Yksin kotona 1 – äitiversio

12.9.16

Viime kuussa kävi jotain tavatonta. Ja vielä kahdesti. Olin ensimmäistä kertaa sitten lasten syntymän yksin kotona. Olen toki ollut kotona ilman lapsia, sillä teenhän duuniakin useasti kotoa käsin. Mutta siitä on kaksi synnytystä ja lähes viisi vuotta, kun viimeksi sain heittäytyä kotioloissa miettimään ihan vain itseäni yli työpäivän ajaksi. Lasten syntymän jälkeen tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun nukuin ilman lapsia omassa kodissani.

Enkä edes ala pohjustella asiaa lasten ikävöinnillä, vaan sanon ihan rehdisti, miten asia oli: mä nautin tilanteesta niin paljon, että pää oli räjähtää siitä ihanasta yksinolosta, aikaansaamisesta ja hiljaisuudesta.
Minussa on aina kilpaillut kaksi puolta. Se ekstovertti, joka tulisi hulluksi, jos ei saisi päivittäistä annostaan sosiaalisia kanssakäymisiä ja jos ei voisi asua tekemistä sykkivässä kaupungissa. Ja sitten se introvertti, joka kaipaa tasaisin väliajoin mökkihöperyyttä sekä metsäläisyyttä ja sitä, että saa olla yksin ihan omissa ajatuksissaan.

Lasten myötä introvertti minussa pyrkii esiin sellaisella melskaamisella, että välillä ihan itsekin yllätyn. Elämäntilanne on saanut kaipaamaan ihan järjettömästi sitä, että saisin toisinaan olla itsekseni. Vaikka arvostan perheen kanssa yhdessä syömistä, nautin valtavasti, kun saan syödä lounaani ravintolassa yksin. Suorastaan juovun siitä ihanuudesta, kun saan olla yksin ihmisten keskellä: festareilla, elokuvissa ja kahvilassa. Työhuoneeni sijaan valitsen mahdollisuuksien mukaan työskentelyn kotona.
On palauttavaa saada olla yksin. Ei yksinäinen, vaan omasta valinnasta yksin. Tarvitsen toipumisaikaa siitä kaikesta hälinästä, rakkaudesta, metelistä, läsnäolosta, metatyöstä, antamisesta, ärsytyksestä, vastailusta ja multitaskaamisesta. Siksi vauvavuosinakin valvoin lasten mentyä nukkumaan, vaikka järkevintä olisi ollut käyttää nukkumiseen se vauvan ensimmäinen pidempi unipätkä. Mutta kun tarvitsin toipumisaikaa olla ihan itsekseni siinä hetkessä, jossa ensimmäistä kertaa päivän aikana tunsin hallitsevani tilanteen.

Luultavasti ekstrovertti ottaa taas tilansa takaisin sitten lasten kasvaessa. Mutta juuri nyt tuntuu, että tarvitsen enemmän aikaa itselleni kuin koskaan aikaisemmin. Lasten ja minun välillä oleva napanuora on joustanut sen verran, että erossa olemisen aiheuttama ikävä ei saa aikaan fyysistä kipua. Sillä kyllä, siltä erossa oleminen vauva-aikana tuntui – kuin joku olisi käyttänyt sydäntä kahvakuulana, vatsaa nyrkkeilysäkkinä ja kurkkua trampoliinina. Nyt lasten kasvaessa se joku alkukantainen emovietti on antanut ikävän sijaan tilaa myös yksinolosta nauttimiselle. Tarvitsen aikaa itselleni, että ehdin kuunnella, mitä minulle kuuluu.
Olen haaveillut yksin kotona olemisesta kauan. Mietin, miten ompelisin ilman keskeytyksiä, katsoisin romanttisia komedioita ja valvoisin kirjan sekä punaviinipullon kanssa niin myöhään kuin haluaisin. Nyt saamani yksinolo lähti kuitenkin työasioista. On ollut viime aikoina niin hullunkiire, että mies säntäilyäni katsoessaan ehdotti, että josko lähtisi lasten kanssa vuokramökille, jotta saisin tehdä rauhassa töitä aamusta iltaan.

Voi kyllä kiitos! Miten mies osaakin aina tietää itseäni paremmin, mitä tarvitsen! Olin siis kahden yön yli yksin kotona. Sitä seuraavalla viikolla tuli vielä yhden yön setti, kun joudun työkiireiden takia skipata suunnitellun telttaretken, ja mies lähti lasten ja toisen samanlaisen isi ja kaksi lasta -sakin kanssa metsään. Syksyisen metsäretken peruuntuminen omalta osaltani harmitti ihan hitosti, mutta toisaalta se keskeytyksetön työaika tuli tarpeeseen.
Parasta oli tehdä ajattelematta kuluvaa aikaa tai sitä, että koska pitäisi olla jossakin, milloin lapsi herää päiväunilta, kuka hakee päiväkodista ja ruokaakin pitäisi laittaa. Se näemmä vapautti aivoja ylimääräiseltä taka-alapohtimiselta niin paljon, että pääsin sellaiseen työnimuun, mitä normaalisti harvoin pääsen kokemaan. Naputin kirjaa liuska toisensa perään unohtaen ajankulun. Editoin tätä videota niin keskittyneenä tekemisen intoon, että havahduin vasta vatsan nälkäiseen mouruamiseen. Ruksin to do -listalta tehtäviä sellaiseen tahtiin, että ehdin parissa päivässä tehdä luultavasti kahden viikon työt.

En puhunut kahteen päivään kuin posteljoonille ja ruokakaupan kassalle. Kasasin itselleni maukkaita yhden hengen salaatteja ja lämmitin pakastepizzaa uunissa. Join olutta, nakutin konetta ja kokeilin nukkua aamulla niin pitkään kuin huvitti (ysiin asti riitti unta). Luin Hesarin rauhassa aamupalani kanssa ja join kahvini kuumana. Nautin hiljaisuudesta ja koin autuasta levollisuutta siitä, että koti pysyi siistinä. Kukaan ei halunnut tietää mitään tai kysyä mitään, paitsi muutamassa sähköpostissa.
Luin kirjaa ja katsoin lasten lähettämiä videoita mökiltä ja metsästä. Hipsin villasukissani ja nakutin konetta sängyllä löhöten. Pumppasin maitoa rintapumpulla, jota en onneksi ollut vielä myynyt eteenpäin. Sytytin kynttilöitä ja suoristin pöydällä olevien kirjojen nurkkia. Kävin suihkussa yksin ja tein iltatoimet puolessa tunnissa. Parissa vuorokaudessa olin purkanut tällä kaavalla päästäni kipunoivan stressisykkyrän.

Täydellinen työ- ja yksinololoma. Pitäisi alkaa suunnitella ja myydä tällaisia pakettimatkoja kotioloissa myös muille perheellisille.

Lue myös nämä

23 kommenttia

  1. <3<3<3<3<3<3<3<3

    Minä otin irtioton omasta lapsikuplasta kun lapsi oli reilun vuoden ikäinen. Lähdin tätini kanssa maalle ja jätin lapsen isänsä kanssa kolmeksi yöksi (hän oli jo vieroittanut itsensä tissiltä muutamaa viikkoa aikaisemmin, joten tämä oli mahdollista).
    Nukuttiin tädin vanhassa huoneessa, juteltiin yömyöhään, kuten silloin kun olin lapsi, päivät raivattiin rantaa kunnes itselle tuli nälkä eikä niin että pitäisi vahtia kellosta milloin jollain muulla on väsy, nälkä tai pissahätä. Saunottiin myöhään, käytiin soutelemassa keskiyöllä ja minä niiiiiiiin nautin.
    Nyt minulle on vaan iskenyt joku uusi tarrautumisvaihe. Kun eilen laitoin lasta nukkumaan niin sydäntä puristi ikävästä kun jätin tytön sänkyyn ja hän tuntui olevan ihan liian kaukana kun oli viereisessä huoneessa seinän takana (missä on nyt nukkunut jo kohta vuoden). Tänään oli vielä vähän samanlaisia tunnelmia. Mutta ehkä tähän vaikuttaa että minulla oli juuri muutaman viikon masennusjakso eikä minulta irronnut aitoja positiivisia tunteita mihinkään suuntaan niin nyt varmaan tunnen senkin edestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sun irtiotto kuulostaa ihanalta! Vaikka mä tykkäänkin päivien rytmistä, on vaan niin parasta välillä heittäytyä tilaan, jossa kelloa ei ole pakko katsoa, eikä toisten nälkiä, väsyjä ja pissahätiä ennustaa tarpeeksi ajoissa etukäteen!

      Mullakin nämä omaa aikaa -vaiheet / tarrautumisvaiheet menevät sykleissä. Kuten lapsillakin. Nyt just tuntuu, että voisin lähteä vaikka viikoksi reissuun ihan vain itsekseni, vaikka vielä pari kuukautta sitten ei olisi tullut kuulonkaan. Ei tosin tule nytkään ihan käytännönsyistäkin, mutta silti, ajatustasolla :)

      Poista
  2. Mulla oli viime kuussa ihan samanlainen kokemus, paitsi että yksinoloa oli kokonainen VIIKKO! Nautin joka hetkestä :-D Ja otan jatkossakin kaiken irti siitä, että lapsen toinen mummola on toisella puolella Eurooppaa.
    https://puolivalissa.wordpress.com/2016/08/28/yksin-kotona/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, kokonainen viikko yksinoloa. Pyörryttää ajatuskin moisesta vapaudesta :D Jännä, miten näissäkin asioissa mieli muuttuu lasten kasvaessa. Mun Pohjanmaalla asuvat vanhemmat harmittelevat pitkää välimatkaa ja sanovat, että sitten kun lapset kasvavat, siitä vaan lapset junaan ja vaikka viikoksi mummilaan. Vielä puoli vuotta sitten ajatus tuntui ihan kamalalta ja utopistiselta. Mutta nyt on alkanut tuntua, että miksipä ei, kyllä se vielä joskus on mahdollista. Vain minä ja mies kotona, aijjeee, niin kutkuttava ajatus, että vatsa tanssii täynnä perhosia!

      Poista
  3. Siis KYLLÄ. Peukku tälle. Mä rakastan näitä mun omia lomia, kutsun niitä työntekolomiksi. Aivan järjetöntä luksusta: http://www.salamatkustaja.com/2016/03/aidin-rentouttava-retriitti.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä just, luksusta. Ihanaa, ihanaa, ihanaa luksusta.

      Poista
  4. Kolmen lapsen äitinä koen jo sen irtiotoksi, jos lähden yhden lapsen kanssa jonnekin tai olemme kotona kahdestaan. Varsinkin jos kyseessä on koululainen. Humputtelu kaupungilla, kotikylpylässä rentoutuminen ja kynsien lakkaus, elokuva ja herkut, siinä hyväksi havaittu konsepti. Ja ihanaa jos joskus saa oikeasti keskittyä yhteen lapseen ja hänen ajatuksiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tunnistan tämänkin tavan irrottautua arjesta! Välillä olenkin siitä kirjoittanut. Mutta tuosta kahdenkeskisen ajan merkityksestä molempien lasten kanssa erikseen on vielä postaus hautumassa ja kirjoittamista odottamassa.

      Poista
  5. Olla yksin, syödä rauhassa ja tehdä töitä... Se on haaveeni... Meillä esikoinen on teidän kuopuksen ikäinen ja toinen on nyt tulossa. Muutaman viikon päästä tulee ensimmäinen kerta, kun olen yli neljä tuntia esikoisesta erossa, ja odotan sitä kauhulla ja innolla! Tuntuu, että meillä ollaan vielä valovuosien päässä siitä pisteestä, että voisin olla erossa lapsesta kokonaisen päivän, saati sitten yön. (Itse olisin siihen valmis, lapsi ei.) Jos kuopus on samanlainen kuin esikoinen, menee vielä monta vuotta, ennen kuin voin olla ihan oikeasti yksin. Mutta lyhyen aikaahan nämä pieniä ovat, pitää vain keskittyä nauttimaan ja arvostamaan joka hetkeä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti säkin pääset pian nauttimaan silloin tällöin yksinolon ihanuudesta! Voin uskoa, että odotat tulevaa nelituntista sekä kauhulla että innolla. Nauti siitä täysin siemauksin <3

      Poista
  6. Moikka,
    olet vaihtanut blogisi tekstin niin että se alkaa heti sivun vasemmalta? Itseäni häiritsee se, että ensin ei ole edes 1cm valkoista kaistaletta. Läppärillä kun rullaa alaspäin, saattaa rullata huomaamatta myös hieman sivulle, jolloin tekstin alkuosa menee piiloon. Myös vaikka se ei olisikaan piilossa, tuntuu lukeminen raskaalta. Toivon, että teksti palaisi takaisin "keskelle". Iso kiitos blogista, olen ollut lukijana jo useita vuosina. Metsäretket kiinnostavat eniten :) Kiva, että sulla on kuitenkin ollut mahdollisuus pieneen omaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Nyt en valitettavasti ihan ymmärrä, mitä tarkoitat tekstin näkymisellä. Ilmeisesti se näkyy jotenkin oudosti. Tekstin pitäisi kyllä skaalautua ihan normaalisti jokaiselle näytölle, eli esimerkiksi marginaalit pitäisi olla. Mikä selain sinulla on käytössä?

      Ihana kuulla, että olet ollut lukijana jo niin kauan! Metsäretket ovat tosiaan parasta, ja harmitti, että oli yksinkertaisesti pakko tällä kertaa valita työloma sen sijaan :) Toivottavasti ehtisin vielä ennen pakkasia metsään yöksi, mutta jos ei muuta, ainakin päiväretkiä onneksi voi tehdä vähemmälläkin panoksella ja ajalla :)

      Poista
    2. Mulla on sama ongelma. Luen ipadilla, ja tekstin vasen reuna on aivan sivun reunassa kiinni, enkä mä ainakaan saa sitä tekstiä mitenkään keskemmälle.

      Ihana kotiloma!

      Poista
  7. Näitä kuvia katsoessa löytyy vastaus aiemmassa postauksessasi esittämääsi kysymykseen: Mitä eroa on älypuhelimen tuijottamisella ja kirjan tuijottamisella?

    =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en löydä sitä vastausta, kerro! :D Jos lehtien lukemista ruokapöydässä tarkoitat, se on mun salainen pahe yksinollessa, saatanpa selailla myös älypuhelinta samalla.

      Poista
    2. Kiireettöminä aamuina on vaan kivempi levittää pöydälle ihan oikea paperinen hesari. On siinä eri tunnelma. Minä koen näin, eikä tässä ole mukana mitään moralisoivaa arvolatausta mobiililaitteita vastaan.

      Näkisitkö itse kuvissa saman tunnelman, jos vaihtaisit sanomalehden, aikakauslehden ja kirjojen tilalle padin tai älypuhelimen?

      Poista
    3. Mä otin kuvat sillä älypuhelimella, siksi se ei ole kuvassa :DD

      No joo, mutta ymmärrän toki ajatuksesi. Paperisesta Hesarista en näe itseäni luopumassa ihan hetkeen. Se kuuluu itselläni jokaiseen aamuun, vaikka vähän hoppukin olisi. Vaikka luen Hesaria toki myös puhelimella, ei siinä ole samaa fiilistä.

      Poista
  8. Tuo kaikki kuulosti vaan niin taivaalliselta!

    VastaaPoista
  9. Lasten ollessa kaksi ja neljä olin viiden päivän työmatkalla ulkomailla. Vieläkin välillä muistelen sitä nautinnon määrää. Vaikka töitä ja tapaamisia todella riitti, illalla sai linnoittautua yksin hotellihuoneeseen joko illallisen (ah, aikuisseuraa) jälkeen tai välillä nappasin vain pientä iltapalaa matkalla hotellille. Läppärin sulkemisen jälkeen sai olla aivan rauhassa, lueskella, nauttia kylvystä tai mistä vaan ennen nukkumaanmenoa. Kyllä latautuivat akut tuolla matkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, voin vain kuvitella! Ennen en ehkä olisi voinut kuvitella työmatkaa, jolla akut latautuvat, mutta nyt todellakin voin! :)

      Poista
  10. Juuri tällä hetkellä luettuna tämä kuulosti ihan taivaalliselta. Meillä esikoinen kohta 2v ja kuopus 2kk, molemmat tällä hetkellä täysin kiinni äidissä. Onneksi kuopus on todella hyväuninen ja käy iltaunille heti esikoisen jälkeen, jolloin saan hetken omaa aikaa. Jota en myöskään käytä nukkumiseen vaikka ehkä kannattaisi.

    Löysin itseasiassa blogisi jo esikoisen imetysmaratonien aikaan, hän ei juurikaan poistunut rinnalta ja luin silloin vanhempia blogitekstejäsi oman esikoisesi rinnalla asumisesta saaden valtavasti lohdutusta ja vertaistukea. Päästessäni uudempiin teksteihin tajusin että esikoispoikamme olikin melkein saman ikäinen kuin teidän kuopuksenne ja oli hauska seurata minkälaisia kehitysvaiheita on tulossa... tai milloin joku kaamea vaihe helpottaa. Tällä hetkellä aika on hyvin rajallista mutta yritän aina iltaisin käydä täällä kurkkaamassa päivän kuulumiset tai vinkit. Kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voijjoo, se vaihe, kun lapset ovat koko ajan kiinni itsessä, se vie valtavasti energiaa. Vaikka itse olen sellainen ikihalipulainen ihminen, niinä hetkinä olisi välillä tehnyt hyvää sulkeutua pehmustettuun huoneeseen olemaan vain ihan yksin hetkeksi. Muistan, miten en olisi illalla lasten mentyä nukkumaan jaksanut edes kissojen rapsutusta, kun olisin vain tahtonut olla ilman mitään kosketusta.

      Niin kiva kuulla, että blogistani on ollut iloa ja vertaistukeakin! Tsemppiä sinne arkeen! Toivottavasti pian saat edes pieniä pätkiä ihan omaa aikaa.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe