Meillä nukutaan – melkein, tavallaan, ehkä

7.2.16

Takana on nyt kuukauden verran öitä, joina nuorimmaisemme nukkuu omassa sängyssään perheemme yhteisessä makuuhuoneessa. Meillä nukutaan nyt paremmin kuin aikoihin. Ei hyvin, mutta paremmin. Silti oma väsymykseni on sitä luokkaa, että välillä täytyy pidellä rinnasta kiinni, ettei väsyhepuloiva sydämeni pomppaa paikoiltaan. 

Kuukauden aikana makuuhuoneemme öissä tapahtunutta: parin ensimmäisen viikon aikana sekopäisiksi luisuneet yöt rauhoittuivat, ja lapsi heräsi parhaimmillaan vain pari kertaa yössä. Imetin, kun silittelyt eivät auttaneet, ja imetyskerrat tipahtivat lukemattomista tankkauksista kertaan tai kahteen yössä. Jossain vaiheessa mies keksi antaa lapselle nokkamukista vettä siinä vaiheessa, kun itku alkoi vaatia maitobaarin välitöntä aukeamista. Se toimi.

Nyt olen ollut imettämättä öisin yli viikon ajan. Tai no, parina yönä olen maitohuikat antanut, kun mies on ollut yöt töissä. En vain kestä toisen pyytävää itkua, ja totta puhuen olen välillä väsymyksessäni halunnut vain päästä helpommalla. Ollaankin tehty juuri päinvastoin kuin taannoin jututtamani unikouluttaja neuvoo. Yöt on taivallettu läpi kuten sillä hetkellä parhaalta tuntuu, ilman päättäväistä logiikkaa.

Tällä hetkellä ollaan siis tilanteessa, jossa lapsi saattaa herätä yössä vain kerran, ja silloinkin nukahtaa lyhyen silittelyn jälkeen uudestaan. Ja sitten välissä on sellaisia öitä kuten tällä viikolla, kun lapsi heräsi kolmen jälkeen itkemään lohduttomasti puolentunnin välein, ja lohduttamiseen meni aina toinen puolituntia. Kun ennen vauvan kanssa valvoin minä, nyt valvotaan yhteisöllisesti koko perhe. Mies, joka hoitaa yöitkut, minä joka hätkähdän tottumuksesta jokaiseen ynähdykseen ja onneksemme erittäin hyväksi nukkujaksi osoittautunut esikoinen, jolla kuitenkin hänelläkin on melurajansa.
Parasta muuttuneissa öissä on se, että nykyään kuopuksen ensimmäinen unipätkä saattaa kestää jopa kuusi tuntia. Jos siis olen ajoissa pää tyynyssä itsekin, saatan saada neljän tunnin keskeytyksettömät unet. Sellaisen jälkeen on yhtä pömistynyt olo kuin olisi vetänyt unihiekkaa nenään. Vähemmän mielekkäitä taas ovat aamut, jotka ovat aikaistuneet. Perheemme nuorimmainen herää kiukkuisena ennen kuutta, eikä imetystorkkunappi välttämättä enää toimi sen jälkeen. Esikoisen unet jäävät liian lyhyiksi.

Illat ovat kuin kiduttajan harrastamaa arvaa kummasta kädestä -leikkiä. Toisessa kädessä ovat illat, joina kuopus itse vetäisee peiton korvilleen ja silmät painuvat kiinni jo iltalaulujen aikana. Ja sitten ilman minkäänlaista logiikkaa kohdalle osuvat ne illat, kun lopulta pääsen livahtaman makuuhuoneesta reilusti yli kymmenen jälkeen todetakseni, miten kuolemalta oma väsymykseni nukutustaistelun jäljiltä tuntuu.

Että juu, meillä nukutaan, tavallaan. Ehkä. Melkein. Ja samalla tuntuu, että koko elämä on alkanut pyöriä unen ympärillä. Väsyttää niin paljon, että siihen tuntuu sairastuvan. Mikään unimäärä ei riitä, ja samalla unesta on tullut valuuttaa, jolla ostan muita elämän osa-alueita. Tahdotko nukkua neljä tuntia putkeen, mutta ahdistua tekemättömistä töistä? Tahdotko saada rästissä olevia töitä tehtyä unen hinnalla, ja lisäksi maksaa siitä tahmaisilla ja epätoivoisilla päivillä?

Välillä tekisi mieleni painua hotelliin ja laittaa huonevarauksen piikki auki määrittelemättömäksi ajaksi. Nukun niin monta vuorokautta kuin nukun. Herään sitten, kun ei enää tunnu, että a.) haluan vain nukkua ja b.) kaikki on paskaa.
En tiedä, saisinko syyttää tästä yhtäkkiä lamaannuttavalle tasolle nousseesta väsymyksestä ja yleisestä depistelystä hormoneja, noita käteviä joka paikan syyllisiä vaivaan kuin vaivaan. Mikäli olen oikein ymmärtänyt (luotettavia lähteitä en nyt äkkiseltään löytänyt), juurikin yöimetyksen kehoon erittämät hormonit ovat tymäkkää tavaraa. Sellaista, joka saa pään pehmeäksi ja kropan jaksamaan, vaikka uni tulee vauvan kanssa pätkissä. Ja nyt kropalla ja mielelläni on selvästi vaikeuksia hormonivieroitusoireiden kanssa.

Kun yöimetys kuukausi sitten alkoi vähentyä, fiilikseni oli kuin koska tahansa päälle räjähtäisivät megalomaaniset menkat. Skitsoilua, lyhyttä pinnaa, draamaa, epätoivoa ja sitä rataa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kehoni hormonitasapaino on heitetty tehosekoittimeen, jonka kansi on unohtunut laittaa paikoilleen. Mielialani, jaksamiseni, pinnani ja hyvinvointini on roiskunut pitkin seiniä. Ja just nyt siitä aiheutunutta sotkua ei jaksa edes siivota, vaan mieluummin vain kiroilen ja vollotan vieressä tapahtunutta.

Odotan miehen hoitovapaata enemmän kuin ehjiä yöunia. Jälkimmäisiä ei välttämättä tule edes lasten kouluikään mennessä, mutta ensimmäisen ansiosta mä jaksan elää sen kanssa. Ja toivottavasti tuossa kuukauden päästä myös tämä hormonismoothie on irvistellen nieleskelty, mieli on taas tasapainossa ja tunnistan ajatuksistani itseni.

Lue myös nämä

62 kommenttia

  1. Äääh, en voi muuta ku tsempata! Välillä tuntu kun ois omaa tekstiä lukenu. Meidän pitäis varmaan alotella jonkinlaista unikoulua ipanan kanssa,mut kun ei JAKSAIS x( on vaan niin helppoa ottaa tissille. Mut kieltämättä, joskus ois ihanaa nukkua yli 3h putkeen.
    Tsemppiä! Paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmen tunnin yhtäjaksoiset unet ovat tosiaan se raja, jonka jälkeen maailma kirkastuu vähäsen. Ja sitten kun niitä tulee neljä putkeen, on ihan sekaisin :D Tsempppiä siis sinnekin katkonaisiin öihin!

      Poista
    2. Se johtuu ihmisen unen sykleistä.

      Poista
  2. Kiitos näistä uniaiheisista postauksista! Jotenkin helpottaa lukea, että muillakin on ihan samanlaista. Meillä esikoinen (toukokuussa 4 v.) nukkui ihan suht hyvin vauva-aikana, mutta tämä kuopus (kohta 10 kk) on eri maata. Ei nuku hyvin öisin eikä päivisin. Parempaan suuntaan kuitenkin menossa toivottavasti. Voimia teille! Ps. Varasin juuri hotellihuoneen vain itselleni parin viikon päähän. Imetän kyllä edelleen, mutta kaipaan keskeytymätöntä unta nyt todella paljon. Katsotaan, miten miehellä ja vauvalla menee. Luultavasti ihan hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, vertaistukea tosiaan on hyvä saada. Meilläkin lapset ovat ihan erilaisia nukkujia. Ja erilaisia noin muutenkin. Jos jotain, se on ainakin opettanut vielä paremmin, ettei ikinä koskaan voi vertailla omia kasvatustapojaan ainoina oikeina muiden tekemisiin verrattuna. Leppoisaa hotelliyöpymistä sinulle!

      Poista
  3. Tiiän ton väsymyksen. Voimia sinne. Me tehtiin niin että kerrasta poikki yösyömiset. Ensimmäisellä kerralla ei onnistunut koska tuli kipeäksi ja kuumeiseksi. Siirrettiin yritystä parilla kuukaudella. Poika noin vähän yli vuoden ikäinen. Tokalla kerralla onnistuttiin. Siinä meni ehkä noin 2 viikkoa. Pari ekaa yötä meni hyvin. Sitten tuli ehkä kolme yötä takapakkia että huudettiin maidon perään. Sitten taas pari yötä hyvin. Pari yötä vähän huutoa muttei pitkään. Pikku hiljaa parani vaikka välissä tosiaan huonompia öitä ja usko oli koetuksella. Sit saatettiin herätä jo 6.00. Mutta sekin muuttui pikku hiljaa ja nyt herätään vasta 7.00.
    Koin että lapselle ois loogista että nukkuma aikana ei syötäs. Sitten kun noustaan ylös aamulla saa heti maidon.
    Kokeiltiin myös tota vettä ihan alussa. Ja sekin vähän auttoi.
    Sekava selitys ehkä mutta halusin vaan tsempata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me taidetaan nyt olla tuossa vaiheessa, kun herätään aamulla ennen kuutta. Mitä nyt muutamana yönä olen pikkuhuikat maitoa antanut, kun mies ei ole ollut yövuorojen takia lohduttelemassa. Nyt viime yönä heräiltiin taas vähän väliä kolmesta lähtien, mutta ei tarvinnut kuin muutaman kerran käydä silittelemässä. Välillä riittää ihan vain, kun toteaa omasta sängystä käsin, että kaikki hyvin, täällä me ollaan, nuku vain. Ehkä pian aamut palaavat rytmiinsä, ja kaikki saavat tarpeeksi unta.

      Poista
    2. Kuten ekalla anonyymilä, meilläkin yöimetys lopetettiin kertaheitolla: se ei alunperin ollut tarkoituksena, mutta pienen harha-askelen jälkeen se todettiin toimivimmaksi järjestelyksi meille.

      Varsinainen pointti liittyi kuitenkin noihin aikaisiin aamuherätyksiin: meillä siis yösyöttöjen loppumisen jälkeen lapsi olisi halunnut herätä jo reilusti ennen kuutta. Olen aamuvirkku, mutta se 5.30 oli jo vähän liikaa. Lapsikin totesi sen onneksi vähän myöhemmin ja pikkuhiljaa aamuherätykset myöhäistyivät ja normalisoituivat. Eli se voi ihan oikeasti olla vain välivaihe. Ihan oikeasti voi.

      Poista
    3. Minäkin tiedän, että voi. Mutta kuinka kauan tämä vaihe voi kestää? Meillä on nyt kestänyt yli kuukauden, ja herätys on yleensä viideltä joskus jo ennenkin. Eikä siinä kaikki. Yö alkaa vasta noin klo 21, joten yöunta tulee vain 7-8 tuntia, mikä on mielestäni tosi vähän. Olen yrittänyt aikaistaa yöunia, ei. Sitten herätään varmasti neljältä. Olen rajoittanut päiväunia. Ei auta. En jaksa enää. Vuoden olen valvonut ja nyt tämäkin vielä. Lopetin yöimetyksen ja näin kävi. Huoh.

      Poista
    4. Ah, voi ei... tässä vaiheessa ei osaa, kuin lähettää älyttömästi tsemppiä sinne suuntaan vaikka eipä sekään taida tässä tilanteessa hirveästi auttaa. Meillä aikaisten herätysten aika kesti ehkä jotain viikkoja tai kuukauden ja ei, mulla ei valitettavasti ei ole olemassa mitään tietoa siitä, mikä kohta lapsen päässä napsahti kohdilleen ja mistä syystä. Ja toki tässä viimeisen vajaan vuoden aikana meillä on tullut välillä myös takapakkia ja vähän levottomampia kausia mm. puhumaan oppimisen ja päiväkodin aloittamisen yhteydessä. Muuten asiat kuitenkin rahoittuivat... meillä. Kunpa näihin olisikin olemassa jotain ihania, yleispäteviä sääntöjä, joilla kaikki lapset saisi nukkumaan samalla lailla. T: tuo edellinen anonyymi

      Poista
  4. Meillä lähti yöimetys aivan lapasesta syksyllä, kun menin töihin ja mies jäi hoitovapaalle. Kuopus oli n.1v2kk ja litkutti lopulta ihan koko yön tissiä, kaipasiko minua vai mikä lie. Yhtenä aamuna sitten sihisin miehelle tukka pystyssä ihan noitana, että "mä en jumalauta imetä enää ikinä!!!" Ja samalla tajusin, että niin. Nyt se saa loppua, nyt en enää imetä, enkä tee sitä enää koskaan. Ja niin se loppui. Nukuin muistaakseni (ah-hah-haa, niinkuin siitä jotain muistaisin, tämä on oletus!) ehkä 4-5yötä alakerran sohvalla ja se oli siinä. Eka yö oli itkuisempi, mut nopeaan helppas. Nykytilanne sitten taas.. No, en edes ala. Sanotaan kuitenkin, että ei se imetyksen lopettaminen pakosti tuo autuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin kans saman, kun aloin tehdä kunnolla töitä ja olin päiviä pois lapsen luota. Se tilanne on nyt onneksi tasaantunut, ja miehen hoitovapaa saa aikaan sen, että voin vähentää töiden tekemistä öisin. Odotan! Mäkin tunnistan tuon "vihaan imetystä" -noidan itsessäni joinakin harmaina aamuina. Mutta sitten ne päivähetket ovat jotain niin ihanaa sekä mulle että lapselle, että imetyksen lopettamista en vielä edes harkitse. Mutta yöt voitaisiin nukkua, ja onneksi nyt näyttäisi, että sitä kohti ollaan menossa. Vielä kun vain tämä yöimetyksen vähenemisestä luultavammin johtuva hormonimyrsky tasaantuisi. Ja juu, yöimetyksen lopettaminen ei tosiaankaan tuo aina autuutta, siitä olen kuullut paljon tarinoita. Voi olla, että meilläkin koetaan nyt sellainen lapsiaika, jolloin öisin heräillään, vaikka yöimetys tipahtaa pois.

      Poista
  5. Hyvä toi kiduttaja-vertaus :D Paitsi että meillä on mukana bonus, kuopus nukkuu ja 3,5v esikoinen valvoo, muutamana iltana oon kahentoista aikaan sanonu esikoiselle hyvät yöt ja kertonu et äiti ei jaksa enää valvoo. Onneks mies on jaksanu valvoo kunnes esikoinenki nukkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, ovat nämä lapset niin erilaisia tosiaan. Meillä oli esikoisen kanssa niin hullu vauvavuosi, etten ikinä olisi uskonut, miten hyvin nykyään hän yönsä nukkuu, pikkuveljen hulinoinnista huolimatta. Jaksamista sinne!

      Poista
  6. Tsemppiä!

    Jos yhtään lohduttaa: kyllä, hormonit ovat ainakin osasyyllisiä tilanteeseesi. Muistan, kun itse lopetin imetyksen kokonaan (en ole ihan varma, oliko se viimeinen imetys yöimetys) ja sain kuin katkaisijasta kääntämällä kaikki klassiset masennusoireet. Kaikki oli paskaa, olin itkuinen, ahdistunut, nukuin huonosti, vaikka lapsi nukkui. Olisin vain halunnut maata peiton alla nukkumassa ja itkemässä. Tietysti samaan riemuun meille kuitenkin iski rokotuksista huolimatta influenssa lapseen ja mieheen, joten itkeskelyn sijaan hoidin sairasta lasta, koska mies oli täysin toimintakyvytön rajun taudin vuoksi. En tiedä, miten olisimme selvinneet, jos tämä ajanjakso elämästä ei olisi mennyt edes osittain oman talvilomani kanssa päällekäin (mies oli vanhempainvapaalla) ja olisin koko ajan joutunut hoitamaan työtkin. Töiden alettua ja lapsen ja miehen parannuttua sain sitten minäkin taudin -- ja sitten nukuttiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutulta tosiaan kuulostaa tuo katkaisijasta kääntämällä vaihtunut mieliala. Mähän nukun nyt paljon paremmin kuin kuluneen reilun vuoden aikana, mutta silti yöimetysten vähentyminen kai sitten on saanut aikaan sen, että mieli laahaa ja väsymys on lamaannuttavaa.

      Poista
  7. Mielenkiintoinen seikka tuo, että yöimetys ylläpitäisi pumpulipäätä. Omat lapseni ovat olleet reilun vuoden ikään ainakin kerran tunnissa herääviä, esikoisen kanssa lopetin yöimetyksen 6kk:n kohdalla, kehnosta tiedon takia. Esikoinen heräili siitä huolimatta jatkuvasti ja vuoden ikäisenä alkoi nukkua yöt läpi. Kuopus nukkui vieressä vuoden ikäiseksi vapaalla yhteydellä tisseihin. Yöt olivat yhtä imuttelua. Väsyin totaalisen täysin. Samoihin aikoihin hankin hormonikierukan, muutin uuteen maahan ja lopetin yöimetyksen. Yhtäkkiä olin aivan hermoheikko sekunnissa räjähtävä pommi, ihan itsekin pelkäsin itseäni. Väsymys tuntui juuri kuvailemaltasi. Loputon ja lohduton suo. Olen tähän asti ajatellut hormonikierukan näyttelevän suurinta osaa räjähtelyissäni. Täytyy tutustua asiaan paremmin, vaikka en kyllä kadu että lopetin yöimetyksen. Kuopus nukkui isänsä kanssa kuukauden samassa huoneessa, heräili kerran yössä kolme viikkoa, tyytyi onneksi isäänsä herätessään. Nykyään kuopus nukkuu yöt aamuun asti. Itselläni meni ainakin se kuukausi väsymyksestä toipumiseen, enää ei ajatukset pyöri nukkumisessa. Mutta jos vaikka matkustetaan ja nukutaan kaikki samassa huoneessa niin kuopus heräilee ja viimeistään puolen yön aikaan on tissi suussa aamuun asti.

    Pari kertaa olen ollut hotellissa nukkumassa. Se ajatus ja tieto jo siitä, että parin viikon päästä on ihan yksin yön auttaa jo jaksamaan kummasti. Suosittelen lämmöllä. Unenpuute on vaaraksi kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen ymmärtänyt, että yöimetys pumppaisi kehoon hormoneja, joilla jaksaa painaa vähistä unista huolimatta. Voisiko joku vähemmän väsynyt etsiä jonkun tieteellisen linkin tätä tukemaan? :D Oma kokemukseni ainakin vahvistaa tätä. Räjähtävä pommi, jota pelkään itsekin, kuulostaa pelottavan tutulta. Toivottavasti oma hormonisoppani tästä tasaantuu ja sitten kun mies jää hoitovapaalle ja on yöt kotona, saadaan ne vähäisetkin yöimetyskerrat viikoista pois. Tankkaillaan maitoa ja läheisyyttä sitten päivisin :)

      Poista
  8. Huh huh. Ehkä sinun kannattaisi ihan tosissaan harkita vaikka parin yön reissua jonkun ystävän kanssa tai sitten ihan itsesi kanssa vaan. Vaikka tekisit töitäkin reissun ajan ja vaikka reissaisit vaan naapurikortteliin tms. Voisi olla että 1. sinä saisit ehkä nukuttua pari yötä ja 2. lapsi ei ehkä kaipaisikaan tissiä ja yöheräilyt vähentyisivät jos sinä että et ole tisseinesi paikalla. Tai sitten ei, mutta ainakin saisit vähän ladata akkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itse asiassa mä olen lähdössä pariksi päiväksi ystävän valmistujaisjuhliin, ihan toiseen maahan peräti. Kauan pohdin, voinko lähteä, mutta nyt kun yöt alkavat jo näyttää ihan kohtuullisilta, uskalsin matkan varata. Reissu tosin on sellainen, että vaikka tulen saamaan sieltä hurjasti henkistä jaksamista, fyysinen väsymys on varmaan melkoinen :)

      Poista
    2. Nauti täysin rinnoin :) Lasten luokse on aina ihana palata, mutta sitä varten täytyy ensin lähteä.

      Poista
  9. Mitä syötte iltapalaksi? Auttaisiko tuhdimpi ja hitaammin sulava iltapala (enemmän protskua ja rasvaa)?

    Meillä kuopus sai tankkailla kainalossani reilu vuotiaaksi omaan tahtiinsa. Pahinta mulle olisi ollut sängystä nouseminen tai itkun kuunteleminen. Sitten tuli sellainen olo, että nyt se loppuu. Päiväimetyksiä ei enää juuri ollut, lähinnä päikkäreille mennessä ja illalla/yöllä, kiinteä ruoka maistui hyvin. En edes jaksanut odottaa apuvoimia mieheni matkan yli, vaan edelleen omassa kainalossani pötkötellen annoin taaperon itkeä harmituksensa maitobaarin sulkeutumisesta. Se olikin sitten pari muutaman minuutin itkua.

    Vesituttipullo meillä oli seuraavaksi käytössä :) Lapsi sai yöllä ja aamulla herätessään itse siitä ottaa huikat. Lopuksi tuli senkin kanssa äidin kyllästymispiste vastaan ja sitten se pullo vain poistui käytöstä. Harsot meillä on edelleen uniriepuina. Kainalossa pötköttely ja silittäminen tuntuvat olevan omalle lapselleni hyviä rauhoittumiskeinoja ja hyvä niin, kun itseäni ei se kainalossa kyhnääminen millään tavalla häiritse.

    Kaikki unikouluasiat tuli tutkittua eikä sitten noudatettu niistä yhtäkään. Tein juuri niin kuin itsestä helpoimmalta tuntui. Tai ehkä, jos joku kutsuisi perhepetiä unikouluksi, niin se olis se meidän koulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaisia iltapaloja on syöty, mutta niillä ei tunnu olevan minkäänlaista vaikutusta öihin. Teidän yövieroitus kuulostaa ihanan leppoisasti menneeltä. Me ollaan poimittu unikouluista kikkoja sieltä täältä, mutta menty sitten, kuten juuri tälle lapselle parhaalta tuntuu. Esikoisen kanssa oli ihan eri kikat, mutta niin oli myös eri meiningit. Tärkeintähän onkin kuunnella ja tunnustella, mikä omalle perheelle on parasta.

      Poista
  10. Olen sanonut tämän jo puoli vuotta sitten aikasemminkin; vauva ei tarvitse enää 6 kk jälkeen ravintoa yöaikaan! Joten miksi kiusata itseä (ja perhettä) yöimetyksellä? Hampaatkin kärsii. Muutaman yön vauva (tässä tapauksessa taapero) sitä nikottelee, sen jälkeen saat yösi nukkua! olisit ottanut silloin viimeksi neuvosta vaarin, mutta kiukuttelit että kun sinä _haluat_ imettää yöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ne vauvat tai taaperot voi siltikin heräillä pitkin yötä, vaikka ei imetettäisi. Itse lopetin yöimetyksen kun vauva oli vähän alle yksi, mutta hän alkoi nukkua kokonaisia öitä vasta parivuotiaana. Mun mielestä tässä kuulostaa siltä, että Lähiömutsin vauva ei rintaa huutele vaan jostain syystä vaan heräilee. Tällaiset kommentit vain ärsyttää kun omat lapset on huonoja nukkujia ja muilla sitten nukutaan yöt kokonaan jo 6kk:n jälkeen kunhan on yöimetys lopetettu. Meillä ei ainakaan tuntunut mikään muu kuin aika auttavan ja kyllä oli todella kuluttavaa se elo.

      Poista
    2. Tuo hampaiden kärsiminen imetyksestä on vanhentunutta tietoa. Jos lapsen suuterveys on muutenkin huono, niin pitkään jatkunut lapsentahtinen imetys saattaa olla osatekijä reikien synnyssä, mutta syytä huoleen ei ole, jos hampaista muuten huolehditaan ja ovat kunnossa kuten suurimmalla osalla suomalaislapsista on.

      Surullisen epäempaattinen tapa sinulla kommentoida :(

      Poista
    3. Huh huh mitä vanhentunutta tietoa täällä jaetaan. Hampaat ei todellakaan kärsi imetyksestä, päin vastoin, karies ei pysty käyttämään ravinnokseen pelkkää äidinmaidon sokeria vaan mukaan tarvitaan myös tavallista sokeria - eli kun hampaat pesee hyvin niin imetyskestä ei mitään haittaa hampaille!! Ja toi on myös puppua että lapsi ei tarvitse ruokaa yli 6 kk jälkeen, lapset on YKSILÖITÄ, ja toiset pärjää ilman ruokaa ja toiset ei todellakaan pärjää. Jenkkisivuistoilta löytyy tästä paljon juttua.

      Poista
    4. Tuo "fakta", että vauva ei enää 6kk ikäisestä eteenpäin tarvitse maitoa yöllä, ei pidä paikkaansa. Jos vauva nukahtaa esim. klo 21 yöunille, on suurimmalle osalle 6kk ikäisistä mahdotonta nukkua aamu kuuteenkaan välillä syömättä. Siinä vaiheessa, kun vauva syö päivällä 5 hyvää ateriaa, on edes mahdollista alkaa ajatella, että vauva on valmis nukkumaan koko yön ilman maitoa. Harva 6kk ikäinen kuitenkaan vielä syö viittä kertaa päivässä. Joskus myös vielä vuoden ikäinen tarvitsee maitoa kerran yössä nälkäänsä. Jokainen äiti varmasti osaa lukea vauvaansa ja tietää, onko yöllä syöminen ja/tai herääminen tapa vai todellista nälkää. Tuollaisten absoluuttisten totuuksien laukominen kannattaa lopettaa, asiat kun harvoin ovat niin mustavalkoisia. Fakta on se, että suurin osa lapsista oppii nukkumaan läpi yön kahden vuoden ikään mennessä. Jotkut nukkuu jo 2kk ikäisestä, jotkut vasta kouluiässä. Tsemppiä Lähiömutsille, samassa veneessä ollaan! ��

      Poista
    5. Ensimäinen anonyymi. Surettaa puolestasi, sillä et selvästikään komenttisi perusteella voi hyvin. Jahka saat oman hyvinvointisi kuntoon, suosittelen tutustumaan tekstiin, jonka kirjoitin vajaa vuosi sitten. Kun vain olet valmis, toivon sinun ottavan tuosta neuvostani vaarin.

      Poista
  11. En oikein tiedä mitä muuta sanoa kuin että tsemppiä ja suosittelisin todellakin ottamaan käyttöön jonkinlaisen unikoulun.. Me vieroitimme nyt 1,5 vuotiaan taaperomme yösyötöistä 11kk iässä kun aikaisemmin ei jaksanut ja yösyöttäminen oli "helpompaa". Nyt lapsi nukkuu täysiä öitä ja mietin miksei unikoulua ottanut käyttöön jo paaljon aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Jonkinlaista unikouluahan tässä on nyt tämä kuukausi harjoitettu. Muutos on jo nyt iso, vaikka lapsi heräileekin. Voi myös olla, että heräilyt tulevat jatkumaan vielä pitkään.

      Poista
    2. Aah pitää lukea aiemmat postauksesi kun tämä oli ensimmäinen jonka luin blogistasi. En siis tiennyt että unikoulu on jo ollut käytössä.Yksi tuttuni sai lähetteen unikouluun sairaalaan kun kotona ei ollut toiminut ja taapero heräili vielä useaan kertaan yössä, en tiedä voisiko se olla yksi vaihtoehto. Jokatapauksessa paljon tsemppiä!

      Poista
  12. Voimia! Aivan hulluna voimia! Olen itsekin valvonut vuosia lasten vuoksi ja nyt kolme kuukautta saanut nukkua. Tunnistan pahan olosi ja toivottavasti joku tarjoaa teille apua. Minä itse ajattelin, että ei muut voi meitä auttaa emmekä ottaneet apua vastaan, mutta nyt jälkeenpäin "selvinneenä" ajatellen kyllä sitä apua olisi pitänyt hyödyntää. Tsemppiä, onneksi lapset kasvaa ja yöt kyllä helpottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meidän tilannetta tulee auttamaan ihan valvasti miehen hoitovapaa. Sillä kieltämättä oma työntekoni yhdistettynä rikkonaisiin öihin ja tähän yöimetyksen loppumisen aiheuttamaan hormonisoppaan on aika kuluttava. Pian saan tehdä töitä vain päivisin ja napata talteen ne alkuyön hyvät unet!

      Poista
  13. Tämä on juuri se juttu, mikä minua pelottaa jos/kun haluamme toisen lapsen. Ensimmäiusen kanssa niitä yöheräämisiä jaksoi melko hyvin hormoonihuuruissa, mutta kun nyt ikää kirpulla lähes 3½v ja itse välillä heräilen edelleen sen 10 kertaa yössä, niin kyllä väsyttää! Pinnasänkyaika oli ihanaa ja silloin kirppu nukkui melko hyvin ja vieläpä omassa huoneessaan! Mutta sitten kun siirtyi normisänkyyn, niin voi niitä yöjuoksuja. Vuoden juoksujen jälkeen nappasimme kirpun sängyn meidän huoneeseen ja siitäpä on sitten käyny niin, että kirppuhan on joka yö meidän sängyssä ja usein koko öitäkin, kun EI VAAN JAKSA! Mutta niinhän sitä sanotaan, että ihan sama missä nukkuu, kunhan kaikki nukkuu, mutta itse en vain enää osaa nukkua, vaikka kirppu nukkuisikin. Herään jokaiseen pieneen rapsahdukseen ja joskus aamuyöisin en saa enää unta ja haahuilen olohuoneen sohvalle katsomaan jonkun leffan klo 04.00 aamuyöllä! Ja sitten jos tässä olisi vielä uusi kirppu, niin osaa edes kuvitella millainen väsymys sitten voisi olla.. En muista mikä pointti minulla tässä oli, mutta kai halusin toisena väsyneenä äitinä toivottaa jaksamista! 30 vuoden kuluttua aika on kullannut muistot!
    -Kirpun äippä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kuulostaa kyllä tosi raskaalta teidän yöt. Tästäkin niin näkee lasten erot, samankin perheen sisällä. Meillä esikonen taisi noin tämän ikäisenä siirtyä juniorsänkyyn. Sinne hän jäi itaisin itsekseen odottelemaan unta ja kipusi meidän väliimme vasta aamulla, kun heräsi. Nyt ei tulisi mieleenkään laittaa kuopusta junnusänkyyn, vaan pinnasänky taitaa pysyä makkarissa niin kauan kuin lapsi sinne mahtuu. Aika kultaa muistot, se on kyllä totta. Tiedän jo nyt, että joskus tulen kaipaamaan sitä, että olen niin maailman parhaista parhain tyyppi, että mussa haluttaisiin olla kiinni ihan koko ajan. Jaksamista siis sinnekin!

      Poista
  14. Onpa ikäviä kommentteja täällä välissä. Tsemppiä!

    Meillä noin vuoden iässä heräiltiin vielä paljon. Lopulta vain kyllästyin, päiväimetykset olivat muutenkin alkaneet hiipua itsestäänja 1v2kk lopetin imetyksen kokonaan. Kului viikko ja lapsi alkoi nukkua 11h heräämättä ja on tehnyt sitä siitä lähtien. Mutta se mikä toimi meillä, ei välttämättä toimi muilla ja ymmärrän todellakin, jos imettämistä haluaa jatkaa! Koska onhan se ihanaa. Alunperin ajattelin, että haluan imettää vielä kauemmin, mutta lopulta tämä sopi meille.

    Kun aiemmin opetettiin tissille nukahtamaan oppinutta vauvaa nukahtamaan itse (isän avulla, ei yksinään huutamaan jättäen), minua helpotti ajatus siitä, että lapsi ehkä protestoi pari iltaa ja itkeekin, mutta kuitenkin se voi olla pienempi paha kuin viettää aikaa yliväsyneen äidin kanssa. Jos siis haluaa tsempata itseään yöimetyksen lopettamisessa (jos siltä tuntuu, pakkohan ei ole!), itseäni auttoi tämä ajatus. Eli vähän saattaa harmittaa parina yönä, mutta enemmän alkoi jo itseäkin pelottaa mitä saatan tehdä lapsen kanssa päivällä, kun valtava väsymyskuorma alkoi tehdä minusta kyynistä ja ilotonta (mitä en normaalisti ole).

    Jokainen tekee näissä omat valintansa, töykeä neuvominen on minusta inhottavinta mitä väsyneelle vanhemmalle voi tehdä. Jos hotelliyö ei tunnu hyvältä (itsekään en ole vielä ikinä ollut yötä erossa 1,5v lapsestani), ei sitä kannata tehdä. Mutta itseäni auttoi sen miettiminen, mikä on oikeasti koko perheelle parasta. Kaikki löytävät parhaat tavat, joillain se voi olla osteopatia, joillain perhepeti, joillain omat sängyt, tärkeintä lapselle varmaan on juuri se tylsä johdonmukaisuus (en ole itsekään hyvä tässä, onneksi on ollut mies apuna).

    Voimia, väsymys on kamalaa! Itselläni alkoi lapsen alettua nukkumaan oma unettomuus, eli lapsi nukkui mutta itse en enää osannut. Jotkut vielä näin kolmekymppisenäkin harjoittelee nukkumista, ei ihme jos se 1-vuotiaallekin on vähän haastavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos esimerkillisestä kommentista! Hieno esimerkki siitä, miten oman mielipiteensä, ajatuksensa ja kokemuksensa voi tuoda esille ilman muiden töytäisyjä. Olet niin oikeassa siinä, että jokaisen pitää löytää omalle perheelleen parhaat tavat, sillä kukaan ei voi tietää kokonaisuutta, mikä esimerkiksi katkonaisten öiden takana on. Tällä hetkellä meidän projekti parempien unien löytämisessä on tilanteessa, jossa kaikki voivat huonommin (ennen minä vain puoliunessa imetin vieressä pötköttelevää vauvaa, nyt valvovat vähän kaikki), mutta jaksetaan sillä, että lopputulos tulee olemaan koko perheelle parampi.

      Poista
  15. Mä en ymmärtä, että KAIKKI täytyy tehdä lapsentahtisesti ja lapsen ehdoilla. Hei, nehän on vuoden, korkeintaan kahden ikäisiä, kyllä äiti/aikuinen tietää varmasti paremmin! Ei vanhempien tarvitse pompata vauvan kiukuttelun mukaan, vaan aikuinen voi hellästi ohjailla vauvaa perheen aikuisten tapoihin tai toiveisiin. Lapsihan siihen valmiiseen perheeseen tulee. Ei perheen tarvitse kääntää kaikkea ylösalaisin vauvan mukaan. Ja hei, en tarkoita, että vauvaa koulutetaan jättämällä huutamaan yms. Vaan hellällä kädellä, Esimerkkinä nyt yöimetys; terve 6-kuukautinen ei tarvitse yösyöttöjä! Kyllähän se lapsi syö ja oppii vaatimaan, jos tissiä annetaan. Mutta jos se jätetään pois, muutama yö hulistaan ja sitten ymmärtetään, että se palvelu on nyt loppu.

    Se, että realiteettien kertominen tekee teille pahan mielen, sille en voi mitään! Korulauseita ja silityksiä en osaa antaa, kerron vain faktaa. Turha siitä nyt on loukkaantua. Eikä ne vauvat vastasyntyneinä niin erilaisis yksilöitä ole, vanhemmat ja kasvatus sen tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. On kurjaa, että et näe muuta totuutta kuin omasi. Jos jotain olen elämässä oppinut, on se totuus siitä, että mikään ei ole yksiselitteistä.

      Se että vauvat eivät olisi erilaisia yksilöitä syntyessään on kyllä melkoisen hurja väite, jolla ei ole mainitsemasi fakta-sanan kanssa mitään tekemistä. Tietenkin vanhemmat ja kasvatus muuttavat ihmistä, mutta ei se lapsen sisintä persoonaa muuta. Kasvatus ja elämä tuovat persoonan päälle kyllä uusi kerroksia. Meilläkin on samoista vanhemmista ja samalla kasvatukella kasvanut kaksi ihanaa ihmislasta, jotka ovat täysin omia persooniaan ja joilla on ihan erilaiset meiningit esimerkiksi nukkumisen ja syömisen kanssa. Lapset ovat yksilöitä, ja siinä missä esikoisemme pärjäsi yöt syömättä seitsemänkuisesta, kuopuksellemme se ei ole ollut mahdollista. Taustatekijöitä on monia, niin meillä kuin muissa perheissä.

      Kommentistasi huomaa myös sen, että puhutaan ihan liian vähän siitä, että jotkut lapset heräilevät vielä kouluiässäkin, eikä yöimetyksellä ole tekemistä sen asian kanssa.

      Poista
    2. "terve 6-kuukautinen ei tarvitse yösyöttöjä!" - tämä EI OLE FAKTAA. Tämä on just se ongelma, netti on täynnä näitä kotikutoisi asiantuntijoita, jotka latelevat faktana ties mitä. Se on todellakin just niin, että se mikä sopii yhdelle lapselle ja perheelle EI VÄLTTÄMÄTTÄ sovi toiselle. Toiset lapset todella ovat nälkäisiä yöllä ja toiset eivät. Lapset ei ole mitään tuotantoeläimiä joille sopii käsikirjasta katsottu toimintaohje.

      Poista
  16. Meillä melkolailla vastaava tilanne johti todella äidin sekoamiseen. Kaikki se stressi ja huoli lasten ja koko perheen nukkumisesta ja hyvinvoinnista olivat aivan liikaa. Nyt sanon kuitenkin, että se oli ihan hyvä kokemus. Kun äärimmäisen stressaantunut äiti oli viisi yötä poissa kotoa, lapset rupesivat nukkumaan paremmin ja äitikin rauhoittui. Kaikkien unet parani! Rohkeasti vaan muualle nukkumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että teillä nykyään nukutaan. Meilläkin unet ovat nyt parantuneet niin paljon, että uskalsin ostaa reissun ystäväni valmistujaisjuhliin. Vielä kun saisi oman yöimetysten loppumisesta kai johtuvan hormonimyräkän tasaantumaan :)

      Poista
  17. Kyse ei välttämättä ole siitä, että halutaan tehdä lapsentahtisesti. Jos vain on niin _väsynyt_ että ei jaksa vetää unikoulua. Mä lopetin imetyksen (tai siis poika ei enää huolinut), kun vauva oli 7kk. Nyt 2v ja edelleen herää about 5/7 yönä vkossa eikä rauhoitu ilman maitoa. Tai en jaksa kokeilla, kun tämä loppuraskauden väsynys on muutenki järkky. Viime yönä yritin, mutta aamuvuoroon ponnistavalta mieheltä tuli palautetta että anna se maito että hiljenee... Luulen että meillä tilanne kääntyy niin, että mies muuttaa alakertaan ja mä nukun sitten kahden muksun kanssa parisängyssä. Saatais edes jotenki nukuttua ja sitten ehkä jaksaisikin sitä unikoulua.

    Kukaan perheen ulkopuolinen ei voi (ainakaan blogitekstin perusteella) sanoa mikä teille on oikea tapa. Tsemppiä Lähiömutsi! Kyllä me 5 vuoden päästä jo nukutaan ja saadaan tehdä työt päivällä :)

    Nimim. Toinen freelancer mutsilandiasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos tästä kommentista. Just tuo, että kyllä me viiden vuoden päästä jo nukutaan ja saadaan tehtyä työt päivällä. Siihen luotan! Ja miehen hoitovapaan aikana se ehkä on jo totta. Olkoonkin, että yöt ovat vielä katkonaisia, mutta kun saa tehdä työt päivällä, sen kyllä jaksaa. Tsemppiä ja jaksamista sinne öihin ja loppuraskauteen!

      Poista
  18. Ahhahhaa näitä joitan kommentteja! Ei ole elämä näköjään koulinut vielä mustavalkoisuutta pois.

    Mutta muuten... tsemppiä ihan hurjasti!!! Vielä muutama viikko sitten olin ihan hulluuden partaalla tämän meidän 6 kk ikäisen kanssa. Lopulta siirrettiin eri huoneeseen ja nyt saadaan paremmin nukuttua. Pari kertaa yössä käyn imettämässä. Ja ei, tämä ei tarkoita, että tehkää sama perässä. Meillä on nimittäin meidän sängyn vieressä nukkuva 2,5-vuotias, jolle ei koskaan toiminut mitkään unikoulut tms. ja jota en voisi vieläkään kuvitella siirtäväni eri huoneeseen nukkumaan. Se olisi hänelle hylkäys. Lapset on todella erilaisia. Hyvää vanhemmuutta on kuulostella sitä, mikä kullekin lapselle on hyväksi ja kaiken sen keskellä yrittää olla menettämättä järkeään. Tämäkin vaihe on kuitenkin kohta ohi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan totta, että lapset ovat todella todella todella erilaisia. Olen onnellinen siitä, että me olemme saaneet elämäämme niin erilaiset pikkutyypit, jotka ovat viimeistään opettaneet sen, että en edes salaa mieti vain meidän tapamme toimia olevan se oikea. Mikä toimii toisella, ei toimi toisella, edes saman parheen sisällä. Nyt pinnasänky meidän kanssa samassa huoneessa on se oikea ratkaisu. Lapsi kun herää selvästi monta kertaa yössä vain tarkistamaan, olemmeko me paikalla. Silloin riittääkin vain pelkkä sanallinen rauhoittelu omasta sängystä käsin, ja lapsi nukahtaa uudelleen, kun kuulee meidän olevan siinä ihan lähellä.

      Poista
  19. Toi on vaan kamalaa. Vieläkin tulee ahdistava olo, kun miettii millaista oli olla koko ajan liian vähillä unilla. Meidän lapsi alkoi nukkua vasta 4 1/2 vuotiaana. Kaikki mahdolliset vinkit ja keinot tuli kokeiltua - ei apua (pikemminkin vain väsyneemmät vanhemmat). Se jatkuva heräily ja itku öisin on vaan kidutusta piste. Voimia ja varaa edes yhdeksi yöksi hotellihuone. Siinähän käy sitten helposti, niin että kun vihdoin olis mahdollisuus nukkua, niin ei vaan pysty. Mutta ainakin saa maata hiljaisuudessa. Olisko teidän mahdollista lähteä sun vanhemmille kylään, jos saisit vaikka sun äidin nukkumaan pari yötä taaperon kanssa, niin saisit itse levättyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala, melkein viisi vuotta pätkissä nukuttaja ja itkuisia öitä kuulostaa kamalalle. Näistä pitäisi puhua enemmän. Mäkin pääsin näin tokalla kierroksella yllättymään siitä, että moni lapsista ei nuku vielä taaperona täysiä öitä ja että jotkut heräilevät yhä kouluiässäkin. Hotelliyön itse asiassa varasin parantuneiden öiden myötä, kun osallistuminen ulkomailla asuvan ystäväni valmistujaisiin tuntui ylipäätään mahdolliselta. Siitä tosin tulee sellainen reissu, että ei paljon hiljaisuudessa maata :D Mutta luulen sen tuovan aika paljon henkistä jaksamista, ja mielenkiinnolla odotan, miten se vaikuttaa kotona olevien nukkumiseen.

      Poista
  20. Esikoisen kanssa luulin jo sairastuneeni paranoidiin skitsofreniaan - olin niin väsynyt, että kuulin ääniä, en pystynyt syömään ja saatoin yllättää itseni itkemästä lattialta lapsen nukkuessa päiväunia. Ihan hirveää aikaa! Yöt paranivat lapsen täyttäessä 2 ja ensimmäinen 7h unipätkä koettiin lapsen ollessa 1v6kk. Kaikkia keinoja (paitsi huudatusta tai muuta yksin jättämistä) kokeiltiin. Nyt hän nukkuu jopa 10h yöunet omassa huoneessaan ja ikää on siis 3 vuotta.

    Meidän vauva taas on nyt 7kk, eli aloittanut mössöt ja sormiruokailun vähän yli kuukausi sitten. Ensin yöimetykset vähenivät neljään kertaan ja nyt niitä on enää kaksi! Siis vauva on 7kk ja herää enää kahdesti yössä. Olen aivan ällikällä lyöty, että vauvat voivat nukkua näin hyvin!!

    Niin lapset ovat erilaisia ja toivottavasti teillä tilanne helpottuu pian!! Muista itse kuinka henkinen raunio olin ja kesti monta kuukautta toipua ennalleen, mutta pahin fiilis katosi toki heti kun sai edes sen 4-5h unta putkeen!

    VastaaPoista
  21. Voi kunpa minäkin väsyneenä itkisin naisellisesti mutta ei, minä muutun aggressiiviseksi ja julmaksi. Olen imetyksen loppumismasiksessa huutanut päivisin lapsilleni, öisin paukuttanut kuopuksen uninallea sänkyä vasten, heittänyt nallea seinään, paiskonut toisen huoneen ovea kiinni, potkaissut keittiön kaapin ovea, kiroillut lapsille kovaan ääneen, liian kovaa suukotellen yöllä kysynyt kuopukselta, "millä vitulla me saadaan sut nukkumaan" jne. Kovaa tekstiä mutta katkelma eräästä tosielämästä. Pidempää listaa käytöksestäni en viitsi kirjoittaa, koska se aika olisi lapsilta pois roikkua tässä koneella. Tiedän myös tietysti, ettei hormoneilla saisi perustella käytöstään mutta imetyksen loppumisdepis on tullut täysin puun takaa. Kuopus on meilläkin 1 v 3 kk ja imetys loppui viikko sitten. Esikoisen ajalta en muista näin pahaa muutosta. En tiedä, tuleeko tämä kommentti mihinkään perille ja jäikö edellinenkin jonnekin bittitaivaaseen mutta yritän nyt vielä tämän kerran kiittää kirjoituksestasi, joka huojensi mieltäni paljon, eli kiitos. Noita neuvoja, joita aiemmissa kommenteissa vissiin on, en ala edes lukea. Älykkäänä ja kaiken tunnollisesti selvittävänä paljon kokeneena äitinä osaan ajatella laajemmin kuin niiden kirjoittajat. Kukaan ei voi ikinä tietä sitä mitä luulee tietävänsä toisten ihmisten elämästä ja tilanteista.

    VastaaPoista
  22. Minustakin on hieman erikoista lähteä kommentoimaan, että kaikki johtuu yöimetyksistä... Toki voihan se jossain perheessä mennä juuri noin, että heräily liittyy syömisen tarpeeseen / haluun, mutta ei tuo mikään fakta ole. Meillä on kolmevuotias poika, jonka yöt ovat edelleen arvaamattomia, toisinaan hän nukkuu yöt läpeensä ja toisinaan tulee viikkoja jolloin hän heräilee joka yö neljä, viisikin kertaa (imetys, sekä yö että päivä, loppui pojan ollessa 6kk joten yösyömisestä hänen heräämisensä eivät tuskin enää johdu. Tosin varmasti löytyy myös niitä lukijoita joiden mukaan heräily johtuu läheisyydenkaipuusta kun imetys kerran loppui jo niin aikaisin...). Hänen kanssaan toimitaan joka ilta aivan samalla rutiinilla ja joka yö tehdään samat rauhoittelutoimenpiteet (ei ruokaa, ei vettä, ei syliin mutta silitellään omassa sängyssä ja rauhotutaan yhdessä). Tätä rutiinia on nyt harrastettu tuo reilut kaksi vuotta, mutta hän vain on persoonaltaan arvaamattomampi ja se näkyy öissäkin. Isosiskonsa, nyt 5v, tassuteltiin samalla tavalla nukkumaan 6 kk ikäisenä, nappasi ideasta kiinni kolmessa päivässä ja on sen jälkeen nukkunut lähes kellontarkasti 11h/yö kenties viittä yötä lukuunottamatta.

    Mutta kyllä nämä kaksi ovat hereilläkin niin erilaisia, joten ei mikään ihme että hommassa on eroja nukkumaanmenoajan jälkeenkin.

    Tästä kertomuksesta ei nyt tainnut olla mitään varsinaista apua Lähiömutsille, mutta toivottavasti ainakin tsemppiä ja tukea omien päätösten tekoon. Hienoa että jaksat puhua näistä asioista ja osaat perustella omat mielipiteesi hvyin, muiden mielipiteitä loukkaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai joo, se unohtui tosta edellisestä, että meillä siis taas se ero Lähiömutsin kirjoittamaan, että meillä kumpikin on kyllä hyväksynyt siinä puolen vuoden iässä että yöllä ei syödä, mutta siitä huolimatta yöt ovat aina olleet ihan erilaisia. Meillä siis ei yösyöttöjen poisjättäminen juurikaan muuttanut tilannetta, vaikka meillä se olin minä joka äidintahtisesti päätti milloin yösyöminen loppuu.

      Poista
  23. Tsemppiä teille heräilyihin! Lopetin pari viikkoa sitten esikoisemme (1v3kk) yöimetyksen. Sitä ennen hän heräili 2-4 kertaa yössä, jolloin nostin hänet sängystään viereeni, imetin ja loppu yön hän yleensä nukkui ja söi siinä. Heräilyjä ei ollut mahdottomasti, mutta tuntui ettei hän syönyt nälkäänsä vaan se oli vain tapa. Tiedostin kyllä, että yöimetyksen lopetus ei välttämättä vähennä heräilyjä. Lopetin yöimetyksen kerrasta, mutta emme muuttaneet muuten rutiineja. Edelleen imetän illalla ennen nukkumaanmenoa, mutta nyt istualtaan. Yöllä lapsen herätessä hän pääsee edelleen viereen, mutta ei vaan saa maitoa kuin vasta aamupuuron jälkeen. Pari ensimmäistä yötä lapsi heräili yhtä usein kuin ennenkin ja itki maidon perään. Vesimuki ei kelvannut. Onneksi hän kuitenkin tyyntyi ja nukahti viereeni yllättävän nopeastikin. Sen jälkeen heräilyt vähenivät eikä maidon perään enää yöllä itketä. Nyt hän yleensä herää ensimmäisen kerran vasta viideltä ja jatkaa sen jälkeen unia vielä välissämme vähintään kahdeksaan. En uskaltanut toivoakaan, että yöimetyksestä vieroittaminen sujuisi näin hyvin ja että se oikeasti myös paransi yöunia. Aika oli meidän taaperon tapauksessa selvästi kypsä. A-M

    VastaaPoista
  24. Tällanen artikkeli löytyi netistä liittyen imetyksen lopettamiseen ja masisoireisiin http://www.huffingtonpost.com/2012/02/26/weaning-depression-link-breastfeeding-postpartum-depression_n_1301233.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos googlailusta puolestani! Tämä oli mielenkiintoista ja armollistakin luettavaa. Että tosiaan nämä (yö)imetyksen lopettamisen yhteydessä tulleet tuntemukset voidaan liittää samaan settiin kuin synnytyksen jälkeinen masennus. Ei ihme, että juuri nyt on vähän mutaista.

      Poista
  25. Täällä mennään samassa veneessä, meinas itku tulla ku luin tätä (ai miten niin väsynyt). Kolme vuotta on kans valvottu enemmän tai vähemmän, esikoinen alkoi nukkumaan 2 kk ennen pikkuveljen syntymistä melkee 2 ja puolen vuoden iässä ja nyt ku pienempi on 7 kk niin alan pelätä jo oman mielenterveyteni puolesta. Puolet ajasta tekee mieli itkeä ja kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalle, puolet ajasta leijun kun elämä on niin täydellistä. Yöllä myös imetän, sen verran mitä lastani nyt osaan tulkita niin kyllä se nälkä iskee viimeistään 3 maissa, sitä ennen toimii tuttitainnutus, yleensä. Herätyksiä yöllä sen verran monta etten kuollaksenikaan osaa sanoa monta. Onkohan tässä 7 kk iässä joku yleinen hulinavaihe? Muistaakseni esikoinen myös samoihin aikoihin heräili enemmän. Paljon voimia sinulle ja kiitos vertaistuesta <3 Kyllä me vielä joskus saadaan nukkua ja voi pojat ku osataanki sitä sit arvostaa ;)

    VastaaPoista
  26. Tuo miksi vielä kolmikymppisenäkään ei osaa nukkua läpi yön ja miksi ylipäänsä ihmisen on vaikea nukkua läpi yön johtuu tutkimusten mukaan siitä, että ihmiselle lajina ei ole tyypillistä nukkua katkeamatta läpi yön. Ihminen on laumaeläin, jota savanneilla uhkasi vaarat. Ihmisen varhaisina vaiheina oli hyödyllistä, että kaikki eivät nukkuneet samaan aikaan eivätkä sikeästi. Ihmiselle tyypillistä on herätä yöllä jopa pariksi tunniksi esim. syömään tai rakastelemaan tai pitämään huolta muun lauman turvallisuudesta. Ja toisaalta lauman olemassaolo piti unen ladun hyvänä, koska tiesi että muut ihmiset ympärillä tuovat turvaa. Unen laatu pysyi hyvänä myös, koska keinovaloja ei ollut. Googlatkaapa sininen valo ja uni, ja kyllä alkaa huolestuttaa sekä unen että silmien terveyden kannalta led-valot ja älylaitteiden näytöt.

    VastaaPoista
  27. Hear hear.
    Uskomatonta miten osaatkin pukea sanoiksi sen väsynyttäkin väsyneemmän epätoivon.

    Näistä sinun unipostauksista ja kuopuksen 1v. neuvolasta vettä myllyyn saaneena, päätin, että nyt minäkin halua nukkua. Haluan päivällä jaksaa tehdä jotain. Haluan olla paremmalla tuulella, vähemmän nalkuttava vaimo ja iloisempi äiti.

    Siispä sen kummempia miettimättä jo samana iltana imetin istualtaan, en enää meidän sängyssä. Yöllä kun vauva (apua, ei sittenkään enää vauva vaan taapero :D ) heräsi, otin vain syliin/silittelin/lauloin... Ekat neljä(?) yötä valvottiin ja huudettiin :'( ja välillä makasin lattialla pinnasängyn vieressä kun en jaksanut enää rimpuilevaa lasta pitää sylissä. Mutta siis viikon jälkeen helpotti, nyt herätään korkeintaan kerran yössä ja se hoidetaan silittelyllä tai sylillä ja sitten omaan sänkyyn nukkumaan! (Tähän ilotulituksia!)

    No,3v. esikoinen heitti lusikkansa soppaan heräilemällä yhtäkkiä useamman kerran yössä kun nuorempi alkoi nukkumaan, että herään vieläkin 3viikon jälkeen vähintään kaksi kertaa yössä. :/

    Ja siis kun nyt viimein saa nukkua, ja oikeasti olen muutamana yönä nukkunut 5-7h putkeen(!!!!), olen entistäkin väsyneempi? Mitä?! Miksi?! Ei ole reilua!! Ekan viikon selittelin itselleni sitä rankalla unikouluviikolla, että kyllä tämä kohta tasoittuu, mutta vielä kolmenkaan viikon jälkeen ei väsylle näy loppua. Mutta nuo mainitsemasi hormonit, voi olisiko niissä selitys? Ah, näihin vetoan heti huomenna kun joku hämmästelee 'miten voi muka vieläkin väsyttää?' :D

    Kiitos siis (taas) vertaistuesta ja uudesta tiedosta. Kyllä me vielä joskus nukutaan! :)

    VastaaPoista
  28. Kiitos tästä tekstistä! Ei voi kun todeta myös meillä että lapset, vaikka heillä on samat vanhemmat, ovat ihan eri maata. Tyttö nukkuu, poika ei. Ja silloin harvoin kun poika nukkuu edes siedettävästi, hoitaa tyttö herättelyn. Imetyksellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

    Allekirjoitan myös tuon kiukkuilun, yhden kommentoijan vihamielisen ja lapsellisen käytöksen, ja kaikki tämä vaan koska väsyttää niin pirusti!

    VastaaPoista
  29. Voimia väsymyksen selättämiseen! Päädyin lukemaan tätä postaustasi tuon uusimman kautta kun hormonien sekoilu kuulosti niin tutulta.

    Mulle tuli hirveät mielialanvaihtelut esikoisen kohdalla jo siitä kun imetyskerrat rupesi vähenemään kiinteiden myötä. Siihen päälle vielä kaamosaika ja muita sekalaisia stressitekijöitä niin huh huh... Jäi niin kauheat muistot joksikin aikaa, että mietin haluanko enää koskaan enempää lapsia tai uskallanko enää ikinä imettää. Noh, nyt on taas yksi ihana pörröpää imetettävänä ja vähän jännällä odotan, mitä vähenevät imetyskerrat mulle tekee. Onneksi nyt on omassa mielentilassa moni asia kymmenen kertaa paremmin kuin viimeksi, ehkä se vähän lieventää hormonimylläkkääkin :)

    Mutta tsemppiä tosiaan! Toivottavssti teillä pian nukkuu kaikki hyvin! Kannattaa kokeilla vahvoja b-vitamiineja kuuriluontoisesti, itse sain niistä viimeksi apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän minä nyt sekoilin, en siis uusimman postauksen, vaan tuon turvaverkko-aiheisen... tämä siitä seuraa kun lukee blogeja viikkojen viiveellä :P

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe