Arki

Arkikuva 16/52

Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Rakastan tuota pyöreää ruokapöytäämme, joka juuri ja juuri mahtuu kotimme keittiöön. Pyöreän pöydän ääressä on jotenkin kotoisaa. Siinä istutaan vieruskavereiden kanssa kylki vasten kylkeä ja kaikki ovat nenätysten toistensa kanssa.

Pöytä päätyi meille sattumalta, kun muuton yhteydessä tajusimme, ettei vanhan kotimme tupakeittiöön antiikkikaupasta ostettu jättiläispöytä mahtuisi uuteen kotiimme mitenkään. Ystäväperheellä oli tämä Artekin kaunokainen sillä hetkellä tarpeettomana nurkissaan, joten saimme sen pitkäaikaislainaan. Lopulta sovimme, että ostamme pöydän omaksemme. Onneksi, sillä se on keittiömme sydän, jonka toivon kulkevan mukanamme kodista ja elämäntilanteesta toiseen vielä vuosikymmenien ajan.

Nyt meitä vakkarina pöydän ympärillä aterioivia on neljä. Ja hyvin mahdutaan, vaikka en olisi ihan heti uskonut. Välillä joku kaataa maitomukia vieressä istuvan syliin ja heittää parsakaalit rinnuksille, mutta ensi kerralla sitten toisin päin. Kun ruokailijoita on vielä enemmän, pöytä vedetään keskelle keittiön lattiaa. Silloin koko köökki on tukossa ja mihinkään ei pääse kulkemaan, mutta tuoleja lisäämällä pyöreän pöydän ympärille mahtuu kahdeksankin ystävää aterioimaan.

Itselleni perheen kanssa yhdessä syöminen on tapa, jota vaalin. Voisi jopa ajatella sen olevan itsestäänselvyys, mutta ei se sitä ole minulle, yrittäjäperheen tyttärelle ja lama-ajan lapselle. Pyrimme syömään yhdessä perheen kanssa ainakin kerran päivässä, mutta aina se ei miehen pitkien työvuorojen takia onnistu. Silloin syödään kuten kuvassa, kolmistaan kylki kyljessä, vaikka sapuskointireviiriä olisi mahdollista laajentaa yhden tyhjän tuolin verran.

Pyöreän pöydän äärellä pysähdytään. Ruokaillessa käydään läpi kuulumiset, ihmetellään maailman menoa, suunnitellaan tulevaa, nauretaan ja välillä vähän riidelläänkin. Eletään elämää aterimet kilisten. Mä olen hidas syöjä, minkä olen tajunnut olevan hyvä asia. On aikaa olla. Jokaisen on kuitenkin syötävä, oli kuinka kiire tahansa. Ja onni on, kun voi viettää sen kiireettömän ruokahetken yhdessä perheen kanssa.
Vinkki

Auta

Myönnettäköön, että mä en ole pystynyt kovin tarkasti seuraamaan sen uutisointia. Olen kai ihan liian väsynyt ja imetyshormoneiden vallassa, sillä itku tulee jo muutaman lauseen lukemisen jälkeen.

Silmien ummistaminen ei auta mitään, sen tietenkin tiedän. Nepalin viime lauantainen maanjäristys oli pahin alueella yli 80 vuoteen. Kuolleita on yli 5000 tuhatta ja luku kasvaa edelleen. Äitejä, isejä, lapsia, ystäviä. Loukkaantuneita on ainakin 8000 tuhatta ja moni on menettänyt perheenjäsenen lisäksi kodin ja elinkeinon.

Itseäni koskettaa etenkin arvio siitä, että tuhon keskellä elävistä lisääntymisikäisistä naisista joka viides on raskaana. Siellä kuoleman keskellä he kantavat kohdussaan uutta elämää. Raskaudet ja synnytykset eivät häviä minnekään katastrofitilanteessakaan, vaikka neuvolapalveluita tai synnytysapua ei ole saatavilla. Väestöliiton mukaan kriisitilanteissa etenkin tytöt ja naiset ovat erityisen haavoittuvaisia. Sairaudet, traumaattiset kokemukset ja väkivalta piinaavat. Tutkimusten mukaan kriisitilanteissa naisiin ja nuoriin tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on normaalia yleisempää. Se voisin olla minä. Ne voisivat olla lapsiani.

Auta. Autetaan yhdessä. Perustimme Suomen Blogimediassa bloggaajien virtuaalisen avustuslippaan Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi. Osallistuthan sinäkin lahjoittamalla rahaa Punaisen Ristin katastrofirahastoon verkkopankkimaksulla tai luottokortilla. Levitä myös omissa somekanavissasi tietoa keräyksistä. Voit lahjoittaa myös soittamalla 0600-12220 (20,28 euroa + ppm) tai lähettämällä tekstiviestien SPR numeroon 16499 (15 euroa).

Tämä muistutti mua taas siitä, että kummilapsiprojektimme on kesken. Vanhemmillani on kaksi kummilasta Sri Lankassa, samanikäiset lapset kuin nuorimmat sisarukseni ovat. Aikomuksenani on ollut seurata äitini ja isäni esimerkkiä ja auttaa muulloinkin kuin tällaisten Nepalin kaltaisten akuuttien kriisitilanteiden aukaistessa silmäni.
Koti

Marimekon syksy ja lähiön kevät

Siinä teille herkkupaloja Marimekon tulevan syksyn ja talven sisustusmallistosta. Kävin hiljan tutustumassa Marimekolla seuraavan pimeän vuodenajan uutuuksiin, ja kuosi-ihanuuksista huolimatta ei itselläni vielä ole kiirettä tunnelmallisiin kynttiläiltoihin ja syviin sävyihin. Huomaamattani näemmä kuvasinkin vain kuoseja ja tuotteita, jotka sopisivat hyvin myös kesäkotiin. Vaikka eipä meillä mitään talviverhoja ja kesäkoristetyynyjä harrastetakaan.

Ikisuosikkikuosistani Räsymatosta on tulossa syksyllä uusi raikkaan rempseä väriyhdistelmä. Pinkillä raidalla kelpaisi räsymatottaa niin makkaria kuin olkkaria. 2000-luvun Unikko-överit alkaa näemmä vihdoin unohtua, sillä löysin itseni haaveilemasta Ruutu-Unikosta lakanoissa. Lakanarakkautta koin myös Tasaraita-trikoolakanoiden äärellä, sillä trikoon pehmeyden ja helppouden takia välillä tekisi mieleni vaihtaa koko liinavaatekaappi kerrasta trikooseen. Väriyhdistelmänä harmaa-violetti toimii kuin uni pitkän päivän jälkeen.

Liinavaatekaapin lisäksi näin keväisin tekee aina mieli kääntää ympäri myös koko muu koti. Himoitsen utuisen pastellisia maaleja ja jättimäisiä viherkasveja. Kulutan ihan liikaa aikaa yrittäessäni etsiä täydellistä puuvillamattoa olohuoneeseen. Keittiössä haluaisin tunkea hyllyillä olevia purnukoita kaappeihin. Hämmästyksekseni olen löytänyt itseni välillä miettimästä, josko eriparityynyistä koostuva sohvalinnakkeemme koostuisikin hillitysti vaikka vain kahdella erilaisella kuosilla kuorrutetuista tyynyistä. Tai josko meillä olisikin vanha kulunut konjakin värinen nahkasohva, johon mahtuisi koko perhe pötköttelemään.

No huh. Eihän sellaista riisuttua huvikumpua pian enää kodiksemme tunnistaisi. Jospa aloittaa siitä, että pesee ikkunat. Yleensä jo se freesaa kodin ihan uudeksi. Ja sitten alan miettiä, mitä ihmettä teen niistä useammasta metristä peruspentti-Unikkoa, jota hamstrasin pressitilaisuuden jälkeen Marimekon tehtaanmyymälästä.
Juhla

Koko perheen jääteesangria

Meillä aletaan jo olla vapputunnelmissa. Likka kulkee heliumpallon kanssa joka paikkaan, ja poika on onnistunut syömään ainakin puolikkaan rullan serpentiiniä. Sima ei kuitenkaan ole pöhisemässä, sillä matkaamme toukokuun ensimmäisen kunniaksi perinteisesti Pohjanmaalle vapputorihupulaisiksi. Äitini on mitä luultavammin muistanut laittaa lakeuksilla rusinat kellumaan, mutta emme me täällä lähiössäkään ole vallan vappujuomitta jääneet. 

Tein nimittäin jääteesangriaa, joka raikkaudessaan sopii janon sammuttajaksi kevään sekä kesän rientoihin. Kokeilin sekoitukseen useampia keittiökaapin uumenissa olevia tee-vaihtoehtoja, mutta selvästi paras oli korruptiolahjana saamani Pukkan sitruuna-mandariini -tee. Koska se ei sisällä varsinaista teetä lainkaan, ei siinä ole myöskään kofeiinia. Perheen snadeimmille kavereille tämä jäätee sopii myös siksi, että siihen ei ole lisätty sokeria, vaan makeutus tulee hedelmistä ja hunajasta.

Jääteesangria kaikenlaisiin karnevaaleihin (kaksi kannullista)

  • 2 litraa vettä
  • 6 pussia Pukka sitruuna-mandariini -teetä (tai jotain muuta sitrushedelmäistä teetä)
  • 4 rkl hunajaa
  • 2 appelsiinia
  • 1 sitruuna
  • 2 lime
  • 1 minttupuska
  • jääpaloja
  • halutessasi pensasmustikoita 
Valmista tee isossa kattilassa. Kuulemma kylmään veteen tehdystä teestä tulee kirkkaampaa, mutta mä halusin kunnolla makua irti, joten keitin veden. Kuumaan veteen oli myös helppo sekoittaa hunaja mukaan. Jos valmistat teen suoraan kylmään veteen, sekoita hunaja erikseen pieneen määrään kiehuvaa vettä ja sekoita teen joukkoon. Anna teen jäähtyä jääkaapissa.
Raasta yhden appelsiinin ja puolikkaan sitruunan kuoret ja sekoita teen joukkoon. Purista joukkoon raastetun appelsiinin ja puolikkaan raastetun sitruunan mehut. Lisää vielä yhden kokonaisen limen mehu puristettuna.

Nyt jääteen peruspohja on valmiina. Tee säilyy jääkaapissa pari päivää, joten voit tehdä sen tähän asti valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Lisää loput ainekset settiin vasta juuri ennen tarjoilua, jotta hedelmät ja mintunlehdet pysyvät freeseinä.
Kaada jäätee kannuihin. Lisää mintunlehdet, joista osaa voit vähän rikkoa kämmentä vasten saadaksesi maun paremmin irtoamaan. Lisää viipaloituna yksi appelsiini, yksi lime ja yksi puolikas sitruuna. Lisää reippaasti jäitä. Koristele halutessasi pensasmustikoilla.

Ja jos haluat juomasta alkoholillisen, tiedät kyllä, mitä tehdä.
Kirppislöydöt

Kuraräiskeitä ja kellarikirppistä

Eivätpä menneet mokomat sadepisarat huspois tämän päivän sääennusteista, päinvastoin. Herttoniemen pihakirppisen monta vuotta jatkunut sääupeusputki katkesi tänä vuonna, kun aamulla kaikki seudun rännit oksensivat kaaressa vettä. Että moi vaan kauden ekat rusketusrajat, piknikviltillä pötköttelyt, spontaanit bändiesitykset, tuhansien kirppiskävijöiden jaloissa pölyävä asfaltti ja muut viime vuosilta tutut pihakirppiselementit.

Kun olimme hetken murjottaneet sadepilville, äkkäsimme taloyhtiössä sijaitsevan mahdollisuuden. Ja noin vain muuttui aurinkoinen nurtsikirppis kohmeloisen sadepäivän kellarikirppikseksi.

Tuumasimme siskon kanssa, että varmasti saadaan itseksemme kellarissa istuskella ja kuunnella vanhasta radiosta rätisten raikaavaa Leevi and the Leavingsia. Mutta kappas vain, yllättävän moni oli lähtenyt kunnon sissimeiningillä ja kokovartalokortsuissa kirppiskierrokselle. Välillä kellarikirppiksellämme kävi vallan kuhina (sekä sadevaatteiden kahina), ja muutaman kassillisen verran pääasiassa lastenvaatteita lähti meiltä uusiin koteihin. Kiitos kävijöille, ja kuten vanhemmilla tapana on sanoa, reippaita olette!

Perheen nuorimmainen oli maskottina myyntipöydän takana ja nukkui radion jytkeessä pitkät päiväunet. Esikoinen taas otti sateesta lapsen innolla kaiken irti ja läträsi pihan lätäköissä vaihtuvien kavereiden kanssa. Kuravelliä oli räiskeinä naamassa asti, ja vaatteet piti päivän aikana vaihtaa kertaalleen kuiviin. Kivointa tuntui olevan, kun Lapsellista-blogin Annan (jolla muuten on uusi ja ihan ikioma blogiosoite ja jolle kiitos lapseni taltioineista kuvista) tytär Helmi tupsahti paikalle. Ystävyydessä ihaninta kun on se, että toinenkin ymmärtää, miten siistiä on juosta lätäköissä vesi roiskuen ja uittaa kumpparit sisäpuolta myöten märiksi rännin alla.
Kirppislöydöt

Vanhan Herttoniemen pihakirppis ensi sunnuntaina

Kyllä se on kuulkaa kevät, kun Vanhan Herttoniemen legendaarinen pihakirppis on taas täällä! Etukäteen tulevan sunnuntain kirpputorihulinoihin on ilmoittautunut mukaan yli 120 kerrostaloa, rivaria ja omakotitaloa, joiden myyntipisteille voi suunnistaa ohessa olevan kartan mukaan. Mitä viime vuosina olen huomannut, kartta kannattaa jättää kotiin ja suunnistaa ihan vain fiiliksen mukaan. Koko Hertsikka kun on yhtä suurta pihakirppiskarnevaalia.

Me levitetään oma piknikviltimme ja kirppispisteemme jonnekin Herttoniemen metroaseman läheisyyteen. Suosittelen myös käymään Päiväkoti Herttoniemen pihalla (Susitie 2–6), jossa on lastenvaatteita ja leluja myyvän kirppispisteen lisäksi vohvelikahvila ja ongintaa. Tuotot käytetään päiväkotilasten kevätretkeen. Muutenkaan Herttoniemestä ei tarvitse tyhjin mahoin poistua, kun hertsikalaiset pistävät pop-up kahviloita pystyyn sinne tänne. Spontaaneja bändiesityksiäkin saattaa kuulemma olla luvassa!

Tervetuloa siis ensi sunnuntaina tänne meidän huudeille! Samalla voitte todeta, miksi me olemme niin rakastuneet tähän oikean elämän melukyläämme ja sen 50-luvun söpöihin koteihin, yhteisöllisyyteen ja luonnonläheisyyteen. Luvassa on viime vuosien tapaan väenpaljoutta, mutta hulinan keskeltä on helppo puikahtaa välillä hengähtämään metsäpoluille tai merenrantaan. Nyt vain toivotaan, että sääkartassa tällä hetkellä olevat pisarat häviävät huspois.
Duuni

Isikesä eli mies vanhempainvapaalla

Sillä tavallahan siinä sitten kävi, että miehen vanhempainvapaa alkaa kymmenen päivän kuluttua. Hän jää koti-isiksi puolivuotiaan vauvan ja kolmevuotiaan tärinäsanterin kanssa. Mä taas vietän kesän haihattelevaa taiteilijaelämää, eli teen töitä juuri niin paljon, että pärjätään. Hullua. Älytöntä. Ja just siksi niin parasta.

Kun viime kuussa kirjoitin vanhempainvapaiden jakamisesta, päätös miehen kotiin jäämisestä oli jo oikeastaan tehty. Olen paasannut vanhemmuuden kustannusten jakamisesta ja tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, mutta silti huomasin, että meilläkin minä istuin jaettavaksi tarkoitettujen vanhempainvapaiden päällä.

Miehen kotiin jäämisestä on kyllä puhuttu ennenkin, mutta mun ajatukset järjestelyn muka-hankaluudesta ovat tehneet pisteen haaveille. Heti kun minä tulin järkiini ja ikään kuin annoin miehelle luvan ottaa kotiajasta osansa, alkoi tapahtua. Mies kävi ilmoittamassa työnantajalleen asiasta heti seuraavan työvuoronsa aikana ja asioi Kelan kanssa heti kun vapaat olivat työnantajan kanssa sovittu. Viime viikolla Kelasta tuli kirje ja laskelma, jossa kerrottiin ansiosidonnaisten vanhempainvapaiden siirtyvän toukokuun alussa miehen nimiin.
Mulla on haikea olo. Enää kymmenen päivää jäljellä elämäni viimeistä vanhempainvapaata. Vauva on ihan pieni vielä, ja tämä vauvavuosi on ollut eheyttävä ja kaikkine paskoineenkin ihana. Juurihan vauva vasta syntyi, ja juurihan mä olen löytänyt itseni miettimästä, että tämä elämäntilanne voisi jatkua vielä useamman vauvavuoden verran (ilman että lapsiluku kuitenkaan kasvaisi, jestas sentään).

Samalla kun yhden aikakauden loppu aiheuttaa eroahdistusta, olen myös valtavan innoissani. Tästä tulee niin siisti kesä! Hullua, että oli lähellä, ettemme olisi edes tajunneet käyttää tätä ainutlaatuista mahdollisuutta. Onneksi jaksoin raahautua molempien lasten kanssa siihen tasa-arvoista vanhemmuutta käsitelleeseen vaalikeskustelutilaisuuteen, vaikka väsytti ja päätä särki. Ilman sitä pyörät eivät todennäköisesti olisi lähteneet pyörimään mielessäni.

Mies on vanhempainvapailla niin kauan kuin sitä riemua riittää, eli kesäkuun loppuun saakka. Sen jälkeen hän pitää pois melkein kaikki isälle korvamerkityt perhevapaat ja vielä päälle kesälomansa. Se tarkoittaa melkein neljää kuukautta elämää, jolloin meillä on aikaa olla yhdessä perheenä ja nauttia kesästä.
Niin ja mitä minä siis teen siirtyessäni perheen pääelättäjän rooliin? Ainakin lopetan heti alkuun 15 tunnin sunnuntaityöpäivät. On huojentavaa, että duunia saa taas painaa menemään ihan koska vain, ilman ilmoitusvelvollisuutta. Toivoakseni saan jossain vaiheessa kesää myös järjestykseen ylipursuilevan postauskalenterini, ja blogi alkaa päivittyä enemmän reaaliaikaisena. Toivon myös, että mulla on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tehdä haastatteluihin ja tutkimuksiin perustuvia postauksia. Aikomuksenani on myös edistää muita isompitöisempiä kirjoitusprojekteja.

Aion siis olla oman elämäni Peppi Pitkätossu, jolla tosin ei ole kultarahakirstua sängyn alla. Ainakin parina päivänä viikossa karkaan kahvilaan vuokraamaan työpöydän muutamaksi tunniksi kahvikupposen tai parin hinnalla. Kutkuttava ajatus voida keskittyä tekemään omia hommiaan ihan rauhassa ja ilman keskeytyksiä! Muuten teen töitä kotona tai missä sitten satutaankaan olemaan. Ja se on varma, että kymmenen päivän kuluttua alkaa aikakausi, jolloin minäkin taas nukun tarpeeksi pitkiä yöunia.

Olen myös miettinyt, että hyvänen aika, mähän voisin vaikka käydä välillä kavereiden kanssa baarissa viikonloppuisin. Tai kostealla illallisella! Tai skumppapiknikillä! Nyt kun miehellä on vapaa viikonloppu kerran parissa kuukaudessa, sen mieluummin viettää perheen kanssa kuin skumppapöhinöissä likkojen kanssa. Mutta tulevasta kesästä ehkä malttaa muutaman päivän antaa myös illoille, jolloin terassille voi unohtua auringon jo laskettuakin. Ajattelin myös ommella, tehdä kuvakirjoja ja mitä näitä nyt on, maailman pelastamista ja bikinikuntoon pääsemistä.
Esikoinen jatkaa päiväkodissa ne muutamat päivät viikossa vielä toukokuun ajan (mitä nyt ollaan reissussa siitäkin puolet) ja jää sen jälkeen samanlaiselle pitkälle kesälomalle kuin viime vuonnakin. Niin kivaa! Esikoinen tosin ei itse vielä ole kovin innoissaan ajatuksesta, että ei saa mennä päiväkotiin moneen kuukauteen. Pitäisi saada hänet ymmärtämään, että eivät ne kaveritkaan siellä juuri kesällä ole, ainakaan kaikki ja samaan aikaan. Mutta eiköhän hän tuosta ajatukseen totu, kun kesä mennään ja tehdään paljon. Kaverivajaritkin ehditään pitää loitolla, kun on aikaa nähdä perheellisiä ystäviä ja temmeltää naapuruston muksujen kanssa.

Syksyllä minä sitten jään ainakin alkuun hoitovapaalle vauvan kanssa töitä tehden, mies palaa töihin ja esikoinen jatkaa päiväkodissa. Myönnettäköön, että pessimisti minussa kuiskii jo kauhuissaan, miten jäätävää siitä sitten tulee, kun perhevapaalungeilun ja mahtavan kesän jälkeen tappotahtiset ruuhkavuodet osittain taas rysähtävät päälle. Saas nähdä, josko mies tekisi vaikka lyhennettyä viikkoa, että saisin vähemmällä säätämisellä tehtyä töitä minäkin ja perheelle jäisi paremmin aikaa. Katsotaan sitä sitten. Oma työtilanteenikin kun ehtii media-alan sekatyöläisenä ja yhden naisen yrityksen häslärinä muuttua vielä monet kerrat.

Sitä ennen on luvassa leppoisan letkeä isikesä!
DIY

DIY: vauvanuken kestovaipat

Minime sai vauvan synnyttyä molemmilta isovanhemmiltaan isosiskolahjaksi vauvanuket. Hieman yllättäen nuket jäivät aika vähälle käytölle, vaikka muuten esikoinen tykkääkin ottaa leikkeihinsä elementtejä oikeasta elämästä ja meidän vanhempien tekemisistä.

Nukkeleikit alkoivat kuitenkin kiinnostaa enemmän, kun tajusin ommella vauvanukkejen hoitoon vähän tarpeistoa. Tein nukeille kasan kestovaippoja kankaista, jotka olin muinoin leikannut valmiiksi tehdäkseni niistä vaippoja vastasyntyneelle kuopukselle. Vaippaompelukset eivät vauvan synnyttyä kuitenkaan tulleet valmiiksi, kun tarve uusille vaipoille pieneni ostamamme kuivausrummun myötä. Nyt sitten leikkasin valmiit vaippapalaset vielä vähän pienemmiksi, jotta ne olivat sopivia Baby Born -nukelle.
Vaipoista oli alun perin tarkoitus tulla taskuvaippoja, mutta ajattelin nukkejen pärjäävän vähemmälläkin imumäärällä. Niinpä ompelin niihin näön vuoksi kiinteät imut sisäkankaan nurjalle puolelle. Sen jälkeen kiinnitin reisikuminauhat ja suristelin huoletta vaipan kiinni kaikilta sivuiltaan saumurilla. Olipa muuten vapauttavaa vaan ommella menemään, kun ei tarvinnut henkeä pidätellen miettiä vaippojen toimivuutta. Reisikuminauhojen pitävyys tai vaipan istuvuus ei ole nukella niin justiinsa.

Mä olen ommellut lapsille tekemäni kestovaipat Kestovaippayhdistyksen ilmaisilla kaavoilla, joita olen vähän muokannut. Huomasin nyt, että siellähän on ilmaiseksi tulostettavissa kaava myös vauvanuken vaippaan.
Vaippojen lisäksi ompelin Mekkotehdas-kirjan ohjeiden mukaan puhdistusliinapaketin. Sujautin sen sisään liinoiksi vanhasta joustofroteelakanasta leikkaamiani palasia, jotka huolittelin saumurilla. Puhdistusliinapakettiin tuli ommeltua ainakin viisitoista erilaista kauneusvirhettä, mutta se ei esikoista haitannut. Hänestä juuri tuo paketti on kaikista mahtavin nukkelelu. Se kun täyttää takuuvarman hittilelun merkit: sieltä voi ottaa asioita ja sinne voi laittaa asioita. Ja mikä parasta, sen saa suljettua ja avattua tarranauhalla. Ai että sitä tarranauhasta kuuluvaa rapisevaa ääntä!

Leikkipuhdistusliinat eivät tosin ole olleet käytössä vaipanvaihdossa. Niillä pyyhitään vauvanuken nassua ja käsiä, ihan kuten meillä oikeassakin elossa tehdään, jos ollaan vaikka metsäretkellä ilman vesipistettä. Vauvanuken pylly käydään pesemässä vedellä vessassa.
Hauskaa muutenkin, miten Minime selkeästi ottaa nukkeleikkeihinsä mallia meistä vanhemmista. Hän kehuu nuken hienoja pissoja ihan samalla äänensävyllä ja tavalla kuin mekin ja pussailee vauvanuken masua vaipanvaihdon yhteydessä. Kun nukelta on tullut kakka, hän hinkkaa vaippaa mustalla legopalikalla. Kesti hetken tajuta, että hänhän tietenkin putsaa vaippaa sappisaippualla, kuten me vanhemmatkin teemme.
Ekoilu

Perhefillari sähkömoottorilla eli lapset Babboe-laatikkopyörän kyydissä

Postauksen sisältämästä tuotteesta saatu alennusta
Postaus sisältää alekoodin, jonka käytöstä bloggaaja saa komission

Johan taas rullaa ja kevättä on ilmassa! Kävimme hiljan koko perhe kevätkukkaostoksilla uudella perhefarmarillamme. Aika päheä peli, vai mitä?

Pidempään mukana kulkeneet lukijani ehkä muistavat pari vuotta sitten ostamamme perhefillarin, eli laatikkopyörän. Silloin tuli säästettyä väärässä kohtaa, kun emme hankkineet sähköavusteista peliä. Reilun vuoden vatkasimme menemään, kunnes oli pakko myöntää, että kauravoima ei riitäkään. Myimme pois laatikkomme ja jäimme kyttäilemään, mitä tänä keväänä pyörämarkkinoilla on tarjolla.
Mutta mitäs sitä hyvää vaihtamaan. Päädyimme pohdintojen ja kavereiden kokemusten jälkeen samaan Babboe-laatikkopyörämerkkiin kuin viimeksikin. Nyt vain päivitimme kolmipyöräisen menopelimme uudempaan Curve-malliin ja tilasimme pyörän sähkömoottorilla. Ja voi kuulkaa morjens! Ei ole paluuta entiseen, kun on päässyt maistamaan sähköistä menoa.

Nyt laatikkomme on juuri sitä, mikä sen tällaisella kaupunkilaisperheellä pitääkin olla: joka paikan kulkupeli, joka on tarvittaessa kuin päästötön pikkuauto. Olen polkenut päivässä huomaamatta lähemmäs kolmekymmentä kilometriä, kun sähkömoottori työntää ylämäessä ja antaa siivet suoralla. Enää en näytä pyöräilyn jälkeen siltä kuin mut olisi piesty limaisella lahnalla mätkimällä, joten voin hurauttaa fillarilla lounaalle, työtapaamiseen tai vaikka lasten kaverisynttäreille. Ja jos sitä kokovartalohikeä (ja gasellireisiä) kaipaa, sen kun laittaa sähkömoottorin pois päältä tai vaikka vaientaa sen tehoa.
Mahtavinta laatikossa on, että sen kyytiin mahtuu useampi muksu. Pääsen siis fillarilla liikkeelle, vaikka olisin kolmistaan lasten kanssa. Vauvalle on oma vauvakaukalonsa, joka sitten myöhemmin vaihdetaan taaperoistuimeen. On ehkä maailman söpöin näky, kun nuo kaksi minityyppiämme istua tapittavat vierekkäin pyörän kyydissä, naamat innostuksesta näkkärillä.

Kevätkukkaostoksilla tuli todettua, että laatikkopyörää ei ihan turhaan kutsuta perhepyörän lisäksi myös tavarapyöräksi. Kyytiin kun mahtui hienosti kahden lapsen ja reppujen lisäksi myös iso säkki multaa sekä laatikollinen kukkia. Olisi enemmänkin mahtunut, mutta ei uskallettu vielä villiintyä ostamaan kesäisempiä kukkakaunokaisia parvekkeelle.
Ai että, hiemanko tulee mahtava kesä, kun alla on tällainen koko perheen kesäkaara! Jos sinäkin olen haaveillut perhepyörästä ja Babboe kiinnostaa, koodilla HV00 saa 50 euron alennuksen laatikkopyörästä Babboen nettikaupassa. Toteutuneista ostoista mä saan pienen rahasiivun itselleni. Koodi on voimassa toistaiseksi. Koska Babboella on jälleenmyyjä Espoossa, laatikkopyörän saa kotiovelleen parissa viikossa tilauksesta.
Arki

Eheyttävä vauvavuosi

Nyt kun elämäni toista vauvavuotta on takana yli puolet, uskallan sen sanoa ääneen. Tämä on ollut eheyttävä vauvavuosi. Tiedättehän, samalla tavalla kuin puhutaan vaikka eheyttävästä synnytyksestä. Toinen kokemus paikkaa haavat ja selättää pelot sekä traumat, jotka jäivät ensimmäisestä kokemuksesta. 

Toki tähänkin vauvavuoden puolikkaaseen on mahtunut epätoivoa ja hetkiä kun kelailee, tuliko nyt ihan loppuun asti mietittyä, mihin ryhtyi. Kovimmille otti kolmihenkisen perheen muovautuminen nelihenkiseksi. Tunsin valtavaa riittämättömyyttä ja surin, että kuopus jäi niin vähälle huomiolle. Samalla ikävöin minua ja esikoista, meitä, jota ei enää koskaan tulisi olemaan samalla tavalla kuin ennen. Väsymys on kahden lapsen kanssa rysähtänyt päälle kovempana ja terävämpänä, ja välillä väsyn keskellä olen tuntenut jo tulevani hulluksi.

Kaikesta huolimatta tämä vauvavuosikokemus on ollut puhdistava ja ympyrän sulkeva. Toivoisin, että jokainen vanhempi voisi kokea edes palasen tällaista vauvavuotta. Itse en uskaltanut esikoisen vauvavuoden jälkeen edes toivoa, että tällaista voisi olla olemassa. Siksi pohdimme kauan, onko meistä edes kahden lapsen vanhemmiksi. Sekä minä että mieheni olimme huolissamme etenkin siitä, jaksanko minä toisen vauvavuoden.
En tiedä, mikä lopulta teki esikoisen vauvavuodesta niin kinkkisen itselleni. Nyt kun katson valokuvia kolmen vuoden takaa, tuo aika näyttää leppoisalta ja ihanalta. Silti pohjavire tuosta ajasta on musta. Me teimme ihan valtavasti asioita, luuhailimme pitkin kaupunkia ja näimme sekä koimme. Kuvissa vauva on iloinen ja nauravainen. Muistan, miten lähes joka päivälle oli sovittuna tärkyt kavereiden kanssa tai muuta menoa. Oli pakko, sillä vaikka joskus olisi ollut kiva olla vain kotona kahdestaan, sellaiset päivät olivat pahimpia.

Vauva tuntui olevan kotona koko ajan tyytymätön. Hän ei viihtynyt lattialla, vaan aloitti välittömästi hillittömän paniikki-itkun. Sitterin avulla saatoin päästä suihkuun, tai ainakin päästä pesussa siihen asti, että juuri ehdin vaahdottaa sampoot päähäni. Vain kiinni minussa oli hyvä. Koko ajan piti tapahtua jotain tai tuli tylsyydestä ja mälsyydestä poru. Jos laitoin ruokaa, vauvan piti olla liinassa ja mun jatkuvassa liikkeessä. Silti kitinä tuntui olevan jatkuvaa.

Imuroinnista oli turha haaveilla, sillä se oli vauvasta yhtä kuin hylkääminen. Välillä sisuunnuin, että kyllä sitä nyt saatana pitää voida edes imuroida, mutta viimeistään yhden huoneen jälkeen luovutin. Se henkeä haukkova paniikkihuuto oli ihan liian raskasta ja kuluttavaa kuunneltavaa. Sellaisen jälkeen vauvaa piti rauhoitella rinnalla loppupäivä. Ei äiti jätä sinua ja vaihda imuriin, vaikka välillä yrittääkin siivota.
Siksi luuhailimme kaupungilla. Kun ympärillä oli elämää, vauva oli tyytyväisempi, eikä mun tarvinnut olla koko ajan liikkuva ohjelmatoimisto ja sirkus. Kun kotona pölykoirat lisääntyivät, ruokaa ei saanut laitettua ja seinät tuntuivat kaatuvan niskaan, oli parempi sulkea ne murheet kotioven taakse ja lähteä kylille ja vetää lounas ravintolassa. Vaunujen käytöstä tajuttiin lopulta luopua kokonaan, kun vauva huusi niissä kuin vaunukoppa olisi täytetty syövyttävällä hapolla. Vain kiinni minussa tai miehessä oli hyvä. Uni tuli vain kantovälineessä kaupungilla tai kotona napa vasten mun napaani, tissi suussa.

Kaikista raskainta oli se, että vauva teki jotain niinkin kummallista kuin piti minua, äitiään, koko maailmana. Hän halusi olla kiinni minussa, hän oli osa minua. Sellaisessa tilanteessa tekee kipeää myöntää, että välillä tekisi mitä vain, että saisi vain olla, ihan itsekseen. Tuntui, että en saanut hengitettyä.

Kuopuksen synnyttyä mä mietinkin alkuun, että minun ja uuden vauvan kiintymyssuhteessa on jotakin pielessä. Hänen maailmansa en ollutkaan vain minä, vaan häntä kiinnostivat muutkin asiat. Hän pötköttelee välillä ihan tyytyväisenä lattialla. Hän jopa leikkii vauvaleluilla siinä lattialla ollessaan! Edelleen musta tuntuu jotenkin väärältä laittaa lapsi vaunuihin, erilleen itsestäni, mutta tämä tyyppipä nukkuukin päiväunensa paremmin vaunuissa kuin kantovälineessä. Voin imuroida ja laittaa ruokaa, vaikka tietty sylissä kuopuskin mieluiten on. Kukapa ei, etenkin jos on vauva.
Ei vauvavuoden ihanuus tietenkään ole kiinni siitä, saako imuroitua. Mutta itselleni on ollut iso tekijä se, että kotona on ollut kiva olla. Sotkuinen ja likainen koti saa mut ahdistumaan. En myöskään tarkoita, että olisipa hyvä, jos kaikki vauvat olisivat vähän iisimpiä tapauksia. Mutta ei sille mitään voi, että esikoinen tarvitsi multa vauvavuotenaan enemmän kuin mulla välillä oli antaa. Kaikkensa antanut olo on mahtava kovien rutistusten jälkeen, mutta kun se on päivittäinen fiilis, siinä ei enää olekaan hohtoa tai mitään voimaannuttavaa.

Ja ei siinä, on ollut kyllä mielenkiintoista kokea henkilökohtaisesti, että on olemassa vauvoja, jotka viihdyttävät välillä itseään tutkimalla varpaitaan. Multa kun meni kauan, että tajusin lopettaa vauvan non-stop hytkyttämisen huomatessani, että vauva voi olla tyytyväinen ilman tärinää ja värinääkin.

Eniten vaikutusta kokemieni vauvavuosien erilaisuuteen on kuitenkin ollut vauvan sijaan ihan oman pääni sisällä. Esikoista synnyttäessään synnytti samalla äitiä itsessään. Vauvan synnyttäminen oli helpompaa ja luonnollisempaa kuin olin kuvitellut, mutta äidin synnyttäminen oli pitkä ja kivulias prosessi. Takana oli pään sekaisin laittanut raskaus ja edessä pelottava sekä vieras mutsilandia. Nyt kuopuksen kanssa ei tarvinnut pukata maailmaan kuin vauva, äiti minussa oli jo muodostunut.
Liekö oman varmemman äitiyden ansiota, mutta tällä kertaa en ole tuntenut samanlaista yhteiskunnasta eristäytymistä kuin esikoisen vauvavuotena. Näin siitäkin huolimatta, että nyt toisella kerralla olen viettänyt paljon enemmän aikaa ihan vain kotona, poissa ihmisten ilmoilta. Myös omat projektit ovat pitäneet mut tervejärkisenä. Elämän pyöriminen pelkän vauvan ympärillä ei ole tervettä, vaikka esikoisen vauvavuodesta hurahtaminen teki onnellisemman. Silloin äitiyden mustaan aukkoon pää edellä hyppääminen oli pakollinen riitti päästäkseni sinuiksi uuden itseni kanssa.

Nyt elämä ei ole oleellisesti muuttunut, mistä pitää osittain huolen esikoinen. Hänen ansiostaan päivissä on rytmiä. Esikoisen vauvavuotena mua vaivasi välillä tylsyys. Ei siis niin, että aika olisi varsinaisesti tullut pitkäksi, sillä teimme niin paljon asioita. Mutta niin, että odotin välillä kuola valuen miestä kotiin saadakseni aikuisseuraa ja toivoin lapsen iltauniajan tulevan jo, että ei tarvitsisi lukea enää yhtä ainutta tappavan tylsää kirjaa. Kolmevuotiaan kanssa tekeminen on ihan eri levelillä, ja esikoinen todellakin pitää menoa yllä. Välillä Minimen päiväkotipäivinä taidetaan kuopuksen kanssa odottaa ihan yhtä paljon, että olisi jo iltapäivä ja saataisiin perheen tärinäsanteri kotiin tuomaan elämää.

Asiat ovat nyt niin, kuten niiden kuuluukin olla. Olen edelleen ihan liian väsynyt ja kaipaan välillä kipeästi aikaa, kun saisi vain olla tai toisaalta että saisi tehdä täysillä ja keskeytyksettä omia juttuja. Mutta elo on mallillaan, perhe onnellinen ja mä sinut äitiyteni kanssa.
Esikoinen on ollut elämäni suurin opettaja, vaikka ei ole koulutuksessaan mua helpolla päästänytkään. Mä tarvitsin juuri hänet esikoisekseni, jotta pystyin kasvamaan tällaiseksi äidiksi kuin olen. Nyt sitten kuopus on omalla lungilla persoonallaan sulkenut sähikäisenä pyörineen ympyrän. Tavallaan tasapainottanut settiä. On kaksi kipakkaa ampiaista, minä ja Minime, ja kaksi leppoisaa mehiläistä, mies ja Minihe. Näin on hyvä.

Mulla on jopa fiilis, että tämä vauvavuosi ja tämä elämäntilanne saisi mun puolesta jatkua ikuisesti.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe