Jokainen lapsi ansaitsee retken metsään

8.4.16

Metsällä on erityinen paikka sydämessäni. Ja sydämestäni otti, kun kuulin, että jotkut lapset eivät koskaan käy metsässä. He eivät kulje siellä vanhempiensa kanssa, eikä välttämättä päiväkodeista ja kouluistakaan käydä enää retkillä metsässä. On kyllä metsäryhmiä, mutta toisessa ääripäässä ovat päiväkodit, joissa metsäretket on kielletty turvallisuusriskinä. Tutkimusten mukaan kaikki suomalaiset lapset ja nuoret eivät tunnista tavallisimpiakaan kasvilajeja. Millainen on lapsuus ilman metsää ja ymmärrystä ihmisten ja luonnon välisestä suhteesta?

Mä olen itse elänyt lapsuuteni metsänrannassa. Metsässä mä leikin gladiaattoreita – sen yhdeksänkymmentäluvun hittiohjelman inspiroimana. Stunt-rataan kuului muun muassa tasapainoilua kaatuneen puun päällä, ryömimistä kahden kiven väliin jäävän tunnelin läpi ja hyppyjä niin korkeilta kivenlohkareilta, että turvallisuusriskimittarit heiluisivat punaisena.
Tummanvihreänä vihannoiva havumetsä oli niin itsestäänselvyys, että sitä ei ehkä oikein kunnolla osannut arvostaakaan. Siinähän se oli, tietty. Koirien kanssa metsässä samoillessani mulla oli joskus tapana vain seurata vapaana juoksevia koiria ja eksyä tahallani (okei, tässä kohtaa turvallisuusmittari ihan tosissaan saisi vähän inahdella). Eksymällä löysin uusia jänniä paikkoja, kuten sen keijukaismetsän, jossa kasvoi valtavia saniaisia ja johon auringonsäteet siivilöityivät oksistojen läpi kuin ilmassa olisi ihan tosissaan ollut taikaa. Kun oli aika palata kotiin, annoin koirille käskyn lähteä kotiin. Ja aina ne sinne löysivät, onneksi.

Jos lapsuudessani ei olisi metsää, puuttuisi minusta jotain olennaista. Metsä on kokonaisvaltainen kokemus, mutta myös pieniä merkityksellisiä muistoja. Ne kyläkoulun syysretket, kun kerättiin koulun pakkaset täyteen puolukoita ja paistettiin eväät nuotiolla. Mummilan lähimetsässä mättäällä istuen syödyt mustikat. Kylän lasten kummitushipat iltaan pimenevässä metsässä.
Jokainen lapsi ansaitsee palasen metsän taikaa. Jokaisen lapsen pitäisi päästä edes kerran elämässään retkelle metsään. Mieluiten tietenkin useammin. Sen ajatuksen ympärille on tänä vuonna perustettu teemapäivä Suomen lasten metsäretkipäivä. Se järjestetään ensimmäistä kertaa ensi viikon tiistaina 12. huhtikuuta, ja päivän suojelijana on Sauli Niinistö. Päivän ajatuksena on nostaa esiin tavoitetta, että jokainen suomalainen lapsi pääsisi aistimaan havupuiden huminan ja mättäiden vihreyden.

Mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Sitä, että painutaan lasten kanssa metsään. Vaikka vain lyhyelle pyrähdykselle. Suomen lasten metsäretkipäivän järjestäjät ovat Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen biologien didaktiikan luokanopettajaopiskelijat, jotka kannustavat kaikkia aikuisia viemään niin omia kuin muiden mukuloita metsään. Seikkailu voi löytyä yllättävistäkin paikoista. Esimerkiksi meillä täällä Herttoniemessä pääsee metsäläistunnelmiin takapihan metsässä, vaikka asumme 10 minuutin metromatkan päässä pääkaupungin keskustasta.

Annetaan lapsille mahdollisuus päästä metsän syleilyyn. Onni on havunneulaset hiuksissa, ketunleipien kirpeys suussa, kivillä kiipeilystä likaantuneet kynnenaluset ja nuotion tuoksu vaatteissa.

Postauksen kuvat meidän viime kesän telttaretkiltä pääkaupunkiseudun metsiin.

Lue myös nämä

26 kommenttia

  1. Minäkin olen kasvanut metsän kupeessa ja on kyllä omalle ajattelulleni jotenkin lähes mahdotonta käsittää ettei joku lapsi koskaan kävisi metsässä. Eden polkuja pitkin. Tiedän toki että näin on, mutta sitä on niin vaikea sovittaa omaan järkeen.
    Minulla lapsuuteen kuului se että lähdettiin sisarusten ja seefferin kanssa metsään ja tultiin takaisin kun nälkä iski. Äiti tiesi että tuonne ne meni ja että nälkä porsaan kotiin ajaa.
    Kiipeiltiin siirtolohkareilla tai tukkipinojen päällä (oikeasti aika vaarallista), rakennettiin erilaisia majoja, leikittiin eksymistä, etsittiin monta ihan omaa salapaikkaa mistä ei voitu olla hiljaa ja siksi toinen aina etsi ja löysi ne. Tunkeuduttiin läpi nuorten ja lähhes läpitunkemattomien kuusikoiden ja hypittiin yli leveiden suo-ojien. Juostiin niin lujaa että keuhkoihin sattuu yli sammalmättäiden tai hankikantojen. Se oli muuten ihan parasta kun oli oikea kunnon hankikanto metsää myöten. Se oli täydellinen alusta pistellä menemään niin lujaa kun koivista lähti. Kesällä uitiin luonnonvesissä ja yritettiin hukuttaa kusiaisia uimarannasta. Sukellettiin kiviä pophjasta ja pidettiin uintikisoja. Kiusattiin naapurijnlapsia kun he eivät uskaltaneet tulle pois vedesta ilman uikkaria kun me oltiin paikalla. Me oltiin niin luonnonlapsia että meitä ei haitannut. Ei uimapukua käytetty kuin yleisellä rannalla, minne pääsi harvoin.
    Minulle lapsuus ja luontu kuuluvat niin vahvasti yhteen että on vaikea kuvitella millainen lapsuus olisi ilman kuusenkaarnan, karkean kiven tai märän sammalen tuntua sormissa. Ilman kompastumisia risuihin, liukkaiden puiden, pehmeän sammalen tai pettävän hankikannon tuntua jalkojen alla, ilman pihkan tuoksua sormissa, sammalta korvan takana ja leikeissä läpikastuneita vaatteita. Kuivalle jäkälälle ei saanut astua kun äioti sanoi että jos sen murtaa n iin sillä kestää sata vuotta kasvaa uudestaan, mutta joskus oli vaan ihan pakko kokeilla miten se rasahtaa. Aina piti haastaa itsensä menemällä mäkeä alas tai ylös jyrkästä paikasta ja valita juuri niitä hankalimpia reittejä. Metsäsätä palaattiin raikkaina, mutta likaisia. Eikä muuten ole mitään allergioita kenelläkään meistä ;) Tiedän että muunlainenkin lapsuus voi olla onnellinen ja hyvä, mutta minulle se on niin vahvasti tätä että on hankala kuvitella muuta.
    Sitäpaitsi jo pelkästään metsää esittävän taulun katseleminen tunnetusti alentaa verenpainetta ja rauhoittaa hengitystä. Metsällä ja luonnolla on ihmeellisiä voimia (enkä punu nyt mistään taioista vaan ihan tutkituista jutuista) ihmisen terveyteen. Epäsymmetriset puut, tuulen humina, linnun laulu, sellainen hiljaisuus missä ei soi keinotekoisia ääniä. Puiden halaaminen ja koskettaminen on minusta aina tuntunut todella rauhoittavalta, niin hullulta kuin se saattaakin kuulostaa. Ja sitten vielä se hyvä bakteerikanta minkä luonnossa möyrimisestä saa.

    Oma parivuotiaani osaa kävellä metsässä ihan poluttomilla reiteillä. Metsässä hän haluaakin kävellä. Tiellä hän tahtoo syliin tai kyytiin, mutta metsässä mennään itse kunnes väsyy niin että pitää kantaa pois sieltä. Hän on maistanut jäniksenpapanaa (se oli kyllä vahinko, luulin ensin pikkukiveksi), kiipeillyt matalille kiville, ylittänyt pieniä kaapuneita puita ja tietää mikä on joutsen ja mikä varis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania tunnelmia metsästä! On muuten ihan totta, että kummasti lapset jaksavat metsässä kävellä paljon paremmin – kadulla vedetään helpommin äksät maahan :D

      Poista
    2. Ihania tunnelmia metsästä! On muuten ihan totta, että kummasti lapset jaksavat metsässä kävellä paljon paremmin – kadulla vedetään helpommin äksät maahan :D

      Poista
  2. Meidän lapsen päiväkodissa jo pienimmätkin (1-2v.) pääsevät viikoittain retkelle metsään, isommat sitten tekevät ihan eväsretkiä (sen ajan vuodesta kun on sen verran lämmintä että voi syödä eväät ilman rukkasia). Nämä ovat lasten suosikkipäiviä. Mekin käydään metsässä sekä pyöräilemässä, kävelemässä, sienessä, marjassa, etsimässä nokkosia pataan, kukkia kimppuun...Tosin metsä on mun maalaistaustalla aika urbaani (kun Helsingin keskuspuiston alkupäästä on puhe), mutta metsä kun metsä, uskoisin :) Plus että kun matkaan kotiovelta luontoon on noin 200m ja leikkipuisto on metsän kupeessa, niin pieniä piipahduksia on helppo tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava juttu, tosi hienoa toimintaa päiväkodilta! Musta nää Helsingin urbaanit metsät ovat eksoottisia tällaiselle metsän laitaan syntyneelle. Keskuspuisto on aivan ihana sekin, se oli ennen lähiöön muuttoa meidän lähimetsä.

      Poista
    2. Mä olen kasvanut keskellä metsää (noin 300 asukkaan kylässä) pohjoissuomessa. Mukavia muistoja on metsäretkistä (tai siitäkin kun isän kanssa ajettiin paukkupakkasilla metsään katsomaan tähtiä pois valosaasteesta)...ja ei niin mukavia loputtomista lakkasuolla tarpomisista. Mutta mulla rehellisesti sanottuna riittää keskupuisto metsäksi, sehän on hurjan monipuolinen kasvustoltaankin kun pohjoiseen päin lähtee. 18 pk-seudulla asutun vuoden aikana olen esim. käynyt Nuuksiossa 3 kertaa (joista 2 kpl työpaikan virkistyspäiviä :D).

      Poista
    3. Keskuspuisto on ihana! Mutta niin on kyllä Nuuksiokin hihi!

      Poista
  3. Meidän päikyssä tehdään myös harva se viikko retkiä metsään. Olisi vaikeaa kuvitella päiväkotia, joka ei koskaan tekisi metsäretkiä. Meilläkin retkiluvat kysytään kyllä aina vanhemmilta, joten siitäkään ei pitäisi kiikastaa. Tai ehkä kyse on henkilökunnan pienestä määrästä. Väitän kuitenkin, että lapset ovat suuremmassa vaarassa kävellessään autotien vierellä kaupungissa kuin metsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, hyvä teidän päiväkoti! Retkettömyydessä voi olla ehkä kyse myös päiväkodin sijainnista. Keskeltä kaupungia voi olla hankalampi lähteä metsään kuin nyt vaikka täältä Hertsikasta, jossa metsään voi vain kävellä. Metsän turvallisuusriskit tuntuvat tosiaan vähän kaukaa haetuilta asioilta – etenkin jos vertaa metsässä retkeilyn etuihin.

      Poista
  4. Meidän päikyssä tehdään myös harva se viikko retkiä metsään. Olisi vaikeaa kuvitella päiväkotia, joka ei koskaan tekisi metsäretkiä. Meilläkin retkiluvat kysytään kyllä aina vanhemmilta, joten siitäkään ei pitäisi kiikastaa. Tai ehkä kyse on henkilökunnan pienestä määrästä. Väitän kuitenkin, että lapset ovat suuremmassa vaarassa kävellessään autotien vierellä kaupungissa kuin metsässä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tuosta metsäretkipäivä-vinkistä, messissä!

    Mä koen että metsän tunteminen ihan konkreettisesti kuuluu jo ihan lapsen oikeuksiin. Voiko parempaa paikkaa ollakaan joka kehittää ja tuo energiaa. Pienille kulkeminen metsässä kehittää jo ihan pelkästään tasapainoa, muista hyödyistä puhumattakaan.
    Täällä pikkukyröös onneksi riittää metsää ja nykyään täällä on ihan kivoja laavuja JA patikointireittejä jotka on mitoitettu niin että pienemmänkin väen kanssa löytyy sopivan mittaisia reittejä.
    Teidän telttailusta olen innostunut niin että mekin kokeillaan tänävuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet messissä! Me ei varmaan tuona varsinaisena päivänä retkelle ehditä, mutta pidetään silti henkeä yllä :) Siis pikkykyröös patikointireittejä? Siis mun lapsuusmaisemissa? Jos näin, niin jestas, nehän on päästävä testamaan heti seuraavalla Pohjanmaan-reissulla!

      Poista
    2. Ei oo totta! Heti pitää päästä samoilemaan! Iso kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Mä olen kasvanut juurikn Vanhassa Hertsikassa ja koko lapsuuteni leikkinyt metsässä ja käynyt isän kanssa eväs-linturetkillä. Teininä vaihtui sitten lenkkeilyyn ja nyt vanhempana lenkkeily, hiihto ja kävely on edelleen mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Vanha Hertsika on kyllä unelmapaikka asua. Hiihtoladuille ja metroasemalle sama matka :)

      Poista
  7. Hienoa, että tuollainen teemapäivä on keksitty. Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta sitten joskus kun toivottavasti on, aion kyllä ehdottomasti viedä heitä metsään. Itse rakastan metsässä vallitsevaa rauhallista tunnelmaa. Tuo toisiksi alin kuva on tosi onnistunut, ihana valo ja kaikki, jotenkin siitä pystyy oikein aistimaan metsän tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsän tunnelmaa ei vain löydy mistään muualta. Hengitys tasaantuu heti, kun astuu metsään.

      Poista
  8. Meidän päiväkodissa (Vantaalla) käymme joka viikko metsäretkellä lähimetsässä lasten kanssa (ainakin 3-5-vuotiaiden ryhmässä, käsittääkseni myös pienempien puolella, mutta ei ehkä yhtä usein). Nyt kun on kevät ja lämpimämpää, niin lapset ottavat kotoa myös eväät mukaan retkelle. :) Ollessani aiemmin myös yhdessä pohjois-helsinkiläisessä päiväkodissa töissä, niin sielläkin kävimme kerran viikossa lähimetsässä retkellä. Herttoniemenrannan lähellä olleessa päiväkodissa niinikään kävimme kerran viikossa retkellä, mutta harvemmin vaan metsässä, vaan useammin lähileikkipuistoissa...
    Harmi vain, että oman lapseni päiväkodissa he eivät taida retkeillä metsässä (eivät ainakaan pienten ryhmässä, muta ei välttämättä isojenkaan ryhmässä säännöllisesti), sillä päiväkoti sijaitsee kaupunkialueella ja tässä lähellä ei hirveästi metsiä ole. :/ (olemme vasta pari kuukautta sitten muuttaneet, joten emme vielä täysin tunne ympäristöä kokonaan...)

    Mutta metsäretkeily kunniaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihana kuulla, että metsäretket kuuluvat jokaviikkoiseen ohjelmaan päiväkodeissa. Se on upea juttu se! Ja totta, päiväkodin sijainti kaukana metsistä on varmasti yksi pääsyy, miksi jostain päiväkodeista ei retkiä tehdä.

      Poista
  9. Meillä poika ollessaan 5-vuotias kysyi, muumien innoittamana, että voidaanko mennä autiolle saarelle retkelle ja yöksi. Ja kun mun vanhempien mökki on saaristossa ja jossa lähellä saaria, joissa ei ole laisinkaan asutusta, niin mies ja poika lähtivät telttaretkelle autiolle saarelle. Ja ovat nyt kahtena kesänä käyneet tälläisellä retkellä ja nyt myös tulevana kesänä menevät ja ottavat nyt myös kuopuksenkin mukaan. Poika on ollut näistä retkistä aivan tohkeissaan, kaksin iskän kanssa saaressa ja nukkua teltassa eväiden kera.

    Vanhempien mökillä on hirveät määrät kiviä (siis isoja) ja niillä lapset rakastavat kiipeillä. Välillä ovat leikkineet kivikossa useamman tunnin. Koloissa on milloin koti, milloin ruokapaikka tms. Tasa-paino ja motoriset taidot saavat vauhtia, kun siellä pomppivat. :) Meillä lapset tosi ketteriä liikkujia, teemme muutenkin paljon metsä retkiä, sekä liikumme kävellen ja pyörällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa aivan ihanilta retkiltä. Telttailu autiosaaressa, vau! Minäkin tahdon :D

      Poista
  10. Huokaus. On kokeiltu. 9-v. valittaa ja vinkuu ettei ole mitään tekemistä ja mököttää suurimman osan ajasta, 4-v. aloittaa heti autosta noustua valituksen että "mää eeen jaaaksaaaaaaa jaaalkoihin saattuu" ja se yltyy puolessa tunnissa vähitellen infernaaliseksi raivariksi. 2-v. on innoissaan menossa mihin vain, joku valonsäde sentään matkassa. Mutta meidän metsäretkistä on joka kerta saatu lähinnä vain paha mieli kaikille. Mä en vaan osaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei! Ihana, kun kuitenkin oot yrittänyt. Voisikohan teidän ysivee innostua geokätköilystä? Niitä kun on ainakin pääkaupunkiseudulla piilotettuna myös metsään, mikä tekee metsäretkestä vähän kuin aarteenmetsästystä :)

      Poista
  11. Hehee, joku muu ehti ensin! Piti tulla kevennyksenä kertomaan, että tämän postauksen innoittamana vein vajaa kaksivuotiaamme sunnuntaina lähimetsään ja esittelin innoissani kantoja ja käpyjä. Ei oikein uponnut, kun lapsi odotti näkevänsä eläimiä. Muuten "retkillä" onkin toisaalta aika usein taidettu viitata Korkeasaareen, kotieläintilaan tai suosikkikohteeseemme luonnontieteelliseen museoon. Metsäretken jälkeen tytär hoki vain "äiti, ei mennä metsään". :D Hups. Ehkä vaikka kuukauden päästä uusi yritys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahha, voi ei! Meillä lapset ovat välillä pettyneet, kun ollaan lähdetty retkelle (aka piipahtamaan lähimetsään vajaaksi tunniksi), eikä mukana olekaan ollut eväitä. Mikäs retki se sellainen on, jos ei eväitä ole :D Yleensä kyllä napataankin mukaan jotain, vaikka vain banaanit ja termarikaakaot jos ei muuta. Ruoka ja etenkin se kaakao vain maistuvat niin paljon paremmilta ulkona :)

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe