Päiväkodin lapset

16.8.16

Sitä nuo kaksi ihanuutta ihan pian ovat kumpainenkin, päiväkodin lapsia. Esikoinen palaa päiväkotiin ja tuttuun ryhmään lähes neljän kuukauden kesäloman jälkeen, ja kuopuksella on edessä päiväkodin aloitus.

Meillä kävi ihan mieletön onni, kun saatiin kuopus samaan päiväkotiin kuin esikoinenkin. Tai noh, sisaruspaikan ollessa kyseessä, lottopotin  mahdollisuudet ovat paremmat, mutta onnellinen sitä silti saa olla. Lisäisi aika paljon aamujen kireysasteikkoa, jos lapset pitäisi viedä eri päiväkoteihin. Sen lisäksi päiväkodin toimintatavat, henkilökunta ja tilat ovat tuttuja, mikä helpottaa meidän vanhempien sopeutumista. Voin nimittäin kertoa, että saan olla myös onnellinen siitä, että ei koskaan enää tarvitse olla se esikoistaan päivähoitoon laittava ummikko.
Jos äidillä ja isällään tulee olemaan tällä kertaa vähän helpompi aloitus kuin silloin kolme vuotta sitten, sitä se on varmasti myös kuopukselle. Hänellekin päiväkoti on siskon kautta tuttu paikka, jossa on kaikkea ihanaa ja jännää leikkiä ja lelua, mutta johon ei koskaan ole aikaisemmin saanut jäädä. Ei vaikka on itkenyt maailman epäreiluutta, kun äiti on napannut kainaloonsa kesken parhaiden leikkien. Nyt myös pystymme aloittamaan päivähoidon elokuun loppupuolella, kun esikoisen ajoilta tutut alkusekoilut ovat toivottavasti tasaantuneet ja päivien tahti löytynyt.

On tässä silti vähän mollisävyiset fiilikset. Esikoisen päiväkodin aloituksen aikana olin varma, että meidän vanhempien työkuvioiden onnistumisen lisäksi lapsi itse tarvitsi päiväkotia. Kun kuopuksen päivähoitohakemus laitettiin sisään viime vuoden lopulla, kirjoitin siitä, miten epävarma olo on. Ja sama pieni inhottava epävarmuus on edelleen jossain selkäytimessä jomottamassa. Temperamenttinsa kanssa eri radoilla kiitävä kuopus olisi vieläkin ihan tyytyväinen siihen, mitä meillä kotona on tarjota. En koe, että hän tarvitsee päiväkotia.
Tätä jomotusta on pitänyt yllä se, että kaikella todennäköisyydellä lapset tulevat olemaan päiväkodissa vain syksyn ja palasen alkutalvea ennen reissuamme maailmalle. On aika monta iltaa tullut mietittyä, onko se järkevää. Mies kuitenkin tahtoo ymmärrettävästi palata toviksi töihin ennen uutta hoitovapaapätkää, että pysyy työkuvioissa mukana ja saa taas vähän uutta perspektiiviä koti-isyyteen. Siksi mietin hetken, jospa minä sitten taas olisin päivisin kotiäiti ja tekisin työni yöaikaan. Eihän siihen väsymykseen viimeksikään kuin melkein kuollut. Ystävät onneksi pysäyttivät nämä pohdiskeluni ennen kuin sain lauseen loppuun ja sanoivat, että nyt nainen järki käteen. Vaikka lapsi ei välttämättä tarvitse päiväkotia vielä, minä ja perhe kokonaisuutena tarvitsemme.

Ja sitä paitsi, hakemuksen jättämisen jälkeen puolessa vuodessa on tapahtunut paljon kehitystä. Vaikka juuri tämä himpun verran vajaa kaksivuotias ei vielä päiväkotia tarvitsisi, tulee se silti antamaan hänelle paljon. Hänelle isosisko on idoli, mutta hän selvästi nauttii myös ikäistensä kanssa leikkimisestä. Juuri nyt myös itsenäistytään rytinällä, ja lapsi tuntuu kaipaavan turvallisia kokemuksia siitä, että pärjää myös ilman äitiä ja isiä. Olen myös iloinen, että päiväkodissa voidaan mennä leikeissä ja tekemisissä pikkuisen ryhmän iän mukaan. Välillä harmittaa nuorimmaisen puolesta, että leikit määräytyvät niin paljon perheen vanhemman lapsen mukaan.
Päiväkodin aloitusta tulee varmasti helpottamaan myös ne pari ikään tullutta lisäkuukautta, joita kuopus on ehtinyt kartuttaa isosiskonsa päiväkodin aloitukseen verrattuna. Vaikka puhe ei vielä pulppuakaan, hänen kanssaan voi jutella päivän kulusta. Hän osaa vastata kysymyksiin kyllä tai ei, ja hänelle voi paremmin pohjustaa kertoen päivän tapahtumia. Tuntuu hyvältä, että voin kysyä lapselta ”oliko kiva päivä”, ja olettaa, että siihen saa edes jonkinlaista vastausta.

Esikoinen odottaa innoissaan, että saa näyttää pikkuveljelle kaikki päiväkodin jutut ja tutut. Jokaisella pienellä pojalla pitäisi kyllä olla oma huolehtiva ja hassu isosisko, jonka kanssa yhdessä tutustua maailmaan! On ollut jännä huomata, miten esikoinen ei ole aikaisempien vuosien tapaan niin hurjasti kaipaillut päiväkotiin pitkän kesäloman aikana. Hiljan sen tajusin: nyt niillä on toisensa. Veljestä on jo kasvanut niin iso, että he voivat ihan oikeasti leikkiä yhdessä ja tehdä pöljyyksiä tiiminä meidän vanhempien selän takana. Nyt oman ikäiset kaverit ovat kuitenkin alkaneet elokuun aikana palata päiväkotiin, ja samalla on noussut esikoisen into päästä myös jo takaisin päiväkotiarkeen.

Tiedän varmasti kaksi asiaa: sen, että tulen parkumaan päiväkodin nurkan takana, mutta kokemuksesta myös sen, että kaikki menee lopulta hyvin ja pian meillä on paremmin toimiva arki kuin uskalsimme toivoakaan.

Lue myös nämä

14 kommenttia

  1. Aivan, hyvin se menee varmasti! Meillä on sama edessä vuodenvaihteen jälkeen ja ihan sama setti: esikoinen todellakin kaipasi samanikäisenä (1v4kk) vaikka ja mitä muuta kuin kotonaoloa, mutta rauhallisempi kuopus vaikuttaa niin tyytyväiseltä ihan vain kotonaoloon etten ole omalla aiemmalla kokemuksella uskoa :D Voi siis olla, että hän ei jää päiväkotiinkaan ihan vaan vilkuttamaan kuten esikoinen aikanaan.

    Ihan varmasti menee niin, että pian teillä toimii arki ihan uudella tapaa ja työ-/hoitopäivän jälkeen osaa yhä enemmän arvostaa perheen yhteistä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla, että muillakin saman perheen lapsilla on temperamettieroja, jotka heijastuvat myös päiväkodin aloitukseen. Tai mistäs sitä tietää, ehkä meidän molempien kuopukset yllättävät sujahtamalla päiväkotimenoon suitsait :)

      Mä odotan uudelta arjelta eniten sitä, että voin päiväkotipäivien ajaksi jäätä tarvittaessa rauhalliseen kotiin tekemään duunia menoa ja meininkiä täynnä olevan toimiston sijaan. Etenkin pitkät kirjoituspäivät vaatisivat välillä villasukat, joilla sipsutella ja hiljaisen kodin, jossa ajatuksilla on tilaa kulkea :)

      Poista
  2. Apua, sama on edessä vuoden päästä. Yritän aktiivisesti olla ajattelematta asiaa... Esikoinen on ollut siinä vaiheessa pois päiväkodista jo kaksi vuotta, mielenkiinnolla odotan minkä shown päättää järjestää. Jospa silloinen viisivuotias ei olisi ihan niin dramaattinen, kuin tämänhetkinen neljävuotias?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljävuotiaat ovat tosiaan melkoisen harjaantuneita draaman tulkitsijoita :D En tiedä, tasaantuuko se siitä vuodessa, mutta sen tiedän, että ihan varmasti hyvin se päiväkodin aloitus teilläkin sitten loppujen lopuksi menee <3

      Poista
  3. Tsemppiä äidille, kyllä se siitä!

    Samaa asiaa kipuillaan meillä. Siis minun päässäni lähinnä. Luulen, että itselleni isoin juttu asiassa on se, että parivuotias kuopus on ja jää kuopukseksi ja kaikki siirtymät ja vaiheet tuntuu niin kauhean lopulliselta. Snif.

    Mutta meilläkin kokonaishyvinvointipotti vaatii tätä, niin tällä mennään. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitää niin hyvin ne ipanat päiväkodissa viihtyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsempit myös sinne. Ja ah joo, tunnistan sen fiiliksen, miten lopullisilta nämä kaikki siirtymät tuntuvat, kyn kyseessä on kuopus. Voisin olla vielä pahemmin tunnemylläkässä, mikäli meillä ei olisi tiedossa talven irtiottoa muualla. Tuntuisi hurjalta ajatella, että nyt se on sitten tätä, useamman vuoden.

      Ja kyllä, samat vanhat merkit täälläkin antaisivat olettaa, että oikein hyvä arki siitä sitten suttaantuu, ja lapset tykkäävät :)

      Poista
  4. Tsemppiä kovasti! Jokainen vanhempi varmasti kipuilee kanssasi noita samoja asioita jossain vaiheessa, eli miettii, onko tämä nyt hyvä ikä jne. Minä jäin juuri äitiyslomalle ja reilu 4v. esikoinen meni päiväkotiin osa-aikaiseksi, vaikka 2v. pikkusisarus jäi kotiin. Podin huonoa omaatuntoa, ja mietin, teinkö/ teimmekö oikean ratkaisun. Esikoinen ei ole teidän esikoisenne tavoin supersosiaalinen, mutta juuri siksi koimme, että hänen on hyvä mennä harjoittelemaan kaveritaitoja. Saa nähdä, millä mielellä tämä syksy tullaan olemaan... Sinulla on muuten mahtavia ystäviä, kun rohkenivat kannustaa sinua ratkaisuun, joka vaikuttaa suoraan omaan ja siten tietysti koko perheesi hyvinvointiin (siis uskalsivat sanoa, mitä ajattelivat!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, päiväkodin tarve voi lähteä lapsesta myös silloin, kun kaverivajarien sijaan lapsi tarvitsee hellää ja kannustavaa tuuppausta harjoitella kaverisuhteita. Niin on erilaisia lapsia, perheitä ja tilanteita. On se onni, että meillä on niin upea varhaiskasvatusjärjestelmä Suomessa! Mä olen ihan varma, että hyvin se teillä menee. Jännä, miten toisten tilanteissa ei ollenkaan sitä epäile, mutta omalla kohdalla tulee aina mieleen jotain muttia. MUTTA hienosti se meilläkin, kuopus on jo niin kauan odottanut, että saa myös mennä päiväkotiin, kuten isosiskonsa :)

      Ja niin totta, onneksi on ystäväpiirissä ihmisiä, jotka uskaltavat avata suunsa, kun kuulevat mun ajatusten olevan ihan pöljiä.

      Poista
    2. Kuopukset taitavat tehdä niin monta asiaa "tuosta vaan" isompien sisarustensa perässä. Meilläkin kuopus torstaina täpäkästi ilmoitti, että huomenna hänkin sitten menee päiväkotiin. Jouduin aika kauan puhumaan, että vielä ollaan yhdessä kotona! :)

      Poista
    3. Se on totta, kuopukset tekevät isompien sisarusten perässä juttuja, niin hyvässä kuin pahassa haha! Minäkin jouduin kuopukselle viime talvena ja keväänä monta kertaa sanoa, että hän kyllä pääsee päiväkotiin, mutta ei ihan vielä. Yksivuotias kuitenkin kaikilla osaamillaan tavoilla yritti tehdä selväksi päiväkodin pihalla, että hänkin tahtoo jäädä, jos kerran siskokin saa :D

      Poista
  5. Meillä kuopus 2v käy heiluttelemassa bioroskikseen heitetylle banaaninkuorelle, mutta kun sitä vie päiväkotiin niin se ei ehdi vanhemmille vilkutella. Kolmas tarhaviikko menossa.

    Terveisiä erään Pirkanmaalaisen päikyn nukkarista!

    VastaaPoista
  6. Ei mun mielestä vajaa 2-vuotiaan päiväkotiin laittamisesta tarvitse tuntea minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Etenkin jos hoitoajat ovat kohtuulliset.

    Mun poika meni päiväkotiin 2v4kk ikäsenä kun menin töihin. Isä opiskeli ja minä tein osa-aikaista työtä, joten hoitopäivät pysyivät 6-7-tuntisina. Poika tottui päiväkotiin nopeasti, ja mitä vanhemmaksi on tullut, sitä tärkeämmäksi päiväkoti on pojalle muodostunut. Poika aloitti eskarin viikko sitten, ja siellä on monta kaveria, joiden kanssa on leikkinyt kohta sen neljä vuotta.

    Vaikka nuorimmaisesi ei varsinaisesti päiväkotia "tarvitsisisikaan", ei se tarkoita etteikö hän voisi kuitenki viihtyä siellä ja olla jo tässä iässä varhaiskasvatuksellisestikin hyvästä.

    Hyvillä mielin vaan siis päiväkotiarkea alottamaan, olkoon se teille ja kaikille muille tarhalais- ja koululaisperheille mahdollisimman mukava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei todellakaan tarvitse potea huonoa omatuntoa kenenkään moisesta. Itsellänikään se ei ole omatunto, vaan pieni inhottava epävarmuus, joka kolkuttelee. Johtuu vain siitä, että päiväkotieloa tulee nyt kestämään vain muutamat kuukaudet ennen pitkää taukoa. No ja siitä, että esikoisen kohdalla olin niin varma, että lapsi itsekin päiväkotia jo tarvitsee.

      Mutta totta, kuten sanoinkin, vaikka sellaista alleviivattua tarvetta hänellä ei olisikaan, ihan varmasti meidän mahtava päiväkoti tulee antamaan hänelle paljon. Me myös haluamme, että lapsi aloittaa pienten ryhmässä, joten siksi päiväkoti on hyvä aloittaa näillä main.

      Mukavaksi se arki siitä varmasti muodostuu, sen onneksi tiedän jo kokemuksesta. Ja samaa mukavuutta toivon minäkin myös muiden lapsiperheiden päiväkoti- ja kouluarkeen :)

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe