Äidin havaintoja koti-isyydestä

14.4.16

Takana kuukausi ja viikko siitä, kun perheemme aikuisten päivärytmit myllyrettiin. Mies jäi täyspäiväiseksi koti-isäksi ja minä siirsin työpisteeni olohuoneen nurkasta työhuoneelle. Vaikka paikkoja on vaihdettu ennenkin, tekeepä aina yhtä hyvää ottaa toisen mantteli harteilleen. Siinä muistaa taas, miltä meininki pöydän toiselta puolelta näyttää ja tuntuu. Samalla oppii aina paremmin arvostamaan toista, itseään ja koko perhettä. 

Kuukaudessa mieleeni on kertynyt hajanaisia ajatuksia ja havaintoja uudesta elämäntilanteestamme ja koti-isyydestä.
Nukun nykyään melkein aina kahdeksan tunnin yöunia. Tai ainakin pyrin siihen, sillä se on mahdollista. Kun voin tehdä työt päivisin, yöt vapautuivat nukkumiselle. Ja voin kertoa, että ihminen on aika paljon mukavampi tyyppi, kun se nukkuu. Myös iltoihin jää toisinaan aikaa, jolloin on mahdollista neuloa, lakata varpaankynsiä tai kiehnata sen koti-isin kainalossa.

Kahdenkeskistä ilta-aikaa miehen kanssa ei kuitenkaan juuri ole. Mies on ollut päivien jäljiltä niin poikki, että nukahtaa monesti samaan aikaan lasten kanssa. Salaa olen ollut tästä vähän hyvillänikin. Tietääpähän nyt, miksi olin välillä silleen hippasen äreänä, kun settiin lisättiin vielä iltapuhteina tehtävät työt ja yöt valvottava vauva. Onneksi miehen kroppa on hissukseen alkanut tottua koti-isyyteen, ja me päästään silloin tällöin viettämään sohvatreffejä lasten mentyä nukkumaan.
Hyvin nukuttujen öiden vaikutuksen huomaa myös kropassa. Iho on hyvässä kunnossa, ja stressi-väsy-uupumus -akne on hävinnyt. Vielä kun saisi finnien aiheuttamat arvet pois. Kroppa on myös alkanut timmiytyä, tai sitten se yksinkertaisesti vain näyttää elävämmältä ja paremmalta, kun on tottunut katseleman sitä elotonta, löysää ja harmaata nahkakuorrutetta yllään.

On aika siistiä olla täysin tietämätön, miten pyykkikoppaan heittämäni vaatteet ovat päätyneet puhtaina ja viikattuina vaatekaappiini. Silloin tällöin olen jopa kulkenut kylillä miehen silittämä paita tai mekko päälläni, mutta moiseen luksukseen ei uskalla totuttaa itseään. Ryppyvaatteet palaavat taas viimeistään syksyllä miehen palatessa töihin.
Päiväkotimatkoista on tullut tärkeitä yhteisiä hetkiä esikoisen kanssa. Miten jostain, mikä aikaisemmin toi mieleeni vain kuraa, tuskahikeä ja väärässä jaloissa olevia kenkiä, on voinut tulla niin mukava ja tärkeä osuus päiviä? Ne käsi kädessä kuljetut matkat ovat mun ja esikoisen kahdenkeskistä aikaa. Silloin voin keskittyä vain häneen, kuunnella keskittyneesti nelivuotiaan ajatuksia maailmasta ja pysähtyä tienlaitaan tutkimaan ruskeiden lehtien keskeltä nousevaa leskenlehteä.

Kotityöt eivät jakaudu tasaisesti. Mun tekemän pyykinpesun, imuroinnin ja ruuanlaiton määrä on laskettavissa kahden käden sormilla viime ajoilta. Mutta nyt on näin. Mies on kotona ja mulla just nyt hitokseen töitä. Ehditään tasata kotityökuormaa taas myöhemmin.
Kuopus on omaksunut uuden tilanteen nopeasti. Niin nopeasti, että mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset siitä. Ensimmäisien viikkojen ajan hän jäi itkemään mun lähtiessä aamulla töihin – ei siksi, etteikö isi olisi maailman paras, vaan siksi että äitikin on pienen silmissä sitä – mutta nyt saan pusun ja suu virneessä heilutetut moikat. Vielä kuukausi sitten mäkin kärvistelin työpäivät jäytävän ikävän kanssa, mutta nykyään tilanne tasaantunut ja tilalle on tullut tuttu kaveri; riittämättömyydentunne. Siitä tyypistä ei pääse eroon sitten millään.

Muiden tekemien ruokien syömisestä ei haihdu loisto alkuhuumankaan jälkeen. Miten siisteintä on saapua kotiin, jossa on ruoka pöydässä valmiina. Töissä käyn syömässä lounaan jossain lähialueen ravintoloissa. Joka kerta tekisi mieli ottaa Instagrammiin kuva, että katsokaa nyt, voi että!
Mies on rennompi. Hän vain handlaa nämä jutut niin paljon mua paremmin. Ja miten paljon sitä arvostankaan, kun itse tiedän, mitä se vaatii. Koti on enemmän vinksallaan kuin mun kotimutsiaikoina, mutta miehen pää on paljon vähemmän vinksallaan kuin mulla oli kotimutsiaikoina. Siitä voi tehdä laskelmat, mikä on järkevämpää.

Mä olen rennompi. Syksyn ja talven aikana harteille hissukseen laskeutunut uupumus on alkanut helpottaa. Se on kyllä taka-alalla edelleen, mutta enää ei koko ajan tunnu siltä kuin pää olisi tehosekoittimessa, sydän köytettynä sähköaitaan ja vatsa täynnä laavakiviä. Pinna lasten kanssa on pidentynyt tulitikusta kuivaksi koivuklapiksi. Matkaa märäksi tukiksi vielä on, mutta sinne tuskin tällä sähikäismielellä koskaan päästäänkään. Pystyn taas katsomaan innolla tulevaan, mutta myös täysin siihen hetkeen, kun työpäivän jälkeen istun sohvalla kuopusta imettäen, esikoinen toiseen kainaloon käpertyneenä. Kyllä koti-isyys on naisen parasta aikaa, sanon mä.

Kuvat Lähiömutsin Instagrammista kuluneelta kuukaudelta. 

Lue myös nämä

30 kommenttia

  1. On todella, parasta aikaa! Mun mies jäi hoitovapaalle syyskuussa 1,3,7&9v lasten kanssa ja meillä tää on toiminut niin hyvin, että toukokuun sijaan meneekin töihin vasta toukokuussa 2017! Miehet, jotka eivät tajua tätä mahdollisuutta (saada vaimo taas normaaliksi ja viehättäväksi naiseksi), ovat hulluja��!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, osui ja upposi kyllä muhun tuo "saada vaimo taas normaaliksi ja viehättäväksi naiseksi" :DD

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä! Meilläkin mies jää kotiin kun palaan töihin vuodenvaihteessa, tosin vain 6 isyysvapaaviikoksi mutta kuitenkin. Ja jotenkin odotan itse sitä että saan kokonaisen elämän taas (eli työn ja kodin ja vapaa-ajan). Tämä kotiäitiaikakin on oikein jees ja ainutlaatuista, mutta hyvä et tälle on dedis tiedossa �� Musta tuntui myös että mies oli esikoisen isyysvapaa-aikana noin sata kertaa rennompi kuin mitä itse välillä. Ja kuinka kaksivuotias uhmaa kesti vaikka miten työpäivän jälkeen mutta voin vaan kuvitella miten olisi kestänyt jos ois ollut kotona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama fiilis, ihana saada kokonainen elämä taas takaisin. Perhe, työ ja vapaa-aika <3 Mukavaa ja antoisaa koti-isiaikaa teillekin!

      Poista
  3. Koti-isi loytyy meiltakin jo kohta vuoden verran, oman 10kk kotonaoloni jalkeen. Kokemuksemme kotonaolosta ovat olleet erilaiset - itse olin taysin lattemammana kunnes palasin toimistolle kokoaikaisesti. Mies on koko ajan tehnyt myos toita ja ollut aika kovilla valilla taaperon ja etana kotoa (usein myohaan illalla) tehtavien duunien kombon kanssa. Itse rakastan olla tyossakayva aiti ja illalla parasta on olla aitina kotona. Omien kokemustemme pohjalta meille sopinee tulevaisuudessa parhaiten, etta saamme vanhempina molemmat kodin ulkopuolisen tyoelaman ja jaetun vastuun kotona. Lapsi saa moniuloitteisen arjen ja nakee toisiinsa ja omaan elamaansa tyytyvaisten tasapuolisesti kaikkea tekevien vanhempien mallin. Nain myos siis tulevien sisarusten kohdalla, ihan imetysvetoista vauva-aikaa lukuun ottamatta. Ihailen piirteita monista erilaisista eurooppalaisista vanhemmuusmalleista ja metropolissa asuvana koen suurta henkista vapautta voidessani tehda valintoja yksilollisesti meidan perheelle sopivimman mukaan. Taalla konkreettisesti kokee ja nakee ettei yhta totuutta ole ja ihaninta minusta on yhteisymmarryksessa toimiva, toisiaan kannustava onnellinen perhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen vahvasti sympatiaa sun miestä kohtaan, kotivanhemmuuden ja (iltaisin ja öisin) tehtävien duunien yhdistelmä ei todellakaan ole helppo. Toisaalta mulla just mahdollisuus tehdä myös töitä ja toteuttaa itseäni on myös pitänyt pään kasassa. Nyt nautitaan täysillä tästä miehen koti-isävaiheesta ennen syksyllä alkavaa päiväkotielämää. Iloa sinne metropolin arkeen!

      Poista
  4. Meillä vietetään kanssa nyt koti-isä aikaa. Tällä erää vain muutama kuukausi mutta sekin on tärkeää aikaa. Myös täällä mies on ehdottomasti rennompi vaikka puhkipoikki aluksi olikin. Lisäksi mies katselee asioita ihan uudesta näkökulmasta ja luulen ettei meidän kymppikuinen olis yhtä hyvä syöjä eikä liikkuisi yhtä reippaasti jos mä olisin kotona. Puoliso osaa tietyllä tapaa antaa lapselle enemmän tilaa. Mä taas olen nauttinut työn hektisyydestä ja siitä että saa jutella aikuisten kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla, että muutkin koti-isät ovat olleet aluksi puhkipoikki. Sitten siihen kai tottuu :D

      Poista
  5. Hienolta kuulostaa ja on varmaan todella silmiä avaavaa kummallekin osapuolelle, kokea molemmat roolit vuorotellen. Meillä ei tullut mieleenkään edes ajatella koti-isä vaihtoehtoa, siitä pitää huolen palkkaero. Toki nämä ovat aina valintoja, mutta olisi vaan vaatinut liian suuria muutoksia, varmaan jopa muuton. Olisi mielenkiintoista tietää miten koti-isyys jakaantuu ylipäänsä Suomessa. Luulisi, että pääkaupunkiseudun ulkopuolella se olisi enemmän mahdollista. Mietin lähinnä tulotasoa ja sitä miten paljon esim. asumiseen menee suhteessa rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, miten koti-isyys jakaantuu Suomessa. Asumiskustannusten puolesta luulisi tosiaan, että isojen palkkaerojen perheissä (joissa mies tienaa enemmän kuin nainen) pääkaupunkiseudun ulkopuolella paikkojen vaihto olisi helpompaa. Mutta silti mulla on mututuntuma, että just pääkaupunkiseudulla on koti-isiä enemmän.

      Poista
    2. Yksi kommentti tuohon palkka-asiaan. Eräs asia jota laskelmissa ei oteta huomioon, on verotus. En valitettavasti muista laskelmia, mutta jos hyvätuloinen mies on kotona puoli vuotta, niin verotus alenee niin paljon että palkkaeron pitää olla tosissaan jäätävä että siitä olisi merkittävää haittaa. Kaikki eivät laske tätä. (Muutama työkaverini tekee nelipäiväistä työviikkoa ja sanoo että käteen jää käytännössä sama kuin täydestä kun verot laskevat. Efekti on isompi isohkolla palkalla.)

      Tämä ei tarkoita etteikö asia olisi monille myös ongelma, mutta palkkaeroa mietittäessä ei aina pohdita esim. verotuksen merkitystä. Muistan eräänkin kaverini, joka sanoi että hän ei voi kotiin jäädä kun ei ole varaa. Laskin sitten ihan kynällä ja paperilla, että itse asiassa teidän kokonaistulot eivät tuosta juuri muuttuisi. Mieli ei muuttunut, oli niin syvään juuttunut ajatus siitä että palkkaerolla olisi käytännön merkitystä.
      Meni sitten pari vuotta. Sama kaveri pohdiskeli asioita enemmänkin, muutti perheineen maalle, osti edullisen talon, alkoi tehdä ensin lyhennettyä työviikkoa ja jäi lopulta kotiin lasten kanssa. Nyt pienipalkkainen hoitoalalla oleva vaimo elättää perheen toistaiseksi. Ei se ollutkaan palkasta kiinni.

      PK-seudulla luulen että on kaksi tekijää: ensinnäkin täällä ollaan ehkä vähän "edellä" siinä mielessä että paras kannustin jäädä kotiin on se että kaverit tai työkaverit jäävät, ja täällä sitä mallia näkee. Hyvän kierre siis. (Esim. omassa duunissani it-alalla mies on kummallisuus jos on ollut kotona alle 4kk.)
      Toinen fakta on, että jos on hyvä palkka, niin siitä on varaa myös joustaa. Mitä isompi palkka, sen pienempi osuus siitä menee elämiseen, ja silloin on varaa pitää taukoa. Ihan samalla laillahan sitä hyväpalkkaisen vakityössä olevan on helppo ottaa puolen vuoden sapattivapaa - kämppä vuokralle, säästöjä vähän sukanvarteen ja matkalle. Ei niin helppoa jos palkka hädintuskin riittää elämiseen, saati säästöihin.

      Poista
    3. Joo, hyvä että otit esiin verotuksen. Kiitos!

      Poista
  6. Mukava lukea hyvistä kokemuksista! Meillä vaihto tapahtuu syksyllä, kun minä palaan vajaan kahden vuoden jälkeen töihin ja mies jää vuodeksi kotiin. Itse odotan sitä jotenkin jännityksellä. Kyllä minä tiedän, että he pärjäävät, mutta kuitenkin. Ja osaanko minä olla erossa taaperosta, jonka kanssa ei olla oltu erossa muutamaa tuntia enempää. Eli suurimmat haasteet asian kanssa taitaa olla äidillä ��.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin meillä suurimmat haasteet olivat äidillä :) Ikävä on alkuun ihan kamalaa, mutta se tasaantuu. Töiden jälkeen on ihanaa saada tankata rauhassa läheisyyttä :)

      Poista
  7. Meilläkin sama homma, tosin sillä erotuksella että kuopusta hoitaa myös vaari/lapsenvahti välillä päivisin, miehellä kun on jonkin verran töitä kuitenkin mitä tekee etänä. Ja illat se istuu koneella eli meillä on läpsystävaihto kun tulen töistä kotiin ja usein myös mun kontolla pyykinpesu/ruoanlaitto. Mutta nää on ruuhkavuosia. Silti ihanaa, että kuopus saa olla vielä kotona ja esikonkin päikypäivät lyhyitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava juttu, että saatte lastenhoitoapua! Mekin mietittiin, että olisi pitänyt mun työtaakkaa helpottaa palkkaamalla lapsenvahti joillekin päiville, että saisin tehtyä töitä myös päivisin, mutta ei sitten koskaan saatu asiaa etenemään. Läpsynvaihtoelämästä on meilläkin paljon kokemusta, välillä se oli rikkaus, joka mahdollisti paljon asioita, välillä taas todella raskasta. Ruuhkavuosia, auts ja kyllä!

      Poista
  8. Onnea koti-isille ja toki myös äidille :) Tässä yks koti-isi kirjoittelee miltä se tuntuu! Tsekatkaa, jos joudatte: juhaniteras.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onni tämä tosiaan on! Kiitos blogilinkistä, käyn kurkkaamssa :)

      Poista
  9. Allekirjoitan! Mieheni oli puoli vuotta hoitovapaalla esikoisen kanssa ja hänen on tarkoitus jäädä kotiin myös kuopuksen kanssa. Miehen hoitovapaa oli elämäni parasta aikaa. Edelleen muistelen onnellisena sitä tunnetta, kun tulin kotiin töistä ja lämmin ruoka odotti valmiina! En keksi oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa tuosta ajasta, tuskin hänkään keksisi. Onnea on, että isien kotiinjääminen on nykyään mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana koti-isyyskokemus teilläkin. Tunnistan fiiliksen hyvin <3

      Poista
  10. Kun olisikin varaa. Miehellä työpaikka, minä teen sijaisuuksia alipalkatulla alalla. Säästöjä ei voi käyttää kaikkia pois kun omakotitalossa aina sattuu ja tapahtuu. Meillä nyt näin. Toivotaan että ehkä toisen kanssa voisi kokeilla toisinkin päin. Toisaalta mies jaksaa paremmin töitä kuin minä ja vaikka ollaan aika sottapyttyjä molemmat niin yleinen siisteys olisi silti paljolti minun harteillani olinpa töissä tai kotona. Imuroinnit yms. hoituisi kyllä hienosti, mutta en ihmettelisi jos joku päivä löytäisin lapsen lelut keittiönlaatikosta ja lusikat lelulaatikosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kun olisikin varaa". Teillä omakotitalo, lähiömutsilla kerrostalokaksio.. Noin esimerkkinä. Meillä mies tosiaan jäi hoitovapaalle kuukausipalkkaduunista syksyllä, minä kulttuurialan freenä elätän 6henkisen perheen. Syömme itse tehtyä kotiruokaa, emme ikinä käy ravintolassa tai leffassa tai missään lomilla (onneks toiset isovanhemmat asuu muualla, sinne tehdään lomamatkat), meillä on yksi auto jne jne. Itselleni olen kaupasta (alesta) ostanut yhden vaatteen vuoden aikana. Ja se on ihan fine!!! Myös käytännössä kaikki lasten vaatteet kirpparilta tms. Ihan kaikessa voi säästää. Meillä lyhenee omakotitalon laina silti koko ajan eikä nälkää tarvi nähdä. Ja mun palkka siis epäsäännöllistä ja todella pieni, että mulle ei vaan pure toi "ei oo varaa".

      Poista
    2. Kiitos tästä kommentista. Minun pääni ei kestäisi kerrostaloelämää, mutta muuten elän suunnilleen kuvailemallasi tavalla. Pärjätään, mutta jos osat kääntäisi toisinpäin niin ei kovin hyvältä näyttäisi. Mutta hyvä kun sinä tiedät miten muut pärjäävät tai eivät pärjää. Tuli nimittäin tosi kurja olo tästä. Mutta se kai olikin tarkoituksesi. Masennuspotilaana otan tällaiset kommentit todella raskaasti ja nyt tunnen syyllisyyttä siitä että en vaan muuta halvempaan asumismuotoon välittämättä mitä se tekee muulle hyvinvoinnille ja siitä että olen ostanut peräti kaksi vaatekappaletta tänä vuonna. Jos julkaisen tämän kommentin niin olen varmaan marttyyri ja/tai mielensäpahoittaja, mutta väliäkö tuolla. Olisi pitänyt taas tarkemmin ajatella mistä uskaltaa avata suunsa.

      Poista
    3. Katselin vielä vertailun vuoksi asuntojen hintoja ja jos haluaisimme ostaa kerrostaloasunnon Herttoniemestä niin 2h asunnoista valtaosa oli huomattavasti kalliimpia kuin nykyinen omakotitalomme. Että ei voi oikeasti verrata noin suoraan. Pienipalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla vaan on niin paljon huonompi palkkaus vaikka saisikin kokoaikaisen ja vakituisen paikan verrattuna kohtuullisen hyvin palkattuun alaan jolla mieheni työskentelee. Pärjätään niin ettei tarvitse ruokakaupassa välttämättä aina ottaa halvinta, mutta jos tulot tästä tipahtavat/tipahtaisivat niin alettaisiin olla siinä tilanteessa että pitäisi ruveta pohtimaan onko varaa juoda mehua tai kokata tuoretta kalaa kerran viikossa. Ja kyllä meillä on kaksi autoa, mutta minulle auto on töidensaannin ja lapsen neuvolakäyntien kannalta välttämätön, joten siitä ei voi luopua. On harkittu asiaa useaan otteeseen, mutta todettu autosta luopuminen mahdottomaksi. Seisontavakuutuksessa on kevät-syksy ja kuljen pyörällä, mutta talviaikaan ei tuonne rekkojen sekaan sohjoisille pientareille uskalla lapsen kanssa lähteä sutimaan.

      Lähiömutsille pahoittelut että otin yhden kommentin näin raskaasti. Tiedän sen johtuvan masennuksesta että kaikki menee heti tunteisiin.
      Olisi oikeasti hienoa jos voisin ennen seuraavaa lasta toteuttaa haaveeni logistiikka-alasta, jolla parempi palkka ja voitaisiin miehen kanssa oikeasti kokeilla osien vaihtoa vaikka vain lyhyeksikin aikaa. Niistä mahdollisista leluista jääkaapissa huolimatta ;)

      Poista
    4. Riita poikki ja pusut väliin. Kaksiossa asuminen ei tosiaan ole meidän koti-isyyden salaisuus, sillä maakunnasta saisi ison omakotitalon Helsingin lähiökaksioiden hinnalla. Tietty asumiskustannukset noin muuten ovat pienemmät, mutta silti. Mulla on tarkoituksena avata myöhemmin omassa postauksessaan sitä, miten tämä ratkaisu oli taloudellisesti mahdollista. Mä kun tein kotona ollessani töitä, mies on täysin koti-isinä. Taloudellisesti tämä on siis iso iso tappio ja älytön veto. Mutta muilla asteikoilla parasta ikinä.

      Mä puhun mielelläni tasa-arvoisen vanhemmuden puolesta, mitä tulee pidettyihin vapaisiinkin. Ja ensimmäisen anonyymin luona asiaa on selvästi mietittty, vaikka onkin päädytty äiti kotona ja isi töissä -malliin. Ja sitä miettimistä arvostan isosti. Monesti kun tuolla kylillä kulkiessa kuulee, että ei edes tiedetä, että suurin osa perhevapaista on tarkoitettu molemmille vanhemmille, eivätkä ole äidin yksinoikeus.

      Toivottavasti saat toteutettua unelmasi uudesta työstä – ja ehkä teillä joskus on lelut jääkaapissa :)

      Poista
  11. Jos teidän koti on nyt enemmän vinksallaan kuin sun kotimutsiaikoina, mutta silti on lämmin ruoka pöydässä odottamassa ja pyykit kaapissa viikattuina, niin kuinka superisti sä oikein suoritit arkea? Minä en koskaan viikkaa miehen vaatteita kaappiin, ja lämmin ruokakin alkaa joinain päivinä valmistua vasta miehen tultua kotiin. Taidan vetää aika surkeasti tätä kotimutsiarkea. - A&A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, no esimerkiksi kaivan imurin esiin herkemmin ja siivoan lasten kanssa lelut leikkien jälkeen pois – tai viimeistään illalla. Kaksiossa asuessa ja kotona paljon aikaa viettävänä mä olisin tullut hulluksi muuten. Nyt kun pölypalleroita ja legopalikoita ei tule katseltua niin paljon pitkin lattioita, eivät ne myöskään aiheuta järjestyksestä pitävän ihmisen mielessä niin suurta kaaosta.

      Poista
  12. Kotiäiti täällä hei. Naureskelin noille valmiille ruuille ja viikatuille pyykeille. Meillä kotiäitiys/-isyys tarkoittaa sitä että se joka on kotona hoitaa lapsen/lapset. Kaikki muu on kotitöitä jotka tekee se joka ehtii/jaksaa. Ruoka ei todellakaan ole valmiina eikä pyykit viikattuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moi! No sepä, kotityöt tekee se joka ehtii ja jaksaa. Tänään mä olen ehtinyt, eilen mies. Mä naureskelin ajatukselle siitä, että se kumpi meistä miehen kanssa nyt kotona onkaan, ei siinä samassa pyykkäisi ja laittaisi ruokaa.

      Poista
  13. Meillä myös mies kotona, on ollut jo 1v 4kk. Minä työskentelen hoitoalalla päivätöissä, joten tulot on aika surkeat. Näin ollaan kuitenkin pärjätty ja mikään raha ei korvaa tätä aikaa minkä isä saa lapsensa kanssa kotona viettää. Miehen tulot ovat huomattavasti paremmat myös meillä, mutta työajatkin ovat sitten persiistä. Meillä on miehen hoitovapaalla ollessa paljon enemmän yhteistä aikaa perheenä!
    Ja kyllä, on ihana tulla siivottuun kotiin kaikessa rauhassa. Ei tarvitse hakea ketään tarhasta. Ruoka on valmiina odottamassa ja pyykit pestyinä. Nuorimmaisemme on myös erittäin reipas ja aktiivinen taapero. Tästä kiitos kuuluu isälle, joka antaa lapsen enemmän kokeilla rajojaan ulkoillessa.
    Autoa meillä ei ole, ruoka on tavallista itsetehtyä kotiruokaa, vaatteita on ostettu lähinnä lapsille (kirppiksiltä). Ihan hyvin on pärjätty ja tosiaan tämä yhteinen aika on korvaamatonta!!

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe