Vuoden vitsi: remontti valmiina jouluksi

14.12.16

”Teillä vissiin alkaa remontti olla valmiina.” Tämän toteamuksen olen kuullut viime aikoina monen tuttavan suusta, ja joka kerta sen kuullessani purskahdan spontaanisti nauruun. Ei, ei todellakaan ole valmiina! Tämä totuudesta kaukana oleva olettamus on kuulemma syntynyt Instagram-kuvistani, joten olen tainnut tarkoituksella ja ihan huomaamattani somestailata remonttiamme rajailemalla maalipurkkeja ja muuta nurkissa ajelehtivaa remonttiröynää kuvien ulkopuolelle. 

Saimme uuden kotimme avaimet viime elokuussa. Katselimme silloin tyhjiä huoneita, mittailimme seiniä ja suunnittelimme remonttia. Siinä kesävaatteet yllämme vitsailimme, että jouluksi sitten valmiiseen kotiin. Vitsin piti piillä siinä, että vaikka remonteissa ja talojen rakentamisessa tavataankin puhua joulusta takarajana projektille, meillä remontin piti olla valmiina aikaisemmin. Tietenkin, ei kai tähän nyt yli neljää kuukautta menisi, yhden neliön täysremonttiin töiden ja normaalin lapsiperhearjen ohessa! Niin että tuota.
Vitsi on muuttunut matkan varrella. Nyt vitsailemme siitä, että vitsailimme jouluna olevan valmista. Koska ei todellakaan ole. Mutta ei se mitään, näinkin voi elää ja asua. Kaikkeen tottuu. Parempi tehdä hitaasti ja huolella kuin hätäpäissä hosuen.

Keittiön saaminen käyttökuntoon on niin iso muutos entiseen retkikeittiöelämään mikron ja vessan bideesuihkun varassa, että nyt tekee mieli vain hetki hengitellä puuroa liedellä keittäen ja astianpesukoneen hurmaavaa hurinaa kuunnellen. Olemme suosiolla päättäneet siirtää kodin viimeistelyn kevääseen, kun olemme palanneet Balilta. Mikä kiire tässä nyt on.
Ennen talvea toisella puolella maapalloa mies koittaa saada keittiön viimeistelyt – laatoitukset, maalaukset, listat ja sen sellaiset – tehtyä, mutta keittiön lamppujen valinta jätetään kevääksi. Ihan kuten koko muunkin kodin valaistuksen, sillä joka huoneesta puuttuu valoja. Kohtahan se päivä alkaa jo pidentyä, emmekä ole muuttuneet liskoiksi hämärässä kodissamme tähänkään mennessä.

Minä itse olen luvannut saada työhuoneeni järjestykseen edes osittain. En voi ymmärtää, miten olen voinut työskennellä jo monta kuukautta säilytyslaatikoiden keskellä. Pariin ensimmäiseen kuukauteen ei ollut edes kunnon pöytää! Työhuoneeseen kunnostamamme arkistointikaappi on vihdoin valmis, joten nyt vain pitäisi joku päivä ottaa aikaa järjestääkseni tavarat paikoilleen. Olisi vähän helpompaa käyttää esimerkiksi nitojaa, kun sen saisi napata siististä kaapista. Tähän mennessä jokaisen tavaran etsiminen on päätynyt siihen, että kippaan lopulta kokonaisen laatikon erinäistä tavaraa keskelle huonetta ja pengon haluamani sieltä seasta.
Olemme myös (pakon edessä) järkeilleet, että kevätauringossa tapettien ja seinämaalien valitseminen on mielekkäämpää. Siihen mennessä ollaan nähty jokainen vuodenaika tässä kodissa ja sen vaikutukset ikkunoista avautuvien maisemien väreihin. Tällä hetkellä jokaisessa huoneessa on vain kylmän valkoiset seinät, joita täplittävät harmaalla paikkauslaastilla sieltä täältä silotellut kohdat.

Kun tapetit ja maalit sitten joskus ovat seinissä, saadaan ne kuuluisat listatkin paikoilleen. Olen jo niin tottunut ruokailutilan nurkassa lojuvaan listaläjään, että en oikein osaa hahmottaa, miltä kotimme näyttää ilman. Ja sitten joskus tapetoimisen jälkeen saadaan myös taulut seinille, mutta sellaisesta en nyt vielä uskalla edes haaveilla.
Kesällä auringon porottaessa verhoasiat tulevat enemmän ajankohtaisiksi, joten ehkäpä sitten saamme aikaiseksi etsiä kotimme erikoismittaisiin ikkunoihin sopivat verhotangot ja pimennysverhot. Toivoakseni vanhat verhomme sentään ovat oikeanmittaisia. Matot kun ovat järjestään joko liian pieniä, kapeita, pitkiä tai leveitä.

Sitten jos vaikka juhannuksena voisi hiljalleen alkaa miettiä puuttuvia huonekaluja, peilejä ja seinähyllyjä. Vaatehuoneen remontoiminen haitariovelliseksi on kesken sekin. Jos oikein rohkeaksi heittäytyy, voisi vähän jo suunnitella kylpyhuoneen ja vessan remontointia.

Köh. Ehkä ensi vuoden jouluksi sitten?

Lue myös nämä

10 kommenttia

  1. Kyllähän niitä jouluja tulee aina uusia, joten ehkä jonain jouluna on valmista. Meillä on niin iso urakka että saadaan varmaan aloittaa alusta, kun ollaan "valmiita", mutta eipä se elämä muutenkaan valmista koskaan ole. Onneksi se joulu tulee vaikka listat ja taulut majailee nurkassa. Teillä myös reissu katkaisee kivasti remontin. Sen jälkee on varmasti myös uutta intoa kodin laittoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luulen, että meilläkin pientä raksaltaivaa löytyy loppuelämäksi, mikä on tavallaan kivakin. Tykätään puuhailla, ja omassa kodissa tekemänsä nikkaroinnin jälki on ihana nähdä. Mutta ne tapetit tahtoisin jo seiniin :D Mutta kuten sanoit, reissu on kyllä erittäin kiva tauko remonttiin.

      Tsemppiä ja iloa sinnekin raksahommiin!

      Poista
  2. Remonteilla on tapana venyä... Jossain vaiheessa siitä rautakaupasta tulee suorastaan kirosana eikä sinne ole enää yhtään mukavaa lähteä. Listat, nuo viheliäiset puupalat, tuppaavat viettämään pidempiäkin aikoja seinään päätymättä ja lopultahan niitä listoittamattomia lattian ja seinän välisiä koloja tottuu jo ihan katselemaan niin, ettei niihin edes kiinnitä huomiota. Mutta ai että, kun kerran huomaa kaiken olevan valmista! Sitä fiilistelee tuntuvan aikaa ja sitten alkaakin uudet projektit jo pyöriä mielessä. 😊 Näin ainakin meillä. Tavallaan hyväkin, että moni remontti on vähän ottanut aikaa (mietintätaukoa), kun sitten onkin suunnitelma saattanut matkalla muuttua ja lopputulos olla entistäkin parempi. Tsemppiä remontin sietoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, noin siinä varmasti just käy. Hetken fiilistelee, että vau, nyt on valmista. Ja sitten mieli alkaa pähkiä, että mitä sitten vähän ruuvaisi tai maalaisi :D

      Poista
  3. Remontit on... ja rakentaminen.

    Meillä aikanaan talon rakentamisessa oli juuri tuollainen "mihin tässä on kiire" vaihe heti muuton jälkeen. Rankka rakentamisvuosi takana ja tavarat vihdoin sisällä talossa. Päätettiin silloin huokaista talven yli ja järjestellä paikkoja pikkuhiljaa kuntoon. Talon maalaaminen ulkopuoleltakin jätettiin suosiolla seuraavaan kesään (muutimme elokuun lopussa). Meillä oli lapset jo siinä vaiheessa mm. niin kypsiä pikaruokaan, että jos ehdotti hampurilaiselle menemistä tai pizzan hakemista kuului kuorossa EIIIII!

    Ja sitten elämässä AINA tulee jotain, joka vaatii intensiivisempää huomiota kuin sisustaminen ja paikkojen kuntoon laittaminen lopullisesti. Lopputulema... (ainakin meillä), koskaan ei ole täydellisesti valmista. Ollaan asuttu nyt 10 vuotta tätä taloa ja aina ilmestyy jotain tarvetta, että pitäis laittaa kuntoon tai uudistaa. loputon työmaa... Toki muunlaisiakin tarinoita on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joo, en voi edes kuvitella, minkälaista taloprojektissa eläminen on. Minä kyllä tykkään tästä remontoinnista, itse tekemisestä ja valmiiksi saamisesta, mutta nyt on ihana hetken huohahtaa. Ja luulen, että tässä 60-vuotiaassa kodissa riittää kyllä laitettavaa ihan loppuelämäksi yksi pieni nurkka kerrallaan, kunnes kierros alkaa alusta :)

      Poista
  4. Juu, joulu tulee joka vuosi uudestaan! Että jouluksi kotiin, mutta minkä vuoden jouluksi?

    Myös kaikenlaiset perhejuhlat ym. on hyvä tsemppari! Meillä ainakin kahdet ristiäiset on saanut kummasti nurkkia kuntoon sekä sisällä että pihamaalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuleehan noita jouluja! Ja totta myös se, että juhlat ovat hyvä tsemppari. Eikö ne tuparitkin järjestetä sen takia, että saa sen viimeisenkin listan nakutettua paikoilleen edes joskus :D

      Poista
  5. Kuulostaa niin tutulta tuo jouluksi valmista. Toissa jouluna oli kämppä suunnilleen valmis ja viime jouluksi saatiin SAUNA valmiiksi. Mutta hommaa riittä vielä, varmaan sitten ensi jouluna on valmista. Ollaan remontoitu jo kaksi ja puoli vuotta, huh. Kyllä tää tästä ja zemppiä teille remonttitouhuihin sitten kun palaatte Suomeen. Jaksaa kummasti kun on pieni tauko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma juttu, miten ne remontit tapaavat venyä. Toisaalta parempi huolella ja hitaasti tehty kuin hätäisesti ja nopeasti tehty. Mäkin uskon, että tauko tekee hyvää ja keväällä Suomeen palatessa on ihan uutta intoa viedä remontti loppuun. Sitten on taas valoa iltaisinkin. Tsemppiä sinne remonttiin!

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe