Elämä ilman televisiota?

6.1.16

Kun neliöitä on vähän, tulee tarkaksi siitä, mille kodistaan antaa tilaa. Siksi mä olen jo pidemmän aikaa katsellut tuota meidän telkkaritasoa töllöttimineen mietteliäänä. Tuoko se meille iloa ja hyvinvointia? No ei, sillä me emme ehdi ikinä katsoa sitä. Siksi tuntuukin pöljältä pyhittää olohuoneesta iso osa televisioalttarille, jonka elämäämme tuoma sisältö on lähinnä pölypalleroista koostuva. 

Me olemme olleet aika ronkeleita telkkarinkatsojia jo ennen lapsia, mutta lasten synnyttyä tv-ohjelmista ja elokuvista on tullut harvinaista luksusta. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan on niin paljon muutakin tekemistä. Samalla kun lapsettomasta ajasta on tullut arvokasta ja vaalittua, musta on tullut ärsyttävyyteen asti televisio-ohjelmanyrpistelijä. Kun sitten istahdan sohvalle katsomaan televisioruutua, tahdon saada sellaisia aivo-orgasmeja, että vielä huomennakin tuntee saaneensa. Game of Thronesin jälkeen mikään ei ole tuntunut miltään.

Meidän telkkarimme on peräisin ajalta, jolloin ne maksoivat kahden hengen Meksikon-matkan verran. Kävi nimittäin kerran niin, että jouduin keuhkokuumeessa sairaalaan päivää ennen reissua, ja vakuutuksen kautta takaisin saadut rahat päätyivät jostain itsellenikin käsittämättömästä syystä televisiokauppaan. Silloin vempele oli hieno ja hehtaarikokoinen, mutta nykyään siihen ei saa edes liitettyä tietokonetta, puhumattakaan nyt jostain nykyajan hienouksista, kuten maksutelkkareista. Tällä hetkellä yritän seurata Ylen Siskonpeti-sarjaa, joka nautiskellaan sitten Areenan kautta läppärin pieneltä ruudulta.
Televisiostamme on parin viime vuoden aikana katsottukin 99,5 prosenttisesti joko Pikkukakkosta tai digiboksille tallennettuja Muumeja. Kaikista komeista periaatteista huolimatta kun opettamalla opetin lapseni katsomaan televisiota rapiat pari vuotta sitten palatessani täyspäiväisesti työelämään silloisen hoitovapaa-työ -yhdistelmän jäljiltä. Pari minuuttia kerrallaan hän malttoi television ääressä istua, mutta totuttelulla minuutit pikkuhiljaa lisääntyivät. Ja tadaa, yhtäkkiä sain tehtyä omat aamutoimeni ilman huomiota itkevää lasta. Mikä autuus!

Tai sitten ei. Viimeistään vuosi sitten kävi aika selväksi, että jos jotkut lapset menevät totaalisen sekaisin sokerista tai muusta naperohuumeesta, joillekin televisio saa aikaan manaajamaisia raivokohtauksia. Sen saadun hiljaisen puolituntisen autuus alkoi häipyä, kun siitä maksuna sai katsoa riivattuna maassa sätkivää ja sinkoilevaa lasta, jonka möreä raivohuuto tuntui kaikuvan suoraan helvetistä. Siinä ei auttanut se, että selvästi ja molemminpuolisessa ymmärryksessä sovittiin, että yhden Muumi-jakson jälkeen televisio suljetaan. Huumetta oli yritettävä saada lisää, vaikka potkien ja raapien.

Koska päivittäinen kohtuukäyttö ei selvästikään tullut kyseeseen, päätettiin televisio laittaa kerrasta kiinni. Pari päivää sai kuunnella vieroitusoireisen huutoa, joka vaihteli anomisesta silmittömään raivoon. Sitten televisio unohtui. Aamuihin tuli muuta täytettä, leikkiä ja kitinääkin, totta kai. Mutta sellaista pelottavan hysteeristä huutokiukkua television takia ei ole enää tarvinnut sietää. Muutaman kerran ollaan tässä telkkarittomien kuukausien aikana otettu riski ja katsottu elokuva yhdessä, ja manaaja on jostain tuntemattomasta syystä pysynyt kaapissaan.
Miksi tuo telkkari siis tuossa kököttää, sitä aloin mieheltä kysellä reilu kuukausi sitten. Siinä sitten puhuttiin muun muassa leffailloista, mutta jos moisia vietetään ehkä kerran kuussa, ei yhden nurkan pyhittäminen televisiolle ole järkevää. Nyt kun siihen läppäriltä katsomiseen on muutenkin tottunut, voisi ne leffat ehkä alkaa muutenkin vuokraamaan netistä. Puhuttiin myös jääkiekosta. Mutta ne muutamat jääkiekkoviikot vuodessa voi mun puolesta partioida vaikka lähibaarissa telkkaria katsoen. Niiden takia ei kotona kannata televisiota pitää. Ehdotin, josko vaikka vietäisiin kamat ullakolle, ja jos tulisi kova ikävä, haettaisiin takaisin. Asia jäi keikkumaan ilmaan.

Kunnes tuossa pari päivää sitten mun siivoillessa keittiötä aamupalan jälkeen, mies alkoi imuroida. Siivoilujen jälkeen jäin askartelemaan pitkäksi toviksi pöydän ääreen esikoisen kanssa ja ihmettelin, miten se nyt edelleen imuroi. Kurkatessamme olohuoneeseen tuli vastaan alla oleva näky.

Telkkari oli kannettu ovelle, kaikki muut pelit sekä vehkeet olivat laatikoissa ja tv-tason takana olevat 15 kilometriä johtoa oli niputettuna rullille. Oho! Imuri oli saanut hotaista kaikki johtorykelmien ja sähkölaitteiden jemmailemat pölypalleroyhdyskunnat ja heti tuntui, että olohuoneessa ilma kulki vapaammin. Televisio sekä tv-taso lähtivät jo uusiin koteihin, kun naputtelin ne Facebookin kierrätysryhmään. Mies sai mut jopa luopumaan vinyylisoittimesta, vaikka sitä tovin nikottelinkin. Mutta kuinka usein sillä oikeasti kuuntelen Spotify-maailmassa musiikkia? Ehkä sen 12 kertaa vuodessa. Päätettiin laittaa myös kaikki cd:t myyntiin, vaikka niitä ei enää muutenkaan ole jäljellä kuin ihan klassikot.
Yhtäkkiä meillä on ihan valtavasti enemmän tilaa. Vaikka tv-taso sinällään ei vienyt neliötolkulla tilaa, se kuitenkin jummitti yhden osan olohuoneesta käyttämättömäksi. Nyt on mahdollista siirtää huonekalujen järjestystäkin, ensimmäistä kertaa! Siirtäisinkö siihen sohvan, kivasti vähän vinottain? Vai kantaisinko työpöytäni lähemmäs ikkunaa? Vai otettaisiinko ruokapöytä tänne olkkarin puolelle, jotta sen ympärille mahtuu vielä enemmän ihmisiä? Niin paljon mahdollisuuksia! Tässä on nyt selkeästi palanen sitä ilmavuutta, jota syksyllä kotiimme kaipailin.

Nyt hetken aikaa annetaan auringon kulkea ja huoneiden hengittää uutta tilannetta. Sitten katsotaan rauhassa, millä tavalla koti järjestyy. Ja halutaanko me nyt ihan tosissaan tästä muuttaa, kun yhtäkkiä tuli kuin yksi huone lisää, heh. Oli miten oli, on ainakin paljon vähemmän turhaa kannettavaa uuteen kotiin, sitten joskus.

Lue myös nämä

30 kommenttia

  1. Peukutus tälle! Me muutettiin syksyllä eikä tuotu tv:tä mukanamme, samaisesta syystä eli se oli jo pitkään toiminut lähinnä pölynkerääjänä ja korkeintaan lastenohjelmia oli katseltu. Mutta meilläkin lapset voi paremmin, mitä vähemmän mitään katsovat joten näin on ehdottomasti hyvä. Läppäriltä mekin katsotaan nykyään leffoja, toimii ihan hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ero lapsen hyvinvoinnissa ilman televisio-ohjelmia on valtava. Kaikilla lapsille ero ei tietenkään ole näin iso, eikä telkkari mikään "issue", mutta meillä selkeästi on. Toivon silti, että voidaan aina välillä katsoa joitakin pinnalla olevia lastenohjelmia ja elokuvia, ettei lapsi ihan jää paitsi kollektiivisesta kokemuksesta, kun ei ymmärrä, mistä muut lapset täpinöivät. Kuten nyt vaikka Frozen :)

      Poista
  2. Meillä on televisio läppärin näyttönä työpöydällä niin, että sen näkee sohvalta. Tykkään. Netflix, Spotify, äänikirjat, Google jne. kätsästi saatavilla. Mun asunto keveni, kun tein vaikean päätöksen ja palautin vanhan piirongin Pohjanmaalle. Tuli sellainen olo että se pääsi takaisin kotiin ja mä sain sen sisuksista tavarat fiksummin käytettävissä oleville paikoille. Nyt on enää kaksi tuolia ja perunavakka sieltä mukana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt, että jos jokus vielä jonkinlainen telkkariasia hankitaan, se voisi olla vaikka iMac, joka toimisi niin tietokoneena kuin sitten läppäriä parempana telkkariruutunakin.

      Mulla on kans vanha klaffipiironki Pohjanmaalla. Se on tosiaan epäkätevä kuin mikä. Vie paljon tilaa, mutta silti sinne ei juurikaan saa järkevästi tavaroita jemmaan. Mutta se on silti meidän kodissa se, joka tuo tänne eniten henkeä. Nyt ainakin tuntuu, että en siitä koskana voisi luopua :)

      Poista
  3. Meilläkin telkusta tulee pikkukakkonen...aamuisin ja iltaisin ja sit kiinni, ja joskus lapsen dvd-levyjä. Iltaisin sitten katsellaan aikuisten kesken läppäriltä ohjelmia netin kautta (koska telkku lapsen huoneen viereisessä huoneessa ja mieluummin ei herätetä lasta :). Telkkarin kohtaloa on kyllä mietitty meilläkin, mutta ainakin niin kauan kun tuo vanhus pelittää (telkku on siltä ajalta kun oli pakko vaihtaa digimalliin, dvd-soitin on ostettu vuonna 2000).

    Meillä lapsi addiktoituu selkeästi joihinkin ohjelmiin ja haluaa katsoa niitä uudestaan ja uudestaan, mutta kun ohjelmat on luokkaa Musarullaa (pikku2:n lastenmusiikkikonsertti) tai Lauludiplomi (Satu Sopanen laulattaa pikkukoululaisia) niin en stressaa, noi on niin kivoja ohjelmia (näitä katsotaan lasten areenasta esim. silloin kun vkl-aamuina ei pikku2 ole vielä alkanut ja äiti haluaa lukea hesarinsa rauhassa). Meillä tosiaan saa katsoa aamulla aamupuuron jälkeen tovin pikkukakkosta ja illalla sit päivällisen jälkeen samaten...jos haluaa. Ei lapsi välillä halua, vaan tekee mieluummin vaikka palapelejä tai askartelee. Eli arvelisin että tv:n addiktio on säädyllisellä tasolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Musarullaa ja Lauludiplomi ovat myös esikoisen suosikkeja – ja mustakin ihania ohjelmia. Onneksi niitä voi sitten mahdollisesti tulevaisuudessa katsoa Areenasta, mutta nyt koetaan parhaaksi olla ihan kokonaan ilman.

      Poista
  4. Meidän taloudessa ei ole ollut telkkaria kohta kahdeksaan vuoteen eikä ole ollut ikävä. Toki meillä kuuluu "telkkarin katsominen" päivittäisiin rutiineihin, mutta kaikki on katsottu Areenasta tai DVD:ltä tietokoneen kautta. Näyttö toki on iso (tosin nykyään telkkariksi pieni), mutta se on ollut koko ajan myös työkäytössä ja hyödyksi siis myös siinä. Koko ajan on tuntunut käsittämättömältä, miten tosi moni hämmästyy kuullessaan, ettei meillä ole telkkaria. Aivan kuin telkuttomuus olisi jotenkin tosi radikaalia. Lisäksi sekä oma äiti että anoppi kyselevät edelleen tasaisin väliajoin, että haluttaisko me TV. Siis vielä kahdeksankin vuoden jälkeen! Sitten itse me ollaan sitä mieltä, kun oikean töllöttimen ääreen päästään, että sieltä ei oikeastaan tule yhtään mitään katsomista. Toisinaan se tuntuu jopa ahdistavalta huomiorohmulta.

    Jokseenkin hupaisaa on tietenkin se, että nyt muuton jälkeen talouteen on tulossa TV-taso. Uusi koti vaatii uudet järjestelyt, mutta varsinaista telsua me ei edelleenkään kaivata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä telkkari ei edes kuulunut päivittäisiin rutiineihin (no paitsi sen aamu-Pikkukakkosen osalta), mutta silti se oli tuossa rohmuamassa tilaa vuosi tolkulla. Nyt vain harmittaa, miksi ei tajuttu antaa sitä pois aikaisemmin. Mä kyllä toivon, että jossain vaiheessa elämä tasaantuu sen verran, että on aikaa katsoa telkkaria. Sillä sehän on parhaimmillaan ihanaa, etenkin hyvässä seurassa! Mutta luultavasti ei koskaan tulla enää hankkimaan televisiota. Jos jotain, niin juurikin tietokoneen (isohkolta) ruudulta sitten.

      Poista
  5. Me kannettiin telkkari syksyllä alakerran takkahuoneeseen. Minä jään niin helposti telkkarikoukkuun että katsoin parhaaksi toimia näin. Mies ei katso telkkaria juuri ollenkaan ja lapsi tahtoo vain katsella netistä pandavideoita. Telkkarin tilalle olohuoneeseen sain oman tietokoneeni ja nyt miehellä on ihan omassa käytössä työhuone jos tulee kotona tehtäviä töitä. Rehellisesti sanottuna tämä on kyllä lisännyt koneella istumistani aika paljon. Mutta telkkarin katsominen on vähentynyt siihen että lauantaisin katsotaan koko perheen voimin avaraluonto ja minä katson sen jälkeen Shetlandsaarten murhat. Areenasta tulee aina välillä jotain katsottua. Esim. uskomattoman rauhallinen ja sympaattinen sarja Yksinasuja Severin. Kertoo norjalaisesta miehestä joka asuu yksikseen vuonon varrella sijaitsevalla tilalla ja puuhastelee siellä kaikenlaista.

    Telkkarittomuus olisi kyllä hienoa. Niin uskomattoman paljon turhaa aikaa menee sen ääressä. Kuitenkin nautin myös noista lauantai-illoistamme perheen kesken telkkarin äärellä. Ja kun telkkari on paikassa missä sitä pitää oikein erikseen lähteä katsomaan, ei voi vaan napsauttaa päälle ja jumittua niin on sen käyttö vähentynyt. Nyt kun pääsisi taas eroon nettikoukusta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloinen pandavideotyyppi teillä <3 Ja ihanan kuuloisia sarjoja muutenkin seuraatte. Just tommosia mäkin tahdon katsoa, sitten joskus, kun on taas aikaa. Ja joo, sellaiset suunnitellut kokoontumiset telkkarin ääreen perheen kanssa ovat ihania. Vielä joskus sitäkin (tosin tietokoneen ruudulta katsottuna), mutta nyt on parempi olla lähes täysin ilman.

      Mutta se on kans sanottava, että vaikka en katso telkkaria kuin satunnaisesti, ruudun ääressä tulee kyllä kökötettyä. Toki kaikki työni liittyvät koneen naputtamiseen, mutta välillä herään yömyöhällä siihen, että mitä minä tässä nyt enää istun, enhän ole tehnyt mitään järkevää varmaan tuntiin. Sellaisen päämäärättömän haahuilun netissä tahtoisin lopettaa, siitä kun ei oikeasti koskaan tule hyvä olo tai mieli.

      Poista
  6. Me luovuttiin telkkarista joskus vajaa kymmenen vuotta sitten, jo ennen lapsia. Saimme siitä itsellemme friikin maineen. Sukulaiset ovat jo tottuneet asiaan, tai eivät ainakaan enää kysele milloin hommaamme telkkarin. Joskus kuittailevat asiasta. Nykyään lasten kaverit saattavat hetken meillä pyörittyään kysyä, että eiks teillä oo telkkaria ollenkaan? Ja vastaus hämmentää. Lapset katselevat ohjelmansa läppäriltä, ja eivätkä kumpikaan (4 ja 7 vuotiaat) ole muistaakseni kertaakaan kysyneet miksei meillä telkkaria ole. Eli siis tottumus kysymys. Ja ne kerrat jolloin telkkaria on jossain muualla tullut katsoneeksi, niin enpä koe jääneeni mistään paitsi...

    Sitten luovuimme autosta n. viisi vuotta sitten, emmekä asu edes Helsingissä. Tämä valinta on hämmentänyt ihmisiä paljon enemmän. Vaikka siis vuokraamme auton mahdollisia reissuja varten. Anoppi harmitteli vast'ikään, kun meidän perhe kuulemma kyhjöttää vain kotona, kun emme pääse kulkemaan minnekään. Jotenkin vaan tosi jännä käsitys, kun emme omasta mielestä juurikaan kyhjötä kotona vaan olemme reissalleet aika paljon ees sun taas kävellen / pyörällä / julkisilla / vuokra-autolla kohteen mukaisesti.

    Omien valintojen pohjalta on tullut se fiilis, että kun joku tekee normista poikkeavan ratkaisun (vaikka ei edes tuputtaisi sitä muille), niin muille tulee kova halu selitellä omia valintoja tai ihmetellä suureen ääneen "omituista" valintaa. Suurin ongelma meidän telkkarittomuus ja autottomuus on ollut meidän sukulaisille, kun he eivät itse (kuulemma) pärjäisi ilman niitä. Näin vaikka siis me pärjäämme mainioisti ilman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tunnen paljonkin ihmisiä ja perheitä, joilla ei ole telkkaria. Siksi onkin yhä kummallisempaa, miksi me pidettiin sitä toimettomana nurkissa näinkin kauan :D Mutta joo, onhan se televisio sellainen suomalaisen kodin ydin, vaikka se surulliselta kuulostaakin. Olkkarit rakentuvat monesti television ympärille. Edellisessä kodissa mua ahdisti, että olohuonetta ei pystynyt kalustamaan kuin niin, että televisio osui ensimmäisenä silmiin, kun huoneeseen astui. Nykyisessä kodissa se oli onneksi perimmäisessä kulmassa, siellä, mihin katse vikana osuu. Mutta voi ihanuus, miten meidän koti tuntui kevenevän, kun telkkari haettiin uuteen kotiin!

      Poista
  7. Mun elämässä ei ole omaa telkkaria ollut koskaan. Lapsuudessa vanhemmat eivät halunneet hankkia telkkaria, koska halusivat meidän lasten tekevän mielummin jotain muuta. Ja pakkohan siinä oli. Luettiin paljon, leikittiin, pelailtiin pelejä ja oltiin ulkona. Ei sitä telkkaria oikeastaan koskaan oppinut katsomaan. Kavereilla käydessä oli kyllä pikkukakkosta kiva katsella, mutta muistan ne monet kerrat kun tuli huono-olo kun ei ollut ruutua tottunut katsomaan.
    Nyt aikuisuudessa kun ekan kerran muutin kyselivät kaverit tietenkin joko nyt sen telkkarin hankit, mutta ehei. Mihin mä sitä tartten? Saati kun 20v olen ilman pärjännyt, niin opettelisin vai sitä katselemaan. No way.
    Kun poikaystävääni tutustuin oli hänellä telkkari. Ehkä 2kk, jonka jälkeen myi omansa todetakseen että onnsitä tosiaan enemmän tekemistä kun tyhmänä tv:tä tuijottaa.
    Ja en väitä, että tv katselu olisi tyhmää tai väärin. Itsekin kattelen netistä kaikenlaisia ohjelmia suorana tai tallenteena. Jää vain katsomatta turhat mainokset tai turhaan "tv:ssä roikkuminen, kun ei ole muutakaan niin katsotaan tätä höpönpöppö-ohjelmaa".

    Eli sanoisin, että hyvä ratkaisu teillä! Arvostan ja varmasti lapset myös myöhemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaiselta ratkaisulta kuulostaa sun telkkariton elämä! Ja joo, mäkin toivon, että mulla on vielä joskus paremmin aikaa katsoa ohjelmia ja etenkin elokuvia (voi miten kaipaankaan niitä pitkiä ja kiireettömiä leffapäiviä miehen kanssa!), mutta ei siihen telkkarirohmua tarvita.

      Poista
  8. Nää telkkariraivarit kuulostaa tutulta! Meillä katsotaan melko vähän telkkaria, eikä tyttö sitä päivittäin tapita, nimenomaan sen takia, että on niin koukuttava. Ja sitten kun katsotaan, vaikka kuinka sovitaan että katsotaan yksi muumijakso ym, jakso kun päättyy ja telkkari sammuu, alkaa raivarit. Ei onneksi joka kerta, mutta usein kuitenkin

    Kerran tein sen virheen, että meillä oli aamulla lähtö johonkin, mun piti valmistautua. Laitoin tytölle telkkarin päälle, annoin katsoa lastenohjelmat loppuun, ja ilmoitin että nyt lähdetään. tytöstä tuli kuin joku riivaaja, eikä lähdöstä meinannut tulla mitään, myöhästyttiin of course sieltä mihin nyt oltiinkaan menossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huh huh. Mä luulen, että televisio vaikuttaa eri tavalla eri ihmisiin, ihan kuten nyt vaikka se sokerikin. Meillä lapset voivat herkutella ilman jälkiseuraamuksia, kun taas tiedän minityyppejä, jotka menevät sokerista narkoosiin ja sen jälkeen huutoraivareihin. Että juu, se telkkaria katsonut riivaaja, tuttu tapaus.

      Poista
  9. Täällä meillä myös ollaan saman asia äärellä. Vauva tulossa ja nykyisestä TV-huoneesta tulee jossain vaiheessa lastenhuone. Ollaan pohdittu pitäisikö televisio tuoda olohuoneeseen vai pitäisikö siitä luopua kokonaan. Jotenkin TV tuntuu vaan olevan osa suomalaisia koteja, mutta voisi kokeilla elämää myös ilman sitä. Siitä tosin en ole varma käyttäisikö sen TV:n edessä kökötetyn ajan sitten johonkin järkevämpään vai kuluisiko se netissä surfailessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ainakin suosittelen kokeilemaan elämää ilman. Jos sen telkkarin voi vaikka viedä varastoon ja tehdä sitten kuukauden-parin päästä päätös, otetaanko takaisin? Koska on totta, että televisio tosiaan vain tuntuu kuuluvan koteihin, ilman että oikein mietitään, miksi. Kuten nyt vaikka me. En ymmärrä, miten annettiin sille kaksiossa näinkin kauan tilaa, vaikka ei sitä edes juuri katsottu :D

      Niin ja onnea ja iloa tulevaan, vauvat <3

      Poista
  10. Siihenhän mahtuisi vaikka parisänky! Silloin esikoinen saisi pikkuveljensä kanssa sen oman huoneen, joka jakaa ja muuttomatka olisi helpoin ikinä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäkin on mietitty, taas :) Meillä on vaan yötyöläisen ja kotona yömyöhään töitä tekevän arjessa oleellista, että vanhemmatkin pääsevät nukkumaan rauhalliseen ja pimeään huoneeseen – myös päivisin. Muuten oltaisiin luultavasti jo aikoja sitten tehty makkarista lastenhuone :)

      Poista
  11. Me luovuttiin telkkarista silloin loppukesästä 2007 kun analogiset lähetykset loppui. Tv oli ikivanha, katolla vielä vanhempi ruosteinen harava-antenni. Ois pitänyt investoida isosti, jos ois haluttu jatkaa katselemista. Tv roudattiin kierrätykseen. Jonkun aikaa oli vieroitusoireita. Vuotta myöhemmin muutettiin pois ja antenni jäi katolle. Asuttuamme uudessa paikassa hyvän tovin tuli oven taakse iäkäs mies, joka kyseli uudessa talossa asumisesta kaikenlaista. Luulin jonkun tervetuliaskomitean edustajaksi, hah. Sitte rupes tunkemaan päätä sisään oviaukosta. Halusi nähdä tv-luvan. Sanoin ettei lupaa tarvita, kun ei ole toosaakaan. Ei millään uskonu, josko edes joku pieni, vanha...jne. Yks kantaan ilmoitti, että kyllä ääni kellossa muuttuu, kun tulee yle-vero, jota ei voi kiertää tollalailla.
    Puoliso kyllä kattelee yhtä ja toista omalta Padiltaan. Mä olen vieraantunut täysin. Luen, tai teen käsitöitä, joitten aikana voin kuunnella äänikirjoja.
    Ei tosiaankaan ole varattu sisutuksessa yhtään neliötä niille toiminnoille, ollaan outoja ihmisten mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toi olisi mun unelma: tehdä käsitöitä ja kuunnella samalla äänikirjoja. Ai että, ihan pakahduttaa ajatus siitä! Tällä hetkellä elämässä on vähän liikaa ruuhkaa siihen, mutta vielä joskus voin iltaisin tehdä muutakin kuin töitä!

      Poista
  12. Hyvä ratkaisu! Meilläkään ei ole ollut töllöä moneen vuoteen. Olisiko luopumisvuosi ollut tuo 2007, kun tuli joku uusi systeemi (josta joku aiempi mainitsi). Meillä ei kyllä ollut vieroitusoireitakaan, kun katsominen oli niin radikaalisti lapsen myötä vähentynyt - ja telkkarina oli ollut vain pieni matkaversio. Nykyään ollaan kyllä outoja kouluikäisten lasten kavereiden mielestä ja lapsillekin joudutaan päätöstä perustelemaan. Mutta minusta tilanne on juuri sopiva: ruudusta katsotaan vain sitä, mitä tosiaan halutaan eikä mitä sieltä sattuu tulemaan. Ja vilpittömästi ihmettelen, mistä ihmisillä riittää aikaa television katsomiseen! Ei ole kyllä ikinä tullut mieleen, että olispa telkkari, niin olisi jotain tekemistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, just tää: ruudusta katsotaan sitä, mitä halutaan, ei sitä kuvavirtaa, mitä sieltä sattuu tulemaan. Vaikka siihen valikoituun katsomiseenkaan ei itselläni tässä elämänvaiheessa ole juuri aikaa ja vaikka lapset saavat nyt vielä tovin olla myös lähes kokonaan ilman televisiota, kyllä mä vielä joskus tahdon viettää perheen yhteisiä telkkariohjelmailtoja. Mä olen miettinyt, että sitten on elämä balanssissa, kun on halutessaan aikaa katsoa televisiota. Ei hyvänen aika joka päivä, mutta silloin tällöin :)

      Poista
  13. Meilläkään ei ole ollut koskaan televisiota nurkassa lojumassa. Kun elää tarpeeksi kauan ilman telkkaria, tajuaa, ettei sitä mihinkään tarvitse! Kaikki katsomisen arvoinen on kyllä katsottavissa areenasta tai muualta netistä, ja eipähän tule töllötettyä illat pitkät mitään huttua. Ja ei siinä, kahden pienen lapsen kanssa elellessä ei tulisi mieleenkään käyttää niukkaakin niukempaa vapaa-aikaansa johonkin sellaiseen! Hyvää televisiotonta elämää teidän perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on tosiaan tullut melkoisen kriittiseksi sen suhteen, mihin tahtoo vapaa-aikansa ja etenkin ne harvat lapsettomat hetket käyttää. Ei ole televisio kyllä sillä listalla :D Tosin, kyllä mä joskus tahdon taas katsoa elokuvia useammin ja myös hyviä sarjoja. Nyt vaan pitäisi löytää sellainen, mutta True Bloodin ja Game of Thronesin jälkeen ei vaan mikään ole napannut niin paljoa, että olisi tahtonut sille antaa aikaansa yhtä jaksoa enempää.

      Poista
  14. Meillä ei ole myöskään ollut telkkaria vuosiin, mutta nykyisessä asunnossamme meillä on videotykki, ja se on kyllä kovassa käytössä niin lapsen piirrettyjen kuin isin ja äidin Netflixin ja Areenan osalta. Tykkään, kun se ei vie lattiapinta-alaa mutta kuva on kuitenkin iso. Mutta ei mun oikeastaan tykistä niinkään pitänyt kirjoittaa vaan siitä, että eikö kenenkään mielestä telkkarin katsominen ala olla jo vähän vanhanaikaista? Siis että joudut katsomaan jonkun muun valitsemia ohjelmia muun valitsemina ajankohtina, kun voisit katsoa sitä mitä haluat ja koska haluat? Tietty esim. kello viiden Pikkukakkonen luo täälläkin tiettyä rytmiä, mutta senkin voi katsoa Areenasta (silloin tai koska vaan). Mun vanhempani ovat oikein perinteistä tv-sukupolvea, ja kotikotona töllö on auki melkeinpä koko ajan, vaikkei sitä kukaan kauheesti katsoisikaan. Tuntuu, että heillä telkkarin aikataulut määrittävät enemmän arkea kuin arki teeveen katselua, mikä on vähän ahdistavaa.

    Nappi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, että on jossain määrin vanhanaikaista katsoa telkkaria siihen aikaan, kun sieltä sattuu ohjelma tulemaan. Tuo ei vaan ole enää niin yksoikoista vaan nykyäänhän on telkkareita, joista voi suoraan käyttää esim areenaa, Netflixiä tai HBO Nordicia...tai esim viihdepalveluja, joissa voi "tallentaa" haluamat ohjelmat ja katsoa, kun haluaa.

      Poista
  15. Livenä ei katsella enää kuin uutisia, muuten tallenteita ja Areenaa. Tv ei häiritse mun fengsuita mutta ne kaksi kilometriä johtoa, kun tv on oikeasti näyttö ja nurkassa hyrrää purkkia ja lootaa. Huokaus. Elämää nörtin kanssa.

    Mutta piti kysymäni, minne myitte cd:t ja paljonko niistä voi odottaa saavansa (90-luvulla ostetuista)?

    Tuikke

    VastaaPoista
  16. Olen ollut televisioton jo kesästä 2015 eli kohta vuoden. En jää kaipaamaan ja asun yksin. Televisiotaso löytyy, mutta lähinnä hyvän säilytystilan takia ja sen päällä on pari valokuvaa kehystettynä, 4G-modeemi ja usein hedelmiä. En ole kaivannut televisio-ohjelmia ja en pysty niitä katsomaan kun esim. olen vierailla. Usein televisio pauhaa kovempaa kuin ihmiset itse, joten ei ole mukavaa keskustella, lisäksi en tykkää mainoksista.

    Tilalle tuli paljon musiikkia Google Play Musiikkipalvelusta ja se toimiikin hyvin Chromebookissa. YouTube hoitaa samassa laitteessa television virkaa. En kaipaa muuta, kun lähden ulos, minulla on 1 000 tuuman televisio - katsele vain ympärillesi! Lisäksi kuuntelen musiikkia ja teen jotakin. Television kanssa tehnyt ei mitään. Asun yksin ja olen todellakin onnellinen ilman sitä. Voiko muka joku olla??? Sukulaiset PITKÄÄN ihmettelevät kuinka voi olla ilman TV, mutta nykyään eivät kai jaksa enää ihmetellä... itsekin toteavat että eipä tule mitään kun mainoksia ja silti pitävät??? No sähköähän kuluu mokomaan ja sähköyhtiöt tykkäävät. Oma sähkölasku on laskussa kun tv:n heitin toiselle omistajalle! Ja sukulaiset kilpailuttavat sähkönmyyntiä senttien takia vaikka paras kilpailutus tulee, kun viskaa kaikki kolme televisiota ovesta pihalle!!!

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe