Kesän 2016 hipsterein juoma: espresso-tonic

31.7.16

Oletteko jo maistaneet tämän kesän hämmentävintä ja hipstereintä kahvijuomaa, eli espresso-tonicia? Viimeistään tänä kesänä se on rynninyt kaikkien kuuleimpien suomalaisten ravintoloiden ja kahviloiden listoille, mutta kuulemieni huhujen mukaan kyseistä juomaa ryystettiin jo pari vuotta sitten ainakin Berliinissä ja New Yorkissa.

Minä itse kuulin epresso-tonicista ensimmäisen kerran vasta tänä kesänä siskoltani. Kahvihifistelyyn vahvasti kallellaan oleva siskoni on se, joka minut muutama vuosi sitten opetti juomaan kahvia näyttämällä ja pikkuhiljaa maistattamalla, että kahvi on muutakin kuin kitkerää suodatinlientä. Ja nyt siskolla oli pakattuna tämä itselleni uusi kahvipahe mukaan Kumpulan maauimalaan, jossa vietimme kesäpäivää.
Espresso-tonic on siis yksinkertaisuudessaan juuri sitä, mitä nimikin kertoo. Se yhdistää kahvin ja kuplivan tonic-veden. Kuulostaa aivan käsittämättömältä ja kamalalta yhdistelmältä, ja vanhana baarityöntekijänä tuli mieleeni, että juoma on keksitty vahingossa. Pöytiin jääneitä juomia on siivotessa kaadeltu yhteen mukiin ja sitten joku onneton on epähuomiossa ottanut hörpyt mukista, jossa on jämät yhden tyypin kahvista ja toisen tyypin tonicista. Tiedä häntä.

Kiinnostuksesta pyysin siskoa kuitenkin kaatamaan mukillisen minullekin. Tykkään espressosta ja tonicista erikseen ja mietin, ettei ei se niiden yhdistelmä nyt niin kamalaa voi olla. No oli se. Entisen baarimaijan mielikuviteluksella pystyin tuntea, miten jollakin suullisella mukaan tulee vielä mukien pohjalle heitetty tupakantumppi. Mutta kummallisinta tässä on se, että pyysin siskoa kuitenkin kaatamaan toisenkin mukillisen. Ja sitten olen tehnyt juomaa välillä kotonakin. En tiedä, mitä oikein on päässyt tapahtumaan.
En nimittäin edelleenkään osaa sanoa, onko kahvia ja hapanta kuplavettä yhdistävä kylmä juoma mielestäni ihan järkyttävän pahaa vai hyvää, mutta jotain perin koukuttavaa siinä on. Kahvikissan hellejuomana se on jollain perin kummallisella tavalla ihana. Kuin jääkahvi tuotuna tälle vuosikymmenelle ja tämän ajan makumaailmaan. Se on raikas ja kupliva, mutta selkeästi kahvinen.

Espresso-tonicin valmistus on helppoa. Sen kun kaataa lasiin jääkylmää tonicia (ja mahdollisesti pari jääpalaa), keittelee pari shottia espressoa ja kaataa kahvit mukiin tonicin sekaan. Jos tahtoo hifistellä, espresson voi vielä suodattaa kitkerän creman poistamiseksi ja kaataa mukiin varovasti lusikan kautta. Näin tonic jää pohjalle kirkkaana ja kahvi asettuu veden päälle mustana. Mutta ihan hyvin voi vain sekoitella kahvin ja tonicin yhteen ja hörppiä kofeiinisen janojuoman sen kummemmin askartelematta.

Mites on, maistuuko teille kahvi ja tonic samaan lasiin sekoitettuna?

Lue myös nämä

7 kommenttia

  1. Ooooh, tätä pitää testata!

    VastaaPoista
  2. Onpa mielenkiintoinen, täytyypä kokeilla! Itse olen nyt hurahtanut cold brew kahviin ja tuli mieleen, että se voisi sopia kuumana keitettyä espressoa vieläkin paremmin tähän kahvisekoitukseen. Cold brew:ssa nimittäin ihastuttaa sen hedelmäiset ja pähkinäiset sävyt ja kitkeryys on tipotiessään. Kiva, kun kahvihifistely on rantautunut Suomeen ja ei tarvitse aina tyytyä pohjaan palaneeseen sumppiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se voisi tosiaan toimia :) Katselin eilen kuvahaulla tähän liittyviä juttuja ja huomasin, että cold brewtä olikin käytetty just tähän juomaan. Mäkin niin tykkään kahvihifistelyn tuomista makuelämyksistä. Jos vain olisi kaikki maailman aika, voisin kotonakin askarrella enemmän kahvihommien kanssa :)

      Poista
  3. Testailtiin viime kesänä erilaisia coldbrew toniceja töissä. Voin kertoo et niin oudolta kuin tää kuulostaa, niin gingerale oli ihan parasta kahviin sekoitettuna. Tuli tosi jännä makuyhdistelmä mut toimi ihan sairaan hyvin! Ite en niin fiilaa espressotonicia, coldbrewtonic on ihanan kepeä ja jos tekee afrikkalaiseen kahviin niin saa parhaiten kaikki ihanat sitruksiset ja marjaisat maut esiin. Naaaam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gingerale ja kahvi, no nyt! Kuulostaa niin häröltä, että pakko testata. Kiitos vinkistä! :D

      Poista
  4. Sepä se, cold brew vaatii vähän etukäteissuunnittelua, johon ei itselläkään riitä muisti :D Ainakin isoimmissa k-kaupoissa on lasipullossa Kaffa Roasteryn kylmäuutettua kahvia, joka on erittäin hyvää, suosittelen! Hyviä kahvihetkiä maanantaihin! t. Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa, no pitääkin tutkia tuon meidän kulmilla olevan K-Supermarketin valikoima. Kiitos vinkistä ja hyviä kahvihetkiä sinnekin :)

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe