Mekko, jossa minusta tulee zen ja taiteilija

7.7.16

Vaatteiden merkityksen ja henkisen arvon myttääminen alas on aina pistänyt harmittamaan. Sillä vaatteilla on ihan valtava merkitys. Enkä nyt edes tarkoita sitä, että ostokäytöksellään äänestää yrityksen arvoja suuntaan tai toiseen. Vaan sitä, miten vaatteet vaikuttavat ihmisen olemukseen, olotilaan ja tapaan kantaa itseään.

Mulla on edelleen vaatekaapissani vaatteita, jotka ovat kauniita ja mielestäni täydellisiä juuri minulle, mutta jotka kuitenkin aina riisun pois sovitettuani. Ne eivät vain tunnu hyvältä, enkä pysty sen tarkemmin sanomaan, miksi eivät. Siksi yritän ymmärtää myös lastani, joka ei suostu pukemaan vaatteita, jotka on itse ostohetkellä valinnut. Käyhän niin minullekin, vaikka olen ehtinyt harjoitella oman tyylini etsintää jo yli 30 vuoden ajan.
Toisinaan entiset lempivaatteetkin jäävät pikkuhiljaa roikkumaan henkarille ilman käyttöä. Ne eivät vaan enää tunnu hyvältä. Ne eivät välttämättä purista, kiristä tai muuten istu huonosti, mutta tunnelma ei vain enää ole minua. Ihminen muuttuu – ja toivoakseni – kehittyy sekä kasvaa. Vaate, joka edustaa minua nyt, ei välttämättä ole minunlaiseni enää viiden vuoden kuluttua. Mulla kesti monta vuotta hyväksyä, että sellaista loppuelämän täydellistä vaatekaappia en tule saamaan koskaan. Mutta jos panostan laatuun ja tietynlaiseen ajattomuuteen, jostain löytyy aina ihminen, jonka päällä se minun persoonastani kauas kasvanut vaate voi jatkaa matkaansa.

Kenenkähän päällä tämä Mekkomarjan mekko on entisessä elämässään hulmunnut? Ostin sen Ahvenanmaan-reissullamme Maarianhaminan Emmaus-kirpputorilta. Leikkauksen, materiaalin, printin ja made in Finland -lapun perusteella arvelisin sen olevan peräisin 70-luvulta tai 80-luvun alusta. Olisikohan se kuulunut jollekin maarianhaminalaiselle keramiikkataiteilijalle? Toisaalta se näyttää myös siltä, että se on voinut kuulua myös jonkun diskokuningattaren garderobiin. Tai ehkä se keramiikkataiteilija on käynyt tämä päällä tanssimassa Abbaa ja juomassa sinisiä enkeleitä. Mistä sitä tietää.
Sen kuitenkin tiedän, että tässä mekossa on hyvä fiilis, joka tarttuu myös kantajaansa. Olen kulkenut se päällä Ahvenanmaalta kotiuduttuamme joka päivä, mitä nyt välillä mekko on käväissyt pyykissä. Mekon helmat hipovat maata, mikä ei ole lainkaan itsestäänselvyys kaltaiselleni lähes 180-senttiselle kirahville. Kotona nappaan mekosta pois vain naruvyön, ja löysäksi kotiteltaksi muuttuva mekko sopii juuri niihin iltoihin, kun voi sipsutella paljain varpain ilta-auringon lämmittämällä puulattialla.

Tykkään siitä, mitä tämä mekko tekee minulle. Se tuo minusta esiin taiteilijaminän, mikä on ollut tarpeen nyt, kun kirjan armottomin kirjoitusprosessi on meneillään. Tämä päällä sormeni tuntuvat soljuvan paremmin näppäimistöllä ja pystyn keskittymään paremmin. Mekko tekee minusta myös rauhallisemman, mikä on melkoisen yllättävä, mutta tervetullut vaikutus. Ehkä tämä päällä ei vain sovi hötkyillä, kiirehtiä ja säntäillä. Kuljen taiteilijamekossani kuin sunnuntaikuplassa keskellä ruuhkaista Helsinkiä. Keskityn nauttimaan kävelystä ja siitä, miten pitkät helmat kulkevat pyörteinä mukanani. Huomaan, että ehdin, vaikka välillä pysähdynkin.

Lue myös nämä

18 kommenttia

  1. Just ihana mekko! Mulla on haaveissa ommella juuri tuollainen jostain retrokankaasta. Veikkaan, että tällaisissa mekoissa olo on just niin kevyt ja henkevä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo just sellainen olo, kevyt ja henkevä! Mielenkiintoista, miten paljon voikaan mekko vaikuttaa kantajansa fiiliksiin :)

      Poista
  2. Upea mekko ja tiedän tuon tunteen! Tosin täällä maalla joudun tyytymään käytännöllisiin vaatteisiin, joissa hoituvat niin tallihommat kuin klapien kantaminen... Mutta kun kerran kesässä laitan sen oman punaisen täyspitkän retrokukka hameen päälle niin fiilis on mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyspitkissä vintagemekoissa on sitä jotain! <3

      Poista
  3. Lyhyt mekko jonka yläosa on istuva ja alaosa leviää pistää hypähtelemään ja tuntemaan olon kevyeksi ja leikkisäksi. Maastokuvioiset, kestävät reisitaskuhousut taas itsevarmaksi. Kansallispuku päällä tuntuu juhlavalta ja kauniilta. Silkkiboksereissa ja löysässä topissa illalla on sellainen olo että kuuluu istua jalat ristissä sohvalla ja lukea tai katsella jotain telkkarista, kollareissa ja tiukassa T-paidassa tai topissa tulee olo että olen oma itseni, rento, luova, laiska, touhukas.
    Jos taas riisuu kaikki vaatteet ja pysähtyy miettimään olotilojaan niin pitkään rakennettu ja tällä hetkellä hartaudella vaalittu rakkaus ja itsevarmuus oman kehon suhteen oikein ryöpsähtää. Niin pitkään piilottelin ja olin epävarma kropastani että nyt on suorastaan vapauttavaa kun voi huoletta saunoa melkein kenen kanssa tahansa ilman huolta siitä että oma kroppa olisi jotenkin huono. Hämmentävintä tässä on se että suurin muutos tapahtui raskauden aikana ja vaikka sen jälkeen sievät pienet rinnat muuttuivat tiskihanskoiksi (oikeasti raskaus ei antanut rinnoilleni pienintäkään armoa eivätkä ne koskaan palaudu lähellekään entistä) ja ovat nyt täynnä arpia ja vatsan seudulle jäi jotain löysää joka ei lähde laihtumalla eikä varmaan treenaamallakaan niin silti tuo itsevarmuus jäi. Toki huolisin mielelläni takaisin kropan jossa ei ole raskauden aikaansaamia muutoksia, mutta en silti harkitse minkään muuttamista tai häpeä kroppaani. Voin sanoa mistä siinä en pidä ja tuskastella sitä kun monet vaatteet eivät tunnu millään sopivan lyhyelle ja vähän leveälle kropalle, mutta kun vaatteet saa pois niin tämä kroppa kyllä sopii minulle oikein hyvin.
    Kyllä sillä on merkitystä mitä pukee päälleen ja millä koristaa kroppansa. Siitä kropasta ei kuitenkaan pääse eroon, joten parasta on opetella kohtelemaan sitä hyvin ja hemmottelemaan sitä vaatteilla joissa se oikeasti viihtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, että raskaus sai rakastamaan ja olemaan itsevarmempi kehostaan. Mitä olen tarinoita kuunnellut, niin käy monille. Naisen kroppa on ihmeellinen, uutta elämää luova! Mun kehokuvaa on muuttanut myös imetys. Uskomatonta, että rinnoista olen pystynyt tarjoamaan kahdelle lapselle kaiken heidän tarvitsemansa ravinnon ensimmäisen puolenvuoden aikana ja vielä senkin jälkeen.

      Poista
  4. Saako kysyä vaatteisiin liittyvää asiaa? Korjautit ja muokkautit muistaakseni keväämmällä vaatteita Remakessa. Voitko kertoa jotakin osviittaa hintatasosta?

    Minulla olisi muun muassa muutama vanha trenssi/popliinitakki, joita en sellaisenaan pidä muutamien ongelmien takia (liian lyhyet hihat tälle apinakädelle jne.), mutta en itse taida alkaa koittaa muokata niitä. Mietinkin nyt, muokkauttaisinko takkeja vai menisinkö kerrankin ostamaan uuden takin ihan oikeasta kaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki saat! Mä vein sinne silloin hameen, takin, laukun ja villahousut. Aika paljon hommaa siis, ja sellaista, jota en olisi itse osannut tehdä. Hameen lyhennykseen ei olisi ollut edes välineistöä. Hinnaksi tuli yhteensä noin 100 euroa, muutaman euron alle tai päälle. Remaken lisäksi mä olen käynyt viemässä vaatteita korjattavaksi Herttoniemenrannassa olevaan ompelimoon, jossa on hivenen halvemmat hiannat. Siellä esimerkiksi kaksisuuntaisen vetoketjun vaihtaminen talvitakkiin (vihoviimeistä hommaa) maksoi muistaakseni vetoketjuineen alle 30 euroa.

      Poista
    2. Ok, kiitos! En nyt ole pelkästään edullisen hinnan perässä, sillä haluan maksaa kunnon työstä, mutta ehkä tässä olisi nimenomaan ideana löytää ompelija, joka osaisi katsoa, saako takkeja uudistettua järkevästi omiin tarpeisiini. Käynpä varmaan pian kysymässä Remakesta!

      Poista
    3. Suosittelen Remakea. Siellä kun osaavat korjaamisen lisäksi katsoa vaatteita juuri sillä silmällä, miten niitä voisi uudistaa. Toivottavasti siis saat takit vielä käyttöösi! :)

      Poista
  5. Tässä voisi varmaan kysyä toisestakin tyyliseikasta. Käytätkö mieluummin nykyään silmälaseja, kuin (ilmeisesti) piilolinssejä? Aloin seurata blogia noin 3 v sitten ja muistelen että näitä pokia ei silloin ollut. Pokaton look tuo esiin tosi upeat tummat, itämaiset silmät!

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole koskaan käyttänyt piilolinssejä (yäk yäk yäk, kaikki silmän sorkkimiset yäk!). Mulla ei ole erityisen huono näkö, mutta reagoin herkästi silmilläni. Tuolloin kolmisen vuotta sitten käytin lukulaseiksi tarkoitettuja lasejani vain töissä, ja kärsin ihan kamalista päänsäryistä. Hakeuduin lopulta optikolle hakemaan särkyihin apua, jossa todettiin silmieni olevan pahasti ylirasittuneet. Optikon neuvosta aloin käyttää laseja koko ajan, jotta silmien ei tarvitse totutella erilaiseen tapaan tarkentaa päivän mittaan. Ja kas, säryt hävisivät. Siksi nykyään käytän silmälaseja koko ajan, ja nyttemmin niistä on kasvanut myös iso osa persoonaani. Kieltäydyin esimerkiksi silmälaser-yhteistyöstä – vaikka siihenkin oli paljon tekemistä sillä, että silmien sörkkiminen yök yök yök :D Mutta kiitos, minäkin pidän silmistäni!

      Poista
  6. Mielettömän upea mekko, ja sopii täydellisesti tuollaiselle pitkälle ja tummalle kaumottarelle. Itse en ole koskaan oikein päässyt nauttimaan maximekko-villityksestä kun ihanaan kroppaani on suotu pituutta jopa 157 cm. Yhden pitkän mekon olen minäkin saanut ulkomailta, jonkun liikkeen petite-mallistosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäköhän on se pituus, jossa vaatteet yleensä ovat sopivan mittaisia :D Koska tosiaan, molemmissa päissä on omanlaisensa ongelmat vaatteiden pituuden kanssa.

      Poista
  7. Ihana mekko, kiitos inspiroivasta postauksesta! Hassua: minä edelleen elän siinä illuusiossa että jonain päivänä minulla on täydellinen, eettinen ja ekologinen vaatekaappi. Vaan mikä on oikeasti eettinen vaate? Olisi hauskaa jos kertoisit näkemyksesi: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/uraaidin_ruuhkavuodet/maailmantuskaa_sovituskopissa_millainen_on_oikeasti_eettinen_vaate

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että inspiroi! Mä luulen, että mulla on nykyään hyvin lähelle täydellinen, eettinen ja ekologinen vaatekaappi (okei klassisia t-paitoja en omista, joten niitä pitäisi imetystoppien tilalle hankkia ja sporttivaatteet eivät vain kestä ikuisesti). Tärkeintä kun on, että omistamiaan vaatteita todella käyttää.

      Mutta kymmenen vuoden päästä se ei enää ehkä olekaan täydellinen. Esimerkiksi ihan kuluneen viiden vuoden aikana vaatekaapissani on ollut myllerrystä, kun äitiys on laittanut tarpeita uusiksi. Enkä siis edes tarkoita äitiysvaatteita tai sitä, että raskauksien myötä poikavartaloni sai lantion, vaan sitä, että yhtäkkiä käytännöllisyys on ollut silkkisiä vintagemekkoja tärkeämpää. Äitiyteen liittymättömiä juttuja on myös se, että olen myynyt eteenpäin mekkoja, joiden helma tuntuu yhtäkkiä liian lyhyeltä. En enää tunne niissä oloani kotoisaksi.

      Mielenkiinnolla siis odottelen, minkälainen omanlaiseni tyyli on 10 vuoden kuluttua, kun molemmat lapset ovat teinejä ja minä 43-vuotias :)

      Poista
  8. Voi mä niin tiedän mitä tarkoitat! Valitsen tosi usein vaatteet aamulla sen mukaan minkälaista fiilistä haluan. Toisissa vaatteissa voin vaikka valloittaa maailman ja toisissa olen taas rennon boohemi tyyppi, joka jaksaa hymyillä kaikelle.

    Mä olen kriiseillyt oman tyylini kanssa, kun se tuntuu vaihtelevan niin paljon kunnes tajusin, että olen ehkä enemmänkin fiilispukeutuja kuin jonkun tietyn vaatetyylin edustaja.

    Niin ja tuo mekko on superhieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pukemillaan vaatteilla voi tosiaan vaikuttaa koko päivän fiilikseen! Mäkin luulin, että mulla ei ole mitään selkeää "tyylisuuntaa", kunnespääsin juttelemaan vaatevalmentajan kanssa. Vaikka tyylini on rönsyilevä, sille löytyi lopulta kuitenkin selkeä tyylisanaparivaljakko; urbaani ja juureva. Niiden sisälle mahtuu monenlaista vaatetta, mutta totta tosiaan, jokainen vaate jossa viihdyn, on mielikuvissani juuri urbaani ja juureva :)

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe