Entäs kun tulee syksy

9.8.16

Kävimme Pohjanmaan-reissullamme lasten ja nuorimman siskoni kanssa Sommarössa eväsretkellä. Vaikka silloin oli vasta heinäkuun loppu, Merenkurkun saaristossa näkyi jo viitteitä syksystä. Poimimme pientareelta viimeisiä metsämansikoita ja kuljimme rantakaislikossa, joka kahisi kuivuuttaan. Luonnon värit olivat syvempiä ja samalla hailakampia kuin vielä kuukausi sitten. Vihreä taittoi keltaiseen.

Siinä eväspiirakoita nuotiossa lämmittäessäni tajusin syksyn olevan ihan kohta tässä. Kuulostelin ajatuksen aikaansaamaa oloa itsessäni, ja yllätyksekseni päälle ei vyörynytkään epätoivo. Toki ajatus kesän taittumisesta toi pienen haikeuden, mutta hyvän sellaisen. Kiitollisuudeksikin sitä fiilistä kai voisi kutsua. Kesä on ollut antoisa ja työkiireistä huolimatta siihen on mahtunut pieniä hetkiä, jolloin ajankuluun on voinut jäädä lököilemään kuin riippumattoon.
Miehen puolen vuoden hoitovapaa loppuu kolmen viikon kuluttua, elokuun lopussa. Sekään ei tunnu pahalta, kuten viime kesänä miehen neljän kuukauden vanhempainvapaan loppuessa. Syksy ja sen mukana tuomat uudet asiat tuntuvat ihan hyvältä, innostavaltakin. Tämän takia tykkään vuodenajoista pohjolan talven kuluttavuudesta huolimatta. Vuodenajat rytmittävät elämää, ovat aina pieniä uusia alkuja.

Kuluneet kuukaudet ovat korjanneet stressiriekaleiksi revittyä ja hermomytyksi solmittua minua. Takkuja on selvitetty hiljalleen ja ommel sekä sauma kerrallaan nainen on nostettu takaisin jaloilleen. Vasta näin jälkikäteen osaan nähdä ja myöntää, miten helvetin uupunut olin viime syksyn ja talven. Luulin kaiken korjaantuvan sinä päivänä, kun mies jäi hoitovapaalle ja sain tehtyä töitä kunnolla myös päivisin. Parantuminen on kuitenkin vienyt kauan, eikä tässä ihan ehjin saumoin seistä vieläkään.
Uupumuksen poissapitäväksi lääkkeeksi olen määrännyt itselleni sopivassa määrässä maitokahvia, yltäkylläisesti pusuja ja tarpeen vaatiessa aamuja, jolloin sängystä ylössäntäämisen sijaan otan lapset kainaloon ja luen niin monta kirjaa kuin kykenemme ennen kuin on pakko nousta pissalle.

Kesän aikana on tapahtunut paljon isoja ja pieniä merkityksellisiä asioita. Heinäkuun olen takonut kirjaa hiljaisella työhuoneella ja syönyt joka päivä ainakin litran tuoreita mansikoita. Oma henkilökohtainen sääkartastoni on pitänyt hyvänä. Kun olen tehnyt töitä, on satanut tunnelmallisesti vettä, ja kun olen ollut reissussa, on paistanut aurinko. Heinäkuussa myös myimme kotimme, ihmettelimme hetken tilillämme olevaa hirmuista summaa rahaa, kunnes vielä samana päivänä ostimme uuden kodin. Olemme miettineet remonttia, muuttoa uuteen kotiin ja muuttoa ulkomaille, mutta konkreettisia päätöksiä niiden suhteen on tällä hetkellä vain kirpputorilta uuteen kotiin ostamani kaappi. Mitä sitä, jos jotain viisumeja vaikka tarvitsisi hakea, onhan meillä nyt kaappi.
Kyllä asiat siitä lutviintuvat. Saamme syksyyn pehmeän laskun, sillä mies tajusi, että hänen on pakko pitää tänä vuonna vielä kuusi viikkoa lomia alta pois. Tällaiset pakolliset lomat ovat itselleni ihan utopistinen ajatus, mutta mikäs siinä. Neljä viikkoa laitettiin heti hoitovapaan perään, joten mies on nyt vielä syyskuun poissa töistä. Siinä ehtii päiväkotiin palaavalle ja päiväkodin aloittavalle ottaa kevyen alun uuteen arkeen. Uudessa kodissakin saadaan ehkä edes parkettilattiat hiottua sekä lakattua ennen kuin muutamme sisään syyskuun aikana.

Vaikka toiveissani on intiaanikesä, ei ihan kamalalta tunnu myöskään se, että tätä kirjoittaessani oli pakko käydä sulkemassa ikkuna ja hakemassa paljaiden varpaiden suojaksi villasukat. Kuukausien tauon jälkeen raitaiset villasukat tuntuvat jaloissa taas mukavalta. Pehmeältä, uudelta ja sopivan kaihoisalta elokuun päiviin, kun tuuli puhisee puista alas ensimmäisiä luovuttaneita lehtiä ja silti parvekkeella tomaatti vielä kukkii.

Lue myös nämä

32 kommenttia

  1. Ihana kirjoitus, kiitos.Muistan lukeneeni vanhan asunnon myymisestä, mutta oletko jo kirjoittanut mistä päädyitte ostamaan uuden kotinne?T.Minnis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudesta kodista en ole vielä kirjoittanut, mutta toivottavasti pian saan vietyä teidät lukijat kylään uuteen ja vielä tyhjään kotiimme kuvien muodossa :)

      Poista
    2. Odotan kyllä innolla. Ihanan seesteiseltä kuulostaa teidän tilanne nyt. Vaikka muutossa ei ole mitään seesteistä, mutta teillä on työt, asunto ja tilanne kuitenkin hanskassa ja hanskat taskussa.

      Poista
    3. No hei, ihan totta. En ole tätä tilannetta seesteisenä ajatellut, mutta onhan se sitä omalla tavallaan. Peruselementit ovat kunnossa ja vahvoja. Ja sitten samalla voi miettiä hyppyjä tuntemattomaan ja koko perheen yhteisiä seikkailuita. Onnellinen saa olla :)

      Poista
  2. Täytyy kommentoida, että kiitos kun luovuit ylimääräisiä klikkauksia tuottavasta "continue reading"-napista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen, joka on hyvillä mielin samasta asiasta. Kiitos!

      Poista
    2. Joo, siinä ominaisuudessa oli puolensa, mutta lopulta tämä vajaan viikon kokeilu sai piisata :)

      Poista
  3. Oi, odotan jo postausta uuteen kotiin liittyen. :) Aihe oli meidän perheessä pinnalla, kun ostimme reilu puoli vuotta sitten ensimmäisen oman kotimme mieheni kanssa, jossa nyt asumme 2v tyttömme kanssa. :) Lisäksi kiinnostaa kaikki lapsiperhearkeen ja päiväkotielämään liittyvät postaukset (olen itse lastentarhanopettaja)

    Ja ISO KIITOS, että poistit 'lue lisää'-napin! <3 Mahtavuutta. Arvostan! :) *aplodeja*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudesta kodista riittää varmasti paljon pohdintaa ja fiilisteltävää tänne bloginkin puolelle. Odotan innolla, että päästään rymsteeraamaan ja tekemään uudesta kodista meidän omaa pesää. Päiväkodin aloitukseen liittyviä ajatuksia on tulossa ensi viikolla :)

      Ja joo, lue lisää -napissa oli monta hyvää puolta, mutta kun niin harva sen tuntui kokevan hyväksi, palattiini vanhaan.

      Poista
  4. Te seikkailitte mun unessa viimeyönä :D Olitte muuttamassa sinne ulkomaille, ja sulla oli jotain käytännön järjestelyjä hoidettavana sitä varten, niin toit lapset mun luo hoitoon siksi aikaa ja me syötiin hernekeittoa ja mustikkapiirakkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, ihana! Käytännönjärjestelyjä olisi tosiaan hoidettavana aika läjä, joten ei yhtään tuulesta temmattu uni! :D

      Poista
  5. et ole kirjoittanut maapalstastanne, oletteko viljelleet tänä kesänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalasatamassa meillä tosiaan on tilukset tänäkin vuonna, täällä kirjoitin aloituksesta. Kasvimaakuulumisia en ole kirjoittanut, sillä totta puhuen aika vähän olisi kerrottavaa. Niin huonosti paikka on tänäkin vuonna kastelijoitaan palkinnut. Viljelykset vaihdettiin viime vuonna rakennustyömaan edestä uuteen paikkaan, ja uusi viljelypaikka on todella haastava. Just eilen miehen kanssa pohdittiin, että tämä kuudes vuosi kaupunkiviljelyä Kalasatamassa saa riittää. Mutta ilman multaa kysien alla ei osata olla, pitää vain etsiä joku uusi kaupunkiviljelypaikka, joka palkitsisi viljelijänsä paremmin.

      Poista
  6. Ihana,ihana kirjoitus!!
    Sait minutkin kihisemään uudesta alusta,syksyn tunnelmasta ja elämän mahdollisuuksista.
    Oot uskomattoman taitava kirjoittamaan ja sun blogi on aina niin mielenkiintoista luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos! Syksy tosiaan on freesi uusi alku, vaikka samalla kaihoten ja ikävoiden joutuukin sanoa kesälle heipat.

      Poista
  7. Kaunista luettavaa! Minäkin kiittelen The Napin poistamisesta, vaikka en sen ilmestymisestä kehdannut ääneen nuristakaan. Onnea uuden kodin löytymisestä! Odottelen innolla "kylään" pääsyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TheNappi tosiaan sai sen verran vähän kavereita, että en viitsinyt pitää sitä edes sen vertaa, että olisin ehtinyt kävijätilastojen mukaan jotain päätellä suuntaan tai toiseen. Tärkeintä on, että kirjoituksiani luetaan :) Ja kiitos onnitteluista, oli kyllä niin tuuri uuden kodin kanssa – luulin, ettei sitä meidän kotia tule koskaan vastaan.

      Poista
    2. Mä taas jäin nyt vähän kaipailemaan TheNappia. Nyt joudun skrollailee koko tekstin uudestaan läpi jos haluan nähdä kommentit ja onko niitä tullu lisää. Varsinkin puhelimella vähän ärsyttävää. On kyllä varmaan hankalaa kaikkia miellyttää. Saiskohan ton kommenttien määrän näkymään jotenkin jo tuolla ylhäällä...?

      Poista
    3. Niin ja mikä toi numero tossa otsikon alla on? Pitäisikö sen olla päivämäärä? Nyt se näyttää jotain sekavaa.

      Poista
    4. The nappi tosiaan herättää tunteita :) Hankala on tosiaan tehdä just sellainen pohja, joka kaikkia miellyttä. Nyt mentiin siis ensimmistön sekä oman sydämeni ääntä kuunnellen – vaikka itsellänikin meni taas pari päivää tottuessa tähän etusivuun :D Hyvä ehdotus tuo kommenttien näkyminen ylhäällä, sitä voisi miettiä. Otsikon alla olevat numerot tulevat tosiaan näkymiin vain postauksen aukiklikatessa, ja siinä on kellonaika sekunteineen. Ihan turha siis, mutta tilalle pitäisi saada päivämäärä. Kaikenlaista remppaa siis vielä on jäljellä, huh!

      Poista
  8. Apropos Pohjanmaa. Olen ymmärtänyt, että olet kotoisin Isostakyröstä. Olen asunut siellä lapsuudessani vuoden ja mietin, että eihän me olla vain oltu samalla luokalla. Oletko ollut Valtaalassa koulussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kotoisin siitä naapurikunnasta, Vähästäkyröstä. Mutta olen Isossakyrössäkin viettänyt paljon aikaani lapsena pikkuserkkujen luona. Myös mummilani oli silloin siellä, tosin niin sivukylällä, että sieltä ei kirkonkylälle lähdetty kuin harvoin :)

      Poista
    2. Ai niin se oli! Molemmat vanhempani ovat Isostakyröstä kotoisin ja minunkin mummani ovat täten siellä asuneet. Pohjalaisuus on jännä ominaisuus ihmisessä. Se voi painua taka-alalle, muttei katoa täysin koskaan 😊 Hyvää syksyä!

      Poista
    3. Vilja, tunteeko muuten pohjalainen toisen jo esimerkiksi täällä kirjoittajan tyylistä tai asenteista vai tuleeko se lähinnä ilmi postausten sisällöistä? Mikä tekee jostakusta pohjalaisen? Onko se vaan rakkaus paikkaan vai vaatiiko se muutakin? Tästäkin saisi aika hyvän kirjoituksen aiheen. Onhan pohjalaisuutta sivuttu, mutta jos esim. lähiömutsi istuisi jonkun vaikkapa savolaisen tai kymenlaakoslaisen kanssa samaan pöytään ja rupeaisi turisemaan niin tulisiko ilmi eroja jotka ovat todennäköisesti siitä miltä paikkakunnalta on ja muutenkin vähän mistä erityisesti on ylpeä omissa juurissaan ja miten itse ajattelee miten ne näkyvät ja mitä sellaista toinen huomaa mikä saattaisi viitata toisen juuriin.

      Poista
    4. Mä mietin aluksi, että ei pohjalaisuutta mitenkään tunnista, jos ei sitten murre paljasta. Mutta sitten kun tarkemmin mietin, sen välillä ja oikeastaan tosi usein jollain kummallisella tavalla aistii. Voi olla, että en ole tietoisesti ajatellut asiaa mitenkään, mutta kun sitten keskustelukumppanin pohjalaisuus tulee ilmi, mietin ekana, että mä niin tiesin! Vaikka en ollut asiaa edes kelaillut mielestäni :D

      Poista
    5. Sattumalta aiheesta http://sininenzeppeliini.blogspot.fi/2016/08/lanssuomalaisuuden-lumous.html

      Tuli mieleen kun savolaissukulainen muutti pohjanmaalle. Kaupan kassalla yksi ostos oli jäänyt hiukan erilleen muista ja kassa kysyi että tuleeko tuokin. Savolaissukulainen vastasi että tuleehan se kun painat siitä nappulasta.
      Kassa oli mulkaissut niin pahasti että jos katseella voisi tappaa niin tuo savolainen olisi ollut vainaa. Täydellinen esimerkki yhdestä puolesta joka erottaa savolaiset pohjalaisista. Savolaisten suora, kieroutunut ja todella tilannetajuinen huumori xD

      Poista
    6. Minä synnyin Pohjanmaalla ja asuin ensiaskeleeni Vähässäkyrössä ihan Kolkinsillan kupeessa, mutta olen juuriltani täysin itäsuomalainen ja täällä melkolailla Suomen keskivaiheilla (sivusuunnassa katsottuna) tuntuu koko ajan kuin joku magneetti vetäisi itään. Rakastan kumpuilevia maisemia, isoja metsiä ja karjalaismurteita (ja savon myös). Niin ja järviä <3 Kun tyynen järven pinnan rikkoo pieni kalan plumpsahdus, vastarannalta kuuluu veden kantamana puhetta tai kuikka huutaa ja vesimittarit pörräävät rannassa tai laiturin kupeessa. Merikin on hieno, mutta olen silti enemmän järvi-ihminen. Samoin on hienoa nähdä kauas, mutta tunnen olevani paremmassa turvassa metsän sylissä tai kukkulan juurella.
      Ymmärrän silti hyvin rakkauden mereen. Aavoihin peltoihin kiintymistä en osaa itse tunteena kuvitella, mutta tiedän että monet sitäkin rakastavat ja se on ihan yhtä oikein. Jokaisella on oma sielunmaisemansa, oma murteensa ja tapansa ja juttunsa jotka voi ymmärtää vain tietyllä seudulla asunut.

      Poista
    7. Hehe, mainio teksti tuo Sinisen zeppeliinin postaus. Vaikka painottuikin Varsinais-Suomen ja Turun suuntaan, kyllä sieltä pohjalainenkin itsensä tunnisti. Mutta Turussa rapiat kuusi vuotta asuneena ja silloin sinne vahvasti kotiutuneena täytyy sanoa, että pohjalaiseen sielunmaisemaan aseteltuna siellä oli leppoisia ihmisiä. Puhuvatkin niin ihanasti, että vihaisinakin kuullostavat vain söpöiltä.

      Nyt kun on asunut jo kohtuullisen pitkät tovit täällä Helsingissä, joka Suomen mittakaavassa on kulttuurien sulatusuuni, omaa pohjalaisuuttakin osaa katsoa etäältä ja arvioiden. Se on ollut opettavaista, kun on voinut tietoisesti korostaa jotain kotiseudun kulttuuriin selvästi kytkeytyvää tai sitten pyrkiä siitä tietoisesti eroon.

      Mä muuten taas olen aivan ehdottomasti meri-ihminen, vaikka olenkin varttunut Kyrönjoen varressa!



      Poista
  9. Hih, mäkin pidän nappittomuudesta! Ja koska edellisten postauksien ja nappipohdintojen vuoksi ymmärsin, miksi näitä voisi availlakin, niin päätin avata ja kirjoittaa kommentin :D

    Ihana syksyn tuulahdus tekstissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mahtava juttu! Saa mielellään availla useammin ja ETENKIN kirjoittaa kommentteja :D Syksyn tuulahduksia tosiaan on ilmassa niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti.

      Poista
  10. Ajelimme tänään Oulusta kohti pohjoista..niin kuin usein keskiviikkoisin. Matkalla näimme jo täysin keltaisia koivuja. Lapsen vaatteet haisivat jo ulkoilun jälkeen syksyltä, parvekkeen matto oli eilisen jäljiltä vielä märkä.
    Niin ja se automatka..suuren suoalueen alkupäässä..kurkipariskunta lensi ylitsemme. Metsästyskausi lähestyy..lapsi väitti nähneensä ikkunasta jo metson..

    Pihlajat tukehtuvat marjoihinsa..ennakoivat vähälumista talvea..jos tekisin niistä marmeladia niin istuisin ensi talvena maailman suurimmissa lumihangissa syöden pihjalanmarjamarmeladia suoraan purkista ja laskisin pitkin törmiä ja huutaisin pakkasenherralle, että tervetuloa! ole luonani pitkään, olen kaivannut sinua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoja havaintoja, vaikka täysin keltaisia puita en vielä olekaan nähnyt. Hui, meni ihan kylmätväreet siitä ajatuksesta – että niin valmis syksyyn en vielä taidakaan olla :D Mutta lasten vaatteet tuoksuvat ulkoilun jälkeen syksyltä ja parvekkeen matto on meilläkin yön jäljiltä kostea.

      Ja kurkia, vau! Niitä harvemmin tulee bongailtua täällä Helsingissä, mutta näyn ajatteleminen heittää heti lapsuudenmaisemiin ja sänkisen viljapellon laidalle. Pihlajanmarjamarmeladi kuulostaa ihanalta, etenkin kun sen noin kauniisti sanot :)

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe