Kaupallinen yhteistyö

Vegetaristiperhe – kasvisruokaa koko perheelle


Yhteistyössä Gummerus ja Suomen Blogimedia

Suomessa on valloillaan kaksi trendiä, jotka saavat minut hykertelemään ilosta ja toivomaan, että ohikiitävän hetken sijaan ne olisivat pysyviä: retkeily luonnossa sekä kasvisruoka. Suomen metsissä samoilee enenemissä määrin lapsiperheitä, ja vegaaniruokahyllyistä on tullut kauppojen myyntihittejä. Meidän perhe on huomaamattaan päätynyt trendien aallonharjalle.

Retkeilyn ihanuudesta olen kirjoittanut blogissa paljonkin, mutta tämän sanon virallisesti nyt ensimmäistä kertaa: meillä kotona syödään kasvisruokaa. Olen kokenut paremmaksi tuoda blogin ruokapostauksissa vegekulmaa esiin sitä sen kummemmin alleviivaamatta. En oikein edes tiedä miksi. Ehkä tuntuu hassulta alleviivata jotain, mikä on meille tavallista elämää. Ja sitä paitsi, pauhaaminen on aina huonosta, mutta esimerkistä joku saattaa kiinnostuakin. Mutta nyt ensimmäistä kertaa vähän vegetarismitykitystä. Oletteko valmiina!
Homman nimi on siis se, että minä ja lapset olemme lakto-ovo-vegetaristeja, eli emme syö minkäänlaista lihaa, mutta käytämme valikoiden maitotuotteita sekä kananmunia. Etenkin juustorakkaudessa on eettiset ristiriitansa, mutta näin mennään ainakin nyt. Mies ottaa välillä ravintolassa liha-annoksen, välillä vegeannoksen. Kalastusreissuillaan hän saa osan ruuastaan suoraan luonnosta. Päätös kasvattaa lapset kasvissyöjiksi oli päätös siinä missä olisi ollut se, että kasvattaisimme heistä sekasyöjiä. Minun ja miehen yhteen sovitettuihin arvoihin sekä arkeen sopi se, että lapset eivät syö lihaa.

Ilmapiiri kasvisruokavalion ympärillä on muuttunut selvästi viime vuosina ja radikaalisti 15 vuoden aikana, kun itse olen ollut vegetaristi. Saman ovat huomanneet Ruotsissa Sara Ask ja Lisa Bjärbo, joiden Kasvisruokaa koko perheelle -kirja on nyt käännetty Suomeksi ja löytyy painotuoreena ostettavaksi täältä. Kun he etsivät kirjalleen kustantajaa viisi vuotta sitten, kustantamot torppasivat idean heti. Kasvisruokailusta kiinnostuneiden perheiden katsottiin olevan ihan liian pieni kohderyhmä. Kun kirja sitten lopulta ilmestyi, se on ollut yksi parhaiten myyneistä keittokirjoista Ruotsissa jo kahden vuoden ajan, ja sen käännösoikeuksia on myyty Suomen lisäksi muihinkin maihin. Vähänpä kustantajat tiesivät!
Pääsin kirjayhteistyön myötä jututtamaan Saraa ja Lisaa sähköpostitse, ja he kertoivat kasvisruokavalion olevan kaikkien ruokatrendien ykkönen Ruotsissa tällä hetkellä, samassa syssyssä lähiruuan kanssa. Kun pr-toimisto Food & Friends julkaisi pari viikkoa sitten jokavuotisen raporttinsa ruotsalaisten sapuskoista, oli kasvisruoka kiilannut nyhtöpossun pois ruokasuosikkilistalta. Mitäköhän ruotsalaiset sanovat suomalaisesta nyhtökaurasta? Tutkimuksen mukaan lähes 40 prosenttia ruotsalaisista aikoo tulevan vuoden aikana vähentää lihan syöntiään ja viisi prosenttia suunnitteli siirtymistä täysin kasvisruokavalioon.

Sara kertoi myös kuullensa, että monen koululaisen vanhempi on alkanut valmistaa perheelleen kasvispainotteisempaa ruokaa, sillä lapset itse niin toivovat. Meillä ystäväperheen nelivuotias päätti tovi sitten ryhtyä kasvissyöjäksi, sillä ymmärsi, ettei lihaa valmisteta, vaan kasvatetaan. Koska päätös on ollut niin vahva, perheen aikuiset ovat alkaneet kokata kotona kasvisruokaa ja nyttemmin lapsi syö päiväkodissakin vegevaihtoehdon. Noissa pikkuskideissä on tulevaisuus, mikä lämmittää tällaisen vegemuorin sydäntä.
Meillä lapset ovat olleet kasvissyöjiä vauvoista lähtien, ja äidinmaitokin on tislattu kasviksista, joten heille se on normi. Yksivuotias ei asiaa vielä pohdi, mutta nelivuotias kausittain paljonkin, joten asiasta on saanut käydä hyviä keskusteluja. Itselläni syyt vegetarismiin ovat eettiset, mutta ekologisuus, terveellisyys ja ruuan maukkaus tulevat erinomaisena lisänä. Vaikka lapsi ei tietenkään ymmärrä asiaa yhtä laajasti kuin aikuinen, nelivuotiaallammekin eettisyys – eli lapsen näkökulmasta se, että hän ei tahdo syödä eläimiä – on pääsyy siihen, miksi hän on kasvissyöjä. Hän on kyllä omasta tahdostaan maistanut kalaa. Jos lapset joskus tahtovat siirtyä sekasyöjiksi, asiaa katsotaan uudestaan. Kotona tuskin lihaa aletaan laittaa, mutta satunnainen ravintolasyöminen voisi silloin olla hyvä ratkaisu. Satunnaisenahan liha muutenkin kannattaisi syödä, vaikka minulla länsimaisena hyvinvointipallerona onkin mahdollisuus olla kokonaan ilman ja kasvattaa myös lapseni samalla arvopohjalla.

Kasvisruokaa koko perheelle -kirjan kirjoittajista Lisa alkoi poikaystävänsä kanssa pohtia kasvatusperiaatteitaan, kun hän 8 vuotta sitten odotti esikoistaan. He päättivät, että lopettavat lihan syömisen ja että koko perheestä tulee kasvissyöjiä. Toinen kirjoittajista, Sara, taas kiinnostui kasvisruokailusta ollessaan au pairina berliiniläisessä perheessä, jossa lapset olivat vegetaristeja. Kiinnostus kasvisruokaan sai Saran myös kouluttautumaan ravitsemusterapeutiksi. Nykyään hän työskentelee Karoliinisessa yliopistosairaalassa ja työnsä puolesta kahlaa läpi vegeruokavaliota käsittelevää tutkimusaineistoa. Pari vuotta sitten Sara kirjoitti isoon ruotsalaiseen terveysalan lehteen (Läkartidningen) artikkelin ”Kasvisruoka on hyvää – myös pienille lapsille”, ja tällä tavalla lahden toiselta puolelta katseltuna näyttäisi siltä, että Saraa on kiittäminen ruotsalaisen terveydenhoitohenkilökunnan hyvästä kasvisruokavaliotietotaidosta.
Me olemme Suomessa saaneet kuulla terveydenhoitohenkilökunnalta muutamia kummallisia olettamuksia kasvisruokavaliosta, kuten nyt vaikka sen, että proteiiniköyhän ruokavalion takia kasvissyöjälapset jäävät lyhytkasvuisiksi. Totuushan on se, että etenkin kasvissyöjänä pitäisi lähinnä syödä höttöistä paahtoleipää ja ranskiksia, että onnistuisi kärsimään proteiinipuutteesta. Kasvisruuassa on runsaasti hyviä valkuaisaineita, joita saa tankattua muun muassa pavuista, linsseistä, herneistä, tofusta, pähkinöistä, siemenistä, kvinoasta, soijarouheesta – ja jos syö maitoa tai kananmunia – kaikista maitotuotteista ja kananmunista.

Me kävimme esikoisen vauva-aikana juttelemassa ruokavaliostamme ravitsemusterapeutin kanssa neuvolan ehdotuksesta. Ajattelimme, että on hienoa päästä kuulemaan asiantuntijalta lisätietoa, mutta todellisuudessa tilanne meni toisinpäin. Ravitsemusterapeutti pläräsi papereitaan hajamielisenä ja me olimmekin se osapuoli, joka päivitti toisen faktoja. Lopulta terapeutti totesi naurahtaen, että teillä on kyllä asia hyvin hanskassa. Hänelle kun yleensä tulevat ns. ongelmaveget ovat kuulemma yleensä teinejä, joiden kasvisruokavalio koostuu juurikin siitä paahtoleivästä yhdistettynä ranskalaisiin ja jukurttiin. Silloin ongelmat ovat tietenkin ensisijaisesti vähän muualla kuin kodin jääkaapilla. Onneksi yleensä kasvisruokailijat ottavat selvää sapuskoista, ja tietävät esimerkiksi, mistä kasviksista saa rautaa ja että kalsium ei ole maitoteollisuuden keksintö, vaan sitä saa myös kasviksista.
Kaikki tällainen nippelitieto saattaa kuulostaa vaikeilta sisäistettävältä, mutta kun ne on kerran miettinyt ajatuksella läpi, sen jälkeen ne ovat selkärangassa. Silloin niitä ei enää edes mieti, sen kun vain nauttii ruuasta. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että kunhan syö monipuolisesti, kasvisruoka pitää terässä kaikki vauvasta vaariin. Ainut vitamiini, joka pitää ottaa purkista on B12-vitamiini, mutta sen saanti kannattaa tsekata, vaikka söisi lihaa. Beekaksitoista kun on tärkeä, mutta hankalasti imeytyvä vitamiini. Mä olen käynyt mittauttamassa B12 arvoni ja vähän yllätykseksenikin ne olivat erinomaiset (en saanut siis sieltä syytä muistamattomuudelleni, mikä on yksi vitamiinipuutoksen oire).

Ravitsemustietouden lisäksi toinen kasvisruokailussa monia mietityttävä asia tuntuu yleensä olevan ruokaostokset. Mutta ei hätää tämänkään suhteen. Kaupassa käyminenkin vegenä on ihan normaalia, kun kasvisruokailu on omassa arjessa, noh, normaalia. Mitä nyt kaikilta pieniltä mökkipaikkakunnilta ei voi olettaa saavansa esimerkiksi soijanaggeja grilliin. Kai se on kuin vieraaseen maahan muuttaessa ruokakaupassa käyminen. Pari ekaa viikkoa menee ihmetellessä kummallisia systeemejä ja lukiessa purnukoiden ainesosaluetteloita, mutta sen jälkeen arkisen ruokakaupparallin voi vetäistä vaikka kaksi lasta lahkeissa rääkyen ja väsyneet silmäpussit kylmälaitteiden poistoilmassa lepattaen.
Jos kasvissapuskointi kiinnostaa, mutta päätyy kaupassa seisomaan munakoiso kädessään H. Moilasena, suosittelen naputtelemaan täältä ostoskoriin Kasvisruokaa koko perheelle -kirjan. Siinä käydään lyhyesti ja iloisella meiningillä läpi kasvisruokailun perusteita, mutta keskitytään lopuilla sivuilla siihen kaikista olennaisimpaan: maittavaan ruokaan, joka tyhjenee jokaisen perheenjäsenen lautaselta parempiin suihin – ainakin jos perheen pienimmällä väellä ei ole meneillään nirsoiluvaihe tai joku muu mikälievaihe. Reseptejä löytyy niin arkisiin paniikkiaikataulupäivällisiin kuin viikonlopun hitaisiin lounaisiin. Kaikki kirjan reseptit ovat vegetaarisia, ja täysin vegaaniset tai täysin kasvisperäiseksi muutettavat ohjeet on merkitty.

Kirja tarjosi jopa odotettua enemmän inspiraatiota tällaiselle hedelmä- ja vihannesosaston kehäraakille. Tiedättehän, välillä keittiössä tuskaillessaan tarvitsee vain muistutuksen jo olemassa olevista asioista. Siihen kauniskuvaisten reseptikirjojen selailu on paras lääke. Kasvisruokaa koko perheelle -kirja muistutti, että ah niin, avokadoa voi leivittää ja paistaa, että sekametelimunakokkeli on tyhjän jääkaappipäivän pelastus ja että kasvissosekeitot ovat nopeita valmistaa. Uusia oivalluksia oli muun muassa se, että bolognesekastikkeen voi valmistaa mustista linsseistä sen iänikuisen soijarouheen sijaan. Ja nuo mantelipyörykät, jotka postauksen kuvissakin lautasella pötköttelevät! Niin täydellinen (ja hajoamaton!) koostumus, että resepti jäi kerrasta vakkariksi. Seuraavalla kerralla lisään vain vähän enemmän mausteita ja teen sivuun kylmän kermaviilikastikkeen.
Suurin juttu kirjaa selaillessa oli se, minkä tunsin liikahtavan sisälläni. Se oli etäinen muisto siitä, että joskus arkiruuan laittaminen oli mielestäni kivaa ja nautinnollista. Mullehan on pikkuhiljaa pikkulapsivuosien aikana käynyt niin, että aikatauluttomassa ilmapiirissä viihdyn keittiössä – mitä tapahtuu siis noin ei koskaan – mutta muuten entisestä ruuanlaittorakastajasta on tullut keittiövihaaja. Kirja kuitenkin muljautti jotain sisälläni uuteen – tai ehkä vanhaan – asentoon. Ehkä tämä tästä, ehkä joskus taas nautin ruuanlaitosta tiistaina iltapäivällä kello 16.32. Ei ihme, että Kasvisruokaa koko perheelle -opus on ollut myyntimenestys juuri lapsiperheissä. 
Kaksio

Meidän kodin ensinäyttö

Olette te sitten ihania. Mä olen ollut ihan liikuttunut, miten mukana te olette eläneet meidän rakkaan lähiökaksion myynnissä. Kun kirjoitin meidän kotimme olevan kaupan, kommenttiosiossa jotkut kertoivat olleensa järkyttyneitä, vaikka odottavatkin innolla, mihin tulevaisuus meidät vie. Jotkut olivat itkeneetkin. Tunnistan fiilikset – ihan samanlaisissa tunneaallokoissa sitä on itsekin soudettu. 

Lähiömutsi alkaa lähestyä viiden vuoden ikää, ja noiden vuosien aikana kotimme on ollut tärkeässä sivuroolissa blogissani. Ei kai ihmekään, että joillekin teistä pitkäaikaisista vakiolukijoista kodistamme on tullut hassulla tavalla merkityksellinen. Ehkä kuin rakkaan ystävän koti, jossa on vietetty monia hyviä hetkiä ja vietetty pitkiä iltoja keskustellen maailmaa paremmaksi.

Mutta nyt se on myynnissä, pitkän pohdinnan jälkeen. Juuri nyt on hyvä väli myydä, kun piirtelee aarrekarttaan isompaa reittikokonaisuutta perheemme tulevista vuosista.

Kotimme löytyy nyt Kiinteistömaailman sivujen lisäksi myös Oikotieltä sekä Etuovelta. Täällä oma esseemittainen kerrontani kodistamme omasta kaksiosta haaveilevalle. Ensinäyttö on tällä viikolla, torstaina 30. kesäkuuta kello 18-18.45. Tulkaa ja rakastukaa Herttoniemeen sekä ihanaan ja kokoansa isompaan lähiökaksioomme!
Hyvinvointi

Matkalla perillä

Voi ihana metsä. Vietimme juhannuksen metsässä perheen ja ystäväperheen kanssa. Viime vuoden telttaretkistä seurueen vanhimmat lapset ovat kasvaneet juuri sen verran, että pystyimme nyt vaeltaa metsäpolkuja pitkin vielä vähän kauemmaksi teistä ja bussipysäkeistä. Yli neljän kilometrin taivallus meni melkein ilman marinoita, ja ihan syystä saimme heitellä yläfemmoja perille päästyämme.

(Eilen takaisin kävellessä helle vähensi voimia koko sakilta, ja lapset olivat kai jakaneet vuorot, että koko matkalle riitti jonkun itkua tai kitinää. Mutta onneksi emme vielä tienneet siitä riemukkaasta ja hikisestä taipaleesta tässä vaiheessa.)

Matka ensimmäiseen leiripaikkaamme vei pari tuntia, mutta minä olin perillä jo siinä vaiheessa, kun hypättiin Vihdintiellä ulos bussista. Autoja kulki vain poispäin Helsingistä, ja puiden takana kimmelsi järvi. Kuljimme tovin maantienreunaa ennen metsätielle ja siitä ensimmäiselle polulle kääntymistä. Esikoinen pomppi iloisena vieterinä ja hoki onnessaan metsämetsämetsämetsä. Mä osasin samaistua täysin.

Olen ollut niin metsävajareissa, että imin metsää itseeni. Se kaikki kauneus yhtäkkiä annostelulta oli halkaista sielun onnesta ja kiitollisuudesta.

Rinkka keinahteli selässä askeleideni tahdissa, eikä tarvinnut keskittyä elämään siinä hetkessä. Kaikki aistit olivat ilman käskemistäkin virittyneet vain siihen hetkeen. Maan pehmeyteen vaelluskengän alla, männyn kaarnan karkeuteen sormenpäissä ja mustikanvarpujen rahinaan housunlahjetta vasten. Vaikka oli hiljaista, äänimaisema laajeni. Tuuli tipautteli puun latvoista pisaroita ja peilityynen järven keskellä molskahti kala. Metsän humina on kaunista, parantavaa.

Esikoisen vaelluskengät saatu Merrelliltä, miehen rinkka Haglöfsiltä.
Kasvatus

Äiti mitä on kalja? – alle kouluikäisen päihdekasvatus


Yhteistyössä Ånni-hanke ja Suomen Blogimedia 

Meillä on alle kouluikäiset lapset, iältään 4 vuotta ja 1 vuotta. Eihän tämän ikäisten kanssa mitään päihdekasvatusta vielä tarvitse miettiä? Eikös nuo kaljoittelut, viinihiprakat ja tupakalta haisevat kaulaliinat tule kuvioihin onneksi vasta paljon myöhemmin – jos silloinkaan. Puuh, ei ajatella vielä sitä!

Moni pienen lapsen vanhempi pohtii samalla tavalla kuin minä, vaikka oikeasti nyt eletään juuri sitä aikaa, kun päihdekasvatukselle luodaan terve ja avoin pohja. Aloin kelailla näitä asioita tarkemmin osana yhteistyötä Ånni-hankkeen kanssa. Hankkeen tavoitteena on lyhyesti sanottuna luoda ehkäisevä päihdetyön toimintamalli vanhempien ja ammattikasvattajien työn tueksi. Päihdekasvatusta tarvitaan jo ennen yläkouluikää, minkä paljastaa tämä video. Siinä alakoululaiset saavat tehtäväkseen esittää humalaisia. Video on pysäyttävä ja ahdistava. Niin tarkasti jo noin pienet lapset tietävät humalaisen maneerit.

Päihteistä puhuminen ei ole ajankohtaista vasta sitten, kun niiden kokeileminen itse kiinnostaa. Sillä ovathan päihteet osana lapsien elinympäristöä jo nyt. Olisivat, vaikka minä ja mies ei niitä käytettäisi lainkaan. Tupakoivia ihmisiä tulee kaupungilla vastaan, terasseilla jääpalat kilisevät siiderimukeihin, juhlissa nostetaan maljoja ja juna-asemalla värjöttelee sekakäyttäjiä.
Se kiinnostaa ja ihmetyttää lapsia. Ihan hiljan metroasemalla tuli vastaan kaveri, joka ei ollut hetkeen käynyt suihkussa ja joka tykkää luultavasti tehdä kaiken muun alkoholin ohella drinkkejä vaikka tuulilasinpesunesteestä. Onhan heitä, elämän sivuraiteelle heittämiä. Tämä kaveri kuitenkin kiinnitti esikoisen huomion, sillä leppoisan puliukon sijaan hän oli rähisijä. Miehen aggressiivinen käytös selvästi pelotti lasta, ja hän halusi tietää syyn moiseen älänmölökiukutteluun ja ilmakarateen.

Aloin siinä sitten selittää siitä, miten jotkut juovat liikaa alkoholia. Että miten se äidin ja isin juoma kaljakin voisi aiheuttaa ihmisessä tuon, jos sellaisia joisi liikaa. Kerroin humalasta ja siitä, miten humala voi pahimmillaan aiheuttaa kaikenlaista pöpeilyä. Että mies oli selvästi nyt juonut liikaa alkoholia (ja todennäköisesti napannut kaikkea muutakin) ja oli humalassa.

Lapsi katsoi minua pitkään ja kysyi sitten: ”Mikä on se sellainen jumala, joka noin tekee?”

Vähän aikaa jouduin siinä keskellä metroasemaa pohtia, että mistäs nyt tuulee. Kunnes muistin, että olimme hiljan lapsen kanssa keskustelleet myös erilaisista uskonnoista ja siitä, mitä ne ihmisille merkitsevät. Olimme puhuneet myös siitä, miten uskonnoissa on erilaisia jumalia. Ja nyt lapsella menivät sitten jumalat ja humalat sekaisin.
Siitä tulikin sitten vähän pidempi juttutuokio, johon konkretisoitui kaksi Ånni-hankkeen sivuillakin esiin nousevaa asiaa. Pienet lapset ymmärtävät, näkevät ja miettivät asioita paljon enemmän kuin me vanhemmat ehkä tajuammekaan. Lasta kiinnostaa puhua ja kysyä häntä askarruttavista asioista, jos vain me vanhemmat pidämme korvat höröllään.

Mutta mitä se alle kouluikäisen päihdekasvatus sitten on? Ånni-hankkeen projektipäällikkö Anne Ahlefelt kertoi mulle sen olevan esimerkkinä oloa. Jo yksivuotias imee itseensä kaiken mitä näkee ja kokee. Hän hahmottaa maailmaa sen perusteella, miten vanhemmat reagoivat vaikka bussipysäkillä tupakoivaan tai kadunkulmassa viinapullonsa kanssa nuokkuvaan. Yksivuotiaallekin voi jo sanoittaa hänen näkemäänsä maailmaa myös päihteiden osalta.

Päihdekeskustelu on myös sitä, että ylipäätään mahdollistaa keskustelun päihteistä. Kun lapsi oppii nyt, että näistä asioista voi puhua ja kysyä, sillä luodaan hyvä luottamuspohja tulevaan. Anne myös ehdottaa, että vanhemmat voisivat itse kysyä lapsilta, miltä heistä tuntuu joku tilanne, jos asia näyttäisi lasta kiinnostavan. Tässä huomaan itselläni petrattavaa. Sen sijaan, että olisin metroasemalla alkanut kertoa lapselle alkoholista ja humalasta, olisin voinut kysyä, miksi mies sun mielestä käyttäytyi noin? Mitä sä arvelisit alkoholin olevan? Miksi sitä sun mielestä juodaan? Hussasin hyvän keskustelumahdollisuuden ja keskityin pääasiassa yksinpuheluun.
Ånni-hankkeen taustatiimi toivoo vanhempien päihdekasvatukseen myös rohkeutta. Asioista pitäisi puhua niiden omilla nimillä, mutta niin, että lapsikin sen ymmärtää. Aikuisten limpparin sijaan olut on ihan reilusti olut. Kun tavoitteena on opettaa seuraaville sukupolville tervettä alkoholikulttuuria, ei sitä pidä myöskään piilotella lapsilta. Alholista pitäisi uskaltaa kertoa faktat: se että se on myrkkyä, mutta että vaikka se ei ole parhaista parhain aine, silti siitä pidetään.

Hankalaahan se on. Vaikka meillä alkoholi on luontevana ja ongelmattomana osana lapsiperhe-elämää, enhän mä itsellenikään oikein osaa selittää, miksi tahdon silloin tällöin juoda jotain, joka on myrkky. Koska tahdon juhlistaa jotain tilannetta? Koska välillä ruuan kanssa viini vain maistuu niin hyvältä? Koska se rentouttaa? Koska välillä kesäinen ilta terassilla vaatii oluen siinä missä kesäinen päivä rannalla jäätelön? Koska välillä vain minä, myöhäisilta, sukkapuikot ja punaviinilasi on parasta, mitä sillä hetkellä tiedän? Koska toisinaan tykkään jopa siitä kuplivan kevyestä hiprakasta, hyvien ystävien seurassa nautittuna?

Anne kuitenkin lohduttaa, ettei aikuisen tarvitsekaan osata vastata jokaiseen lapsen esittämään kysymykseen, ei edes päihteistä. Lapselle riittää, että olen keskusteleva ja luotettava vanhempi, joka näyttää esimerkillään tervettä ja mutkatonta alkoholikulttuuria. Siihen mä uskon kykeneväni.
Kaksio

Meidän koti on myynnissä

Ai kamala. Ollaan taas niissä elämää mullistavissa hetkissä, joihin on itse hakeutunut, mutta joissa lopulta kuitenkin tulee mitä me ollaan tehty -fiilis. Mutta niin se vain kuulkaa on, että meidän rakas, ihana ja parhaista parhain kotimme on myynnissä.

Ilmoitus löytyy jo Kiinteistömaailman sivuilta ja huomenissa se ilmestyy Oikotielle ja Etuovelle. Itkettää ajatuskin lähiökaksiostamme luopumisesta, mutta luotamme siihen, että kotimme löytää rakastavat uudet asukkaat tai asukkaan. Sillä tämähän sopii niin yksin asuvalle, pariskunnalle tai pienelle perheelle. Me muutimme tähän vuonna 2011 kahdestaan miehen kanssa ja nyt viisi vuotta myöhemmin muutamme pois nelistään.

Kotimme on vilahdellut täällä blogissa, ja postauksia siitä löytyy muun muassa koti- ja sisustus-tagien alta. Parissa sisustuslehdessäkin se on esitelty, Unelmien Talo & Koti -lehdessä ja japanilaisen Lee-lehden skandinaaviset pikkukodit -liitteessä. Mutta mitä nämä 56,5 neliötä asujilleen tarjoavat?
Viisikymmentäluvun kodissa on hyvä henki, ja sen neliöt voi käyttää tehokkaasti hyödyksi. Keittiö on se, mihin me rakastuimme asuntonäytössä silloin viisi vuotta sitten kesällä. Värikäs mosaiikkilattia, viisikymmentäluvulta säästyneet yläkaapit ja nykyominaisuuksilla toimivat alakaapistot ja -laatikostot. Uuni ja mikroaaltouuni ovat integroituna yhdellä seinustalla. Astianpesukone ja jääkaappi-pakastinkin tietty löytyy. Voi että, keittiömme pöydän ääressä on vietetty niin monia hyviä hetkiä ja keskusteluja! Keittiön käytävä on meillä otettu hyötykäyttöön. Siinä on kaapistojen lisäksi lasten leikkikeittiö sekä liitutauluseinä hyllykköineen.
Kylppäri on pieni kuin mikä, mutta jos jossain voi puhua tehoneliöstä, tässä on esimerkkikylpyhuone. Putkiremontin yhteydessä laatoitus ja suihkukalusteet on uusittu, ja me uusimme muuttaessamme altaan sekä peilikaapin. Suihkussa on kätevä ”yhden oven suihkukaappi”, mikä tarkoittaa sitä, että käyttämättä ollessaan se ei vie lainkaan tilaa. Pesukoneelle ja kuivausrummulle on tilaa, ja rättipatterilla saa kuivatettua pikkupyykit, loskassa kastuneet vaatteet sekä kestovaipat. Taloyhtiöstä löytyy myös pyykkitupa kuivaushuoneineen sekä sauna, jossa me ollaan aina vuorollamme heitelty löylyä.
Eteinen on kapoinen kaaostunneli, eikä siinä areenalla nähtyjä pukeutumistaisteluita tule ikävä. Mutta onhan se nyt näppärä tuollaiseksi käytäväeteiseksi. Liukuovikaapiston taakse saa kätkettyä nelihenkisen perheen ulkovaatteet myös sinä aikana, kun ulkona pitää varautua kaikkeen vesiloskasta paukkupakkaseen ja metsäretkestä toimistotapaamisiin. Kaapiston viereen mahtuu vielä vaikka lipasto, kuten meillä. Mutta jos säilytystilaa tarvitsee vähemmän, siihen saisi tuolit pukeutumista varten – asia, joka me ollaan hoidettu käytännöllisesti olkkarin valkoisen maton puolella.
Olohuoneesta saa luotua vaikka minkälaisen, sillä pitkulainen malli antaa varaa luoda yhden huoneen sisään muita huoneita. Meillä se on ollut olohuone, lastenhuone sekä työhuone. Kellastuneet parkettilattiat me maalattiin Betoluxilla valkoharmaiksi, mikä tuo läpitalon asuntoon vielä enemmän valoa.

Olohuoneen jatkona on meidän lähiökeidas. Isolle lasitetulle parvekkeelle pystyy rakentamaan oman minipuutarhansa, mutta hyvin sen suojista katselee metsän taakse laskeutuvaa ilta-aurinkoa ilman itse kasvatettuja tomaatteja ja raparperejakin. Asunnon hintaan kuuluu ostajan niin halutessa myös parvekkeen seinähyllyt sekä näppärät laatikostot, joista muodostuu sohva.
Makuuhuoneeseen kuljetaan pariovien kautta. Sieltä löytyy lisää säilytystilaa, ja tetriksen taitajana sinne saa tarvittaessa mahdutettua ilman tilan tukkeutumista parisängyn, lastensängyn ja pinnasängyn. Ikkunasta näkyvät huojuvat koivut, joissa näin kesäisin asustelee mustarastaita.

Meidän koti on hissittömän talon ylimmässä kerroksessa, joten neljänteen kerrokseen kavutessa saa tauottua itselleen timmit perslihakset. Ylin kerros tuo rauhaa ja on kätevä myös siksi, että seuraavassa kerroksessa ovat vinttikomerot. Meillä on siellä yksiönkokoinen vinttikomero, jossa ollaan säilytetty myös usein käytössä olevia tavaroita, kuten lasten kylpyammeita ja harrastusvälineitä. Ison vinttikomeron lisäksi asunnon hintaan kuuluu ihan normivinttikomero sekä lämmin kellarikomero. Pyörät, vaunut ja rattaat voi säilyttää niille tarkoitetuissa varastoissa, joihin pääsee sisätiloista ja joista on suora kulku ulos.
Kotimme sijainti on niin täydellinen, että hulluhan tästä pois tahtoo muuttaa. Toisella puolella kotia on iso puistoalue ja toisella puolella iso oma piha ennen seuraavaa taloa. Omaa rauhaa kerrostalossa keskellä lähiötä siis. Lähimpään päiväkotiin on parisataa metriä, ja ala-aste on vajaan kilometrin päässä. Asukaspuisto ohjattuine toimintoineen, uima-altaineen ja ilmaisine puistolounaineen on takapihalla sekin. Kävelymatkan päässä on ruokakauppoja, joista valita: Alepa, Lidl, K Supermarket ja S-market. Kävelymatkan päässä ovat myös muun muassa Posti, Matkahuolto, R-kioski, kuntosaleja ja kukkakauppa. Lähiravintolana se kuuluisa Treffi. Lähimmät cappuccinot saa tällä hetkellä metrisen Taukotilasta, mutta muuten Picnicistä. Itis on parin metropysäkin päässä.

Hertsikassa on sen melukylämäisyyden lisäksi ihanaa se, että kymmenessä minuutissa pääsee sujahtamaan metrolla pääkaupungin keskustaan, mutta myös kävellen keskelle metsää istumaan kannonnokkaan. Meille on ollut tärkeää, että luontoretkelle pääsee helposti, eikä melkein takapihalta alkava luonnonsuojelualue ole yhtään pöllömpi asia. Viikin laitumilla laiduntavia lehmiä pääsee katsomaan kävellen reilussa vartissa. Talvisin hiihtoladutkin lähtevät metsänreunasta, ja takapihan puistoon jäädytetään luistelujää. Herttoniemeä ympyröi meri, joten merenrantaan pääsee nopeasti uimaan tai ihan vain hengittelemään. Kivinokkaan kävelee tai fillaroi tovissa.
Ai kamala. Itkettää, surettaa, kauhistuttaa ja jännittää niin paljon, että halkean. Ja samalla odotan innolla tulevaa. Mutta mitä se tuleva on, siitä lisää myöhemmin. Nyt toivon, että saadaan tälle kodille arvoisensa asukkaat. Jakakaa siis rakkaat lukijat meidän asuntoilmoitusta omissa kanavissanne, jos siltä yhtään tuntuu. Ensimmäinen näyttö on torstaina 30. päivä kesäkuuta.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe