Mitä rinkkaan lapsiperheen telttaretkelle – pakkauslista

31.8.16

Alkukuusta kerroin teille minun ja retkiseurueeni nuuskamuikkusten vinkit lapsiperheen telttaretkelle. Nyt on vuoro käydä yksitellen läpi, mitä sinne rinkkaan pakataan, kun metsään on lähdössä pienien lapsien kanssa.

Olen julkaissut pakkauslistaa jo aikaisemminkin kuopuksen vauva-ajoilta, mutta tämä tässä on päivitetty versio. Listasta on saanut pudottaa pois esimerkiksi liivinsuojukset, tutin, äitiyspakkauksen makuupussin sekä symbolisista syistä mukana kulkeneet lasten yövaatteet. Nykyään nuorimmainenkin jo tietää ilman tuttuja yövaatteita, mikä on teltan toimintaperiaate. Siistiä oli huomata tänä kesänä myös se, että vaikka yhä imetänkin, eivät monta päivää päällä muhineet paidat enää haise mädäntyneeltä maidolta. Etenkin saman bussin kotimatkalla jakavat kanssamatkaajat varmasti kiittävät tästä.
Kuten arvata saattaa, pakkauslista elää vuodenaikojen mukaan jonkin verran. Reissujen kesto sen sijaan ei oikeastaan vaikuta listaan kuin ruokien osalta. Muuten kamamäärä on sama, ja romppeisto mahtuu mun ja miehen 80 ja 75 litraisiin rinkkoihin. Ehkä vaihtokalsareita voisi lisätä öiden määrän mukaan, mutta muuten samat vaatteet pyörivät päällä sitä mukaa kuin ehtivät narulla kuivua. Safkoista on sanottava taas myös se, että helpoiten pääsisi pussimuonalla, mutta koska se on ollut mahdollista, ollaan tykätty panostaa ruokailuihin.

Rinkkojen painoa ei olla koskaan kokeiltu, mutta ei tällä setillä minnekään kymmenien kilometrien vaellukselle lähdettäisi. Mutta sen nyt sanelevat jo matkakaveritkin. Kymmenen vuoden päästä voidaan sitten viilata rinkan grammoja ja kävellä kunnon taipaleita.

Nukkuminen:


  • Teltta
  • Makuupussit
  • Makuualustat
  • Retkityynyt
Ruuanlaitto ja tulenteko:


  • Kirves
  • Saha 
  • Puukot
  • Retkikeitin: polttimo, kaasu, iso ja pieni keitinosa, pressopuristin, paistinpannu
  • Notskikattila + nostokahva
  • Tulitikut / sytkäri
  • Kuivapussi (luonnonveteen laitettava ”jääkaappi”)
  • Leikkuualusta
  • Folio
  • Grillipihdit
  • Kauha
  • Retkilautaset
  • Retkimukit
  • Retkiaterimet
  • Tiskaussieni + pikkupullo biohajoavaa tiskiainetta
  • (sankoja + marjapoimurit)
Ruoka (esimerkki yhden yön retkelle sisältäen kolme lämmintä ateriaa, iltapalan ja aamupalan):


  • Suola
  • Mustapippuri
  • Sinappi
  • Hunaja
  • Voi
  • Kahvi
  • Kaakao
  • Kahvimaito
  • Leipää
  • Juustoa
  • Avokadoa, tomaattia, kurkkua
  • Hedelmiä
  • Puuro
  • Hillo (jos ei luonnosta saatavilla marjoja)
  • Grillattavat (munakoiso, kesäkurpitsa, halloumi, soijanakit, sipuli, paprika yms.) ja uudet perunat
  • Keitto: Kuivatut vihannekset (porkkana, lanttu, selleri yms), soijarouhe, laakerinlehti, maustepippuri, viherpippuri ja kasvisliemikuutio
  • Hernekeittopurkit
  • Mahdolliset jälkkärit, kuten valmispullat tai lättytaikinapussi
  • Viiniä iltanuotiolle
  • Lasten vesipullot
  • Camelback eli juomarakko
Vaatteet:


  • Vaelluskengät / lenkkarit
  • Kevyemmät kengät leiriin (paljasjalkakengät / läpsyt / Crocsit)
  • Lapsille kumisaappaat
  • Retkihousut / jumppatrikoot
  • Tuulitakit / kuoritakit
  • Lasten kuravaatteet
  • Kolme vaatekertaa lapsille (yksi päällä, kaksi varalla)
  • Vaihtopaidat aikuisille (teknistä matskua)
  • Mummin kutomat villasukat
  • Vaihtosukat (ohutta merinovillaa)
  • Vaihtoalkkarit
  • Villakerrastot ja / tai villahaalarit
  • Lippikset
  • Villapaidat
  • Hanksat ja pipot (kypärämyssyt kylmemmillä säillä nukkumiseen)
  • kaulurit
  • kevytuntuvatakit
Kosmetiikka ja sen sellainen:


  • Nenäliinoja
  • Kosteusliinoja 
  • Vessapaperia
  • Harsoja
  • Vaippoja
  • Ensiapupakkaus (laastareita, siteitä, kyypakkaus, punkkipihdit, särkylääkettä)
  • Hyttysmyrkyt
  • Aurinkorasva
  • Dödöt
  • Hammasharjat
  • Hammastahnat
  • Hiusharja
  • Pampulat
  • Bebanthen
  • Biohajoavaa saippuaa snadi pullo (sama millä voi pestä myös astiat)
  • Naamarasvanäytepussit
  • Purkkapussi
  • Rakkolaastarit ja rakkopuikko
Muut:

  • Kompassi
  • Retkialueen tulostettu (ja kontaktimuovilla päällystetty kartta)
  • Tarppi
  • Narua
  • Roskapusseja
  • Talouspaperi
  • Nahkahanskat (käsien suojaksi tikuilta, kuumuudelta ja hiertymiltä)
  • Ohut pellavapyyhe
  • Kantoliina / kantoreppu
  • Taskulamput (otsalamput parhaat)
  • Matkariippumatto
  • Aurinkolasit
  • Lompakko
  • Bussilippu
  • Puhelin
  • Kamera + vara-akku
  • Lasten pehmolelut

Lue myös nämä

13 kommenttia

  1. Heh, mä en edes tiedä mitä noi kaikki kamat on. Pitäskin tehdä oma lista, se on ehkä puolet pienempi, ei oo marjapoimureita, nahkahanskoja eikä paljon muutakaan mukana ollut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, riippuu tietty ihan missä, miten, koska ja minkälaisella seurueella matkaa. Voisihan sitä nukkua ihan vain tähtitaivaan alla kuin muumit ikään :) Mutta tämä lista on tietenkin sellainen peruslista, joka elää retken mukaan. Ei samalle reissulle yleensä tarvita sekä kevytuntsikkaa että aurinkorasvaa :D Ja jos retkikohde on ylläpidetty paikka, yleensä listasta saa silloin jättää esimerkiksi kirveen ja sahan pois. Ja marjapoimureita sekä sankoja ei tietenkään roudata minnekään viiden kilsan kävelyn taa. Ei sieltä tosiaan aleta pakkaseen marjoja roudaamaan haha, vaan silloin marjat puuroon poimitaan tietty käsin. Mutta hei, nahkahanskat on muuten ihan hitokseen monipuoliset retkeilyhommissa, etenkin jos pitää tehdä polttopuut ja rakentaa nuotio.

      Poista
  2. Yksi mikä meiltä aina unohtuu, on GRILLIPIHDIT. Se ei ikinä tule mieleen ennen kuin vasta sitten kun kahden kepin avulla yrität käännellä niitä makkaroita ja sormet palaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkaran ehkä vielä kääntää kepillä, mutta halloumit ja kesäkurpitsat ovatkin jo kinkkisempiä yrittää sörkkiä kepeillä :DD Grillipihdit on tosiaan sellainen luksustuote, joka aina ekana jätetään pois, mutta eipä kyllä ole koskaan harmittanut, että miksi tuollaiset turhuudet tuli mukaan otettua.

      Poista
  3. Tiskaussienille minulla on ehdottaa vaihtoehto joka menee yhtä pieneen tilaan, on hygieenisempi ja kuivuu huomattavasti nopeammin. Sinin irtopäisen tiskiharjan irtopää. Ei vartta retkioloissa tarvita, mutta harjan päällä pesee oikein hyvin astiat.

    Mikä on tarppi? Pari vaellusta tehnyt, mutta nyt tuli ihan uusi sana.

    Jos pitää grammoja viilata niin pyyhkeen voi korvata vauvanharsolla. Toki jos ihan pulahtaa aikoo niin onhan se vähän pieni, mutta pikkupesujen (kasvot, kädet, kainalot, intiimialueille mieluummin oma harso) kuivailuun oikein passeli.

    Paracord narua otan aina ylimääräisenä mukaan. Mutta teillä lienee joka tapauksessa pyykkinaru jos äkillinen narun tarve iskee? Rinkka voi pettää, kengännauha katketa tai mitä vaan. Narua on aina hyvä olla.

    Jotain kävelynaposteltavaa myös. Suklaaruninat on hyviä. Helppo heittää lapsille rasiat kun alkaa energia loppua ja itsekin voi pupeltaa kävellessä kun väsy alkaa iskeä.

    Kaikilla on tietysti oma oma näkemys siitä mitä retkelle tarvitaan. Maastot on erilaisia, kohteet on erilaisia ja vaeltajat/retkailijät on erilaisia. Tällaiset pakkauslistat on joka tapauksessa tosi hyviä olemassa. Ensikertalaisen kannatta alukea monia erilaisia listoja netistä ja tehdä niiden perusteella oma listansa.
    Minä esimerkiksi vaeltaisin paljasjalkakengillä, mutta taukokengiksi croksit tms. Vedenpitävillä kengillä säästää saappaiden painon. Minun kosmetiikka listani näyttäisi tältä
    Nenäliinoja
    Kosteusliinoja
    Vessapaperia
    Harsoja
    Vaippoja
    Ensiapupakkaus (laastareita, siteitä, kyypakkaus, punkkipihdit, särkylääkettä)
    Hammasharjat
    Hammastahnat
    Bebanthen
    Pieni yleisrasva
    Aloegeeli hyönteisenpuremiin ja deoksi
    Rakkolaastarit.
    Ja tarvittava vesimäärä riippuu siitä onko reitillä tai kohteessa kaivoja/vedenottopisteitä. Tuolla on tietoa luonnonvesien käytöstä juomavetenä http://www.luontoon.fi/retkeilynabc/retkiruoka/juomavesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olenkin miettinyt, että pitäisi ottaa sienen sijaan tiskiharjan vaihtopää. On vain unohtuntu päivittää tämä idea tähän listaan :) Sillä saisi puurotkin paremmin pestyä kattilasta kuin sienellä.

      Harsot ovat tosiaan sellaisia monikäyttörasuja, että niitä on aina hyvä olla mukana. Ja toimivat tosiaan myös pyyhkeenä ja kuivuvat nopeasti. Ohut pellavapyyhe napataan yleensä mukaan kesäreissuilla, kun on tiedossa vedessä pulikointia :)

      Noita ehkä vähän erikoisempia retkiväleineitä mä olen avannut tarkemmin tuossa linkkaamassani Vinkit lapsiperheen telttaretkelle -postauksessa. Tarppi on siis ikäänkuin laavukangas, joka taipuu tarvittaessa vaikka teltaksi, mutta meidän retkillä siitä on viritelty tuulen- ja sateensuojaa.

      Tuo listassa oleva naru on juurikin paracordia. Eniten se toimii pyykkinaruna, tarpin virityksessä ja riippumaton kiinnityksessä, mutta onpa sillä sidottu myös kakkavaippapussi niin ylös puuhun, ettei haise, mutta ettei eläimetkään pääse sitä penkomaan :D

      Kävelynaposteltavana meillä on yleensä pähkinöitä, se muuten puuttuu listalta, pitääkin päivittää se siihen. Suklaarusinatkin on varmasti herkkua.

      Mäkin odotan aikaa, että lapsien kumisaappaat (ja kuravaatteet) voi jäättää kuormasta pois, mutta vaikka heillä onkin periaatteessa vedenpitävät kengät (ja vaatteet), kummasti nuo minityypit ovat läpimärkiä silti loppujen lopuksi :D Siksi vielä kuljetetaan mukana myös saletisti vedenpitävää vaatetta ja kenkää ja tarpeeksi vaihtovaatetta, että on narulta aina napata edes joku osittain kuiva vaate päälle.

      On tosiaan totta, että jokaisella on omanlaisensa listat. Ja ne omatkin listat elävät kohteen, vuodenajan, retkiseurueen ja patikointimatkan mukaan.

      Poista
    2. Kuravaatetilanne meillä on sikäli erilainen ettei olle pienen kanssa käyty vielä kunnon vaelluksella enkä siksi osaa ajatella siltä kantilta ja siksi tuo kenkäkommentti on vain omalta kohdaltani ja yleinen neuvo. Kuten sanottu, kaikilla on omanlaiset tarpeet ja siksi jokaisen pitää itse tehdä lopulta ne itselleen parhaat ratkaisut.

      Tässä vielä ihan yleisesti kaikille vinkkinä, tuolta löytyy valmiita erilaisia varustelistoja eri mittaisille vaelluksille http://www.luontoon.fi/retkeilynabc/varusteet/varusteluettelot

      Ja Lähiömutsille ihan tpdella iso kiitos näistä metsäily ja vaelluspostauksista, listoista, vaivasta jonka olet niiden eteen nähnyt ja innostamisesta. Minulla on aina kova palo päästä luontoon, mutta tarvitse siihen aika-ajoin ylimääräistä motivointia että perse nousee sohvan nurkasta.
      Kirjoittelin joskus aikaisemmin haaveesta että vielä tänä kesänä yövytään omalla laavulla ja nyt se on tehty ja hienosti meni.

      Poista
    3. Joo, kenkäkommentti on erittäin relevantti, sillä kyllä minä ainakin ne jätän heti pois, jos tiedossa on kuiva maasto ja sadetta ei ole luvattu :) Ja hei kiitos varusteluettelolinkistä, tuosta on varmasti hyötyä myös muille, jotka täältä päätyvät vinkkiä ja varmistusta pakkaukselleen saamaan.

      Ja hei, kiitos itsellesi kiitoksista, tuli hyvä mieli! Ja niin mahtavaa, että laavuyö meni hyvin. Muakin houkuttaisi joku kerta kokeilla nukkumista laavulla :)

      Poista
  4. Sulta puuttuu vesi. :) tuo retkien painavin elementti. Mut onpa kyllä kamaa, me on taidettu mennä aika minimillä samankokoisen perheen voimin. Painoa jos haluaa pois niin pyyhe kandee korvata mikrokuitupyyhkeellä, kuivuukin nopsempaan. Retkityynystä kyllä itse haaveilen - goretakki pään alla saa kyllä niin niskat jumiin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä lasten vesipullot sekä juomarakko :) Ne täytettyinä pärjätään matka ja loput otetaan luonnosta. Kamaahan tuossa tosiaan on, mutta ei kaikkea samalle retkelle tarvita. Tämä on tällainen peruslista, josta napataan tarpeisto kohteen, retkiseurueen, vuodenajan ja kävelymatkan mukaan. Yksi rinkka menee nukkumisjutuille, toisesta rinkasta puolet ruualle ja jäljelle jäävään puolikkaaseen sitten loput tavarasta :)

      Mä vastustin miehen ideaa hankkia noi retkityynyt, pidin ihan överiluksusjuttuna. Kyllähän sitä just nukkuu goretakki pään alla! Ja tietty nukkuukin, mutta oonpa onnellinen, että mies ne sai retkitarpeistoon mulle myytyä. Oma uni parani sillä tosi paljon.

      Poista
    2. Retkityynyt <3

      Poista
  5. Ihanaa! Unohtumattomia muistoja lapsosille :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe