Te muutatte maailman paremmaksi

24.3.16

”Jos ette käyttäydy, tulee mustalainen ja nappaa teidät mukaansa!” Oli 1990-luvun alku, pikkuruinen kunta Pohjanmaalla ja erään talon vanhempi isäntä, jolla oli tapana pelotella kylän mukuloita mustalaisella. Minä olin yksi noista mukuloista. Ja minähän pelkäsin. En tosin oikein edes tiennyt, mikä tai kuka se mustalainen on, mutta varmasti jotain kamalaa. Voikohan se tulla keskellä yötä, kun nukun?

Ajattelemattomalla ja rasistisella heitolla lapsia ryöväävistä mustalaisista, meihin kylän mukuloihin iskostettiin pelko jostain vieraasta.

Lapsuudestani on onneksi myös toisenlaisia muistoja. Olen saanut reissata perheeni kanssa monenlaisissa maissa ja erilaisiin kulttuureihin ja maailman historiaan tutustuen. Olen käynyt moskeijassa Bahrainissa ja Jeesuksen oletetulla haudalla Jerusalemissa. Intiassa hengitimme äitimaata ja Egyptissä kiipesimme pyramideille. Lapselle nuo reissut olivat tietenkin pääsääntöisesti hauskaa lomaa perheen kanssa – rantapäiviä ja vyölaukkuja – mutta jälkikäteen tajuan niiden vaikuttaneen jollain osin myös maailmankatsomukseeni ja ymmärrykseeni ihmiskunnasta.
Nyt vuosia ja vuosia myöhemmin omat lapseni kasvavat maailmassa, jossa kulttuurien kirjo löytyy ihan omalta kylältä. Jo piipahdus lähiostarilla Itiksessä tuo tuulahduksen maailman monista kolkista. Kahvilapöydissä porisee kieliä arabiasta thaihin ja ranskasta venäjään. Palmusunnuntaina pikkunoitien pisamia oli piirretty monen värisiin ihoihin. Lähikaupassa myyjällä on pienellä säkkärällä olevat mustat hiukset. Kampaajan puhenuotti vie itään. Lähinepalilaisen tarjoilijoiden kanssa moikataan kadulla kohdatessa. Kioskin myyjän silmäkulmat nousevat ylöspäin. Esikoisen yksi elämän tärkeistä ihmisistä – päiväkodin pienten ryhmän omahoitaja – käyttää hijabia.

Mä en kiinnitä näihin huomiota. En arjessa, mutta miettiessäni osasin kyllä heti nimetä paikkoja, joissa päivittäin kohtaan ihmisiä, jotka näyttävät muulta kuin perisuomalaiselta. Kiinnittääkö esikoinen sellaisiin huomiota? Tuskin. Häntä kyllä mietityttää ihmisten erilaisuus, ja ollaan keskusteltu esimerkiksi siitä, miksi ihmisillä on erivärisiä ihoja. Se on hänen maailmassaan kuitenkin samanlainen pohdinnan aihe kuin se, miksi hänellä on tummat hiukset ja veljellä vaaleammat tai miksi pojilla on pippeli ja tytöillä pimppi. Hänelle ihmisten erilaisuus on mielenkiintoista – ja normaalia.
Ja näinhän sen pitäisi olla. Omassa kuplassa elellessäni välillä jo leikittelen ajatuksella, miten parin sukupolven päästä rasismi on kuollut. Ihmiset pariutuvat ja saavat vauvoja yli kulttuurirajojen. Ja sitten ei ole enää niitä omista mökeistään huutelevia vanhoja isäntiä, jotka karjunnallaan levittävät vihaa ja pelkoa. Tasaisin väliajoin kuplani kuitenkin puhkeaa. Viime päivinä aikuiset ihmiset ovat ottaneet rasismiraippansa alle pienet lapset. Politiikassa mukana olevat henkilöt mehustelevat kymmeniä ihmisiä tappaneilla terrori-iskuilla huutaakseen omaa vihaansa ja rasismiaan. Aikuiset ihmiset unohtavat raivonsa keskellä, että juuri niitä pommittajia ja heidän aatteitaan monet turvapaikanhakijatkin ovat paenneet. Aikuiset ihmiset, äidit ja isät, toivovat pommipakettia seuraavaksi suvakeille. He tahtoisivat nähdä siis myös minut ja perheeni verisenä muusina.

Kaikki tämä saa oman olon voimattomaksi. Hävettää ja surettaa olla aikuinen ja katsoa silmiin lasta, joka aamupalapöydässä kysyy, mitä siellä sanomalehdessä oikein lukee. Niinä hetkinä tulee fiilis, että tahtoisi vain ryömiä takaisin sinne kuplaansa. Tällaisen ei kuitenkaan voi antaa vain olla. En ala huutaa, huoritella, vihata tai kiroilla. Sellaiseen en alennu. Sen sijaan päätimme perhebloggaajaporukalla perustaa liikkeen, aatteen ja yhteisön, #vanhemmatrasismiavastaan, joka haluaa kiinnittää huomiota rasismin vastaiseen taisteluun.
Idea syntyi Facebook-keskustelussa tänään aamupäivästä, ja nyt rasismin vastaisten kannanottojen ja uutisten jakamiseen keskittyvästä #vanhemmatrasismiavastaan-Facebook-sivusta tykkää jo yli 600 ihmistä. Postauksia aiheesta on ilmestynyt, ja lisää on tulossa. Sinäkin voit osallistua tykkäämällä Facebook-sivuista sekä jakamalla ajatuksia ja kuvia hastagilla #vanhemmatrasismiavastaan.

Lapsemme syntyvät maailmankansalaisina ja avarakatseisina. Elinympäristö ja etenkin kasvatus sekä kotoa tuleva malli vaikuttavat siihen, minkälaisia aikuisia heistä tulee. Onko lapsissamme niitä bussikuskeja, jotka jättävät tummaihoisen adoptiolapsen pysäkille? Tai niitä, jotka työntävät downnuoren ulos kaveriporukoista? Tai niitä, jotka eivät pysähdy auttamaan jäisellä tiellä kaatunutta ja nilkkansa murtanutta vanhusta?
Minä teen kaikkeni, että ei olisi. Siksi tahdon rakastaa lapseni vahvoiksi, ja opettaa heille itsensä ja muiden kunnioittamista ja huomioimista. Tahdon iskostaa heihin tasa-arvon ja ihmisyyden. Näytän heille hymyn merkityksen ja voiman. Haluan opettaa heidät auttamaan ja ottamaan tarvittaessa itse apua vastaan. Meidän lapsemme ansaitsevat suvaitsevamman maailman.

Lue myös nämä

9 kommenttia

  1. Näinhän se on, ihmiset on erilaisia, mutta se ei oikeuta erilaista kohtelua. Meidän lapset tosiaan ansaitsee kasvaa sellaisessa maailmassa, jossa se on ymmärretty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on lapset <3 Niiden maailmankatsomustapaa seuraillessa usko hyvään tulevaisuuteen säilyy.

      Poista
  2. Olenkin jo muutaman päivän pohtinut että tahtoisin ilmaista oman kantani tähän rasismijuttuun, mutta suoraan sanottuna minua on pelottanut tehdä sitä omalla nimellä ja tämä postaus avaa hyvän väylän sille että voi sanoa sanottavani. Minä en häpeä mielipidettäni enkä pidä sitä mihinkään suuntaan ääripäänä, mutta pelkään mitä kommenttia saisin jos sanon mielipiteeni omalla nimelläni. Saako rasisti mielipiteestäni vettä myllyyn? Ihan varmasti saa jos lukee tekstin sillä silmällä. Suuttuuko suvakki siitä? ihan varmasti jos lukee sen sillä silmällä. Loukkaantuuko joku ulkomaalainen siitä? Ihan varmasti jos lukee sen sillä silmällä. Mutta ehkä voi nyt pottaa ne omat rajoittavat lasit silmiltä hetkeksi ja katsotaan asioita sellaisina kuin ne oikeasti ovat.
    Minä pelkään monia asioita. Minä pelkään tuntemattomia ihmisiä. Minä pelkään kovaäänisiä teinijoukkoja, sympaattisenkin näköisiä ja varsin ystävällisiä pultsareita, humalaisia ikään, ulkonäköön tai sukupuoleen katsomatta. Minä pelkään Odininsotureita, pukuherroja ja joskus jopa röyhkeitä esiteinejä jotka huutelevat koulunpihalta. Minä pelkään arvostelua ja neänvarttaan pitkin katsojia, elämäänsä leipääntyneitä kaupankassoja ja pahantuulsisia virkailijoita. Minä pelkään lääkäreitä, hoitajia ja poliiseja. Minä pelkään roistoja ja huumehörhöjä. Minä pelkään niitä jotka ajavat ylinopeutta. Minä pelkään tummaihoisia, itämaisia, mustalkaisia ja kehitysvammaisia. Minä pelkään sitä kun ihmiset puhuvat kovalla äänellä ja huitovat käsillään, sitä kun vieras nainen ottaa lapseni syliin neuvolassa kysymättä ensin ja niitä joiden kanssa minulla ei ole yhteistä kieltä ja jotka käyttäytyvät eri tavalla kuin mihin olen tottunut. Minä pelkään ihmisiä enemmän kuin mitään muuta mään päällä olevaa.
    Minusta pelätä saa jos niin on. Jos pelko kielletään niin se muuttuu vihaksi. Pelko on tunne siinä missä muutkin tunteet. Enemmän väliä on sillä miten pelkonsa kanssa elää ja miten sitä käsittelee. Minä en voi pelolleni juuri nyt ja nopealla aikataululla mitään, mutta haluan sanoa nämä pelkoni ääneen. Koska se vähentää niiden voimaa. Minä pelkään ulkomaalaistaustaisia, mutta minä tiedän että pelkoni johtuu siitä että minun silmissäni he ovat erilaisia. Mutta he SAAVAT olla erilaisia ja he SAAVAT tulla Suomeen ja asettua tänne asumaan. He saavat rakentaa tänne kodin ja tulla osaksi yhteiskuntaa. Minä otan heidät mielelläni vastaan vaikka pelkäänkin heitä. He ovat ihmisiä siinä missä mekin. He ovat kasvaneet erilaisessa kulttuurissa ja heidät on kasvatettu eri tavalla, mutta eivät he sen pahempia ihmisiä ole. Minä en vain ole tottunut heihin enkä siksi osaa ennakoida samalla tavalla heidän aikeitaan, ajatuksiaan tai tekojaan. Minä pelkään heitä siksi että en ymmärrä heitä tai ainakin luulen etten ymmärrä. Minä haluaisin tutustua näihin tulijoihin ja muutenkin erilaisiin ihmisiin, mutta minua pelottaa. Vielä enemmän minua kuitenkin pelottaa, surettaa ja ahdistaa se miten ahdasmielisiä ihmisiä Suomesta löytyy niin paljon.Paljon enemmän kuin tiesinkään. Minä ymmärrän sen jos heitäkin pelottaa, mutta minä en ymmärrä miksi se pitää kanavoida vihaksi. Kyllähän ihmisheimot ovat varmasti apiona-ajoista asti taistelleet vieraita laumoja vastaan ja sieltä asti kun katsotaan niin tuo käyttäytyminen on luonnollista, mutta tarvitseeko meidän taantua sinne apina-asteelle enää nykyään? Tässä maailmassa tuntuu olevan liikkeellä niin paljon pahaa että jos jään ajattelemaan asioita niin tuntuu että poksahdan.

    Pelätkää rauhassa, mutta älkää nyt hemmetti kääntäkö pelkoanne vihaksi tai kohta teillä on ihan oikeasti aihetta pelkoonne. Jos me kohdellaan muita hyvin niin suurin osa heistä varmasti kohtelee myös meitä hyvin. Ruvetaan heittelemään polttopulloja ja huutelemaan kaduilla niin varmasti saadaan vihollisia. Vai miten itse suhtautuisitte jos yhtäkkiä tässä yhteiskunnassa alettaisiin haukkua sinisilmäisiä tai vaaleatukkaisia, lyhyitä tai isojalkaisia ja käskettäisiin heidän painua muualle ja heitä vastaan alettaisiin heitellä polttopulloja. Ihan älytöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Sen varmasti tunnistaa moni omista ajatuksistaan, ainakin minä. Minäkin pelkään monenlaisia asioita, ihmisiä ja tilanteita. Äidiksi tultuani tuo pelko syöksähtää esiin nopeammin. Mutta siinä vaiheessa kun pelon tilalle vaihtuu viha, häviää myös iso palanen ihmisyyttä.

      Poista
  3. Itse olen kasvattanut lapseni paikkakunnalla, jossa oli paljon mustalaisia. Esikoiseni ensimmäinen kommentti oli kaupan kassalla:"Katso äiti, miten hieno hame!" Tässä suvaitsevaisuuden korostamisen maailmassa uskallan heittää vähän toisenlaisen kysymyksen: osataanko me antaa arvo myös "suvaitsemattomuudelle". Saako homofobioinen olla sellainen kuin on, saako tasarvolakia vastustava ajatella niinkuin ajattelee. Entä miten opetat lapsen kohtaamaan ed. kommentissa mainitun pultsarin? Missä menee suvaitsevaisuuden raja? Miten suvaitsevainen olet rikolliselle? Mikä rikos on vielä anteeksiannettavaa? Vaikeita kysymyksiä minun mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymyksiä tosiaan. Mietin asiaa tovin ja näkisin, että suvaitsemattomuudelle voi antaa sen arvon, että keskutelemalla voi oppia toinen toisistaan. Jos ei muuta, ymmärrystä. Valitettavan usein keskusteluyhteys kuitenkin hukkuu huutamisen, haukkumisen ja vihan alle. Suvaitsevaisuuden rajakin on mielenkiintoinen asia. Mä näkisin sen niin, että ihmisen teot ovat pahoja, mutta ihmisestä pitää pyrkiä näkemään se ihmisyys. Jokainen meistä on ollut joskus lapsi, myös se pultsari tai rikollinen. Mutta sitten on kyllä rikoksia, jotka saavat mut tuntemaan, että mitään ihmisyyttä sen tekijässä ei enää ole jäljellä.

      Poista
    2. Mielenkiintoinen kysymys tosiaan. Onko homofoobikolla / rasistilla / abortin vastustajalla oikeus omaan mielipiteeseen? Raja menee mun mielestä siinä miten toimii ja yrittääkö pakottaa muita käyttäytymään omien normien mukaan. Kieltääkö homojen ihmisoikeudet / erilaisen samanarvoisuuden / abortin kaikilta, koska se on itsestä väärin? Vai antaako toisen olla ja elää omannäköistään elämää vaikka on eri mieltä? Ihmisillä on pitkä matka aitoon suvaitsevaisuuteen ja tasa-arvoon, jossa jokainen on yhtä arvokas.

      Mä en kykene näkemään ihmisyyttä läheskään kaikissa rikollisissa: murhaajat, raiskaajat, lapsiin kohdistuvat rikokset, julmat ja sadistiset ihmiset, siinä menee mun suvaitsevuuden rajat.

      Poista
  4. En ymmärrä ollenkaan, että mistä ihmeestä tässä on kysymys? Käytyäni katsomassa tuon Facebook sivuston ymmärrän vielä vähemmän? Mitä nyt sitten on oikein tapahtunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä sen "kummemasta" ole kysymys kuin siitä, että tahdomme bloggaajina käyttää mielipidevaikuttaja-asemaamme hyvään: rasismin vastaiseen taisteluun.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe