Niitä kuuluisia vaiheita ja imetysasennekoru

17.6.16

Postaus sisältää saadun tuotteen

Kun multa on viime aikoina kysellyt kuulumisia, vastaukseksi on saanut epämääräistä mutinaa epämääräisestä vaiheesta. Kyllä, taas on meneillään yksi niistä kuuluisista vaiheista, joita lapsen kasvu ja kehitys tuovat osaksi koko perheen elämää. Yleensä niihin liittyy paljon valutettua itkuräkää ja riivatun oloista elämöintiä. Vaiheiden parissa perhe taklaa parhaansa mukaan, ja jaksamiseen auttaa kolmen kohdan toistaminen: se on vain vaihe, se on normaalia, se menee ohi. (Neljäs kohta vaietaan, mutta kerrottakoon se nyt: sen jälkeen tulee taas jokin uusi vaihe.)

Meillä nyt jylläävä vaihe on jotain uutta ja pääsi yllättämään. Nuorimmaisemme alkaa olla lähempänä kahta vuotta kuin yhtä, ja keskuudessamme on nyt parin viikon ajan ollut vaihe. Tämä vaihe pitää sisällään jääräpäistä mesoamista, raivoamista, draamaa ja minä itse -kiukuttelua. Perus uhmailusettiä siis. Samalla tunneskaalaan yhdistyy myös eroahdistusta – sellaista vauvavuosikesältä tuttua. Ahdistus puskee pienen mieleen, jos olen toisella puolella huonetta. Hysteerinen itku seuraa (yrittäessäni hylätä hänet) menemällä yksin vessaan. Voitte vain kuvitella, että töihin lähtiessäni en olekaan saanut enää iloisia vilkutuksia ja pusuja. Tämä on hämmentävää, sillä hoitovapaalla oleva mies on ollut selkeästi ykköstyyppi, mutta yhtäkkiä se olenkin taas minä.
Tästä kaikesta seuraa mielenkiintoinen yhtälö. Vaiheensa parissa tuskaileva ihmistaimi tahtoisi tehdä jokaisen asian itse, mutta samalla on minussa kiinni kuin avuton pieni vauva. Hän haluaa nukkua omassa sängyssä, mutta olla silti ihan kiinni minussa. Hän tahtoo laskea ihan itse liukumäkeä, mutta muistaa kesken kiipeämisen, että tahtoo syliini. Hän haluaa kävellä, mutta olla sylissäni. Hän tahtoo syödä itse, mutta muistaa yhtäkkiä kesken ruokailun, että onkin ihan vauva. Häntä ei saa auttaa, mutta häntä pitää auttaa. Lapsiparka on ihan sekaisin.

Tämä vaihe on tehnyt imetyksestä perin rasittavaa. Aamu- ja iltaimetykset muutamalla satunnaisella päiväpiipahduksella ovat muuttuneet siihen, että rinnalla oltaisiin koko ajan. Eikä välttämättä edes ruokailemassa tai tankkaamassa läheisyyttä, vaan tarkistamassa hädissään, että siellä ne varmasti ovat. Paidan alle ollaan tunkemassa vähän väliä, mutta minä en tietenkään saa auttaa. Rintaraivarit ovat saaneet uudenlaisen taaperomerkityksen, kun en ala imettää keskellä kaupunkia tiukkakauluksisessa mekossa.
Eipä olisi osuvampaan aikaan voinut minuun ottaa yhteyttä Mekki, joka kysäisi, josko tahtoisin kertoa blogissani hänen suunnittelemastaan ja Suomessa valmistetusta imetysasennekorusta. Kursailemattomasti TISSI-koruksi nimetty riipus ottaa kantaa imetyksen puolesta ja kertoo kantajansa arvostavan imetystä sen kaikissa muodoissaan. Se on samalla myös voimakoru, jonka toisella puolella oleva teksti superfood muistuttaa äidinmaidon olevan mitä parhainta kotipolttoista superruokaa – myös taaperolle.

Sain Mekiltä kaulaani puisen version TISSI-korusta, mutta niitä löytyy myös akryylisina. Itselleni mieleisin on puinen, sillä tykkään sen tuntumasta ja ulkonäöstä. Vaikka korun tunnistavat varmasti voivat nähdä kuviossa ehdan nännin, mulle siinä on myös jotain pohjoisen mystisyyteen vievää ja palanen aurinkoakin. Se on kaunis muistutus siitä, että jokainen imetyskerta ja imetystarina on ainutlaatuinen ja tärkeä – myös tämä minun ja lapseni kaikkine vaihevaiheineen.

Mekki lupasi teille lukijoilleni alennuksen TISSI-koruista. Sen normaalihinta on 25 euroa (+postikulut 1,20 euroa), mutta Lähiömutsin lukijat saavat korun –20 prosentin alennuksella hintaan 20 euroa (+postikulut). Korun voi tilata itselleen laittamalla viestiä osoitteeseen mekkiposti(at)gmail.com. Alennuksen saa, kun kertoo olevansa Lähiömutsin lukija. Alennus on voimassa juhannukseen 23. päivä asti.
Sattumaa tai ei, ensimmäisenä päivänä pitäessäni TISSI-korua, sain selityksen kodissamme riehuvalle mysteerivaiheelle. Kerroin ystävälleni – joka myös tissikuiskaajana tunnetaan – perheemme viime päivien arjesta, kun hän nopeasti totesi, aaaah, se on SE vaihe. Lapsen erillistymis- ja yksilöitymiskehityksessä tapahtuu nimittäin näissä kohdin muutos. Ykkösen kohdalla moinen muutos meni ohi, mutta ehtiihän sitä kärryille näin toisellakin kierroksella.

Kaksivuotissyntymäpäivää lähestyessä lapsen minuus on alkanut muodostua, hän kokeilee taitojaan ja rajojaan, mutta sitten uuden oppimisen ja itsenäistymisen keskelle pamahtaa järkytys. Lapsi on pähkinöinä kaikesta osaamastaan, mutta samalla ahdistuu, kun tajuaa, miten riippuvainen on vanhemmistaan. Siitä seuraa eroahdistusta ja yleistä sekoilua sen kanssa, että hänen riippumattomuutensa ja tarvitsevuutensa ovat ristiriidassa. No kyllä, tunnistan vaiheoireet. Olipa helpottavaa saada tietää, että tämä on vain vaihe, normaalia ja että se menee ohi.

(Seuraavaa vaihetta odotellessa sitten vain.)

Lue myös nämä

9 kommenttia

  1. Oi muistan hyvin tuon vaiheen! Oman ymmärrykseni mukaan tuo vaihe on poikalapsilla paljon selkeämpi ja voimakkaampi kuin tytöillä. Pojan eriytymisprosessi äidistä on vaan niin eri juttu. Minä "äidinpojan" äitinä olen huomannut, että tämä vaihe aaltoilee meidän pojalla. Välillä tuntuu, että pahimmasta äitikaipuusta on päästy, mutta sitten se taas iskee. Silloin käytetyin lause on: Äidin syliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista tietää, että vaihe olisi sukupuolesta riippuen voimakkaampi. Ainakin meillä tämä tosiaan pitää paikkansa. Onneksi äidin sylissä on aina paikka, oli vaihe mikä tahansa <3

      Poista
  2. Meidän esikoisella tuo vaihe on tullut taas. Ei sentään tissiä hae mutta kaikki muu kipuilu ja edestakas mielen muuttaminen yms. Varmasti nelikuisen pikkuveljen läsnäololla on vaikutusta. Välillä (aika usein) tuntuu, että minusta ei riitä ja yöheräämiset vauvan kanssa ehkä vielä haitusen korostaa päässäni Vaiheen olemassaoloa. Onneksi aina illalla viimeisenä muistetaan halata, pussata ja rakastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistä vertaistuki-/voimapostauksista!

      Poista
    2. Tämä vaihe yhdistettynä tuoreeseen perheenjäseneen, ei varmasti ole helppoa. Ei esikoisella, ei äidillä :) Ja voi kiitos kiitoksista!

      Poista
  3. Siis ihan kun olisin kirjottanut tän ite, kuulostaa pelottavankin tutulta :) tyttöni on 1v8kk ja on yhtäkkiä alkanut roikkumaan tissillä JATKUVASTI! Julkisilla paikoilla tai jos on vieraita niin ei yleensä muista niiden olemassaoloa mutta kotona sitten senkin edestä. Ja sama " minä itse-äiti auttaa " - vaihe myös täälläkin, todella turhauttavaa :D onneksi isoveljen ( 3v ) uhma on nyt jäähyllä, mä en tiedä miten selviän jos ne iskee joskus samaan aikaan!

    Mäkin haluan kiittää vertaistuesta, oon saanut ihan hirveesti voimaa ja tukea sun kirjotuksista < 3 varsinkin ( taapero ) imetykseen liittyen joka on ollut mulle itelle sairaan vaikeeta ja ristiriitasta. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niiiin tutulta! Tsemppiä meille :D Ja hurjasti kiitoksia kiitoksista, tuli hyvä mieli <3

      Poista
  4. Asiasta rasiaan, mutta mistä tuo sinun ihana mekko on hankittu?

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe