Hippasilla onnen kanssa

18.3.16

Tänään aamuaurinko löysi tiensä sälekaihtimien välistä ja peittomyttyjen yli nenänpäähäni jo ennen aamuseitsemää. Se voisi tarkoittaa vauhdilla etenevää kevättä, mutta todellisuudessa syy oli yön aikana maahan satanut lumi. Valo hyppeli lumisista männyistä kristallisen kirkkaana makuuhuoneeseemme, jossa minä olisin mielelläni vetänyt peiton pimeydeksi kaiken ylle. Takana liian vähän unta, vaikka muuta piti.

Kuopus oli tietenkin toista mieltä. Maitoa, sanoi pieni unipörröinen pää mönkiessään kiinni kylkeeni ja kurkatessaan paitani alle.

Onni on tässä hetkessä, yritin toisella itselleni. Sillä siinähän se oli, auringossa, perheessä, pehmoisiksi nukutuissa lakanoissa. Perjantaikin vielä, onpas ihanaa! Mutta silti aivoni syöksähtivät saman tien tekemättömiin töihin. Juoksen vasta tiistain kohdilla sydän tykyttäen, mutta nyt pitäisi olla jo valmiina laskeutumaan letkein askelin viikonloppuun.
Maiseman takaisin talveen heittänyt lumi oli kuin käsky ottaa askel takaisin myös omassa elämässä. Jokin on vinossa, vaikka kaikki on täydellisesti. Kuluneet kuukaudet elin rehellisesti sitku-elämää, sillä tilanne nyt oli sellainen. Väliaikainen ennen onnen uutta kukoistusta. Sitku mies jää hoitovapaalle on taas paremmin aikaa. Nukkua, olla, nauttia, oppia ja tehdä. Sitku. Sitku. Sitku niin onni.

Ja sitku se hetki on tässä, en saa oikein mistään kiinni. Aika kieppuu edessäni kuin tuulessa pyörivä höyhen. Lällänlällänlieruu, et saa mua kiinni! Mihin se aika oikein on mennyt, joka minun piti saada lisää vuorokausiini? Harmoninen tasapaino tuntuu koko ajan livahtavan käsistäni nurkan taakse juuri kun meinaan saada napattua sen syleilyyni. Minulla on tässä kaikki palikat onneen, mutta en silti hallitse tilannetta.

Olen oppinut ja harjoittelemalla hyväksynyt, että kaikkea ei tarvitse saada nyt. Myöhemminkin ehtii. Olen karsinut ja jättänyt ympärilleni tarkkaan valitut elementit. Ne, joista saan voimaa, ne joita rakastan ja ne, jotka koen merkityksellisiksi. Ja silti joku nakertaa energiaani ja aikaani huomaamatta.
Energiavarastot ovat toki pohjia myöten koluttuja jo valmiiksi, eikä niiden täyttäminen näemmä onnistu ihan niin sutjakasti kuin kuvittelin. Teepannu pitää täyttää ja antaa teelehtien hautua siellä rauhassa. Vasta sitten siitä voi taas kaataa muiden mukeihin.

Esikoinenkin herää. Lakanat kahisevat hetken, ja hän kömpii nojaamaan käsiensä varaan. Ei sanota mitään, vaan katsellaan toisiamme hymyillen. Suurin opettajani, elämäni muuttanut esikoinen. Vaikka tunnistan hänessä samaa malttamattomuutta kuin itsessäni, hän on silti se, joka oli minulle ensimmäisenä opettamassa pysähtymistä. Sitä kuuluisaa hetkessä elämistä. Vähän pakkokin on. Elämä on lapsiperheessä välillä niin kaaosta, että on ihan turha murehtia ensi viikkoa. Katsotaan sitä sitten, mutta juuri nyt halitaan ja kutitellaan pikkuisia masuja.

Ja silti se murehtiminen kaivautuu ulos kolostaan jostain sydämen takaa ja alkaa melskata siinä kesken rauhallisen aamuhetken. Niin paljon tehtävää, niin vähän aikaa! Ahdistu, tee, juokse!
Välillä on vaikeaa erottaa, koska tarvitsisi oikeasti juosta ja koska pysähtyä. Toisinaan tarvitsee tehdä vapaapäiviksi suunnitellut päivät töitä, että tilanne tasaantuu ja mielessä kutkuttavat tai vaihtoehtoisesti jopa ahdistavat työt saa tehdyksi. Ja sitten välillä pitäisi ottaa työpäiviksi suunnitellut päivät vapaaksi, että ajatukset ehtivät leijua ja inspiraatio palautua. Nyt olisi tarvetta molemmille.

Muuten tämä sitku-elämä vain jatkuu. Aina tulee uusi viikko ja uusi syy sanoa sitku. Tahdon elää nytku elämää. Nyt kun onni on tässä.

Lue myös nämä

21 kommenttia

  1. No worries, kyllä se siitä! Mulla on aina tuollainen olo töihin liittyen. Ei ne koskaan tule valmiiksi, vaikka miten tekisi. Oon oppinut nyt suhtautumaan niihin viileällä so what -asenteella. Meidän ammatit on nimittäin siitä mukavia, että kukaan ei delaa tai loukkaannu vakavasti jos jää joku homma tekemättä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että työt eivät tekemällä lopu (mikä on tietty positiivinen ongelma). Tänä viikonloppuna olen yrittänyt harjoitella viileää so what -asennetta vaihtelevin tuloksin :D

      Poista
  2. Tunnistin itseni. Olen liian monta vuotta elänyt sitkua herätän aamuyöstä vertailemaan tekemättömiä töitä ja käytettävissä olevaa aikaa. Liian monta aamua on ahdistanut, liian monta kertaa ovat onnenmurut jääneet löytymättä.

    (Äidinkielen opettajana monet plussat ihanasti taipuvalle kielellesi!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just ne onnenmurut, ne ovat jääneet keräilemättä, kun huomio on ihan väärissä jutuissa. Ja voi kiitos, kehut äikän opelta tuntuvat erityishyvältä! :)

      Poista
  3. Arvostan todella sun tapaa kirjoittaa rehellisesti kaikista fiiliksistä, hyvistä ja huonoista. Ainakin omalla kohdalla se menee juuri noin. Joka toinen päivä tuntuu, että kaikki on mahdollista. Syvä kiitollisuus, onni ja rauha. Ja joka toinen päivä taas ahdistus, riittämättömyys ja toivottomuus saa kiinni ja sitten taas jotenkin uppoaa niihin fiiliksiin. Kaipaus tasaiseen onneen ja harmoniaan on jatkuvaa. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut saavani yhä enemmän rauhaa sellaisesta ajatuksesta, että kaikki fiilikset on ok ja kaikki menee ohi. Niin paskat kuin myös ne hyvät. Että osaisi vain olla fiiliksessä, nauttia hyvästä ja sietää sitä paskaa. Antaa sen vaan olla. Muistaa, että se menee ohi. Itseäni vähän herätteli, kun luin, että onnellisuuden tavoittelu voi ihan tosissaan lisätä tyytymättömyyttä ja ahdistusta. Kun ei siinä tasaisessa onnellisuudessa kuitenkaan voi lillua koko aikaa. Mutta, jos ajattelisi että ihan pienikin parannus fiilikseen olisi onnellisuutta, niin sitä saisi kokea paljon enemmän. Itselle oloa ainakin pahentaa se, jos jään analysoimaan ja pohtimaan, mistä se paska fiilis tulee ja ennen kaikkea, että miten sen voisi poistaa. Yritän siis täällä opetella hyväksymään, että tätä tänään ja huomenna taas jotain muuta. Että kaikki on aina keskeneräistä, ihan kaikki. Ja ohimenevää. Ja toisaalta ahdistus toimii usein aika tehokkaana moottorina saada asioita aikaan. Että jotain hyvää siinäkin. Tulipa tarina. Mutta siis joo, samaistuin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavasti kirjoitettu Riia. Kiitos tästä.

      Poista
    2. Lasten synnyttyä mä olen huomannut, että hyvät ja huonot päivä tosiaan menevät syklissä. Ja välillä ihan ilman mitään syytä, jonka osaisin paikallistaa. Välillä jo aamusta tietää, että voi, miten ihana päivä tuleekaan. Ja sitten ne päivät, kun kaikki on kuraa heti. Sen takia olen tuudittautunut niinä huonoina päivinä juurikin siihen, että jaha, tänään nyt sitten tällaista, koitetaan kestää, huomenna on jo toinen fiilis.

      Onko tosiaan niin, että onnellisuuden tavoittelu voi lisätä tyytymättömyyttä ja ahdistusta? Ymmärrän sen siinä mielessä, että juurikin siinä hetkessä on se onni, kun vaan pysähtyy kuulostelemaan ja tuntemaan. Mutta muuten aika hurja ajatus. Kun taas itse ajattelen, että omilla ajatuksilla ja tietoisilla toimilla voi lisätä omaa onnellisuuttaan (jos ei sitten ole masentunut).

      Se on muuten totta, että jos jotain hyvää, ahdistus on hyvä moottori. Tulee tehtyä nopeammin vaivaamasta ne asiat, kun oikein kunnolla ahdistaa. Pitkittyneenä tilana moottori alkaa vaan ottaa vähän kierroksia.

      Poista
    3. Jos onnellisuuden tavoittelu menee siihen, että kokee suurta pettymystä tai epäonnistumista, mikäli ei kykene olemaan onnellinen. Silloin se voi olla jopa haitallista. Aiheesta esim täällä: https://www.psychologytoday.com/blog/give-and-take/201305/does-trying-be-happy-make-us-unhappy. Uskon kuitenkin, että on ehdottoman hyödyllistä kyseenalaistaa omia negatiivisia ajatuksia ja keskittyä hyviin asioihin elämässä. Olla kiitollinen. Mutta ilman, että syyllistää itseään siitä, ettei aina voi ja jaksa olla onnellinen.

      Poista
    4. Ah niin, taidan tosiaan sekoittaa onnellisuuden ja kiitollisuuden tässä.

      Poista
  4. Kiitos. Kiitos, kiitos, kiitos. Olet ihana <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos, itku tuli lukiessa. Samaistun niin kovin. Ja kiitos Riiallekin viisaista sanoista. Ihania naisia!!!

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Ihana kirjoitus siitä kuultavasta lievästä ahdistuksesta huolimatta! Tunnistan itseni, vaikka minulla onkin vähän erilainen työ (nyt vähän aikaa vielä vanhempainvapaalla).

    Yksi ehkä hieman naurettavalta kuulostava juttu, joka on minua auttanut, on suomalainen You-app (löytyy App Storesta ja Google Playsta). Joka päivälle on pieni tehtävä, 'micro action', esimerkiksi tälle päivälle "katsele ihmisiä". Sen tekemiseen menee ehkä pari minuuttia. Ja jos on sen tehnyt, on sellainen olo että on saavuttanut jotain, ja jaksaa aivan eri tarmolla ryhtyä taas niihin varsinaisiin töihin. Nämä tehtävät auttavat myös elämään hetkessä.

    (Kommentti poistettu ja lisätty uudelleen autocorrectin aiheuttamien virheiden korjaamisen jälkeen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sovellusvinkistä! Tuollaiset tehtävät on just niitä, jotka muistuttavat keskittymään hetkeen. Mä olen ottanu tavaksi aamuisin nostaa Maaretta Tukiaisen Hyvä mielen taidot -korttipinosta yhden ajatuksen päivään. Jos en muista, esikoinen muistaa. Hänestäkin on kiva pohtia niitä kortteja, tuskinpa niiden ajatus hänelle (vielä) aukeakaan :)

      Poista
  8. Ihana kirjoitus siitä kuultavasta lievästä ahdistuksesta huolimatta! Tunnistan itseni, vaikka minulla onkin vähän erilainen työ (nyt vähän aikaa vielä vanhempainvapaalla).

    Yksi ehkä hieman naurettavalta kuulostava juttu, joka on minua auttanut, on suomalainen You-app (löytyy App Storesta ja Google Playsta). Joka päivälle on pieni tehtävä, 'micro action', esimerkiksi tälle päivälle "katsele ihmisiä". Sen tekemiseen menee ehkä pari minuuttia. Ja jos on sen tehnyt, on sellainen olo että on saavuttanut jotain, ja jaksaa aivan eri tarmolla ryhtyä taas niihin varsinaisiin töihin. Nämä tehtävät auttavat myös elämään hetkessä.

    (Kommentti poistettu ja lisätty uudelleen autocorrectin aiheuttamien virheiden korjaamisen jälkeen.)

    VastaaPoista
  9. Olen itsekin joutunut nyt oikein toden teolla harjoittelemaan nyt kun -elämää. Esikoisen syntymän jälkeen olen päässyt siinä myös hyvin eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että harjoitukset edistyvät :) Minäkin yritän taas saada paremmin ajatuksesta kiinni.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe