Uuden aikakauden ensimmäinen päivä

19.12.16

Maanantai. Herätyskellon sijaan heräsin hieman seitsemän jälkeen kaksivuotiaan pyyntöön saada aamumaitoa. Hipsuttelimme sohvalle, jonne nelivuotiaskin kömpi hiukset yön jäljiltä pörrössä. Tänään ei ole päiväkotipäivä. Seuraavan kerran päiväkotiin mennään ensi syksynä.

Mies nukkuu yövuoron jäljiltä makuuhuoneessa. Reppu nojaa ovenpieleen ja kengät on aamuvarhaisella heiluteltu jaloista pois pitkin eteistä. Yövuoroja ei ole tiedossa vähään aikaan. Seuraavan kerran mies menee töihin ensi syksynä.

En ihan vielä hahmota, että tässä se nyt on: uuden aikakauden ensimmäinen päivä. Miehen hoitovapaajakso alkaa tänään. Kolme kuukautta maapallon toisella puolella on edessä reilun kahden viikon kuluttua. Jos kaikki menee kuten on suunniteltu ja rahat riittävät, jatkamme vielä kesänkin rentoa perheoleilua. Minä teen töitä missä menemmekin ja mies on koti-isinä. Lapset toivoaksemme saavat ikimuistoisia seikkailuja, maailmankatosmusta avartavia kokemuksia ja rauhallisia aamuja perheen kanssa.
Vaikka mieli ei ole vielä ihan ehtinyt mukaan tähän kaikkeen, silti olkapäälle on hiipinyt haikeus. Se on vähän yllättävä kaveri tähän tilanteeseen, sillä odotin seuraksi paremminkin hilpeyttä. Huomaan hyvästeleväni apeana kuluneen syksyn ja alkutalven. Se oli hyvä, palkitseva ja kuluneiden vuosien haavoja hoitava. Olen saanut elää parasta aikaa vanhemmuudessa, kaikkine äitiyden aallonpohjineenkin.

Minun tulee ikävä päiväkotia. Ohikiitävän hetken ajan mietin, pärjätäänkö me varmasti ilman. Lapsetkin ovat jo ehtineet ennakkoikävöidä päiväkodin tärkeitä aikuisia ja surra, etteivät näe kavereitaan reissumme aikana. Ja mitä kaikkea päiväkodissa ehditäänkään tehdä tulevina kuukausina, eivätkä he saa olla siinä mukana. Nyt ei auta kuin toivoa, että Balilta löytyy paljon samanikäisiä vipeltäjiä paikkaamaan kaverivajareita ja joiden kanssa luoda ihan uusia ystävyyssuhteita.

Hyvästelin päiväkodin väkeä perjantaina epäuskoisissa tunnelmissa. Kyllähän me syksyllä taas nähdään, sillä lapsien paikat päiväkodissa säilyvät. Viimeisen halauksen aikana tuli silti itku. Ei tulisi kyllä mistään mitään ilman noita tärkeitä ihmisiä, jotka tekevät työtä pienillä resursseilla ja suurilla sydämillä. Nyt kun mediassa on taas ollut ikäviä kokemuksia päiväkodeista, en voi kun toivoa, että jokainen perhe saisi samanlaiset kultakimpaleet elämäänsä kuin me, ja että jokainen päiväkodin työntekijä voisi tehdä työtään samalla rakkaudella kuin nuo meidän kultakimpaleet.

En edes ymmärrä, miten päiväkodin opet ja hoitajat taikansa tekevät kaiken kiireen keskellä, kun itse en mukamas välillä vapaapäivinä ehdi edes ruokaa laittaa tai roskia viedä. Lapset ovat päässeet pienille retkille harva se päivä, askartelutuliaisia odottaa naulakossa joka kerta ja kotona lauletaan päiväkodissa opittuja lauluja. Olemme saaneet hyvän hoitopaikan lapsille ja lisäksi vielä arvokasta tukea vanhemmuuteemme.
Oli hyvä päätös, että kuopus aloitti päiväkodissa nyt syksyllä. Etenkin minä tuolloin kipuilin päätöstämme, sillä tiesimme jo silloin, että talvella päiväkotielämään tulee pitkä tauko. Mietin, onko järkeä käydä mahdollisesti raskas aloitusprosessi läpi vain siksi, että elämän tasaannuttua lapsi jääkin taas kotiin moneksi kuukaudeksi. Kyllä oli. Siinä oli valtavasti järkeä, vaikka ei edes huomioisi sitä, että työarki olisi muuten ollut kaaosta. Nyt elämä on ollut tasapainossa, ja olemme voineet pitää päiväkotiviikot melko keveinä: noin kuusi-seitsemän tuntia neljänä päivänä viikossa.

Kuopus sai aloittaa päiväkotitaipaleensa pienessä porukassa ja ryhmässä, joka on lottovoitto. Hänelle neljä kuukautta on pieni iäisyys, jonka aikana ehtii solmia elämänsä ensimmäiset ystävyyssuhteet ja oppia porukassa niin paljon uusia asioita, että en olisi koskaan voinut moista uskoa tai edes toivoa. Ryhmän aikuisilla on ikuisesti paikkansa pienen pojan sydämessä. Minä olen ikuisesti kiitollinen heidän tarkkanäköisistä havainnoistaan ja uskomattomasta kyvystään nähdä jokaisen lapsen (ja heidän vanhempiensa) kuoren alle.

Syksyllä kuopus siirtyykin sitten isojen puolelle. Se on hurja ajatus, minun pieni vauva siellä isolla pihalla ja isojen lasten leikkien keskellä. Esikoisen siirtyminen isojen puolelle oli aikoinaan pieni shokki koko perheelle. Toivoaksemme kuopuksen vanhan ryhmän vanhimmat lapset saadaan siirrettyä yhdessä osaksi uutta ryhmää, ja kuopus saa tuttuja kavereita rinnalleen. Näkisin niin mielelläni, että nuo nenänpäät hiekassa solmitut taaperokaverisuhteet kehittyvät ystävyydeksi, jossa kasvetaan rintarinnan aikuisiksi ja lopulta vanhetaan yhdessä. On siellä isojen puolella onneksi jo valmiiksi yksi sellainen ystävä, oma sisko.
Esikoinen tuleekin olemaan syksyllä yksi päiväkodin vanhemmista lapsista, viskarilainen. Juurihan hän oli se päiväkodin nuorimmainen, joka taapersi muiden ikäistensä kanssa pipot silmillä niin että meno näytti siltä kuin lauma pingviinejä tepsuttelisi pitkin päiväkodin pihamaata. Perjantain päiväkotipäivä oli esikoiselle viimeinen muutaman tärkeän kaverin kanssa. Juuri niiden, joiden kanssa siellä pihalla on taaperrettu jo silloin, kun puhekaan ei ole vielä kunnolla löytynyt.

Nämä ystävät siirtyvät syksyllä eskariin, joten heidän ja esikoiseni yhteinen päiväkotitaipale loppui tähän jouluun. Ystävyys ei tietenkään siihen lopu, mutta onhan se erilaista viettää toisen kanssa päiviä käsikädessä kirmaten ja päiväkodin keinuissa vauhtia ottaen, ilman että omat vanhemmat ovat läsnä. Koulukin aloitetaan eri aikaan. Sitä on surtu ja siitä on puhuttu paljon. Minkälaiseen tunnevuoristorataan vanhempana päätykään jo tässä vaiheessa, kun elää mukana omien lastensa tunteita!

Huh. Kummallista, miten reagoin näin aina uuden edellä. Iloon ja onneen sekoittuu ihan liiaksi melankolisuutta ja haikeutta. Tiedän, että tulen parkumaan silmät päästäni sitten kun tulee aika hyvästellä Bali ja sen tutuiksi käyneet kulmat ja ihmiset. Tiedän, että pidän tästä aikakaudesta kiinni kynsin ja hampain sitten joskus syksyllä, kun meidän sakkimme perhevapaat tälle elämälle on pidetty ja se ihan tavallinen ja mukava arki kutsuu. Ja silti, nyt sitten nyyhkin tässä, ilosta ja surusta samaan aikaan.

Lue myös nämä

14 kommenttia

  1. Hei! Pakko kysyä - miten on mahdollista että lasten päiväkotipaikat säilyvät vaikka lapset ovat syksyyn asti kotihoidossa? Maksatteko päiväkotimaksut normaalisti koko/osapaikasta vai onko poissaolon aika kokonaan maksuton? Tässä varmaan on kuntakohtaisia eroja, kiinnostaa miten asia menee pk-seudulla. :)

    Mulla oli viime viikolla samanlaisia haikeita fiiliksiä kuin sulla kun tyttö jäi isänsä kanssa 2 viikon lomalle jouluksi. Kaksi viikkoa menee nopeasti ohi mutta vuodenvaihteessa päiväkodissa ryhmän aikuiset vaihtuvat kaikki paitsi yksi (joka ei ole se lempparitäti). Ryhmän meno ja meininki tulee dramaattisesti muuttumaan vuoden alusta. Syksyllä vaihtui jo kaikki tätit kertaalleen ja tiedon kulku on ollut hankalaa. Toivon että tama kevät menee nopeasti ja päästään pian eroon päiväkodista, tyttö menee lähikoulun eskariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vantaalla ainakin on hoitopaikkatakuu, eli lapsi pääsee veloituksetta samaan ryhmään takaisin, esimerkiksi meidän tapauksessa, kun esikoinen on sieltä 2 vuotta poissa kuopuksen aiheuttamien perhevapaiden vuoksi. Tällä kaiketi vähennetään sitä, että lasta pidettäisiin hoidossa vain sen vuoksi, että jo saatu hyvä paikka säilyy. Hoitopaikan saaminen hyvältä paikalta kotiin ja työpaikkaan nähden kun on melkoista arpapeliä. Nyt voi olla huoletta esikoisen suhteen, mutta sitä ei tietenkään mikään takaa, että kuopus pääsisi samaan päiväkotiin, kun sen aika koittaa.

      Poista
    2. Kangasalla ja Tampereella myös hoitopaikkatakuu. http://m.kangasala.fi/lapset_ja_nuoret/varhaiskasvatus/varhaiskasvatuspaikkatakuu/

      Poista
    3. Helsingissä on tosiaan mahdolisuus keskeyttää varhaiskasvatus, kun lapsi on ollut päiväkodissa yhden lukukauden, eli noin 4 kuukauden ajan. Keskeytyksen tulee kestää vähintään neljä kuukautta ja enintään se voi kestää kaksi vuotta. Keskeytyksen jälkeen lapsi voi palata samaan päiväkotiin. Siltä ajalta hoidosta ei peritä maksua ja alle kolmivuotiaiden vanhemmat ovat oikeutettua kotihoidontukeen. Mieshän on nyt tosiaan hoitovapaalla, mikä mahdollisti pitkän vapaan töistä, ja saa kotihoidontukea. Täällä asiasta lisää tietoa :)

      Tämä on kyllä tosi mahtava juttu, edesauttaa työn ja perheen yhteensovittamista, kun ei tarvitse pelätä, että paikka tutussa päiväkodissa menee, vaikka tuossa anonyymin tilanteessa, kun on perhevapailla nuoremman sisaruksen kanssa ja esikoinenkin on kotona. Töihin palaaminenkin on helpompaa, kun on tuttu päiväkoti lapselle odottamassa. Meillä päiväkotipaikat ovat olleet sellainen lottovoitto (vaikka sisaruspaikan saamisessa olikin jo paremmat mahdollisuudet jättipottiin), että olisi kyllä pitänyt monesti pohtia tätä irtiottoa perheen kanssa, jos sen myötä oltaisiin menetetty päiväkotipaikat.

      Poista
  2. Mä oon ollu jo neljä vuotta kotona ja työelämään paluu käy mielessä ja olen sinne varsinkin viime keväänä haikaillut. Mutta just tällä hetkellä töihin meneminen ahdistaa, ja se mikä siinä ahdistaa, on jotenkin sen lopullisuus. Sitten tää aikakausi on lopullisesti ohi ja lapset päiväkotilaisia ja mä työläinen. Sitten ei voi enää sanoa, että en mä haluakaan tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkityksellisten aikakausien loppuminen saa mutkin aina haikeaksi, vaikka siihen suruun sekoittuu aina kiitollisuutta koetusta. Mutta kyllä nyt päiväkodin pienten puolella kulkiessa ja kuopuksen laatikoita tyjentäessä tuli tosi haikea olo. Että näille niin tutuille käytäville en enää palaa kuin ehkä satunnaisesti päiväkodin yhteisissä tilaisuuksissa. Jos ei nyt jotain ihan ihmeellistä tapahdu, meidän perheestämme ei enää kukaan käy tuolla pienten puolella. Se vaihe elämästä on ohi.

      Poista
  3. Ihan mielenkiinnosta, miten paluu samaan pk-ryhmään taataan? Eikö sitä ryhmää oteta täyteen esim. jonkun hoitovapaan aikana vai heivataanko joku lapsi toiseen ryhmään, jotta pelaajille löytyy paikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, voidaanko yleisesti taata paluu samaan pk-ryhmään, mutta sitä varmasti yritetään. Varhaiskasvatuksen keskeytyksessä luvataan paluu samaan päiväkotiin.

      Itse näkisin, että tämä järjestelmä on kehitetty sekä perheiden että päiväkotien etua ajatellen, joten "paikan pelaaminen" ja "lapsen heivaaminen" ovat negatiivisia määritteitä käytetttäväksi tässä tilanteessa. Kun tällä järjestelyllähän juuri pyritään estämään se, että paikkoja pitää pelata tai lapsia heivata ryhmistä ja päiväkodeista toiseen.

      Keskeytyshän pitää olla vähintään 4 kuukauden, eli noin yhden lukukauden mittainen. Siinä ajassa ryhmässä yleensä tapahtuu liikehdintää vanhempien erojen, perheiden muuttojen, syntyvien sisarusten ja eskariin siirtymisten myötä. Meillä tilanne on vielä niin helppo, että lopetamme jouluun, ja vuoden alussa aina aloittaa uusia päiväkotilaisia. Paluu tulee syksyllä, jolloin kesän aikana muutoksia ryhmiin tulee muutenkin. Nuorimmainen siis siirtyy isojen puolelle, kuten olisi ilman keskeytystäkin tehnyt syksyllä. Hänen paikkansa pienten puolella vapautui lapselle, joka aloittaa varhaiskasvatustaipaleensa nyt jouluna. Esikoisen ryhmään taas vapautuu syksyllä paikkoja ainakin eskariin lähtevien verran, joten meille on voitu luvata paikka samassa ryhmässä, vaikka siinä nyt käsittääkseni aloittaakin uusi lapsi meidän lapsemme paikalla.

      Poista
    2. Pahoittelut, "palaaja" sana oli muuttunut "pelaajaksi" ohjelman oikoluvussa enkä ollut tarkistanut kommenttia ennen lähettämistä. Ei ollut suinkaan tarkoitus kirjoittaa negatiivisesti.
      Nyt ymärrän systeemin, kun kerran samaan ryhmään paluuta ei taata. Pienemmissä päiväkodeissa kun voi hyvinkin olla ryhmiä, joissa ei esim. puolessa vuodessa tapahdu mitään muutoksia. Silloin olisi kurja, jos joku joutuisi vaihtamaan ryhmää siitä syystä, että esim. hoitovapaalta palaisi joku toinen lapsi samaan ryhmään.

      Poista
    3. Ah aivan, palaajassa onkin vähän eri kaiku kuin pelaajassa. Toivoakseni jokaisessa päiväkodissa pyritään parhaalla mahdollisella tavalla varmistamaan se, että lapsilla pysyvät samat tutut aikuiset, kaverit ja tilat (tai ainakin osa niistä), vaikka päiväkotitaipaleen aikana muutoksia tulisikin.

      Poista
  4. Teitä odottaa ihana talvi Balilla! Arki siitä on todennäköisesti aika kaukana, kun lapset eivät kerran mene hoitoon tai kouluun, mutta loistavia kokemuksia saatte varmasti. Me olemme nyt asuneet tällä erää vajaan vuoden ulkomailla, ja lasten koulu ja pk määrittelevät paljon arkeamme. Muitakaan lapsia ei päivisin juuri puistoissa tai kaupoissa näy kun kaikki yli 2-3 vuotiaat ovat koulussa tai pk:ssa. Koulun kautta olemme saaneet myös upeita ystäväperheitä, joiden kanssa vietämme aikaa viikonloppuisin. Teinä harkitsin kyllä jäämistä vielä kesäksikin reissuun, jos käytännön asiat sen vain sallivat. Kolme kuukautta on kuitenkin valtavan lyhyt aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, talvesta Balilla tulee varmasti ihana! Suomen arki siitä on varmasti kaukana, mikä on tarkoituskin. Elämä tulee luultavasti olemaan sekoitus lomailua ja seikkailua sekä työntäyteisiä päiviä ja ihan tavallista apsiperhearkea toisella puolella maapalloa. Kaverivajareita varmasti tullaan kokemaan, sellaisen kun saa aikaan jo yhdessä viikonlopussa Helsingissä :D

      Mä rakastan niin kovasti Pohjolan kesää, että tahtoisin kokea sen. Etenkin nyt, kun edessä on viimeinen kesä, kun meillä on perheen kanssa aikaa nauttia yhteisestä ajasta koko suven ajan. Mutta ajatuksissa on ollut kuukausi esimerkiksi Tallinnassa tai eteläisemmässä Euroopassa. Jännä nähdä, mihin tulevat kuukaudet vievät :)

      Poista
  5. Moi!
    Olen lukenut blogiasi piiiiitkään, mutta nyt vasta kommentoin ensimmäisen kerran. Koska. Parun täällä vuolaasti! Samaistun täysin tuohon muutosten melankoliaan, mikä samaan aikaan kutkuttaa ilonystyröitä, huuh! Meidänkin perhe kokee viimeistään syksyllä isoja asioita, kun kupous aloittaa päiväkodissa ja minä palaan töihin. Sitä ennen olisi myös reissua pukkaamassa ulkomaille pidemmäksi aikaa, joten suht samoissa elämäntilanteissa mennään :D Jännittävän ihastuttavan kauhistuttavaa! Toivottavasti sulla unohtuu pian alakulo ja siirryt pelkän onnen puolelle. Vaikkakin, onhan ne surut surtava aina menetysten kohdalla - yksi elämänvaihe ohi <3

    -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun kommentoit! Ja lohdulista tietää, että muillakin päälle vyörähtää melankolia, vaikka muutokset tehtäisiinkin kivan asian takia. Onneksi ainakin itselläni se melankolia on pohjavireltään hyvää, menneistä kiitollista. Toivottavasti siellä haikeuden alta puskee pian esiin se iloa ja onni tulevasta!

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe