Ruokatouhut

Kesän 2016 hipsterein juoma: espresso-tonic

Oletteko jo maistaneet tämän kesän hämmentävintä ja hipstereintä kahvijuomaa, eli espresso-tonicia? Viimeistään tänä kesänä se on rynninyt kaikkien kuuleimpien suomalaisten ravintoloiden ja kahviloiden listoille, mutta kuulemieni huhujen mukaan kyseistä juomaa ryystettiin jo pari vuotta sitten ainakin Berliinissä ja New Yorkissa.

Minä itse kuulin epresso-tonicista ensimmäisen kerran vasta tänä kesänä siskoltani. Kahvihifistelyyn vahvasti kallellaan oleva siskoni on se, joka minut muutama vuosi sitten opetti juomaan kahvia näyttämällä ja pikkuhiljaa maistattamalla, että kahvi on muutakin kuin kitkerää suodatinlientä. Ja nyt siskolla oli pakattuna tämä itselleni uusi kahvipahe mukaan Kumpulan maauimalaan, jossa vietimme kesäpäivää.
Espresso-tonic on siis yksinkertaisuudessaan juuri sitä, mitä nimikin kertoo. Se yhdistää kahvin ja kuplivan tonic-veden. Kuulostaa aivan käsittämättömältä ja kamalalta yhdistelmältä, ja vanhana baarityöntekijänä tuli mieleeni, että juoma on keksitty vahingossa. Pöytiin jääneitä juomia on siivotessa kaadeltu yhteen mukiin ja sitten joku onneton on epähuomiossa ottanut hörpyt mukista, jossa on jämät yhden tyypin kahvista ja toisen tyypin tonicista. Tiedä häntä.

Kiinnostuksesta pyysin siskoa kuitenkin kaatamaan mukillisen minullekin. Tykkään espressosta ja tonicista erikseen ja mietin, ettei ei se niiden yhdistelmä nyt niin kamalaa voi olla. No oli se. Entisen baarimaijan mielikuviteluksella pystyin tuntea, miten jollakin suullisella mukaan tulee vielä mukien pohjalle heitetty tupakantumppi. Mutta kummallisinta tässä on se, että pyysin siskoa kuitenkin kaatamaan toisenkin mukillisen. Ja sitten olen tehnyt juomaa välillä kotonakin. En tiedä, mitä oikein on päässyt tapahtumaan.
En nimittäin edelleenkään osaa sanoa, onko kahvia ja hapanta kuplavettä yhdistävä kylmä juoma mielestäni ihan järkyttävän pahaa vai hyvää, mutta jotain perin koukuttavaa siinä on. Kahvikissan hellejuomana se on jollain perin kummallisella tavalla ihana. Kuin jääkahvi tuotuna tälle vuosikymmenelle ja tämän ajan makumaailmaan. Se on raikas ja kupliva, mutta selkeästi kahvinen.

Espresso-tonicin valmistus on helppoa. Sen kun kaataa lasiin jääkylmää tonicia (ja mahdollisesti pari jääpalaa), keittelee pari shottia espressoa ja kaataa kahvit mukiin tonicin sekaan. Jos tahtoo hifistellä, espresson voi vielä suodattaa kitkerän creman poistamiseksi ja kaataa mukiin varovasti lusikan kautta. Näin tonic jää pohjalle kirkkaana ja kahvi asettuu veden päälle mustana. Mutta ihan hyvin voi vain sekoitella kahvin ja tonicin yhteen ja hörppiä kofeiinisen janojuoman sen kummemmin askartelematta.

Mites on, maistuuko teille kahvi ja tonic samaan lasiin sekoitettuna?
Arki

Maalle arkitakkuja pakoon

Mies lähti vuotuiselle vaellus- ja kalastusreissulleen Lappiin. Ajatus reilusta viikosta perheen ainoana aikuisena sai viime talven aikana vatsalaukun taakse hiljalleen kerättyä ahdistusta valumaan esiin. Huomasin jännittäväni, miten pärjään. Minä tosissani hetken panikoin, miten handlaan päivät kahden lapseni kanssa. Tsiisus! Vaikka tässä on ollut kuukausitolkulla aikaa nuoleskella haavojaan, uupumukseen asti vienyt viime talvi repi näemmä syvät arvet jonnekin äitiyteni ytimeen.

Päätin ostaa junaliput Pohjanmaalle, vanhempieni luo. Siellä on nyt juuri vuoden kovin härdelli meneillään, kun vanhempieni ympärivuotisten töiden lisäksi meneillään on ”kesätöiden”, eli marja- ja vihannestilan kovin sesonki. Mitään lastenhoitoapua en siis voinut odottaa, vaan päinvastoin ajattelin voivani itse auttaa vanhempiani edes vähän keittämällä kotimyyntiasiakkaille kahvia ja laittamalla niin isoja padallisia sapuskaa, että äiti ja isikin saavat välillä syödäkseen. Siitä huolimatta toiveissani oli saada hieman helpotusta eloon.
Vaikka olen onnellinen kaupunkilainen ja koen elämän kaupungissa kokonaisuutena helpommaksi ja ehdottomasti meille sopivimmaksi tavaksi elää, maalla olemisessa on puolensa. Etenkin näin kesäisin. Välipalan voi käydä syömässä suoraan pellosta ja muistakin ruoka-aineksista monet voi käydä hakemassa paljain varpain pihalta. Kotimyyntiasiakkaiden lapset takaavat non-stop-kaveriseuran, ja mummilan polkuautoilla voi ajaa rallia aamusta iltaan.

Maalla harvoin voi puhua varsinaisista tehoneliöistä, ja kaksioasukkina otan siitä neliöiden kertakaikkisen hämmästyttävästä määrästä ilon irti. Kun kylpyhuone on makuuhuoneemme kokoinen, ei kaikkea tarvitse keskittää siihen vajaaseen neliöön, joka suihkukopissamme on. Lapset mahtuvat kylpemään samaan aikaan kun käyn suihkussa. Suihkukopin seinät eivät meinaa kaatua ihan yhtä vähästä niskaan – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Ei akrobatialiikkeitä ja kompasteluja kylpyleluihin! Ja jos ja kun jollekin tulee vessahätä vielä yökkäreiden pukemisen jälkeen, kylppäristä erilliseen vessaan voi sipsutella kuivin jaloin. Pieniä, mutta kummallisen merkityksellisiä asioita sitten loppujen lopuksi.
Parasta on kuitenkin suora kulku ulos. Suoraan ulko-ovelta alkava piha helpottaa elämää niin paljon, että ensimmäisien maaseutupäivien ajan sitä pitää aina päivitellä parikymmentä kertaa päivässä. Talvella ei koko lössin tarvitse hikoilla eteisessä, kun puettu mukula voi jo mennä ulos odottelemaan muita. Kesällä ketään ei edes tarvita pukemaan, kun lapset juoksevat pihalle ilman kenkiä ja toisinaan täysin ilman vaatteitakin.

Ja käsittämättömintä on, että mun ei tarvitse välttämättä mennä perässä ulos. Voin syödä aamupalani kiirettä loppuun, laittaa ruokaa ja siivota rauhassa ilman hermot pikku hiljaa ohuen ohueksi nakertavaa kitinää – ainakin teoriassa ja välillä siinä ihan tosissani onnistuen. Lapset kun temmeltävät pihalla sillä aikaa. En tiedä, kuinka monta vuotta menee, että voin haaveilla tällaisesta meidän kaupunkiarjessa. Välillä olen perustanut työpisteeni ikkunan eteen, josta näen suoraan pihalle. Kotona voin tehdä töitä vain, jos joku muu aikuinen ottaa kopin tai jos lapset nukkuvat.
Niin ja on vielä mainittava oma sauna, joka on ihan överiluksusta helsinkiläisen näkökulmasta, mutta maalla otan siitä ilosta kaiken irti. Löylyjen jälkeen juoksen tissit heiluen pihalle vilvoittelemaan, jos siltä tuntuu. Pyykit voi viedä niitä mutsikalsareita myöten kuivumaan ulos, ja kesätuulessa homma on viikkausta vailla valmis nopeammin kuin kuivausrummullamme. Ja eteisen yhteydessä oleva kodinhoitohuone, jossa on jättimäin lavuaari! Ah niin ja kuopuksen rataspäikkärit ulkona samalla, kun itse voin halutessani olla sisällä! Onhan näitä syitä. Kaikkea ei voi saada yhtä aikaa – sekä kaupunkielämän että maaseutuelon ihanuutta – mutta kiitos lasten mummilan, tarvittaessa voimme hypätä toiseen todellisuuteen toviksi.

Kuten ehkä kuvista huomasittekin, meillä oli tällä kertaa mukana myös ystäväni Outi lastensa kanssa. Kävi nimittäin niin, että harmittelin, miten huonoon saumaan miehen reissu kirjaprojektin kannalta osuu. Heinäkuu on ollut täydellistä aikaa kirjoittaa, ja reilun viikon tauossa jään jälkeen monen monta liuskaa ja kappaletta muutenkin tiukahkoksi äityneestä aikataulusta. Outi ehdotti, että voisi tulla lasten kanssa myös maalle ja katsoa siinä samalla myös minun mukuloideni perään, jotta saisin kirjoittaa rauhassa. Jo on minulla mahtavia tyyppejä elämässäni, ei taas voi muuta sanoa! Näin siis tehtiin.
Mutta tietäähän sen, ettei lasten kanssa mikään mene, kuten ajateltiin. Nuorimmaiselleni iski sen sortin eroahdistusvaihe, että tuli mieleen viime kesä näihin samoihin aikoihin. Puolentoista metrin etäisyys minusta on liikaa, eikä kenenkään muun tutun syli kelpaa. Ymmärtäähän tuon. Ensin lähtee hoitovapaan aikana entistäkin läheisemmäksi tullut isi, minkä jälkeen vielä äitikin meinaa häipyä – oven taakse toiseen huoneeseen, mutta kuitenkin. Pitäähän siinä toimiin ryhtyä ja kertoa selkeästi yksivuotiaan tavoin, että ei muuten vetele tämä tällainen peli.

Kirjadokumentteja ei siis ole edes avattu reiluun viikkoon. Hyvä, jos koko tietokonetta on. Pakkoloma tuli vähän huonoon väliin, mutta ai että on ollut ihana viettää tovi yksinkertaista maalaiselämää. Kengät ovat unohtuneet jonnekin eteisen nurkkaan, ja lapset ovat pääsääntöisesti viettäneet päivänsä kirmaten nakuna pitkin pihaa ja peltoja. Vanhempieni tilan kotimyyntiasiakkaat ovat ihastelleet, miten onkin suloista, kun maalaislapset saavat tuolla tavalla ilakoida kesänsä vailla rihman kiertämää. Siinä on sitten kaikkia naurattanut, kun olemme tarkentaneet, että oikeastaan tuo varpaistaan hiekkainen ja suupielistään mansikkainen nakupellelapsinelikko on helsinkiläistä sorttia.
Totesimme taas Outin kanssa, että ystäväperheiden pihapiiri ei olisi ollenkaan pöllömpi juttu. Onhan tästä ennenkin puhuttu: kaipaan sellaista koko kylä kasvattaa -meininkiä nyky-yhteiskuntaan ja urbaaniin eloon tuotuna. Kaksi lasta ei todellakaan mene siinä kuin yksi, kun sitä kaikkea on pyörittämässä heikoilla turvaverkoilla, mutta neljä lasta menee siinä kuin kaksi, kun arjen vastuuta voi jakaa ystäväperheen kanssa. Teimme ruokaa vuorotellen, eikä tarvinnut sotkea ja siivota kahta keittiötä. Annostelin ruokaa jäähtymään neljälle lautaselle lapsia varten ja mietin, että hyvinhän tuohon muutama lisälautanenkin vielä mahtuisi.

Kaiken pystyy sarjoittaa: pyykinpesun, hiusten letittämisen, aurinkorasvauksen, hampaiden harjauksen, käsipesun ja iltasadun. Toimivuuden salaisuutena on se, että siinä on silti koko ajan joku muu, joka voi kriisin syntyessä napata osansa vastuusta. Ja joku, jonka kanssa voi juoda kahvinsa yhdessä niinä kahtena sekuntina, kun kellään ei ole mitään akuuttia kriisiä. Lapset ovat onnesta naama näkkärillä, kun ihan koko ajan on kavereita.
Muita tärkeitä opetuksia tälle reilulle viikolle on ollut se, että kyllä minä tämän paketin hadlaan, vaikka keväällä meinasi usko loppua. Se pikkulapsiajan henkinen sekä fyysinen kaaos todellakin helpottaa ja sisarussuhde kehittyy paremmaksi sekä ihanemmaksi päivä päivältä. Testiviikkomme aikana paniikki ei ole iskenyt kertaakaan ja vitutuskin vain loppuunmyydyn junan leikkivaunussa paluumatkalla. Mutta niin zen tuskin koskaan olisin, etteikö korvat räjäyttävä meteli yhdistettynä päiväunet skipanneeseen kuopukseen, ylikierroksilla käyvään esikoiseen ja kolmesta Buranasta huolimatta jomottavaan päänsärkyyn saisi vähän hermot kireähköiksi.

On myös jollain nurinkurisella tavalla kiva muistaa pitkästä aikaa, miltä tuntuu lapsettoman ajan kaipuu. Miehen lähtiessä reissulleen, ihmettelin, miten hän kykenee olemaan niin kauan erossa lapsista. Nyt taas muistan paremmin, miten sellaiseen saattaisi kyetä.
Kotimaanmatkailu

Pihallinen lempieläimiä – Aava Kertun Kotitila

Helteiset terkut Pohjanmaalta! Talvisin saan itseni kiinni turhan usein voivottelemasta sitä, että pimeys vie kaikki voimani ja tarvitsisin enemmän aurinkoa elämään. Kyllähän tekin siellä olette osanne loskapaskamarinastani saaneet. Mutta nyt on todettava, että jo vain vie voimat monta päivää putkeen porottava aurinkokin. Ollaan ilakoitu täällä vanhempieni marjatilan pihalla aamusta iltaan nauttien lämmöstä sekä lapsuuskesien tunnelmasta, ja iltaisin on ollut muijalla hymy korvissa, mutta akku ihan loppu. Aurinkoisien päivien jälkeen väsymys on kuitenkin erilaista, onnellista.

Viime sunnuntaina oli juuri sellainen hellepäivä, jolloin ilma väreilee pellonpientareilla reheviöiven kukkien yläpuolella ja seisovassa ilmassa tuoksuu auringon paahde. Sellaisena päivänä joko istuu lasten kahluualtaassa reporankana tai lähtee leppoisalle kesäretkelle. Meillä sattui olemaan auto käytettävissä, joten hurautimme lasten ja nuorimman pikkusiskoni kanssa Merenkurkun saaristoon ja Södra Vallgrundiin. Siellä noin 30 kilometrin päässä Vaasasta sijaitsee Aava Kertun Kotitila.
Tila sijaitsee mutkaisen hiekkatien varrella, eikä perille saapuessaan voi välttyä mielikuvasta Vaahteranmäen Eemelin pihapiiristä. Punaisen tuvan ikkunoissa on valkoiset salusiinit ja ovesta ramppaa sisään ja ulos lapsia paljaine varpaineen. Talon viereisellä laitumella hevonen varsoineen syö heinää häntä laiskasti ilmassa parveilevia kärpäsiä huitoen. Pihaa ympyröivät ulkorakennukset, kuten ennen oli tapana. Seinissä on punamullan punaista ja ovissa keltaista. Ulkorakennusletkan häntänä on pieni muutaman neliön mökki, johon mielikuvitukseni heti maalailee Eemelin veistämään puu-ukkojaan.

Tilan omistajaperheen kuusivuotiaan tyttären, Aava Kertun, mukaan nimetty kotitila on kertakaikkisen söpö ja sympaattinen. Siellä eläimet voivat elää kuin vanhan ajan saduissa. Lehmä saa pitää vasikkansa lähellään ja villapossuilla on lääniä, jossa temmeltää mudassa ja kaivella maata. Pihalla tepastelee lempikotieläimiäni, kanoja. Esikoinen sai antaa kanoille ruokaa, ja minä huokailin ihastuksesta. Jossain toisessa elämässä minulla olisi pieni kanala, jossa kanat saisivat elää juurin näin: kesäpäivät vapaana markilla tepastellen ja ulkorakennuksen suomassa varjossa hiekkakylpyjä ottaen.
Jokaisesta tilan eläimestä on isäntäperhe kirjoittanut pienen ja hauskan esittelyn sekä lisäksi pienen kertomuksen eläinlajista ylipäätään. Imettävänä mutsina koin sielujen sympatiaa tilan kuttujen, 12-vuotiaan Hellun ja 4-vuotiaan Juoru-Irinen, kanssa. Lypsyvuohet kun kuulemma lypsävät kokoonsa nähden hyvin, jopa 6 litraa päivässä. Melkoinen määrä! Ei tosiaan ole tissien koossa maidon määrään katsomista, vuohetkin sen tietää. Älytöntä on se, että vuohissa voi olla neitsytlypsäjiä, jotka saavat sellaiset kiksit pelkästä vihreälle laitumelle pääsystä, että maidontuotanto käynnistyy ilman poikimista. Miettikääpä, jos ihmisille voisi käydä sama. Siinä sitä sitten oltaisiin vauvattomina naisina kesälomalla ihmeissään, kun kaikesta onnesta ja jäätelön syömisestä tissit alkaisivat suihkia maitoa.

Kun olimme vielä paijanneet rapsutuksille persoa lammasta, seurailleet viiriäisten piiperrystä, ihastelleet pupujen loikkia ja katsoneet ankkojen sekä hanhien taapertamista, laitoimme siskon kanssa pötköllemme omenapuun alle kannetulle sohvalle. Viereinen leikkimökki piti lapset niin leikintouhuissa, että jos olisi ummistanut silmät, olisi siihen vilttien päälle voinut torkahtaa. Kesän lämmöstä väsynyt ja onnellinen.
Bali

Haave vuodesta ulkomailla perheen kanssa

Minulla ja miehellä oli joskus nuoruudessamme yhteinen haavevihko. Siis hyvänen aika, joskus 15 vuotta sitten. Tiimarista ostetun vihon kannessa oli mustavalkoinen kuva toisiaan halailevasta pariskunnasta ja sisäsivut oli rytmitetty ruuduin.

Pötköttelimme miehen kanssa vierekkäin yhteisen kotimme olohuoneessa, johon olimme kasanneet läjän eriparisia tyynyjä lököilyä varten. Miehellä oli ylikasvaneet kiharille taittuvat hiukset ja minulla 70-luvun kukkaverhosta itse ompelemani pitkä hame. Kuuntelimme cd-levyjä ja haaveilimme, kuten tuollainen alle parikymppinen pariskunta vain voi. Haaveet kirjasimme ylös haavevihon sivuille, mistä lie idean olimme saaneet. Siellä oli molempien omia haaveita, mutta enemmän yhteisiä suunnitelmia. Jotkut niistä olivat seuraavalle vuodelle, jotkut hamaan tulevaisuuteen sijoittuvia.
Viimeksi muistan nähneeni kulmistaan rispaantuneen vihon Turun kodissamme. Sen jälkeen se on hävinnyt, mikä on harmi. Olisi kiva kurkata, mitkä haaveet ovat toteutuneet. Olen sitä taivaanrannanmaalarityyppiä, että uskon monien haaveiden toteutuvan, kun ne ovat haaveiden sijaan suunnitelmina ja päämäärinä mielessä – tai vallan kirjallisena paperina, kuten meillä. Silloin parikymppisenä sitä ei epäillyt hetken vertaa, kun koko maailma oli avoinna ja tulevaisuus vaihtoehtoja täynnä.

Nykyään välillä löydän itseni miettimästä muutaman sekunnin, että voinko minä nyt tällaisista haaveilla, keski-ikää lähestyvä mutsi-ihminen. Totta hitossa voin! Ihminen ei ole koskaan haaveisiin liian vanha. Vähiten nyt tällainen päälle kolmekymppinen! Itse asiassa nythän maailma on vielä enemmän avoinna ja tulevaisuus vaihtoehtoja täynnä, kun opinnot ovat takana, ammattiosaamista kartutettu hyvän aikaa ja parhaista parhain perhe tässä.
Kumpikaan meistä miehen kanssa ei enää ihan tarkalleen muista, mitä kaikkia haaveita vihon sivuille kirjoitimme. Muistelisin siellä olleen ainakin jotain purjehtimaan oppimisesta ja vaihto-opiskelusta. Yksi haave on kuitenkin jäänyt vahvasti mieleen.

Jo silloin 15 vuotta sitten mietimme yhdessä, että tahtoisimme asua ulkomailla perheenä ennen kuin lapset ovat kouluikäisiä. Haavetta kirjatessamme meillä ei ollut ajatustakaan perheestä, päinvastoin, mutta silti mietimme, että sitten joskus tahtoisimme antaa lapsille ymmärrystä maailmaan ulkomailta. Minä muistaakseni mietin jotain kielten oppimistakin lapsille. Ylipäätään ajatuksissa oli koko perheen yhteinen seikkailu, joka kartuttaisi jokaisen henkistä pääomaa, mutta myös vahvistaisi perhettä entisestään.
Sitä haavetta kohden me ollaan pikkuhiljaa kuljettu viime vuosien aikana. Suunnitelman pohja oli selvä. Miehellä kertyisivät vaadittavat työvuodet vuorotteluvapaata varten täydellisesti juuri silloin, kun esikoinen olisi vuotta vajaa eskarilainen ja kuopus kolmivuotias. Minun reissussa tekemillä töillä ja miehen vuorottelukorvauksella elelisimme mainiosti.

Suunnitelmissamme myisimme kodin pois, laittaisimme kodin irtaimiston varastoon ja lähtisimme maailmalle syksystä kevääseen. Tai keväästä syksyyn, sillä vuoden ajan kotimme olisi toisella puolella maailmaa ja toisenlaisessa vuodenaikakierrossa, Uudessa-Seelannissa. Se on maa, jota tuskin tulisimme ilman pidempää matkaa koskaan kokeneeksi. Tekevälle perheelle riittäisi ihmeteltävää sekä tehtävää, ja luonnon kauneus saisi hengästymään. Palatessamme Helsinkiin muuttaisimme vuokralle siksi aikaa, että löytäisimme kodin, jossa olisi omat huoneet esikoululaiselle ja nelivuotiaalle.
Sitten vuorotteluvapaan ehtoja tiukennettiin. Pisin käytettävissä oleva vuorotteluvapaa-aika lyheni, ja lapsemme ovat jo koululaisia, kun miehen vaadittavat työvuodet täyttyvät uusien ehtojen mukaan. Tietenkin olisi mahdollista lähteä silloin reissuun, mutta paljon enemmän säätämistä siinä olisi. Olisi lasten koulut ja yhä tärkeämmäksi käyvät kaverisuhteet. Ehkä pidempää reissua sitten joskus vuosien päästä voisi miettiä sitäkin, mutta nykyiseltä haaveeltamme kiskaistiin alta matto ja pala parkettiakin.

Haaveiden romutuksesta toivuttuamme aloimme hahmottaa uutta tilannetta. Jos tahtoisimme reissuun, ensimmäinen ongelma olisi saada vakituisessa työsuhteessa olevalle miehelle vapaata tuosta noin vain. Toisekseen oli selvää, että budjetti menisi uusiksi. Vuorottelukorvauksen kaltaisista rahoista ei voisi haaveilla, sillä mies ei voi tehdä omia töitään etänä ja lapset eivät olisi päiväkodissa.
Arvannettekin ehkä jo, mitä me keksimme? Kyllä, hoitovapaa. Jos mies olisi hoitovapaalla, töistä olisi pakko saada vapaata. Rahaakin saisi kotihoidontuen verran, mikä ei ole lähellekään vuorottelukorvausta, mutta ihan ilman työntekoa saatua rahaa kuitenkin. Mies on ollut nyt kotona pian puolivuotta lasten kanssa tuolla samalla tuella, ja jos pärjäämme Helsingissä, pärjäisimme jossain halvemmassa maassa erinomaisesti.

Aloimme piirrellä suunnitelmaa uusiksi ja nopeutetulla aikataululla. Aikaa matkaan olisi ensi vuoden lokakuuhun asti, kun kuopus täyttää kolme vuotta. Budjetin pienentyessä jouduimme hyvästellä Uuden-Seelannin, sillä pelkät lennot sinne maksavat pienen omaisuuden verran ja lisäksi elinkustannukset siellä ovat korkeammalla kuin budjettimme toivoisi. Matkan pituus syksystä kevääseen lyheni sekin osittain budjetin, mutta myös miehen töiden takia. Hän tahtoo palata syksyllä töihin toviksi, että tatsi pysyy yllä ja hän voi tienata rahaa matkaamme varten. Ja koska hän yksinkertaisesti kaipailee työkuvioita ja työkavereitaan.
Kotimme laitoimme myyntiin osittain siksi, että moni asia sen suhteen vaan lutviutui juuri nyt, mutta myyntiaikeissa ajattelimme tulevaa reissuakin. Tajusin asiaa mietittyäni, että kulttuurishokki on yleensä pahin palatessa kotiin, ja kotiinpaluu ilman odottamassa olevaa omaa kotia olisi vielä kamalampi shokki, etenkin lapsille. Nyt ehdimme kotiutua uuteen kotiimme ennen matkaa ja kodin laittamista vuokralle.

Aikomuksenamme on lähteä matkaan tämän vuoden loppupuolella tai heti alkuvuodesta ja palailla kesän mukana. Ehkä jäämme vielä puoliväliin maailmaa kesäksi, vaikka Tallinaan tai sinne Reykjavikiin. Mikään ei oikein ole vielä varmaa, kun kaikki tuli nopeammalla aikataululla kuin ajattelimme. Tajusin, että jotain pitäisi ehkä jo tehdä, kun vain hieman ennen meitä maailmalle lähtevät puutalolaiset ovat jo saaneet kotinsakin vuokra-asiat sovittua. Meillä ei ole vielä edes kotia, jota vuokrata, eikä lopullista päätöstä siitä, mihin lähdemme. Jos ja KUN lähdemme. Mutta ehtiihän tässä, köh.
Siksi kysynkin teiltä. Mihin meidän kannattaisi lähteä perhekuukausiemme ajaksi? Jos olette perheidemme kanssa tehneet jotain vastaavaa, minne matkanne vei? Me soisimme, että siellä olisi edullista asua ja elää. Ehdottomasti siellä on oltava lämmin, koska jos voimme skipata toppavaatekauden, sen todellakin teemme. Haluan testata, olisiko elämä mieleisempää ilman kaikki voimani vievää talvea.

Tarkoituksena on koko perheenä kokea, kun elämä ulkomailla muuttuu arjeksi. Mies haaveili alkuun bungalowista jossain keskellä ei mitään, kunnes tuli järkiinsä. Me kahdestaan ehkä nauttisimme siitä parin viikon ajan, kunnes alkaisimme kaivata jotain äksöniä. Lasten kanssa pari päivää bungalowielämää olisi maksimi. Tahdomme kaupungin läheisyyttä ja muita lapsia leikkikavereiksi. Koska minä aion tehdä reissussa töitä, fasiliteetit on oltava sitä mukaa. Eli lämpöä, muita ihmisiä ja netti on oltava, muuten olemme avoinna ehdotuksille.

Jestas, mikä jännitys! Nyt meidän kahden haaveesta koko perheen unelmaksi kasvanut suunnitelma on kerrottu isommalle porukalle. Sen on pakko toteutua!

Kuvat reilun kolmen vuoden takaa, kun vietimme kolmen hengen perheenä kuukauden Thaimaassa.
Ekoilu

3 x perheellisen reissunaisen monikäyttöinen kosmetiikkatuote

Postaus sisältää saatuja tuotteita ja *-merkittyjä affiliate-linkkejä

Kesässä on kaksi asiaa, jotka tekevät minut aina yhtä onnelliseksi: matkustelu ja ihon hyvinvointi. Välillä olen varma, että niillä on tekemistä toistensa kanssa. Reissupirkkoilu parantaa hyvinvointiani ja sitä myötä ihoni voi hyvin – mielestäni se olisi ihan loogista. Luulen kuitenkin, että ihoni on onnellinen kesäisin myös siksi, että sen on helpompi olla lämmössä kuin pakkasessa ja viimassa. Ehkä stressittömämpi tahti elämässäkin vaikuttaa. Sama ihotaika kun käy myös talvisilla ulkomaanreissuilla.

Auringossa ihoni alkaa muutamassa päivässä vaatia vähemmän kosteutusta ja näpyt tasaantuvat. Vaikka aurinkoa pidetään aina ihon vihollisena – syystäkin tietty – itselleni aurinko on aina ollut tehokkaampi ihon hellijä kuin mikään purnukka tai hoito. Lapsuudessani kärsin kutisevasta ihottumasta, joka hävisi kesäisin ja hellitti talvisilla aurinkomatkoilla ensimmäisien lomapäivien aikana. Nytkin kuljen heinäkuun lämmössä meikittömänä kukkaishippinä iho hehkuen, vaikka viime talvena kasvoni räjähtivät niin hirveään kuntoon, että se vaikutti jo välillä siihen, miten kannon itseni.
Olen tässä kesän reissujen aikana huomannut ihoni hehkun lisäksi sen, että mukanamme kulkee aina kolme kosmetiikkatuotetta. Ne pakataan mukaan matkalaukkuun kaupunkilomalle, mutta myös rinkkaan suunnatessamme metsään. Ovat siis monikäyttöisiä, mutta myös kaiken lisäksi mainioita tuotteita juurikin perheelliselle reissaajalle.

Ensimmäinen on Mádaran misellivesi*, jota on nyt menossa toinen pullollinen tälle kesälle. Misellivesi on all-in-one -tuote, eli samassa putelissa on meikinpuhdistusaine, kasvovesi ja kosteutus. Mitkään kolmen sentin pakkelit sillä ei varmasti lähde ja minä tarvitsen kosteutuksen vielä erikseen, mutta se on omiaan vaikkapa mökkireissulla, kun tahtoo puhdistaa kasvot päivän pölyistä ja juoksevaa vettä ei välttämättä ole edes saatavilla. Mádaran misellivesi on kulkenut mukanani myös ulkomailla, Kööpenhaminassa ja Lontoossa, sillä 100 millilitran pullon saa ottaa mukaan käsimatkatavaroihin.
Toisen reissujemme vakituotteen takana on Noora ja Mádara. Nooran ja latvialaisen luonnonkosmetiikakfirman yhteistyössä suunnittelema nokkosvoide* on vain yksinkertaisesti paras monikäyttöinen voide, jota olen testannut. Pieni tuubi kulkee mukana missä vain, ja siitä sivellään kosteutta niin karheisiin käsiini, miehen huuliin kuin lasten merituulessa kuivuviin poskiin. Sheavoide tekee tuntumasta juuri sopivan notkean, kosteuttavan ja pehmeän. Täällä kirjoitin nokkossarjasta enemmän.

Kolmas tuote on sellainen monikäyttötuote, että paremmaksi on hankala laittaa. Dr. Bronner’s Magic 18-in-1 -nestesaippua lupaa nimensä mukaisesti hoitaa muina puteleina 18 erilaista tehtävää. En ole vielä ihan niin moneen testannut, mutta tällä me pesemme koko perheen hiukset ja vartalot reissussa. Lasten hiuksille se on ihan loistava, mutta itselleni jää jostain syystä vähän tahmea meritukkafiilis pesun jälkeen. Tällä on pesty myös silmälasieni likaiset linssit, pikkupyykit hotellin lavuaarissa ja astiat metsäreissuilla. Kuulemma samalla saippualla voisi pestä jopa hampaat, mutta en ole vielä uskaltanut testata!
Sarjan tuotteet on valmistettu luomusti sekä reilusti ja ne ovat täysin biohajoavia. Suomessa niitä myydään muun muassa täällä, ja huomasin nyt, että näemmä samaista saippuaa on saatavana myös palasaippuana – mikä tietty on vielä nestemäistä kätevämpi reissussa.

Mitkä ovat teidän vakkaripurnukat matkustaessa niin lähellä kuin kaukana?
Kaupungilla

Lähiömuijan ylpeys: Taukotila-kahvila Herttoniemessä

Olettehan jo tehneet kesäretken tänne meidän lähiöön – jos ette satu olemaan yhtä onnekkaita kuin me ja asumaan täällä? Jos ette ole ja majailette Helsingissä, nyt äkkiä fillari tai metro alle ja Herttoniemeen. Jos ei muuta, niin piipahtamaan tuohon metroaseman kupeessa olevaan Taukotila-kesäkahvilaan ja loikoilukeitaaseen.

Muistanette ehkä, kun keväällä kirjoitin paikallisten asukasaktiivien sekä yrittäjien yhteisestä hankkeesta, jonka ajatuksena oli tuoda säpinää Herttoniemen metriksen aukiolle? Sen he nimittäin tosiaankin ovat tehneet. Kesäkuusta lähtien aukiolla on toiminut kesäkahvila, joka pitää majaansa HKL:n kuljettajien vanhassa taukotilassa, mistä myös kahvila on saanut suoraviivaisesti nimensä.
Kun keväällä kävin ottamassa nämä kuvat remppavaiheessa olevasta Taukotilasta, en osannut nähdä, minkälainen kaupunkilaisten kohtaamispaikka rupuiselle metroasemalle vielä nouseekaan. Vaikka kuinka kotilähiötäni rakastan, metroasema on aina ollut se ikuiselta vapulta haiseva välietappi, johon ei ole tehnyt mieli jäädä notkumaan yhtään ylimääräistä. Mutta katsokaa nyt, miltä täällä nykyään näyttää!

Taukotilan sisustus ja sen puitteet ovat toki edelleen raffit, mutta niin pitääkin. Menneisyyden kuuluu näkyä, sillä se tuo meininkiin mielenkiintoa ja syvyyttä. Sisätiloissa putket on jätetty näkyviin ja lattiaan ovat pinttyneet paikan entisen elämän jäljet. Ne tuovat mukavan kontrastin vaalealle puulle, uusille maalipinnoille, viherkasveille ja tuoreen kahvin tuoksulle. Uuden ja vanhan yhdistämisen näkee esimerkiksi pöydissä, jotka kuuluivat Taukotilan entisen elämän sisustukseen, mutta jotka nyt maalattiin ja joihin vaihdettiin vanerikannet.
Kahvilan vitriinistä löytyy muun muassa raakakakkuja, korvapuusteja ja jäätelöä. Taukotilan kevyt salaattilounas on hinta-laatusuhteeltaan hyvä. Muistaakseni hintaa on 8,5 euroa ja hintaan kuuluu myös kahvi. Mä olen silloin tällöin myöhään töihin kiitäessäni napannut Taukotilasta take-away -lounassalaatin, hakenut K-marketin kulmalta mukaan jälkkärimansikoita ja juonut salaatin kyljessä tulevan kahvini metron oransseilla penkeillä istuen. Ja Taukotilasta kahvinsa saa myös kauramaitoon tehtynä ja se lehmän mölö on luomua, mikä on hieno juttu se.

Lasten mielestä Taukotila – eli metron hiekkalaatikkokahvila – on myös ihaninta, mitä kotikulmille on hetkeen tapahtunut. Pieteetillä toteuttamani kahvilakulttuurikasvatus on tuonut tulosta – haha!– ja molemmat lapset tykkäävät käydä kahviloissa. Taukotilassa vetoavat kuitenkin enemmän ihan muut asiat kuin kaffittelu. Siellä on leikkipaikka telttoineen ja piirustusnurkkaus. Pihan riippukeinuissa kelpaa köllötellä koko perheen, ja hiekkalaatikko on ikihitti. Kiitos Lasten PR:lle ja Plastexille, kun pyynnöstäni sponsoroivat Taukotilan hiekkalaatikolle pelit ja vermeet. Suomessa valmistetuilla sangoilla, lapioilla ja muilla hiekkaleluilla kelpaa rakentaa lähiön komeinta hiekkalinnaa.
Mutsinäkökulmasta on vielä hypetettävä Taukotilan lastenhoitohuonetta, jossa riittää lääniä vaihtaa vaippaa. Viihtyisäkin se on pöytäryhmineen ja viherkasveineen, mikä ei todellakaan ole jokaisen kakkavaippavaihtolan laita. Sinne kelpaa siis vetäytyä myös imettämään rauhassa, jos vaikka lapsella on meneillään niin sanottu pöllöniskavaihe, mikä tekee ihmisvilinässä imettämisestä hivenen rasittavaa.

Ja kun Taukotilan lääni on otettu haltuun, voi napata tiskiltä mukaansa eväät ja suunnistaa johonkin lähiseudun retkikohteista. Lähiömutsi tiimeineen suosittaa esimerkiksi painelemaan muina saariston lapsina Vartiosaareen, käymään uimassa Kivinokassa, seikkailemaan Kruunuvuorenrannan hylätyille huviloille tai tekemään retken tuonne meidän takapihan metsiin, josta seudun luonnonsuojelualueetkin alkavat.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe