Ihana armollinen kaamosaika

22.11.15

Tänä vuonna on tapahtunut kummia. Ensin oli kaunein syksy naismuistiin, mitä seurasi nyt päällä oleva pimeä mutakausi. Olemme kieltämättä vähän selailleet kaukomaiden lomakohteita marraskuisia perinteitä noudattaen, ei siinä. Mutta on huojentavaa tajuta, että silti juuri tässä on nyt hyvä. Kuravaatteineen kaikkineen, kietoutuneena samettiseen pimeyteen.

Tänään oli Helsingissä joulukadun avajaiset, ja imin tunnelmaa kaikilla aisteillani lämmöksi jonnekin vatsan ja sydämen väliselle seudulle – sinne, jossa itselläni tuntuvat niin ilo, suru, onni kuin ahdistuskin. Kuuntelimme kuoron laulamia joululauluja ja paketoimme suklaalevyjä pikkujouluyllätykseksi isovanhemmille. Aurajuusto ja piparit saivat viimeistään liikutuksenkyyneleet silmäkulmiin. Olen niin odottanut joulunaikaa ja sen lempeyttä.
Kun Aleksille sytytettiin jouluvalot, oli se jonkinlainen taitekohta omaan syksyyni. Ruuhkavuosikriisin ja siitä seuranneen vähemmän töitä -projektin jälkeen olin varma, että jo marraskuussa helpottaa. Mies on hymähdellyt lausahduksilleni, joissa huokailen, että ensi viikolla pitäisi helpottaa. ”Noin sä olet sanonut jo monta viikkoa putkeen.” Kai tarvittiin kuukauden siirtymävaihe, mutta nyt oikeasti luulen, että joulukuussa helpottaa.

Yhtäkkiä tosiaan on jouluaika. Mihin oikein hukkasin tämän syksyn? Kai jonnekin tietokoneen tiedostojen syövereihin, kalenterimerkintöjen taa ja kirjanpitokuittejen pinoihin. Tänään heitin ilmoille ensimmäistä kertaa kysymyksen, mitä teette uutena vuotena. Se on ihan absurdia, juurihan oli kesä ja päivät, jolloin tärkeintä oli päättää, otetaanko kesäkahvilassa mehujätski vai kermatuutti.
Mutta ehkä tarvitsin tämän sumuisen kolmen kuukauden vaiheen isikesän jälkeen. En ehkä olisi kokeilematta uskonut, että kahden pienen lapsen äiti ei voi olla täydellinen kaikilla elämänsä osa-alueilla. Luulisi, että se olisi jo oppinut, mutta pitipä taas käydä kierimässä tilassa, jossa on lopulta kaikki tuntuu hajoavan. Etenkin oma pää. Kun ystävät alkavat toistella puheissaan sanoja burnout ja työnarkomania, vastaa se sellaista kovan luokan karatepotkua ysärilamakausilapsen palleaan. Ne ovat sellaisia sanoja, joita en tahdo ottaa minuun asumaan. Niitä en tahdo viedä minussa kotiimme.

Siksi otan tämän alkutalven pimeyden mielelläni ympärilleni. Tämä on armollista aikaa, kun ei tarvitse kyetä mihinkään ylimääräiseen. Haaveilen neulepuikkojen kilkkeestä ja paksuista romaaneista. Vielä en ole päässyt sinne asti, mutta välillä metrossa yksin istuessani neulon muutaman kierroksen. Sytytän kynttilöitä ja nautin sohvamme pehmeydestä. Ihan kuin tuntisin kaiken vahvemmin, villasukkien lämmön ihoa vasten ja glögin tuoksun nenässä. Edelleen vastoinkäymiset saavat stressipallon laajenemaan kurkussa ja hermojeni sytytyslanka on lyhyt. Mutta tuntuu, että alan pikkuhiljaa saada oman kehoni ja mieleni takaisin kiireeltä, jonka kaluttavaksi ja riepoteltavaksi olen ne antanut.
Esikoinen näki tänään joulupukin ja täpinöi niin, ettei tiennyt mihin olisi sännännyt. Kuopus tuijotti haltioituneena suu auki jouluvaloja ja sanoi ”ka”. Mies nauroi sitä ihanaa nauruaan, jonka kuuntelusta suorastaan juovun. Näimme ystäviä. Näihin hetkiin minä tahdon keskittyä ja pysähtyä. Tahdon haahuilla ostoskeskuksissa joulurallien soidessa, sillä ne ovat minulle osa lapsuusjouluja. Tahdon kahvia kanelilla ja havunneulasten tuoksua kotiin. Tahdon mennä ajoissa nukkumaan ja nukkua jalat solmussa rakkaiden kanssa. Tahdon tehdä töitä, kohtuudella, onnellisena ja innoissani.

Tahdon taas voida hyvin ja olla hyvin. Ja uskon, että kun itse tiedostan tilanteeni ja tahdon muuttua, se on mahdollista. Täällä pehmeässä kaamoksessa on hyvä kerätä voimia.

Lue myös nämä

14 kommenttia

  1. Ihana postaus ja antoi ajateltavaa myös minulle, jo isoäidille.

    VastaaPoista
  2. On tämä nykymaailma vaan sellainen että kiire ja touhu meinaa viedä mennessään, hukuttaa aaltonsa alle ja ennen kuin sitä tajuaakaan niin on huuhtoutunut jo pitkälle ulapalle mistä onkin sitten pyristelemistä takaisin. Ja tietenkin jos kuluttaa kaikki voimansa siihen että yrittää uidaräpistellä hetkessä rantaan niin stressaantuu ja uupuu vain lisää,. Pitäisi osata heittäytyä aaltojen kuljetettavaksi niin ne kyllä lopulta huuhtovat sinut takaisin rantaan. tai ehkä johonkin toiseen rantaan. Se ei käy hetkessä, mutta lopputulos on varmasti parempi kuin se että hukuttaa itsensä täysin räpiköimällä väkisin kohti rannan lepoa.
    Rauhallista joulunaikaa teille kaikille!
    Vaikka kovasti kaipailenkin vastauksiasi aika vanhojenkin postausten kommentteihin niin ymmärrän että se ei todellakaan ole prioriteettilistalla ykkösenä. Eikä sen pidäkään olla. Itsestään huolehtiminen on se ykkösjuttu. Nauti, rentoudu ja palaudu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tosiaan tainnut räpistellä liian kovalla tohinalla takaisin rantaan, kun olisi pitänyt aaltojen antaa kuljettaa :)

      Minkä postauksen kommentteihin kaipaat vastauksia? Mulla on tosiaan jäänyt kommentteihin vastaaminen ihan täysin kaiken muun alle, pahoittelut siitä! Olisi tosi tosi tärkeää vastata niihin, mutta nyt ei ole vain kyennyt. Yritän nyt napata näistä uusimmista postauksista kiinni, ja jatkaa sitten taas vastailua kaikkiin, mutta vanhempien postauksien kommentit taitavat nyt jäädä huomiotta. Kysymyksiin olen kuitenkin pyrkinyt vastaamaan, mutta luultavasti niitäkin on vahingossa jäänyt huomiotta. Jos vain jaksat, kerrotko, mikä postaus on kyseessä, niin käyn vastailemassa :)

      Poista
    2. Ei mitään hätää ja kiirettä :)
      Taisi olla se kadotettu vauvavuosi mitä olen erikseen seuraillut aina välillä ja voin tässäkin esittää toisaalla esittämäni kysymyksen siitä että tiedätkö pystyykö sitä vauvalehden reppujuttuasi lukemaan netin kautta?

      Poista
    3. Kiitos ymmärryksestä :) Vauva-lehteen tekemääni kantovälinejuttua ei valitettavasti pysty lukemaan netin kautta. Mutta kirjastoistahan lehti löytyy, jos siellä tahdot käydä vilkaisemassa :)

      Poista
  3. Kahvia kanelilla! I'm in! Ja muutenkin, lempeää pimeyttä, voi miten tästä tykkäsin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ja tiiäkkö, kahvia, kanelia, kavereita ja kutimointia – vielä parempi!

      Poista
  4. Tuntuu, että olet kovasti tänä syksynä puhunut kiireestä ym. Olisi tosi hyvä, jos oikeasti tekisit asialle jotain ja alkaisit elään niin, ettei siitä koko ajan tarvitisisi puhua. Monen muunkin pitäisi näin tehdä, ei sen puoleen :D Ihanaa joulun odotusta sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitähän nämä mun kiirettä käsittelevät postaukset ovat kertoneetkin, hitaasta matkasta kohti seesteisempää elämää :) Töiden vähentäminen ja tarjotuista töistä kieltäytyminen on kuitenkin näkynyt kiireessä hitaammin kuin kuvittelin. Mutta kuten tässä postauksessa kerron, nyt oikeasti näyttää siltä, että helpottaa. Ihanaa joulun odotusta myös sinne!

      Poista
  5. Hieno teksti. Jäin vaan miettimään, että miksi kahden lapsen äidin edes pitäisi olla täydellinen kaikilla elämän osa-alueilla? Mistä tällaiset odotukset ja ajatukset oikein tulevat? Nykypäivänä ei muusta juuri puhutakaan kuin siitä, miten kaikki suorittaa itsensä uuvuksiin ja vaatimukset varsinkin naisille ovat huimat. Itse en ole koskaan odottanut itseltäni täydellisyyttä kaikilla elämän osa-alueilla, en varsinkaan silloin jos hoidettavana on pieni lapsi! Luulisi kaikkien ymmärtävän, miten paljon yksikin pieni lapsi vie energiaa, aikaa ja ajatuksia. Jo se, että jaksaa huolehtia lapsesta on mielestäni hieno saavutus. Puhumattakaan useammasta lapsesta. Olenkohan siis harvinainen poikkeus näin äitinä ja naisena, kun en vaadi itseltäni liikoja? :) Toivon teidän perheelle ihanan pehmoista ja lämpöistä joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin vähän lepsusti tuota täydellinen-sanaa. Tarkoitin sillä sitä, että mä olen tottunut hoitamaan työni hyvin, mutta tänä syksynä on välillä tuntunut, että välillä syntyy vain juosten kustua. Olen joutuntu kerran pyytämään deadlinen siirtoakin, kun yleensä hommat ovat hyvissä ajoin valmiina. Muun muassa siksi päätin vähentää töitä, sillä tahdon hallita ja tehdä hyvin sen, mitä teen. Ei nyt täydellisesti ehkä, mutta hyvin kuitenkin. Ja etenkin että samalla olen myös sellainen äiti kuin tahdon, en se kiukutteleva väsyhirviö.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe