Ruisrock-taika näin monen vuoden jälkeen

11.7.16

Miehen mielestä taisin olla Ruisrockin tarpeessa, sillä hän hankki jostain nettikirpputorilta minulle lipun Ruissin loppuunmyytyyn lauantaihin. Vähän aikaa nihkeilin näitä perinteisiä ”olisi niin paljon töitä ja ja”, mutta onnekseni minulla on elämässäni mies, joka tietää välillä paremmin kuin minä itse, mitä tarvitsen ja mitä vailla olen. Kun perjantai-iltana valitsin viinipullon sen kukkaetiketin ja kierrekorkin perusteella sekä pakkasin viikonloppukassia vain yhdelle aikuiselle, oli pakko ottaa tanssiaskeleita.

Olen ollut Ruisrockissa viimeksi vuonna 2011, kun odotin esikoistani. Miten paljon viidessä vuodessa on ehtinyt muuttua ja tapahtua! Mutta Ruisrock-perinteet pysyvät silti perusteiltaan samoina. Sain majapaikan rakkaan ystävän luota – sen, jonka kanssa olen Ruissalossa tallannut paljaat varpaat hiekkapölystä mustiksi ja laulanut äänen käheäksi niin monena vuonna aikaisemminkin.
Tajusimme siinä lounassalaattia pilkkoessamme ja ripsiväriä silmiin sutiessamme, että emme ole nähneet toisiamme kertaakaan ilman lapsia sitten äidiksi tulemiseni. Neljän vuoden aikana olemme saaneet seurueeseemme kolme lasta, ja vuosien aikana jommallakummalla on lähes koko ajan ollut kupeillaan vauva. Mutta nyt katoimme pöydän vain meille kahdelle, kaadoimme laseihin kuohuvaa ihan kaikessa rauhassa ja vaihdoimme kuulumisia ilman keskeytyksiä. Ei kai mikään ihme, että lopulta pääsimme lähtemään matkaan vasta kun lauantain ensimmäiset esiintyjät olivat jo aikoja sitten lopettaneet.

Ruisrock ei ole Ruisrock ilman retkieväitä ja useamman kilometrin taivallusta keskustasta Ruissaloon. Näky saa aina yhtä hyvälle tuulelle: tuhannet festaritunnelmissa hymyilevät ihmiset vaeltamassa eloisana letkana kohti aluetta. Teiden varsilla vastaan voi tulla mitä vain. Viulua soittavia frakkimiehiä, kahvikioskin pahvilaatikon päälle perustaneita lapsia ja päästä varpaisiin vihreään pukeutuneita seurueita. Ketään ei tunnu kiukuttavan, vaan ilma väreilee rakkautta ja iloa. Siltikin vaikka se viimeinen kaksi kilometriä pitkä tiesuora Ruissalon sillalta festarialueelle tunnetaan Turussa festareiden aikaan paremmin nimellä Via dolorosa, kärsimysten tie.
Festarialueella sydän alkaa lyödä selkärangassa asti tuntuvan basson tahtiin. Lähes koko muu Suomi sai sadepisaroita niskaansa, mutta Ruisrockin taika toimi jälleen ja Turun yllä pilvissä oli reikä. Ihmisten auringossa hehkuvat ihot, sinisenään loistava meri ja jalkojen alla pehmeänä levittäytyvä hiekka saivat olon tuntumaan siltä kuin olisi päätynyt Ibizalle.

Kun Vesalan keikan aikana ohi lipui jättimäinen Tallinkin laiva matkustajat kannella heiluttaen, oltiin Ruisrockin ytimessä. Sen hetken tallennan muistolaatikkoon kesältä 2016.

Lue myös nämä

3 kommenttia

  1. Oh, tuli ihan kylmät väreet. Ja pieni ikävä nuoruutta! Festareita on tallattu moooonet kesät, mutta jostain syystä äidiksi tulon jälkeen reissut Provinssiin, Ilosaareen ja Ruissiin ovat jääneet väliin. Flowssa ja Tiksifestareilla on käyty, mutta telttaa ei ole kaivettu esiin sitten vuoden hmmm en edes muista :D Meillä olisi taatusti lastenhoito järjestynyt jonkun festarin ajaksi, mutta ehkä se aika on käytetty johonkin muuhun. Nyt kyllä kovasti kutkuttelisi jollekin festareille meno, mutta ehkä "tyydyn" tänäkin vuonna lähifestareihin Tiksissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joo, nuoruuden villejä festariviikonloppuja on hauska muistella! Siitä kai tietää tulleensa salaa vähän vanhaksi :D Vaikka mä mielelläni telttailen metsässä, festarit telttamajoituksella on mun kohdilta kyllä nähty. Hotelli, siskonpeti kaverin luona tai oma koti – muuten en festaroimaan lähde :D

      Poista
    2. Nimenomaan! Voin lähteä telttailemaan, mutta en enää festareiden leirintäalueelle.. :D

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe