Kotikaupunkirakkautta ja lasten Kivat-kevätasusteet + alekoodi

1.4.16


Yhteistyössä Agtuvi Ky / Kivat

Tässä vaiheessa vuodenkiertoa huomaan sisälläni heräävän jotain. Samalla kun elämä ilmojen lämmetessä siirtyy yhä enemmän ulos, kotikaupunkirakkaus lehahtaa taas täyteen kukoistukseensa. Miten rakastankaan näitä vielä hiekasta pöllyäviä katuja, kuplivaa kesän odotusta porttikongeissa ja päivä päivältä lempeämmäksi käyvää merituulta. Ratikoiden kolketta ja metsän hiljaisuutta. Ihana Helsinki, ihana kevät!

Tulevista kuukausista on tulossa ikimuistoisia. Meillä on ympärillämme elämänvaihe, jota emme enää koskaan tämän jälkeen koe. Useamman kuukauden loma päiväkodista, miehen koti-isyys ja mun sinkoilevat työprojektit. Kotikaupunki täynnä elämää ja mahdollisuus napata lyhyelläkin varoitusajalla juna alle kohti uusia seikkailuita. Viime keväänä meillä oli vielä vauva, mutta nyt kikattaen juokseva lapsi, joka muodostaa siskonsa kanssa tiimin. Riitelevän, remuavan ja rakastavan tiimin. Jännä nähdä, mitä kaikkea perheenä saammekaan kevään ja kesän aikana kokea.
Kevät on saanut etenkin miehessä ja esikoisessa aikaan päivä päivältä akuutimmaksi muuttuvaa telttaretkikaipuuta. Kuopus tuskin viime kesän telttaretkiä muistaa, mutta esikoinen odottaa malttamattomana nuotion räiskettä, järveen pulahteluja ja suoraan mättäältä syötyjä metsän antimia. Vielä vähän kuitenkin odotellaan, että yöpakkaset loppuvat ja päivälämpötilakin pysyisi mielellään yli +10 asteen. Sitten se alkaa, parhaista parhain metsäkesä 2016. Saas nähdä, jos lähdemme tänä vuonna samoilemaan muuallekin kuin pääkaupunkiseudun metsiin.

Onneksi pahimpaan metsäkaipuuseen saa lohtua ihan täällä Herttoniemessä. Kävimme nuuskimassa kevään tuoksuja takapihan metsässä ja kiipesimme yhdelle lähiön korkeimmista ja komeimmista kallioista. Mukaan napattiin Kivatin kevät-kesä 2016 -mallistosta valitsemiani suosikkeja.
Muistattekin varmaan, miten viime syksynä vierailin Kivatin tehtaalla ja tajusin Kivatista kolme merkittävää asiaa. Ensinnäkin sen, että sen tuotteet tehdään neuloksen valmistuksesta aina tupsujen paikalleen ompeluun asti täällä Suomessa, Tampereella. Ja toiseksi sen, että Kivatilla on ihan valtavan laaja ja monipuolinen mallisto lasten asusteita sekä välikerrosvaatteita, vaikka siellä paikallisen marketin lastenosastolla poiketessaan muuta voisikin luulla. Ja kolmannekseen sen, että he käyttävät tuotteissaan luonnonmateriaaleja, silkkiä, luomupuuvillaa ja Öko-Tex -merkittyä villaa.

Mun omia suosikkejani Kivatin kevään mallistosta ovat käytössä monipuoliset nauhapipot, joista keväällä miellyttää etenkin raikkaan raidalliset kuosit. Kuten tämä esikoisen keltaraitainen ja tämä kuopuksen tummansiniraitainen. Kypärämyssyjen nerouden tajusin kunnolla vasta viime syksyn Kivat-suosikkeja valitessani. Se on ehdoton päähine päiväkotiin, kun sama asuste lämmittää niin päätä kuin kaulaa, ja lapsi saa sen helposti puettua itse. Keväällä villainen kypärämyssy vaihtuu puuvillaiseen. Mutta ei kevät tietenkään tule ilman perinteistä puuvillaista kauluriakaan. Kuopuksen kaulaa lämmittää käytännöllinen ja likaystävällinen tummansininen ja esikoinen sujauttaa kaulaansa auringon keltaisen kaulurin, joka on helppo bongata päiväkodin naulakolla.
Esikoisen oma Kivat-suosikki on musta rusettipipo. Kuopus taas tuntui olevan erityisen fiiliksissä ikiomista sormikkaista. Miten ylpeä toinen onkaan, kun on ihan samanlaiset isojen lapsien käsineet kuin isosiskollakin! Ja tiedättekö, nuo tuollaiset sataprosenttisesti puuvillaiset sormikkaat oli helppo pukea molemmille lapsille. Isompi sai ne jo itsekin käteensä ilman tuskastelua. Miksi ihmeessä olen aikaisemminkin hankkinut niitä venyviä ja vanuvia sormikkaita, joihin pieniä sormia ei saa paikoilleen kuin äheltämällä ja hyvällä tuurilla?

Voi kevyemmät vaatteet ja kevät, ihanaa että olette täällä! Lapset juoksivat kalliolla uusissa kevätvaatteissaan kikatellen ja minä katselin horisontissa avautuvaa maisemaa. Kulosaaresta Vallilaan ja Arabianrannasta Viikkiin. Tuntui kuin olisi ollut koko kaupungin yllä. Kotimatkalla poimittiin kokoelma menneen kesän kuihtuneita lehtiä ja paikoilleen jäätyneitä korsia. Siellä täällä metsässä pilkisteli jo aavistusta vihreästä. Jännä ajatella, että ihan muutamassa viikossa metsä lainehtii viime vuosien tapaan valko- ja sinivuokkoja.
Oletteko te jo valmiita kevääseen? Jos lasten asustepuolella on vielä valmistelut kesken, tässä teille käyttöönne alekoodi Kivatin nettikauppaan. Koodilla lahiomutsikevat saat 10 prosentin alennuksen koko tilauksen loppusummasta. Alekoodi naputellaan kassalla Alennuskoodi-kohtaan. Koodi on voimassa tiistaihin 11. huhtikuuta 2016 asti.

Lue myös nämä

6 kommenttia

  1. Kypärämyssy on kyllä ihan neroutta. Meillä kolmasluokkalainenkin käyttää vielä kypärämyssyä - omasta tahdostaan, vaikka koulussa monet kuulemma sanoo, että näyttää vauvalta. Mutta se vaan lämmittää niin hyvin. Ja kun kaksoset oli vauvoja, mä puin niille vaan kypärämyssyt ja vedin vaunuissa lämpöpussit leukaan saakka, ihanan nopeaa ja helppoa. No, parasta kyllä on, kun tulee taas se aika, ettei kypärämyssyjä tartte ajatellakaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näin tässä talvella kylillä ihanan mummelin, joka pyöräili punainen kypärämyssy päässään. Kätevä kuin mikä, sen päälle mahtui hyvin kypärä :)

      Poista
  2. Olen tavallaan hurjan iloinen että meillä on ahkeran isoäidin ja kummitädin ansiosta takkia lukuunottamatta kevätvaatteet valmiina, mutta toisaalta nuo keltaiset pipot ja kaulurit vaan on niin suloiset.
    Nämä kausivaatteiden alekoodit on kyllä hurjan kiva juttu. Syksyllä saatiin koodilla kypärämyssy ja villapuku. Ilman ahkeria sukulaisia nytkin olisi ollut tarve ostoksille.
    Kevät tosiaan tulee. Meillä työntää ruohosipulit ja valkosipulit kovasti päätään yrttipenkistä, missä ovat ihan oman onnensa nojassa viettäneet talven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että alekoodeista on hyötyä. Vaikka nyt sitten olikin homma jo melkein hoidossa :) Meilläkin parvekkeella raparperi on jo heräillyt, joka vuosi se saa saman ihastushyppelyn aikaan!

      Poista
  3. Voi Hertsikka ja nuo kalliot <3 tuli ikävä entisiä kotikulmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertsika on <3 Oma kylä ja metsä keskellä kaupunkia!

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe