Omaa onnellisuuttaan voi tietoisesti lisätä

31.1.16


Yhteistyössä PS-kustannus ja Suomen Blogimedia

Yhdellä asialla on ollut suurempi merkitys elämäni kulkuun kuin äkkiseltään nuorena olisin voinut kuvitella. Mä olen aina ollut utelias ja jopa vähän ahne oppimaan uutta. Olen tahtonut kokea ja ymmärtää paremmin. Olen vasta näin kolmenkympin paremmalla puolen ymmärtänyt, miten suuri merkitys ikuisella oppimisenhimolla on. Se vie eteenpäin silloin, kun mieli ei vielä ole tietoinen, että matkaa pitäisi jatkaa jumittuneesta tilanteesta.

Uuden oppimisen janoaminen on ajanut mut tilanteisiin, joissa olen ensin ollut paniikissa, mitä hittoa olen taas tehnyt ja miksi olen omasta tahdostani sekoittanut oman turvallisen ja tutun elämäni. Kuten se hetki kun seisoin Turun lentokentällä matkalaukkuineni ja rääyin holtittomasti, etten tahdokaan lähteä vaihto-oppilaaksi. Tai ne ensimmäiset kuukaudet, kun muutettiin Helsinkiin mun unelmatöiden perässä, joita minulla ei silloin vielä ollut tietoakaan. Noin muun muassa. Mutta aina, ihan aina, nuo tilanteet ovat vieneet kohti uutta ja mielekkäämpää elämää ja minua.
Halu oppia muuttaa muotoaan iän karttuessa, mutta sen tärkeys ei muutu. Se on itselleni iso onnellisuuden mahdollistaja ja samalla myös tärkeä menestyksenavain työssä. Vaikka tutkintotodistus on painettuna paksulle kartongille ja talletettu lipaston laatikkoon, en minä koskaan ole valmis ammattilainen. Koskaan ei saisi jämähtää siihen uskoon, että kellään ei ole ammattiminääni mitään uutta tarjottavaa. Se päti silloin kun työskentelin kahvilassa ja se pätee nyt. Onnekkaana muijana olen saanut ympärilleni valtavan inspiroivan ja osaavan tekijäverkoston, josta saan imeä itseeni energiaa ja uutta näkökulmaa. Tahdon osallistua kirjoittajakoulutuksiin ja käydä luennoilla. Ja siksi luen myös self help -oppaita.

Self helpillä eli itseavulla on vähän negatiivinen kaiku, mikä johtuu sen ympärillä pörisevistä hihhuloinnista, jossa yksisarvisen kuivatusta kakasta uutettu tee on avain onneen. Mutta onneksi valtaosa self help -kirjallisuudesta on kannuksensa vuosien akateemisella työllä kartuttaneiden tieteentekijöiden kirjoittamia. Kirjojen sisältö pohjautuu tieteellisen näyttöön, eikä mututuntumaan keijupölystä. Näin on myös Maaretta Tukiaisen uuden Hyvän mielen taidot -kirjan laita. Sen alun teoriaosuudessa on jopa puuduttavan tieteellinen maku, mutta sitten päästään vauhtiin.
Kirjassa käydään havainnollistaen läpi hyvän mielen taitoja ja sitä, miten niitä voidaan treenata. Ihmisaivoja kun on mahdollista aikaisemmista uskomuksista poiketen muovata ihan hamaan vanhuuteen saakka. Oppiminen kestää koko elämän. On mieletöntä ja jopa vähän ahdistavaa ajatella, että tutkimusten mukaan aivot sopeutuvat pitkäaikaisessa harjoittelussa kohtaamaan ne haasteet, jotka käyttäjänsä niille asettaa. Periaatteessa oppimiselle ei ole mitään etukäteen paikallistettavissa olevaa ylärajaa. Ja tällä kaikella on vaikutus onneen.

Ihmisillä ei ole tasaveroisia mahdollisuuksia onneen, mutta onnellisuustutkija Sonja Lyubomirskyn mukaan henkilökohtainen kasvu ja onnellisuuden lisääminen on mahdollista. Jos ajatellaan ihmisen onnellisuuden lähtökohtia sadan prosentin kakkuna, siitä geneettinen perimä ja kasvuympäristö leipovat ison osan, 50 prosenttia. Olosuhteilla on taas 10 prosentin vaikutus. Näihin kahteen kakkupalaseen siitä sadasta prosentista ei ihminen itse voi vaikuttaa. Ratkaisevaa onkin, miten ihminen käyttää tätä jäljelle jäävää 40 prosenttia onnellisuuskakusta. Siihen nimittäin voi vaikuttaa omalla toiminnallaan. Lyubomirskyn mukaan ihmisen oma tavoitteellinen toiminta – se millaisia valintoja tekee, miten suhtautuu haasteisiin ja miten mieltään käyttää – voi lisätä hänen onnellisuuttaan 40 prosentilla.
Hyvän mielen taidot -kirja perustuukin siihen, että ihmistä itseään ja hänen onnellisuuttaan voi muokata. Ihan kuten lihaksia voi treenata ja kehittää urheilemalla ja aivoja lukemalla. Kirja sopii monenlaisille lukijoille. Se jeesii, jos on hukassa itsensä kanssa, eikä oikein tiedä, mitä elämältään tahtoo. Se auttaa huomamaan omat voimavarat ja taidot sekä näyttää, miten itseään voi kehittää. Kirjasta saa apua myös ihminen, jolla on tavoite ja jonka tarvitsee löytää omat tapansa sen saavuttamiseen; olkoon se tavoite sitten vaikka löytää unelmaduuni tai aloittaa terveempi elämä.

Kirjan aiheet, hyvän mielen taidot, on palasteltu helposti lähestyttäviin osioihin ja niihin liittyviin tehtäviin. Yläkagorioita on seitsemän: myönteisyydentaidot, tahdonvoimataidot, vuorovaikutustaidot, myötätuntotaidot, louvuustaidot, läsnäolotaidot ja itsensä johtamisen taidot. Mä luinkin kirjaa napaten kiinni aina sieltä, mikä itselle olennaisimmalta tuntui. Lukiessa huomattavissa oli selkeästi se, että tässä odotellaan miehen hoitovapaata alkavaksi. Elämä on nyt taas väliaikaisesti liian kiireistä sitku-elämää, mikä ei ole tervettä. Ei yllätäkään, että olen lukenut tarkasti osiot, jotka käsittelevät läsnäolotaitoja. Saman huomasin tutkiessani noita mielikuvaharjoituksia varten tarkoitettuja Hyvän mielen kortteja (joista Vilma kirjoitti tarkemmin). Valitsin korteista postauksen kuvia varten ne juuri nyt puhuttelevimmat. Itsensä kuuntelua, pysähtymistä ja läsnäoloahan sielläkin.
Läsnäolotaitojen harjoittelu on pidempiaikaisempi oppitie, joten keskityin tekemään nyt yhden harjoituksen aihepiiristä, joka on itselleni mieluinen ja myös helppo: unelmoiminen. Kirjan mukaan unelmoiminen kannattaa. Kun ihminen suhtautuu tulevaisuuteensa toiveikkaasti ja haluaa unelmoida, hän on tasapainoinen ja voi hyvin. En ollut tullut ajatelleeksi, että masentuneet ihmiset eivät kykene unelmointiin tai että se taito on heillä heikko. Kirjan mukaan unelmoiminen ja viime kädessä taito, joka auttaa meitä selviämään hengissä.

Mä tein kirjasta pohdintatehtävän sekä konkreettisen tehtävän, jossa annettiin ohjeet unelmakollaasin tekemiseen. Vaikka tässä on juuri yhden ison unelman kanssa päästy vauhtiin, tokihan tärkeitä mutta vielä toteutumattomia unelmia löytyy muitakin. Yksi pitkäaikainen unelma on elänyt minussa jo lapsesta lähtien. Tahtoisin kirjoittaa satuja. Ja tiedättekö, kyllä mä vielä joskus tämän unelman elän todeksi. Kaiken uuden oppimisen nautinnolliseen ahmimiseen ei vain ole aikaa etenkään tässä elämäntilanteessa – ja se on pitänyt oppia ja sitä myötä hyväksyä kantapään kautta. Mutta vielä joskus kirjoitan lapset ja aikuiset haltioituneeksi saavia tarinoita kuin esikuvani Marjatta Kurenniemi.
Ja sillä ajatuksella aloin leikellä lehdistä kuvia ja sanoja unelmakollaasiani varten. Esikoinen teki vieressä omaansa. Hän unelmoi tulevan kesän metsäretkistä, ja hän leikkasi talteen kuvia muun muassa ovesta (siitä mennään ulos), perheestä (siellä ollaan me kaikki) ja useammasta katetusta ruokapöydästä (ja sitten syödään). Omaan kollaasiini alkoi kerääntyä materiaalia, josta vasta kunnolla tajusin satukirjailijaunelmani olevan kirjan lisäksi myös paljon laajempi kokonaisuus: se on elämäntapa.

Mä olen aina kuvitellut itseni kirjoittamaan rauhalliseen maisemaan, joka saa rentoutumaan ja rauhoittumaan. Olin huomaamattani leikannut sanan rento kaksi kertaa eri muodoissaan, mikä kertookin olennaisen. Ne kesämajahaaveeni ovat myös osa tätä unelmaa. Satukirjailijana näen itseni kirjoittamassa aamuisin, kun luonto vasta ympärillä heräilee. Luonnolla on muutenkin iso merkitys, sillä sen seurailu inspiroi ja johdattelee satujani. Unelmani on rehevän kesäniityn tuoksu aamukasteessa ja toisaalta kakluuniuunissa hiljalleen paukkuvan koivupuun ääni pakkasen keskellä. Se on hiljaisuus ja luomisprosessin käyntiin räjäyttävä tylsistyminen.
Perhe on läsnä vahvasti unelmassani, ja näenkin satukirjailijana itseni tekemässä sitä ainakin alkuun rakkaana sivutyönä kesäisin, kun muut työt ovat tauolla ja perheellä aikaa kadota kanssani salaiseen piilopaikkaan. Leikkasin kollaasin vain yhden sitaatin, jonka poimin Hannan haastattelusta tuoreimmasta Avotakasta: ”Se on paitsi rakkaus, myös intohimo ja työ”. Muistutin kollaasissa itseäni myös tärkeästä yhteistyön voimasta, sillä tarvitsen unelmalleni kuvittajan. Liimasin ensin kollaasin alle pohjaksi kuvia, joiden päälle asettelin tekstit.

Valmiin kollaasin kiinnitin työpöytäni yläpuolelle. Vaikka sadut saavat odottaa vielä tovin, kollaasi muistuttaa, että voin opettaa mieltäni pyrkimään vahvemmin kohti unelmani elämäntapaa. Pehmeää, juurevaa, elinvoimaista, perhelähtöistä, rentoa, satumaista ja yhä onnellisempaa elämää.
Jos kirjalle tuntuisi sielläkin olevan tarvetta, tässä teille alennuskoodi käytettäväksi. Kun ostat Hyvän mielen taidot -kirjan ja kortit, saat ne yhteishintaan 39 euroa (normihinta 59 euroa), kun naputat alennuskoodi-kenttään Lähiömutsi. Hyvän mielen taitojen Facebook-sivuilla opitaan joka viikko yksi uusi hyvän mielen taito, kannattaa siis klikata itsensä myös sinne.

Lue myös nämä

7 kommenttia

  1. Hei!

    Opiskelen ohjaajaksi yliopistossa ja tekstisi kolahti täydellisesti omaan ns. ammattiminään! �� Joten millaisia harjoituksia kirjassa on ja millaiset nuo hyvän olon kortit ovat? Tai paljon kortteja on?

    Kiitti jo etukäteen ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kirjassa harjoitukset ovat pohdittavia asioita ja käytännöllisiä tehtäviä, kuten vaikka tuo unelmakartta/kollaasi. Monet tehtävistä ovat pidempiaikaisia. Maaretta ainakin itse kirjassaan toteaa, että opus sopii hyvin myös ammattilaisten käyttöön. Hyvän olon korteista on enemmän linkkaamassani Vilman blogissa ja samaten tietty tuolla Hyvän mielen taidot -sivustolla sekä Facebookissa. Kortteja on 53 kappaletta, ja niille annetaan monia käyttötarkoituksia korttien ohessa ja lisäksi kirjassa.

      Poista
  2. Mahtavaa! Mun mies on tehnyt videon tosta ;).

    VastaaPoista
  3. "Satukirjailijana näen itseni kirjoittamassa aamuisin, kun luonto vasta ympärillä heräilee. Luonnolla on muutenkin iso merkitys, sillä sen seurailu inspiroi ja johdattelee satujani. Unelmani on rehevän kesäniityn tuoksu aamukasteessa ja toisaalta kakluuniuunissa hiljalleen paukkuvan koivupuun ääni pakkasen keskellä. Se on hiljaisuus ja luomisprosessin käyntiin räjäyttävä tylsistyminen."

    Kuulostaa ihan omilta haaveiltani. Tästä tulee aikamoinen vuodatus, mutta tämä teksti herätti minut ajattelemaan itseäni ja haaveitani ja EHKÄ omat kokemukseni ja haaveeni voivat antaa jollekin toiselle jotakin. Ehkä... Tai sitten ei.

    Minä kirjoitin runoja ja juttuja jo lapsena. Ainut asia jossa olin koulussa oikeasti hyvä (paitsi kotitalous jota inhosin, mutta josta kalastelin kymppejä tuosta vaan) oli ainekirjoitus. Siihen asti että piti kirjoittaa novelli jossa on käännekohta ja opettaja ei nähnyt käännekohtaa jonka kirjoitin. Se oli siellä ja minusta teksti oli hyvä. Harvoin olin ylpeä työstäni, mutta tuolloin olin. Ja sitten se ei arvostelijan ja auktoriteetin mielestä ollutkaan hyvä.
    Myöhemmin olen aloittanut todella monta tarinaa, mutta vain yhden saanut loppuun, ja se oli raaka, pelottava ja paha tarina jossa kuoli paljon ihmisiä useissa eri ajoissa.
    Nytkin minulla on muutama sivu satuani kirjoitettuna. En ole ikinä uskaltanut haaveilla että voisin amatöörinä kirjoittaa tarpeeksi hyviä tarinoita, mutta leikin usein ajatuksella. Tahtoisin myös itse kuvittaa tarinani. Yleensä kun kirjoitan yritän muistaa että parhaat lastenkirjailijat eivät kirjoita lapsille vaan ihmisille. He eivät siloittele elämää vaan katsovat sitä lapsen silmin. Olen onnistunut aina säilyttämään lapsen itsessäni, vaikka maailma on yrittänyt sitä usein sammuttaa. Minä muistan millaista oli leikkiä ja ikävöin sitä. Minä muistan miltä tuntui kun päiväkodin tädit olivat epäreiluja tai jos pikkuveli ei tehnyt kuten halusin. Minä muistan miltä tuntui ensimmäistä kertaa tajuta ettei ole oikeita ystäviä ja sen miten rakastin päästää mielikuvituksen valloilleen ja leikkiä pääni sisäisiä leikkejä kenenkään huomaamatta. Minä muistan millaista on olla lapsi. Käsitän sen paljon paremmin kuin sen millaista on olla aikuinen. Tämä on se mistä voin ammentaa satuihini sisältöä ja syvyyttä. Minä en pelkää kirjoittaa lapsille kuolemisesta tai vahvoista tunteista. Olen kirjoittanutkin satuja viisivuotiaiden opetusmateriaalin ja nähnyt miten lastentarhanopettaja nieleksii lukiessaan. Yksikään lapsi ei vielä ole järkyttynyt tai näyttänyt ahdistumisen merkkejä. Se saa minut uskomaan että lapsille voi kirjoittaa rehellisesti ja oikeista asioista ja vahvoista tuntemuksista. Esikuviani ovat Tove Jansson ja hänen alkuperäiset muumikirjansa, joissa käsitellään vahvoja ja pelottavia asioita sekä Astrid Lingren ja hänen suuria aiheita käsittelevät tarinansa. Ronja ryövärintytär <3 ykkösenä. Sitten Mio, poikani Mio ja Veljeni leijonamieli. Minusta näissä tarinoissa on sitä mitä lastenkirjoissa tarvitaan. En usko kenenkään lapsen menevän pilalle jos muumipappa onkii merestä laatikollisen viskiä tai nuuskamuikkunen polttaa piippua, jos Korppu ja Joonatan joutuvat tulipaloon ja kuolevat kirjassa peräti kaksi kertaa (anteeksi jos spoilasin), jos Ronja on joutumassa Rutjankoskeen tai Kaljupietu kuolee vanhuuteen.
    Minulla olisi mielestäni täydelliset eväät kirjoittaa satuja (ja nyt tunnen itseni liian itserakkaaksi ja ansaitsisin tulla tönäistyksi tältä jalustalta ja vähän äkkiä). Jotkut luultavasti järkyttyisivät niistä, osa ehkä suuttuisi ja osa taas rakastaisi. Jos yrittäisin miellyttää kaikkia niin saisin aikaan pannukakun ilman hilloa ja kermavaahtoa. Silti minulta puuttuu rohkeus ja usko itseen. Luottamus siihen että joku todella tahtoisi lukea kirjoituksiani.

    Ps. Masentuneena ei tosiaan ole haaveita. On vain nykyhetki jossa on jumissa ja tulevaisuutta ei ole. On vain loputon ahdistus ja synkkyys jonka voi lopettaa vain yhdellä tavalla.
    Onneksi nuo tuntemukset eivät ole totta ja onneksi niistä ei enää tarvitse kärsiä kuin satunnaisesti muutaman päivän jaksoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyydän anteeksi Lähiömutsilta, että tulen hänen puolestaan tänne vastaamaan, mutta minulla on asiaa Anonyymille. Ensinnäkin: vakavista aiheista kirjoitetut lastenkirjat kuulostavat erinomaiselta idealta. Juttelin juuri tänään oman 3,5-vuotiaani kanssa kuolemasta, apuvälineet tällaisiin keskusteluihin olisivat enemmän kuin tervetulleita.

      Kaipaat kuitenkin selvästi rohkeutta ja itseluottamusta, että uskaltaisit tarttua toimeen. Koska Lähiömutsin alkuperäisessä aiheessakin puhutaan kerran self help -kirjoista, vinkkaan erinomaisesta luovuuteen kannustavasta teoksesta: Elizabeth Gilbertin Big Magic -kirja on niin ystävällinen, kannustava ja maanläheinen, ettet ainakaan mitään menetä sen luettuasi. Uskon, että saisit siitä paljon oivalluksia. Kirjaa ei ole vielä suomennettu, mutta tein siitä omaan blogiini lyhennelmän, joka antaa sisällöstä osviittaa:

      http://naiseudesta.blogikoti.fi/luovuus-syntyy-ilosta-ei-karsimyksesta/

      Minulle moni noista ajatuksista oli silmiä avaava. Tsemppiä Anonyymi, toivottavasti kuulemme sinusta vielä!

      Poista
  4. Minullakin on tämä kirja ja kortit - olen fiiliksissä näistä :-) Juuri eilen kirjoitinkin ensifiilikset tästä. Ihana tämä kirjoituksesi, hyvää fiilistä antava :-)

    VastaaPoista
  5. Oi, olen kuullut kirjasta ja korteista, lisään ne omaan mielen unelmakollaasiini :) Jo nuo kuvat ja kirjan kansi saa hyvälle mielelle.

    Ja uskon ehdottomasti siihen, että omaan onnellisuuteensa voi vaikuttaa. Aivan kuten onnettomuuteensakin. On asioita, joihin meillä on valta vaikuttaa ja asioita, joihin ei. Kun suuntaa energiansa ensimmäiseen, niin on jo aika pitkällä omaa onnellisuuttaan edistämässä.

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe