Joulusatu, johon lapset tahtovat uskoa

26.12.16

Puhelin, tietokone ja netti olivat suljettuina melkein kolme vuorokautta. Sinä aikana ehtii tehdä paljon ja olla tekemättä mitään. On nukuttu päiväunia, istuttu muiden kattamiin pöytiin ja kuunneltu sateenropinaa pimenevässä illassa. On luettu läjä vanhoja Kotiliesiä sekä Kotivinkkejä takkatulen loimussa ja neulottu kunnes kädet ovat ihan krampissa. Olen myös ehtinyt miettiä joulusatua ja sen taian voimakkuutta.

Lapset tahtovat uskoa joulupukkiin, vaikka en ole koskaan kertonut heille tarinaa totuutena. En tahdo viedä heiltä joulupukkitarinan maagisuutta, mutta olen yrittänyt kiemurrella pois tilanteesta, jossa sepittäisin jotain partaisesta vanhasta ukosta, joka tuo kilteille lapsille lahjoja ja pari sukupolvea vanhemman legendan mukaan antaa tuhmille lapsille piiskaa.
Sepityksessä ei ole mielestäni sinänsä mitään väärää – itsekin olen lapsuudessani kokenut joulutaian täytenä totuutena kerrottuna – mutta se ei vain sovi omaan vanhemmuuteeni. Tiedän olevani välillä vähän liiankin rehellinen kasvatuksessani, mutta kerron lapsille mieluummin (lapsentasoisesti) totuuksia sen sijaan, että kertoisin siloteltuja tarinoita vaikkapa kuolemasta, uskonnoista, synnytyksistä, eroista, maapallon tilasta, sodista tai ruuan alkuperästä.

Toisin kuin nuo mainitsemani asiat, joulupukki on hyvätahtoinen tarina, mutta jostain syystä se menee itselläni samaan settiin kokonaisvaltaisempien aiheiden kanssa. Tahdon heidän tietävän totuuden ja luovan päätelmänsä asiasta sen mukaan. En tahdo heidän luulevan, että joku setä tuo heille lahjoja mielinmäärin. Henkilökohtaisesti minua myös ärsyttää joulupukkitarinan kiltteyden korostus. Hyväkäytöksinen, muut huomioonottava ja positiivisuutta ympärilleen loistava persoona voi olla, vaikka ei olisi kiltti.
Älkää pitäkö minua ihan mälsänä. Sen verran annan siimaa minäkin, että joulupukki tuo aattona yhden lahjan. Se hartaasti toivottu lahja paljastuu paketista, jonka punanuttuinen partasuu käy tuomassa jouluaattona. Lapset ovat riemuissaan – se satumainen tyyppi tosiaan tuli käymään mummilassa! Ja miten se osasikin tuoda juuri oikeankokoisen Elsa-mekon ja Ryhmä Haun Vainu-koiran autoineen! Minä en anna vastauksia, mutta lapsilla on ne valmiina.

Kuusen alta jaettavat paketit ovat sitten joulupukin sijaan lähimmäisiltä, jotta lapset voivat kiittää lahjojen antajia ja kokea lahjojen antamisen riemun myös itse. Olemme yhdessä kokanneet joulunameja, etsineet kaupoista juuri sitä tiettyä retkeilykirjaa ja paketoineet kauniita hunajapurkkeja kääreisiin. Ensi vuonna toivottavasti ehditään taas yhdessä lasten kanssa hankkia lahjoja niille perheille, joilla ei ole varaa paketin pakettiin.
Joulupukista kerron totuuden ja tarinan joulupukin takana, mutta annan mielikuvitukselle tilaa. Lapsen mielikuvitus ja tahto uskoa on niin voimakas, että se lähtee lentoon pelkistä sadustakin. He kuulevat kavereiltaan lisää juonenkäänteitä tarinaan ja kyselevät, kurkkiiko ikkunan takana tosiaan tonttuja. Minä sanon, että näin satu tosiaan kertoo, mutta en oikein itse tiedä, onko asia todella näin. Sillä vaikka minä en usko, mistäs minä totuutta tietäisin. Kysyn lapsilta, mitä mieltä he ovat. Jokainen esittämäni kysymys saa lasten mielikuvituksen laukkaamaan yhä kovemmin. Minun sijaan he alkavat itse kertoa joulutarinaa.

Lapsen silmissä pihamaan oravanjäljet muuttuvat tonttujen askeliksi. Joulupukille kirjoitettu kirje on hävinnyt, vaikka minä tai mies ei olla oltu edes tietoisia kirjeestä tai sen piilopaikasta. Tontut käyvät piilottamassa yllätyksiä tekemääni joulukalenteriin, vaikka olen selkeästi kertonut, että minä ne olen sinne laittanut. Lapset kysyvät, olenko ihan varma, että tontut eivät öisin käy rapistelemassa joulukalenterieden pusseihin yllätyksiä, enkä minä tietenkään voi olla ihan täysin varma. Ehkä aikuinen kyynisyyteni on vain saanut unohtamaan joulutarinan taianomaisen totuuden. Ehkä joulupukkisatu tosiaankin jouluisin herää henkiin.

Lue myös nämä

9 kommenttia

  1. Minä "ruukaan" sanoa, että joulun taika ja siihen kuuluvat jutut, kuten pukki ja tontut, on olemassa heille, jotka niin haluavat uskoa. Ja yhdessä pohtien, että mitä sinä olet mieltä, onkohan se pukki ihan todellinen hahmo? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä lisätäkseni, että minä olen itse saanut kuulla juuri tuota perinteistä pukkistooria, ja uskonut pukkiin aikani (pelännytkin) ja jossain vaiheessa havainnut, että tämä taitaa olla humpuukia - en silti pettynyt, mutta moni on niinkin kokenut.

      Poista
    2. Se on hyvin sanottu :) Mekin ollaan päädytty siihen, että yhdessä pohtien mietitään, voiko se joulupukki tosiaan olla ihan oikea. Ja että miten se on vähän erinäköinen eri paikoissa? Lapsi tahtoo niin kovasti uskoa tarinaan, että heiltä löytyy kummallisuuksille ja epäjohdonmukaisuuksille selitykset :)

      Mä koin joulupukkitarinan todellisen laidan ymmärrettyäni vain jonkinlaisen aikuistumisriitin – siinä määrin, mitä nyt alle kymmenvuotias voi. Kun vanhempani sitten jonkun joulusaunan yhteydessä kertoivat asian todellisen laidan, mua lähinnä huvitti. Kyllähän minä nyt tiedän asian todellisen laidan, mutta jatketaan silti joulutarinaa!

      Itse asiassa mä olen rakastanut joulupukkitarinaa niin paljon, että minun toiveestani (ja välillä toimestani) meillä on käynyt joulupukki niinäkin vuosina, kun talossa ei ole ollut yhtään tarinaan uskovaa lasta.

      Poista
    3. Ihana, minustakin joulupukkitarina ym on ihania ja mielelläni sellaisia mielen päällä kannattelen :)

      Poista
  2. Meillä on hyvin samanlainen tapa käsitellä asiaa. oma lapsi on vielä aika pieni, mutta jo nyt halutaan alusta asti kertoa että osa lahjoista on meiltä ja osa sukulaisilta ja ystäviltä. Ei aleta esittää joulupukkitarinaa totena, mutta ei myöskään lähdetä sitä lyttäämään. päiväkodissa kävi joulupukki ja lapsi sai tältä Samppatyynyn ja se tuli joulupukilta.
    Samoin halutaan olla rehellisiä muissakin asioissa. Kuten juuri kuolema, kuukautiset tai synnytys. Ei kerrota ehdointahdoin asioita jotka minusta eivät kuulu tuon ikäiselle, mutta jos lapsi kysyy niin ei aleta sepittää satuja tai silotella asioita. Ja uskonnopllisissa jutuissa samoin kuin hammaskeijuissa ja joulupukissakin kerrotaan että osa uskoo niihin ja osa ei, mutta kukaan ei voi tietää mikä on totta ja lapsi saa itse päättää mihin haluaa uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah niin, hammaskeijukin on tosiaan vielä tulossa! Saattaa olla ihan lähitulevaisuutta, kun ensimmäiset hampaat irtoavat. Itselleni ei lapsuudessa kerrottu hammaskeijutarinaa, joten en ihan kunnolla tunne sitä. Pitää vähän kuulostella lapsen ajatuksia asioista (kavereilta kun näitä tarinoita kuulee) ja sen perusteella joko lähteä leikkiin mukaan tai ei. Siinäkin silti samalla tavalla kuin sinäkin sanoit. Kerrotaan tarina ja se, että osa uskoo niihin ja osa ei. Lapsi saa sitten itse päättää, lähteekö mielikuvitus lentoon vai ei :)

      Poista
  3. Hei! Rohkenen suositella blogitekstiäni tonttuihin/joulupukkiin uskomiseen liittyen. Onko vanhempien tarinointi tontuista ja joulupukista vaarallista? Ovatko puheet tontuista vain äitien ja isien keino kurkotella omiin lapsuuden muistoihin, tapa tavoitella yhä kauemmas pakenevaa lapsuuden taikapiiriä? http://juhaniteras.blogspot.fi/2016/12/sananen-joulusta-tontuista-ja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on omassa tarinoinnissani ainakin palanen halua antaa lapsilleni samanlainen jouluntaika kuin itse olen saanut omassa lapsuudessani. Mutta nyt kun olen itse vanhempi, en vain tahdo kertoa satuja totuuksina, vaan antaa lapsen mielikuvituksen halutessaan tarttua tarinoihin ja herättää sadut henkiin :)

      Poista
  4. Noinhan sen pitää ollakin. Totuudesta puhuminen on tuollaiselle kuusivuotiaalle vain jotenkin vielä hankalaa. Liekö sitten kyse omasta halusta varjella lastaan pahalta maailmalta ja samalla taistelusta omaa kyynistymistä vastaan. Oman eskarilaisemme halu uskoa tonttuihin tai vaikka Pokémoneihin (todellisina elävinä olioina) on niin vilpittömän oloista, että sitä huomaa heittäytyvänsä tarinan vietäväksi kovin mielellään itsekin. Kun tämä taika vääjäämättä joskus särkyy, pitää olla silloinkin mukana kulkemassa, niiden vaikeiden kysymysten äärellä lapsen kanssa, pohtimassa ja ihmettelemässä, kyselemässä ja kenties saamassa joskus vastauksiakin :)

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe