sen sijaan että hankkisin oman lapsen. Aika kuitenkin näyttää, mikä ratkaisu käy toteen elämässäni.

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä tekstistä! <3

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe