Hyvä se on paskakin retki

8.1.16

Multa kysellään välillä, miten jaksetaan mennä ja tehdä niin paljon lasten kanssa. Samalla saan myös ihanaa palautetta siitä, miten meidän esimerkistä on uskaltauduttu lähtemään lasten kanssa kylille, metsiin tai ainakin hitunen kotipihaa pidemmälle. Että jos nuo siihen kykenee, kyllä mekin.

Älkää siis säikähtäkö, mutta aion nyt kertoa, että onhan se meneminen välillä ihan ripulisinta paskaa ikinä. Sellaista, että siinä selkä tuskanhiessä, sukkahousut puoleen reiteen rullaantuneina ja hyeenahuutavia lapsia molemmissa kainaloissa kantaessaan vannoo, ettei ikinä enää lähde minnekään. Ei edes lähi-Alepaan. Ja sitten kuitenkin lähes tulkoon aina on todettava, että loppujen lopuksi jo kannatti lähteä.
Otetaan esimerkiksi eräs talvinen päivä tässä alkuvuonna, kun kirpsakat pakkaset ja lunta sisällään kantavat pilvet eivät vielä olleet löytäneet Helsinkiin. Päätimme piipahtaa ystäväperheen kanssa metsäretkelle, sellaiselle kevyelle ja vaivattomalle. Sillä ajatuksella, että pakattaisiin mukaan vain kahvit ja kaakaot, käytäisiin syömässä ennen metsään pujahtamista ja paistettaisiin nuotiolla nakit ja makkarat lähinnä vain fiiliksen vuoksi.

Luulisi nelivuotisen mutsikokemuksen perusteella jo oppineen, että sanat ”kevyt”, ”vaivaton” ja ”piipahdus” eivät kuulu lapsiperheellisten sanavarastoon. Joo. Aloitetaanpa. Ensin pakattiin. Retkikeitin ja mukit haettiin ullakolta, jonne lapsetkin tahtoivat tietenkin mukaan. Puettiin kenkää ja haettiin villatakkia kaapista. Kaatuiltiin rappusissa ja liattiin housut möyrimällä ullakon pölyisellä lattialla. Vaihdettiin vaatetta, keitettiin kaakaota termariin ja kuunneltiin malttamatonta marinaa. Keskusteltiin siitä, onko metsäretkeä varten pikkureppuun oleellista pakata palikoita, nukenvaatteita ja pallo.
Ja sitten erinäisten vaiheiden jälkeen oli aika pukea. Kokoonnuimme eteiseen, jonka lattia oli hetkessä täynnä villahousua, pipoa, haalaria, kenkää ja kauluria. Ja saunatossuja, kumppareita sekä eriparilapsia, jotka pienin apureista myös tyhjensi eteisen kaapeista lattialle. Vaihdettiin vaippaa, käytiin varapissalla ja etsittiin rukkasten alle puettavia ohuita villalapasia. Paksut talvivaatteet päällä ahtaassa eteisessä ei mahdu ohittamaan toista. Seinältä tippui taulu äheltäessä ja alkoi tulla kuuma. Mutta vihdoin, yksi kerrallaan ulos, noin.

Haettiin polttopuita kellarista. Tajuttiin, että puukko jäi. Haettiin puukko ylhäältä. Nostettiin yksi retkeläinen kantorepun kyytiin ja todistettiin tilannetta, jossa yhden retkeläisen jalat lopettavat toimimisen kahden metrin kävelyn jälkeen.
Ja näin sitten kommelluksesta toiseen kulkien päädymme lounaalle (riisu, hoida vessahommat, pue) ja lounaalta metsäpolulle. Uutelan-ulkoilualueella Vuosaaressa pulssi tasaantuu. Hyisessä meressä huuhtoutuvat kivet kerryttivät ylleen valkoista jäätä kuin vedestä törröttävät valkosuklaakuorrutteiset muffinssit. Metsä ottaa syleilyynsä.

Nuotiopaikka on niemennokassa, johon tuulee. Se tiedettiin, siellä tulee poikkeuksetta aina vähän vilu, vaikka olisi kuinka paljon päällä. Retkikeittimen liekki ei ota syttyäkseen, mutta nuotio onneksi loimuaa komeasti. Ullakolta ei sitten näemmä muistettu ottaa retkimukeja mukaan. Puhuri alkaa tunkea topan ja useiden villakerroksienkin läpi. Sormet ovat kuin jäiset soijanakit. Yksi lapsista alkaa itkeä kylmyyttä.
Retkisuunnitelma muuttuu. Sininen hämärä alkaa laskea maiseman ylle, kun marssimme metsästä pois ja päädymme lämmittelemään lähimpään kahvilaan. Kanavan rannassa sijaitsevassa Kahvila Kampelassa sormiin alkaa palata tunto. Kahvi ja kaakao maistuvat parhaimmalta hetkeen. Kaikkia alkaa jo hymyilyttää, vähän naurattaakin. Ihan hyvä reissuhan tämä oli, kuitenkin. Päästiin ulkoilemaan, saatiin pitää ystäviä ympärillämme, kerättiin vähän metsäenergiaa itseemme, eikä kukaan paleltunut hengiltä. Löydettiin kiva kahvilakin. Viiden tunnin ”piipahdus” oli kaiken säätämisen väärtti, sitten loppujen lopuksi.

Lue myös nämä

13 kommenttia

  1. Tätähän se toisinaan on. Taktiikkani on ottaa kivoja kuvia joita katsellessa ei sitten enää hetken päästä muista känkkäränkkiä vaan on kehitellyt itselleen kivan valemuiston siitä miten mukavaa oli ja uusiksi on päästävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, munkin mieli on siitä ovela, että se tosiaan tuppaa muistamaan lopulta vain pääasiassa ne kivat jutut. Että juu, pian taas uusiksi, meillähän oli ihan super rentoa ja hauskaa!

      Poista
  2. Siis ei oo totta! Mä kirjoitin JUST samasta aiheesta! Ja sit huomasin tään.
    Tää on muuten niin tätä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa joo tuo sun lanseeraama vaivalloisuus-mielihyväoptimipiste on ihan totta! Ja se, että se on eri ihmisillä eri kohdassa. Mä myös koen, että lasten kanssa on helpompi ainakin tässä vaihessa eloa olla liikkeessä kuin yrittää viettää rauhallista kotipäivää, jossa lopputulos on kuitenkin seinillä juoksevat lapset ja hermoraunio mutsi.

      Poista
  3. Mie oon niin ilonen et joku kehtaa tunnustaa sen tuskanhien ja säätämisen ja hermojen kiristelyn määrän joka liittyy niihin kaikista parhaimpiinkin reissuihin! :D Miun oma pinna on kireimmillään 2min ennen ulko-ovesta ulospääsemistä, tekee mieli perua kaikki "kun et kotonakaan osaa käyttäytyä ja toimia"... ja sitten ulkona ja reissussa on kuitenkin kivaa ja käytöskin perushyvää. Auttaiskohan toimivampi eteinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, just se hetki kaksi minuuttia ennen kuin pääsee astumaan ulos ovesta. Mihin mä oikein olen taas ryhtymässä, apua ei tästä tule mitään muuta kuin hermoromahdus! Mutta (yleensä) heti ulkona jo helpottaa ja hymyilyttää. Toimivampi eteinen (paremman mallinen, tilavampi) todellakin auttaisi, ainakin meillä. Hissikin voisi olla jees, niin tai suora pääsy ulos noin ylipäätään :D

      Poista
  4. yksi syy miksi luen tätä on se, että kun menette koko ajan jonnekin, tai askartelette, siis yleensä teette koko ajan jotain,,,,itse en saa muuta aikaiseksi, kun ihmettelyä ;) että voi kun itsekin viitsisi tai jaksaisi tehdä ylipäätänsä jotain muuta,kun seurata toisen/toisten ihmisten elämää blogin kautta....Oot ehkä ahkerin menijä lasten kanssa mitä tiedän.....ja tarkoitan se hyvällä mielellä, et oo jämähtäny hiekkalaatikolle kitiseen toisten äitien vääristä hoitotavoista yms..lol

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä luulen, että se vaikutelma moninkertaistuu, kun näkee vain sen pikiriikkisen osan elosta, mistä vilauttaa blogiin palasta joko kuvin tai sanoin :) Ja yleensä ne nostot ovat sitten jotain tekemispainotteista.

      Poista
  5. Tämä ei liity tähän aiheeseen, muta näin Instagramissasi kuvan pinnasängystä johon oli ripustettu metallinen kori. Haluasin vain varoittaa ettei pinnasänkyyn pidä ripustaa mitään! Jos lapsi kiipeää sängystä hän voi helposti jäädä vaatteista kiinni ja kuristautua. Englannissa oli vastikään tällainen karmea tapaus...
    Linkki ruotsiksi:
    http://www.expressen.se/nyheter/ikea-forstarker-sina-sakerhetsforeskrifter/
    Ja englanniksi:
    http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/law-and-order/11825506/Ikea-cot-warning-after-14-month-old-girl-strangled-by-pyjamas-that-catch-on-hook.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös kirjoittajan lapsista toinen nuku ihan lastensängyssä ja toinen perhepedissä?

      Poista
    2. Instagramissa on ainakin kuva pinnasängystä kirjoittajan kodissa.

      Poista
    3. Meille tosiaan lainattiin kavereilta pinnasänky tuossa pari päivää sitten. Testataan nyt kaikenlaisia muutoksia nukkumisjärjestelyihin, jos vaikka löytyisi kikka, jolla yöt paranevat. Kuten Instan kuvasta näkyy ja kuvateksti antaa osviittaa, pinnasänky ilman patjaa, peittoja tms. on juuri kannettu sisään, ja kori nyt on nostettu pois tieltä ja laitettu pinnikseen roikkumaan. Mutta kiitos huolenpidosta :) Kaikenlaisilla asioilla ne lapset voivat itseltään hengen pois saada.

      Poista
  6. Retkeily on ihan sikakivaa. Meillä jostain syystä alkuhuuman laannuttua esikoinen ei enää halua metsään. Siinä on suostuttelemista ja lopulta nuotiolla makkaraa paistaessa kuitenkin on ihan kivaa.

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe