Hyvinvointi

Omaa onnellisuuttaan voi tietoisesti lisätä


Yhteistyössä PS-kustannus ja Suomen Blogimedia

Yhdellä asialla on ollut suurempi merkitys elämäni kulkuun kuin äkkiseltään nuorena olisin voinut kuvitella. Mä olen aina ollut utelias ja jopa vähän ahne oppimaan uutta. Olen tahtonut kokea ja ymmärtää paremmin. Olen vasta näin kolmenkympin paremmalla puolen ymmärtänyt, miten suuri merkitys ikuisella oppimisenhimolla on. Se vie eteenpäin silloin, kun mieli ei vielä ole tietoinen, että matkaa pitäisi jatkaa jumittuneesta tilanteesta.

Uuden oppimisen janoaminen on ajanut mut tilanteisiin, joissa olen ensin ollut paniikissa, mitä hittoa olen taas tehnyt ja miksi olen omasta tahdostani sekoittanut oman turvallisen ja tutun elämäni. Kuten se hetki kun seisoin Turun lentokentällä matkalaukkuineni ja rääyin holtittomasti, etten tahdokaan lähteä vaihto-oppilaaksi. Tai ne ensimmäiset kuukaudet, kun muutettiin Helsinkiin mun unelmatöiden perässä, joita minulla ei silloin vielä ollut tietoakaan. Noin muun muassa. Mutta aina, ihan aina, nuo tilanteet ovat vieneet kohti uutta ja mielekkäämpää elämää ja minua.
Halu oppia muuttaa muotoaan iän karttuessa, mutta sen tärkeys ei muutu. Se on itselleni iso onnellisuuden mahdollistaja ja samalla myös tärkeä menestyksenavain työssä. Vaikka tutkintotodistus on painettuna paksulle kartongille ja talletettu lipaston laatikkoon, en minä koskaan ole valmis ammattilainen. Koskaan ei saisi jämähtää siihen uskoon, että kellään ei ole ammattiminääni mitään uutta tarjottavaa. Se päti silloin kun työskentelin kahvilassa ja se pätee nyt. Onnekkaana muijana olen saanut ympärilleni valtavan inspiroivan ja osaavan tekijäverkoston, josta saan imeä itseeni energiaa ja uutta näkökulmaa. Tahdon osallistua kirjoittajakoulutuksiin ja käydä luennoilla. Ja siksi luen myös self help -oppaita.

Self helpillä eli itseavulla on vähän negatiivinen kaiku, mikä johtuu sen ympärillä pörisevistä hihhuloinnista, jossa yksisarvisen kuivatusta kakasta uutettu tee on avain onneen. Mutta onneksi valtaosa self help -kirjallisuudesta on kannuksensa vuosien akateemisella työllä kartuttaneiden tieteentekijöiden kirjoittamia. Kirjojen sisältö pohjautuu tieteellisen näyttöön, eikä mututuntumaan keijupölystä. Näin on myös Maaretta Tukiaisen uuden Hyvän mielen taidot -kirjan laita. Sen alun teoriaosuudessa on jopa puuduttavan tieteellinen maku, mutta sitten päästään vauhtiin.
Kirjassa käydään havainnollistaen läpi hyvän mielen taitoja ja sitä, miten niitä voidaan treenata. Ihmisaivoja kun on mahdollista aikaisemmista uskomuksista poiketen muovata ihan hamaan vanhuuteen saakka. Oppiminen kestää koko elämän. On mieletöntä ja jopa vähän ahdistavaa ajatella, että tutkimusten mukaan aivot sopeutuvat pitkäaikaisessa harjoittelussa kohtaamaan ne haasteet, jotka käyttäjänsä niille asettaa. Periaatteessa oppimiselle ei ole mitään etukäteen paikallistettavissa olevaa ylärajaa. Ja tällä kaikella on vaikutus onneen.

Ihmisillä ei ole tasaveroisia mahdollisuuksia onneen, mutta onnellisuustutkija Sonja Lyubomirskyn mukaan henkilökohtainen kasvu ja onnellisuuden lisääminen on mahdollista. Jos ajatellaan ihmisen onnellisuuden lähtökohtia sadan prosentin kakkuna, siitä geneettinen perimä ja kasvuympäristö leipovat ison osan, 50 prosenttia. Olosuhteilla on taas 10 prosentin vaikutus. Näihin kahteen kakkupalaseen siitä sadasta prosentista ei ihminen itse voi vaikuttaa. Ratkaisevaa onkin, miten ihminen käyttää tätä jäljelle jäävää 40 prosenttia onnellisuuskakusta. Siihen nimittäin voi vaikuttaa omalla toiminnallaan. Lyubomirskyn mukaan ihmisen oma tavoitteellinen toiminta – se millaisia valintoja tekee, miten suhtautuu haasteisiin ja miten mieltään käyttää – voi lisätä hänen onnellisuuttaan 40 prosentilla.
Hyvän mielen taidot -kirja perustuukin siihen, että ihmistä itseään ja hänen onnellisuuttaan voi muokata. Ihan kuten lihaksia voi treenata ja kehittää urheilemalla ja aivoja lukemalla. Kirja sopii monenlaisille lukijoille. Se jeesii, jos on hukassa itsensä kanssa, eikä oikein tiedä, mitä elämältään tahtoo. Se auttaa huomamaan omat voimavarat ja taidot sekä näyttää, miten itseään voi kehittää. Kirjasta saa apua myös ihminen, jolla on tavoite ja jonka tarvitsee löytää omat tapansa sen saavuttamiseen; olkoon se tavoite sitten vaikka löytää unelmaduuni tai aloittaa terveempi elämä.

Kirjan aiheet, hyvän mielen taidot, on palasteltu helposti lähestyttäviin osioihin ja niihin liittyviin tehtäviin. Yläkagorioita on seitsemän: myönteisyydentaidot, tahdonvoimataidot, vuorovaikutustaidot, myötätuntotaidot, louvuustaidot, läsnäolotaidot ja itsensä johtamisen taidot. Mä luinkin kirjaa napaten kiinni aina sieltä, mikä itselle olennaisimmalta tuntui. Lukiessa huomattavissa oli selkeästi se, että tässä odotellaan miehen hoitovapaata alkavaksi. Elämä on nyt taas väliaikaisesti liian kiireistä sitku-elämää, mikä ei ole tervettä. Ei yllätäkään, että olen lukenut tarkasti osiot, jotka käsittelevät läsnäolotaitoja. Saman huomasin tutkiessani noita mielikuvaharjoituksia varten tarkoitettuja Hyvän mielen kortteja (joista Vilma kirjoitti tarkemmin). Valitsin korteista postauksen kuvia varten ne juuri nyt puhuttelevimmat. Itsensä kuuntelua, pysähtymistä ja läsnäoloahan sielläkin.
Läsnäolotaitojen harjoittelu on pidempiaikaisempi oppitie, joten keskityin tekemään nyt yhden harjoituksen aihepiiristä, joka on itselleni mieluinen ja myös helppo: unelmoiminen. Kirjan mukaan unelmoiminen kannattaa. Kun ihminen suhtautuu tulevaisuuteensa toiveikkaasti ja haluaa unelmoida, hän on tasapainoinen ja voi hyvin. En ollut tullut ajatelleeksi, että masentuneet ihmiset eivät kykene unelmointiin tai että se taito on heillä heikko. Kirjan mukaan unelmoiminen ja viime kädessä taito, joka auttaa meitä selviämään hengissä.

Mä tein kirjasta pohdintatehtävän sekä konkreettisen tehtävän, jossa annettiin ohjeet unelmakollaasin tekemiseen. Vaikka tässä on juuri yhden ison unelman kanssa päästy vauhtiin, tokihan tärkeitä mutta vielä toteutumattomia unelmia löytyy muitakin. Yksi pitkäaikainen unelma on elänyt minussa jo lapsesta lähtien. Tahtoisin kirjoittaa satuja. Ja tiedättekö, kyllä mä vielä joskus tämän unelman elän todeksi. Kaiken uuden oppimisen nautinnolliseen ahmimiseen ei vain ole aikaa etenkään tässä elämäntilanteessa – ja se on pitänyt oppia ja sitä myötä hyväksyä kantapään kautta. Mutta vielä joskus kirjoitan lapset ja aikuiset haltioituneeksi saavia tarinoita kuin esikuvani Marjatta Kurenniemi.
Ja sillä ajatuksella aloin leikellä lehdistä kuvia ja sanoja unelmakollaasiani varten. Esikoinen teki vieressä omaansa. Hän unelmoi tulevan kesän metsäretkistä, ja hän leikkasi talteen kuvia muun muassa ovesta (siitä mennään ulos), perheestä (siellä ollaan me kaikki) ja useammasta katetusta ruokapöydästä (ja sitten syödään). Omaan kollaasiini alkoi kerääntyä materiaalia, josta vasta kunnolla tajusin satukirjailijaunelmani olevan kirjan lisäksi myös paljon laajempi kokonaisuus: se on elämäntapa.

Mä olen aina kuvitellut itseni kirjoittamaan rauhalliseen maisemaan, joka saa rentoutumaan ja rauhoittumaan. Olin huomaamattani leikannut sanan rento kaksi kertaa eri muodoissaan, mikä kertookin olennaisen. Ne kesämajahaaveeni ovat myös osa tätä unelmaa. Satukirjailijana näen itseni kirjoittamassa aamuisin, kun luonto vasta ympärillä heräilee. Luonnolla on muutenkin iso merkitys, sillä sen seurailu inspiroi ja johdattelee satujani. Unelmani on rehevän kesäniityn tuoksu aamukasteessa ja toisaalta kakluuniuunissa hiljalleen paukkuvan koivupuun ääni pakkasen keskellä. Se on hiljaisuus ja luomisprosessin käyntiin räjäyttävä tylsistyminen.
Perhe on läsnä vahvasti unelmassani, ja näenkin satukirjailijana itseni tekemässä sitä ainakin alkuun rakkaana sivutyönä kesäisin, kun muut työt ovat tauolla ja perheellä aikaa kadota kanssani salaiseen piilopaikkaan. Leikkasin kollaasin vain yhden sitaatin, jonka poimin Hannan haastattelusta tuoreimmasta Avotakasta: ”Se on paitsi rakkaus, myös intohimo ja työ”. Muistutin kollaasissa itseäni myös tärkeästä yhteistyön voimasta, sillä tarvitsen unelmalleni kuvittajan. Liimasin ensin kollaasin alle pohjaksi kuvia, joiden päälle asettelin tekstit.

Valmiin kollaasin kiinnitin työpöytäni yläpuolelle. Vaikka sadut saavat odottaa vielä tovin, kollaasi muistuttaa, että voin opettaa mieltäni pyrkimään vahvemmin kohti unelmani elämäntapaa. Pehmeää, juurevaa, elinvoimaista, perhelähtöistä, rentoa, satumaista ja yhä onnellisempaa elämää.
Jos kirjalle tuntuisi sielläkin olevan tarvetta, tässä teille alennuskoodi käytettäväksi. Kun ostat Hyvän mielen taidot -kirjan ja kortit, saat ne yhteishintaan 39 euroa (normihinta 59 euroa), kun naputat alennuskoodi-kenttään Lähiömutsi. Hyvän mielen taitojen Facebook-sivuilla opitaan joka viikko yksi uusi hyvän mielen taito, kannattaa siis klikata itsensä myös sinne.
Dubai

Viiden tähden hotellielämys Dubaissa

Viime talven Dubain-reissullamme pidimme majaa viiden tähden hotellissa. Moinen tähtiluokitus ei todellakaan ole meidän tapaistamme, vaikka kummasti sitä on lapsiperheellistyttyään alkanut miettiä, mihin tahtoo reissussa päänsä yöksi kallistaa. Mutta tämä meidän Dubain-hotellimme oli jotain niin överiluksusta, että se menee luultavammin osastoon vain kerran elämässä Dubaissa.

Hotellinnamme toimi koko vajaan parin viikon reissun ajan Dubai Marinan alueella sijaitseva The Ritz-Carlton. Sen hintaluokka on vielä korkeammalla kuin Dubain pilvenpiirtäjät, mutta mies sattui usean viikon hotellialebongailun jälkeen löytämään Ritz-Carltonilta niin käsittämättömän edullisen hotellimajoituksen, että pelkäsin hotellin respaan asti, että meitä on kusetettu. Mutta onneksi ei, ja niin vain me olimme siellä, entiset rinkkamatkaajat luksushotellissa.
Ja tiedättekö, se oli outoa, mutta niin siistiä. Saatiin olla kärpäsenä katossa elämäntavassa, joka on kaukana meidän arjesta. Alkuun vaati totuttelua se henkilökunnan pokkurointi – etenkin kun itsellä oli jalassa tennarit ja henkilökunnalla viimeisen päälle kiillotetut nahkakengät. Meidän erottumisen joukosta huomasi myös hotellin rannalla, jonne ei yleisen rannan puolelta päässeet kuin hotellin asiakkaat. Meidät hippirantapeittoinemme pysäytettiin lähes joka kerta vartioiden toimesta hotellin rannan ja yleisen rannan välissä. Kun selvisi meidän olevan hotellin asukkaita, alkoi vuolas anteeksipyytely. Madam ja sir lapsineen antoivat toki aina anteeksi.

Dubain jälkeen ensimmäistä kertaa ihan kunnolla ymmärrän, miksi ihmiset kyselevät hotellin perään. Ennen ajattelin, että eihän sillä ole mitään väliä, kunhan on joku paikka nukkumiseen. Mutta Dubaissa sillä on väliä, ja väittäisin näin olevan asian laita myös ilman lapsia matkustettaessa. Me vietimme muutamia pidempiä päiväretkiä lukuun ottamatta hotellilla aina joko aamupäivän tai iltapäivän. Ja hotelli todellakin oli osa elämystä. Kaikki oli vain niin jotenkin, vau.
Dubaissa nainen ja mies eivät tosin saisi yöpyä samassa hotellihuoneessa, mikäli eivät ole naimisissa. No mähän olen morsian vuosimallia 2001, eli kihloissa on oltu reippaasti yli vuosikymmen, mutta naimisissa ei olla. Susiparina asustelu samassa hotellihuoneessa onnistui tällaisena lapsiperheenä kuitenkin ilman minkäänlaisia selityksiä, joita tuskin olisi kaivattu, vaikka olisimme olleet nuorempia ja lapsettomia. Toisin oli Egyptissä, jonne matkasimme miehen kanssa mun ollessa 18-vuotias ja miehen 20-vuotias. Silloin saatiin vähän käyttää puhelahjoja, että saimme pötkötellä yhdessä parisängyssä samassa hotellihuoneessa (ja että saimme ostettua lentokentältä yhden Tia Maria -likööripullon hotellilla iltaisin lipiteltäväksi, kun ikäraja alkoholiin ainakin silloin oli yli 20 vuotta).

Hotellihuoneemme Dubaissa oli Ritzin vaatimattomimmasta päästä, mutta no voi morjens. Mä olin jo ihan huumassa siitä, että huoneessa oli aina tarjolla tuoreita taateleita. Samaten siellä oli aina tuoreita hedelmiä, pullotettua vettä ja espressokeitin tykötarpeineen. Kengänkiillotuspalvelun olisi saanut tilata myös samaan hintaan (mikä selittää henkilökunnan peilinä kiiltävät kengät). Kiva oli myös joka aamu huoneen ovelta löytynyt tuore englanninkielinen sanomalehti. Mä pidin taukoa somesta ja internetistä koko lomamme ajan – yksi täydellisen loman salaisuuksista – mutta sanomalehti oli kiva napata aamupalalle mukaan. Pysyi siellä luksuskuplassaan edes jotenkin kiinni todellisessa elämässä, heh!
Lomakotimme muodostui yhdestä makuuhuone-olohuoneesta, vaatehuoneesta, vessasta ja kylpyhuoneesta. Makuuhuoneen ja olohuoneen yhdistelmässä oli jättimäinen (ja vähän turhan pehmeä) sänky, jossa mahtui hyvin nukkumaan minä, mies ja vauva. Esikoinen nukkui sänkymme vieressä omassa kasattavassa sängyssään. Lisäksi huoneessa oli sohvaryhmä, pöytäryhmä ja pari isoa lipastoa. Olohuoneen jatkona oli parveke, josta oli näkymä suoraan sisäpihan allasalueelle. Vaatehuoneessa oli pitkä tanko henkareineen, lipasto sekä silitysrauta.

Kylpyhuone oli hulppea, ainakin tällaiselle komeronkokoiseen kylppäri-vessa-yhdistelmään kotona tottuneelle. Siellä oli erikseen suihku ja kylpyamme, mikä mahdollisti koko perheen peseytymisen samaan aikaan. Myös käsipesuhanoja oli kaksi. Jättimäisen peilin keskiosaan ilmestyi nappia painamalla televisio, josta olisi voinut katsoa arabialaisia saippuaoopperoita samalla kun pesi hampaitaan. Kaikki mahdolliset pelit ja pensselit peseytymiseen talo tarjosi, jos niitä halusi käyttää. Vessa oli erillään kylpyhuoneesta. Pottaa hotellin valikoimiin ei jostain syystä kuulunut, mutta sellaisen hotellinväki kävi hetimmiten meille ostamassa. Pottaan kuului siniset muovipinsetit, joilla kai olisi kuulunut poimia kakkakikkareita, mutta jotka päätyivät esikoisen leikkeihin ja lomavitsien vakiaineistoksi.
Pottapuutetta (joka hienosti korjattiin) lukuun ottamatta hotelli oli superlapsiystävällinen. No ihan superystävällinen se oli kaikin puolin noin muutenkin, mutta lapset otettiin todella hyvin huomioon niin henkilökunnan kuin tarjolla olevien palveluiden puolelta. Allasalueella oli lapsille oma alueensa, jossa oli matalaa kahluualuetta. Siitä osa oli varjostettu katoksella, mikä oli superjuttu. Lastenaltaan luona oli myös vesiliukumäki sekä iso leikkipaikka keinuineen ja liukumäkineen. Lastenaltaan, kuten muidenkin altaiden luona, oli koko ajan uimavalvojia.

Koska Dubai Marinan Ritz-Carlton sijaitsee ihan rannalla, sillä oli myös oma yksityinen rantansa. Sielläkin oli lapsille leikkipaikkoja, kiipeilytelineitä sekä leluja. Hiekkalelujen lisäksi kovassa käytössä meillä oli frisbee. Rannalla oli myös hotellin omat vessat saippuoineen ja vartalovoiteineen. Rannan vessatiloissa oli myös kunnon vaipanvaihtopiste. Rannan puolellakin oli hotellin omaa henkilökuntaa, joilta saattoi tilata ruokaa tai vaikka hedelmiä ja kahvia. Kylmää pullotettua vettä sai aina myös rannalla ja allasalueella, ja se kuului hotellihuoneen hintaan.
Hotellin oma ranta ei ollut kiinni meressä, vaan yksityisen rannan jälkeen alkoi yleinen ranta. Se oli hyvä ranta lapsiperheille, sillä vesi oli matalaa pitkälle ulapalle asti ja ranta oli muutenkin eloisa, mutta rauhallinen. Rannalle pääsi kulkemaan ainakin viime vuonna ihan Ritz-Carltonin sivusta, mikäli sinne mielii käväisemään ilman Ritzissä asumista.

Hotellissa sivummalla oli vain aikuisille tarkoitettu rauhallinen allasalue. Tai rauhalliselta se näytti jättimäisine katoslepovuoteineen (!!!) ja pulpuavine vesineen, mutta eihän meillä mölyapinoilla sinne tietenkään ollut asiaa. Mutta voisin kuvitella, että hotelli sopii myös kuherteleville pariskunnille tai muuten vain rauhaa ja hermolomaa kaipaaville aikuisille. Tilaa on niin paljon, että sekä lapsiystävällisyys että hiljainen rauha ovat mahdollisia.
Lapsiperheille olisi ollut tarjolla myös (käsittääkseni) ilmainen lastenhoitopalvelu, joka toimi isoissa ja kivanoloisissa tiloissa ihan lastenaltaan lähettyvillä. Tuolloin juuri kolmevuotta täyttänyt esikoinen olisi muuten tahtonut sinne, mutta englanninkieli alkoi jännittää. Lapsille oli tarjolla myös maksullisia juttuja täyden lukujärjestyksen verran, kuten kokkikouluja ja askartelutunteja. Iltaisin lastenhoito olisi jonkin verran kustantanut, mikäli oikein muistan.

Hotellissa oli useampia ravintoloita, mutta asioimme niistä vain kahdessa. Rannan tuntumassa sijaitseva Amaseena oli kallis, minkä takia kävimme syömässä siellä vain kerran Mutta arabialaista ruokaa notkuvat ruokapöydät olivat kyllä sen arvoiset! Söimme katetun pöytäryhmän ympärillä pötkötellen ja livemusiikin soidessa, ja jos lasten nukkumaanmenoaika ei olisi ollut käsillä, olisimme voineet unohtua siihen tuhannen ja yhden yön taian tunnelmaan loppuyöksi. Amaseenan lisäksi söimme välillä Gulf Pavilionin ruokia, sillä ne olivat niitä, joita sai tilattua suoraan altaalle. Rentoa, raikasta, kevyttä ja hyvää lounasruokaa, jossa kyllä näkyi hotellin hintataso.
Muista hotellin ravintoloista näimme vain vilahduksia. Esimerkiksi aulakahvilassa oli muutamaan otteeseen nainen soittamassa harppua hiukset millilleen kammattuna ja päällään maata laahaava kimalteleva mekko, jonka kanssa olisi milloin tahansa voinut astella Oscar-gaalan punaiselle matolle. Kaiken sen kimalluksen keskellä tuli olo kuin olisi ollut rantaläpsyt päällä Titanicin prameimmassa ravintolassa. Silti tai juuri siksi me käytiin syömässä noiden parin yllä mainitun hotelliravintolan lisäksi sapuskat jossain muualla. Ihan hotellin ulkopuolelta alkoivat kävelykatualueet, joilla kaikenhintaisia ja -tasoisia ravintoloita sekä kahviloita on vierivieressä. Ja tietty kuljettiin pitkin kaupunkia noin muutenkin, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Suosittelen ehdottomasti satsaamaan hotelliin ja hotellin sijaintiin matkatessa Dubaihin. Siellä jos jossain siihen kannattaa panostaa. Kun iltaisin saavuimme hotellille, oli henkilökunta jättänyt pöydälle vakituotteiden lisäksi aina jotain ekstraa. Macaron-leivoksia tai vaikka suklaaseen dipattuja mansikoita. Joka ilta oveen koputettiin – ellei sitten olisi merkinnyt kaukosäätimestä (!!!) toimivasta nipstaakelista, ettei saa häiritä – ja kysyttiin, saako olla vielä jotain. No vaikka jos niitä tuoreita taateleita, madan ujostellen tapasi kysäistä.
Kulttuuri

Nyt vittu syö

Sisältää affiliate-linkin

Laitoin tänään iltapalaksi munakoisopizzoja. Mies ja esikoinen olivat voimistelutunnilla, ja ajattelin yllättää heidät vähän kivemmalla iltapalalla. Nuorimmainen roikkui kiinni legginseissäni itkukarjuen, kuten oli tehnyt koko päivän, jos olin yrittänyt tehdä muuta kuin pitää sylissä. Otsasuonta kiristeli ja turhautti. Vessassa en ehdi käydä rauhassa, mutta kyllä mun nyt pitäisi saada laitettua ruokaa edes kerran päivässä!

Istutan lapsen syöttötuoliin ja ostan hetken aikaa maissinaksulla. Pizzat uuniin, lautaset pöytään ja tulppaanit kattauksen keskelle. Nyt vietetään mukava ilta yhdessä perheen kanssa syöden!
Mies ja esikoinen palaavat voimistelusta. Maissinaksu on loppu ja syöttötuolissa istuva tyyppi itkee. Itselläni on uhkaavasti lähestyvä nälkäkiukku. Esikoinen näkee tekemäni ruuan ja romahtaa parkumaan: minä haluan pinaattilättyjä! He ovat miehen kanssa käyneet kotimatkalla hakemassa kaupasta pinaattilättyjä, ja väsyksissä muutos iltapalasuunnitelmiin saa aikaan pienen katastrofin. Ymmärtäähän tuon. Tai pitäisi ymmärtää, jos en itse olisi turhautunut, väsynyt ja samalla ylpeä, että kaikesta huolimatta sai tehtyä perheelleen ruokaa. Nyt vittu syö!

Tänään on yksi niistä päivistä, kun tarvitaan arvostelukappaleena saamani Nyt vittu syö -kirjan* tuomaa mustan mehukusta vertaistukihuumoria ruokapöydän keskelle. Kirjahan ei ole lapsille tarkoitettu satukirja, vaikka niin saattaisi räiskyvästä kuvituksesta ja lorumuotoisesta kerronnasta nopeasti vilkaistuna luulla. Tämä on tarkoitettu lasten vanhemmille luettavaksi niinä hetkinä, kun pää tuntuu olevan pippuria lapsen nyrpistellessä ruokalautasen ääressä.
Tiedän kyllä, että meidän sakkimme on keskivertoa ennakkoluulottomampaa ruokaseuraa. Mutta ei silti, saan minäkin nykyään kuulla ruuan olevan pahaa ja että eteen katettua ruokalautasellista ei muuten vissiin aiota syödä. Toisinaan sama ruoka uppoaa niin ettei välissä keskustella ehdi ja välillä sen saman ruuan äärellä suu pysyy uhmakkaasti supussa. Mistä lie tuulensuunnasta makumieltymysvaihtelut johtuvatkaan. Nuorimmaisen kohdalla olen jo täysimetysajoista lähtien välillä joutunut pohtimaan, mahtaako hän täyttää vatsansa esimerkiksi sohvan takaa löytyvillä pölypalleroilla. Pituutta ja painoa on tullut aina hyvin, mutta ruoka on kiinnostusasteikon häntäpäässä. Puuro vai pallo, miten ois?

Maailmankaikkeudelle kiitos, että pääsääntöisesti meille ruokapöydän ääreen kokoontuminen on kuitenkin mieluinen tilanne. Silti kirjan esittelemät tilanteet ovat niin surkuhupaisan tuttuja, että naurattaa. Liekö miehen pääsääntöisestä keittiövastuusta johtuvaa, mutta juuri häneen tämä Adan Mansbachin vertaistukisatu tuntuu uppoavan. Kun hän ekan kerran luki tätä, nauru kuulosti pulppuavan vatsasta asti. Kuvissa on kolme mun ja miehen lemppariaukeamaa. Parasta ruokaa on ravintolan lattialta löytynyt pulla – been there done that!
Ai miten meidän iltapala tänään meni? Minä käyttäydyin oikein aikuisesti ja murjotin tovin. Munakoisopizzatkin syötiin – kunhan oli ensin lahjottu lupauksella pinaattilättyjälkkäristä.
Kaupallinen yhteistyö

Uusi freesimpi ja entistä näppärämpi Zadaa


Yhteistyössä Zadaa ja Suomen Blogimedia

Muistatteko kun syksyllä ostin farkkupöksyt suoraan yhdeksänkymmentäluvulta ja villavuorellisen trenssin taistelussani syystuulia vastaan? Ne edustavat mulle uuden aikakauden alkua – kirppismuijan paluuta! Mä ostin vaatteet suomalaisen Zadaa-sovelluksen kautta, joka näppäryydellään tekee mahdolliseksi second hand -vaatelöydöt myös tällaiselle ruuhkavuosiräpistelijälle. Nykyarjessa kun ei ole hermoja nettikirppisviidakkoon eikä aikaa vintageputiikkiluuhailuun.

Jos siellä nyt joku on ihan että mitähä, pieni kertaus. Zadaa on puhelimeen ladattava sovellus, jonka kautta voi myydä sekä ostaa käytettyjä vaatteita, kenkiä, laukkuja ja sen sellaisia. Aikapulasta kärsivälle vintagerakastajalle tästä tekee poikkeuksellisen markkinapaikan se, että Zadaa löytää mun puolesta ne käyttäjät, joilla on mun kanssa apauttiarallaa samanlainen vartalomalli ja vaatemaku. Mun on ihan turha plärätä läpi 150 senttisen gootin garderobia, kun itse olen 179 senttinen lähiömutsi. Tarkemman analyysin ja testiarvion Zadaasta voi lukea tästä mun vanhasta postauksesta.
Nyt tuo käsilaukussa mukana kulkeva ja minulle räätälöity second hand -putiikki on uudistunut. Käyttäjien toiveesta ilmeestä on tehty harmonisempi ja freesimpi. Minä ja nelikymppiset räpyläni riemastuimme eniten uudistuksesta, jossa kenkiä voi nyt etsiä koon mukaan. Oikeankokoisen vaatteen löytämisessä auttaa taas entistä paremmin uusi listaus myynti-ilmoituksessa, jossa myyjä valitsee vaihtoehdoista, miten kyseinen vaate istuu hänelle tällä hetkellä. Mä ainakin myyn vaatteita eteenpäin monesti juuri siitä syystä, että ne eivät enää istu hyvin. Kuten nyt vaikka äitiydyttyäni, kun lantio leveni, vyötärön sivuosat kapenivat ja vatsa luulee edelleen olevansa raskausviikolla 24.

Erinomainen uudistus Zadaassa on myös se, että ostaja voi hakea vain sellaisia tuotteita, joiden myyjä on halukas postittamaan tuotteen. Näin pienissäkin kylissä asuvat voivat etsiä vaatteita itselleen, kun ei tarvitse harmitella tuotteen noudon mahdottomuutta. Ja kyllä mä ainakin välillä olen sellainen mörökölli (jolla on lisäksi sekopäiset aikataulut), että tahdon mieluummin noutaa kirppislöytöni pakettina lähipostista kuin tehdä tärkyt jonkun tuntemattoman kanssa.
Ja hei te, jotka syksyllä harmittelitte, ettei Zadaasta ole Android-versiota saatavilla. Toiveenne on kuultu, ja Zadaan Android-versio ilmestyy helmikuun lopussa! Täältä voit ladata Zadaan ilmaiseksi iPhoneen.

Mä naputtelin taas muutaman tuotteen myyntiin Zadaahan. Vähän liian isot farkut, leikkipuistossa hivenen epäkäytännöllisen vintagetekoturkin ja sitä rataa. Poseerasin myytävät vaatteet päällä, esikoinen nappasi kuvat ja sen jälkeen mä sain laadittua myynti-ilmoitukset valmiiksi raksi ruutuun -tyylillä muutamassa minuutissa.
Siinä esikoisen pukiessa tekoturkkia päälleen (ei myydä tätä, tämä on ihana Frozen-takki!), tuli mieleen, miten siistiä olisi saada samanlainen näppärä kirppissovellus myös lastenvaatteita varten. Esikoinen kun on hujahtanut viime kuukausina pituutta vajaista lahkeista päätellen noin puolimetriä, ja mielelläni täsmähakisin lastenvaatteita nettikauppojen ohessa myös näppärästä second hand -sovelluksesta. Että zadaalaiset, siinä seuraava pikkupikku projektiehdotus teille!

Mitenkäs te muut Zadaan puhelimiinne jo ladanneet, mikä on paras löytönne?
Juhla

Miten järjestää juhlat pienessä kodissa

Meillä on kaksiossamme 56 neliötä, ja kemujen aikaan täällä juhlii yleensä kymmeniä ihmisiä. Onkin ihan ymmärrettävää, että multa kysellään välillä, onko vierasmäärältään isohkojen juhlien järjestäminen pienessä kodissa järkevää tai miten se ylipäätään on edes mahdollista. 

Fiksuna vaihtoehtona toimisi tietenkin tilan vuokraaminen. Etenkin arkipäivinä ravintolan, kahvilan tai vaikka leikkipuiston voi vuokrata kohtuullisen edulliseen hintaan. Jos esimerkiksi lasten synttärit tahtoisi kokonaan ulkoistaa, olisi mahdollista kääntyä vaikkapa jonkun sisäleikkipuiston puoleen.

Jos jompikumpi lapsistamme olisi syntynyt kesällä, juhlia vietettäisiin varmasti pihalla tai vaikka metsässä – omat piknikviltit mukaan vain! Keväiset valmistujaisjuhlani järjestin muinoin entisen kerrostalokotimme sisäpihalla. Ruuat, astiat ja muut tarvikkeet kannettiin pihalle koreissa ja grilli oli kuumana koko illan.
Mutta jos ne useamman kymmenen henkilön juhlat tahtoo järjestää kotonaan, tässä meidän perheemme vinkit onnistuneisiin bileisiin.

Järjestä juhlat liukuvalla aikataululla. Meillä on juhlien aikaan kodissamme yleensä avoimet ovet iltapäivästä iltamyöhään. Liukuvan aikataulun ansiosta vieraat voivat tulla piipahtamaan tai viihtymään pidempään heille sopivaan aikaan. Samalla myös vieraita tulee mukavasti ripoteltuna koko päivälle. Esimerkiksi esikoisen yksivuotisbrunssilta viimeiset vieraat lähtivät juhlien aamupäiväpainotteisesta teemasta huolimatta vasta sitten, kun juhlakalu oli jo nukkumassa yöuniaan.

Tyhjennä eteinen ja järjestä narikka makuuhuoneeseen. Meidän eteisemme on pitkulainen käytävä, eli yhtä kuin katiska, johon jää helposti sumppuun toppavaatteissaan räpiköiviä juhlavieraita. Tyhjennämme eteisen kaapit ennen juhlia ronskisti Ikean jättimäisiin kasseihin, jotka kannamme ullakolle. Näin vieraiden kengille ja takeille jää tilaa.

Yleensä se ei kuitenkaan riitä. Niinpä meillä on ollut tapana perustaa narikka makuuhuoneen puolelle. Alkuun lainasimme juhliin vaaterekkiä Facebookin paikallisesta kierrätä-lainaa-myy -ryhmästä, kunnes päätimme ostaa sellaisen itselle. Se ei onneksi vie paljoa tilaa ullakolla ja tulee lopulta verrattain usein käyttöön. Narikka on valmis, kun vaaterekin viereen asettelee pari isoa pärekoria hanskoille, pipoille ja sen sellaisille.
Hyödynnä parvekekalusteet ja pinottavat jakkarat. Juhlissa me roudaamme parvekkeemme kaksi pientä ulkokalustepöytää sisälle ja ripottelemme ne kahvittelua varten olohuoneeseen. Kun niiden päälle heittää pöytäliinaksi jonkun kankaanpalasen kangasvarastoistani ja maljakollisen kukkia tai muita teemakoristeita, minikahvila on valmiina.

Meillä on myös käytettynä ostettuna ja dyykattuja Ikean pinottavia puujakkaroita, jotka otamme juhlien tai pienempienkin illanistujaisten aikaan esille. Olkkarin pöytämme on niin matala, että sen ääressä voi istua japanilaisittain isoilla tyynyillä, jotka yleensä majailevat sohvallamme.

Katsele kotiasi luovasti. Oven voi irrottaa saranoiltaan ja tehdä siitä väliaikaisen pöydän pukkijalkojen tai jonkun muun ratkaisun varaan. Kuopuksen nimijuhlissa meillä oli kellarivarastomme iso puinen perunakoppa käytössä juomien tarjoilussa ja yksivuotissynttäreillä leikkikeittiön hyllykkö sai toimia juomabaarina.
Tyhjennä tasot. Vaikka istumapaikkoja ei välttämättä kaikille riittäisikään, laskutilaa kaffimukille on hyvä olla. Siksi tyhjennämme kodin tasoita kaiken ylimääräisen. Yleensä työpapereiden vallassa oleva työpöytäni toimii juhlien aikaan kahvittelupöytänä. Keittiöstä tyhjennämme tasoilta kodinkoneet sun muut isoihin koreihin, jotka jemmaamme pöytäliinalla peittäen keittiönpöydän alle. Näin tasoja voi käyttää noutopöydän osana.

Eriparimukit luovat vain tunnelmaa. Lastenjuhlissa olen välillä käyttänyt kerttiksiä, mutta muuten tahdon käyttää kunnon astioita ja aterimia. Ne tuovat niin valtavasti tunnelmaa, ja kahvikin maistuu ihan erilaiselta posliinikupista kuin paperimukista. Meillä on juhlissa aina sulassa sovussa monenlaista astiaa, eikä se haittaa. Päinvastoin, siitä tulee vain mukavan kotoisa ja rento meininki.

Astiota voi myös lainata naapurista. Kannattaa muutenkin rohkeasti kysellä naapureilta asioita lainaan. Meillä on ollut lainassa niin tuoleja kuin kahvinkeitinkin. Kutsu juhliin tai vähintään aimo annos rääppiäiskakkua riittää kiitokseksi. Ja ensi kerralla voidaan lainata toisinpäin.
Suosi korkeita tarjoiluastioita. Kun ei ole tilaa järjestää pitkää ja notkuvaa pitopöytää, kannattaa sen sijaan laajentaa noutopöytää ylöspäin. Suosin korkeita ja halkaisijaltaan pieniä tarjoiluastioita aina kun mahdollista, jolloin esimerkiksi salaatti tai vaikka popcornit mahtuvat pienempään tilaan. Kuopuksen yksivuotisjuhlien bagelbaarissa täytteet olivat korkeissa säilykepurkeissa, jolloin pöytään mahtui paljon herkkuja.

Kannattaa myös miettiä, voiko ruuat laittaa esille pystyssä eikä lappeeltaan. Esimerkiksi pizzapalat, tacot, kolmioleivät voi asetella pystyyn kuten wrappit esikoisen nelivuotissynttäreillä. Näin niitä saa mahtumaan enemmän pienempään tilaan.

Itse haaveilen kolmikerroksisesta tarjoiluastiasta, joka vielä odottaa löytäjäänsä jonkun antiikkiliikkeen nurkassa. Mutta Pop Up kemuista ostamani pahvinen kuppikakkuständi on ollut ihan loistava pienen kodin tarjoiluapuri. Se menee purettuna pieneen tilaan ja on kestänyt jo useammat juhlat. Esimerkiksi kuopuksen yksivuotisjuhlissa siltä tarjoiltiin hedelmä- ja marjakupit.
Pyydä kaverin kaveri piikomaan. Aivan ehdoton juttu sellaisissa juhlissa, joissa tahtoo itsekin tiskiharjan ja rätin sijaan pidellä käsissään kahvikuppia ja pullaa. On mukavaa voida vain keskittyä nauttimaan ystävistä ja juhlista, kun tietää, että joku muu hoitaa kahvinkeiton, astioiden pesun (koska muuten ne loppuvat) ja pöytien raivaamisen.

Tärkeintä on tietty näissäkin hommiassa asenne. Ei se ole niin nöpönnuukaa, jos tiskipöytä on kaaoksessa, roskis pursuilee ja eteisessä on kenkämeri. Sehän on vain merkki hyvistä juhlista! Kukkia pöydille ja hyvä soittolista soimaan, eikä kukaan muu huomaa kaaosta.

Mitä vinkkejä teillä on antaa onnistuneisiin juhliin, jos tilaa kemuilulle ei ole paljon?

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe