Kotimaanmatkailu

Mitä rinkkaan lapsiperheen telttaretkelle – pakkauslista

Alkukuusta kerroin teille minun ja retkiseurueeni nuuskamuikkusten vinkit lapsiperheen telttaretkelle. Nyt on vuoro käydä yksitellen läpi, mitä sinne rinkkaan pakataan, kun metsään on lähdössä pienien lapsien kanssa.

Olen julkaissut pakkauslistaa jo aikaisemminkin kuopuksen vauva-ajoilta, mutta tämä tässä on päivitetty versio. Listasta on saanut pudottaa pois esimerkiksi liivinsuojukset, tutin, äitiyspakkauksen makuupussin sekä symbolisista syistä mukana kulkeneet lasten yövaatteet. Nykyään nuorimmainenkin jo tietää ilman tuttuja yövaatteita, mikä on teltan toimintaperiaate. Siistiä oli huomata tänä kesänä myös se, että vaikka yhä imetänkin, eivät monta päivää päällä muhineet paidat enää haise mädäntyneeltä maidolta. Etenkin saman bussin kotimatkalla jakavat kanssamatkaajat varmasti kiittävät tästä.
Kuten arvata saattaa, pakkauslista elää vuodenaikojen mukaan jonkin verran. Reissujen kesto sen sijaan ei oikeastaan vaikuta listaan kuin ruokien osalta. Muuten kamamäärä on sama, ja romppeisto mahtuu mun ja miehen 80 ja 75 litraisiin rinkkoihin. Ehkä vaihtokalsareita voisi lisätä öiden määrän mukaan, mutta muuten samat vaatteet pyörivät päällä sitä mukaa kuin ehtivät narulla kuivua. Safkoista on sanottava taas myös se, että helpoiten pääsisi pussimuonalla, mutta koska se on ollut mahdollista, ollaan tykätty panostaa ruokailuihin.

Rinkkojen painoa ei olla koskaan kokeiltu, mutta ei tällä setillä minnekään kymmenien kilometrien vaellukselle lähdettäisi. Mutta sen nyt sanelevat jo matkakaveritkin. Kymmenen vuoden päästä voidaan sitten viilata rinkan grammoja ja kävellä kunnon taipaleita.

Nukkuminen:

  • Teltta
  • Makuupussit
  • Makuualustat
  • Retkityynyt
Ruuanlaitto ja tulenteko:

  • Kirves
  • Saha 
  • Puukot
  • Retkikeitin: polttimo, kaasu, iso ja pieni keitinosa, pressopuristin, paistinpannu
  • Notskikattila + nostokahva
  • Tulitikut / sytkäri
  • Kuivapussi (luonnonveteen laitettava ”jääkaappi”)
  • Leikkuualusta
  • Folio
  • Grillipihdit
  • Kauha
  • Retkilautaset
  • Retkimukit
  • Retkiaterimet
  • Tiskaussieni + pikkupullo biohajoavaa tiskiainetta
  • (sankoja + marjapoimurit)
Ruoka (esimerkki yhden yön retkelle sisältäen kolme lämmintä ateriaa, iltapalan ja aamupalan):

  • Suola
  • Mustapippuri
  • Sinappi
  • Hunaja
  • Voi
  • Kahvi
  • Kaakao
  • Kahvimaito
  • Leipää
  • Juustoa
  • Avokadoa, tomaattia, kurkkua
  • Hedelmiä
  • Puuro
  • Hillo (jos ei luonnosta saatavilla marjoja)
  • Grillattavat (munakoiso, kesäkurpitsa, halloumi, soijanakit, sipuli, paprika yms.) ja uudet perunat
  • Keitto: Kuivatut vihannekset (porkkana, lanttu, selleri yms), soijarouhe, laakerinlehti, maustepippuri, viherpippuri ja kasvisliemikuutio
  • Hernekeittopurkit
  • Mahdolliset jälkkärit, kuten valmispullat tai lättytaikinapussi
  • Viiniä iltanuotiolle
  • Lasten vesipullot
  • Camelback eli juomarakko
Vaatteet:

  • Vaelluskengät / lenkkarit
  • Kevyemmät kengät leiriin (paljasjalkakengät / läpsyt / Crocsit)
  • Lapsille kumisaappaat
  • Retkihousut / jumppatrikoot
  • Tuulitakit / kuoritakit
  • Lasten kuravaatteet
  • Kolme vaatekertaa lapsille (yksi päällä, kaksi varalla)
  • Vaihtopaidat aikuisille (teknistä matskua)
  • Mummin kutomat villasukat
  • Vaihtosukat (ohutta merinovillaa)
  • Vaihtoalkkarit
  • Villakerrastot ja / tai villahaalarit
  • Lippikset
  • Villapaidat
  • Hanksat ja pipot (kypärämyssyt kylmemmillä säillä nukkumiseen)
  • kaulurit
  • kevytuntuvatakit
Kosmetiikka ja sen sellainen:

  • Nenäliinoja
  • Kosteusliinoja 
  • Vessapaperia
  • Harsoja
  • Vaippoja
  • Ensiapupakkaus (laastareita, siteitä, kyypakkaus, punkkipihdit, särkylääkettä)
  • Hyttysmyrkyt
  • Aurinkorasva
  • Dödöt
  • Hammasharjat
  • Hammastahnat
  • Hiusharja
  • Pampulat
  • Bebanthen
  • Biohajoavaa saippuaa snadi pullo (sama millä voi pestä myös astiat)
  • Naamarasvanäytepussit
  • Purkkapussi
  • Rakkolaastarit ja rakkopuikko
Muut:

  • Kompassi
  • Retkialueen tulostettu (ja kontaktimuovilla päällystetty kartta)
  • Tarppi
  • Narua
  • Roskapusseja
  • Talouspaperi
  • Nahkahanskat (käsien suojaksi tikuilta, kuumuudelta ja hiertymiltä)
  • Ohut pellavapyyhe
  • Kantoliina / kantoreppu
  • Taskulamput (otsalamput parhaat)
  • Matkariippumatto
  • Aurinkolasit
  • Lompakko
  • Bussilippu
  • Puhelin
  • Kamera + vara-akku
  • Lasten pehmolelut
Ruokatouhut

Hyvien kavereiden ja paljaiden varpaiden burgeribileet

Ravintolassa saatujen ruokaelämysten apinoiminen omassa kotikeittiössä on lempipuuhiani. Tiedättehän idean: syöt ravintolassa jotain niin jumalaista, että nuoltuasi lautaselta viimeisetkin rippeet, yrität udella ravintolan keittiöstä kaikin keinoin ruuan salaisuutta. Ja vaikka et saisikaan kuin pieniä vihjeitä, sitä samaista sapuskaa on ihan pakko yrittää loihtia myös kotona.

Koska pikkulapsivuodet ovat saanet rakkauteni kokkaamiseen haalistumaan, ovat tällaiset kutkuttavat ruokaleikit vähän kuin ruuhkavuosien parisuhdeterapiaa minun ja keittiön välillä. Se toimii muistutuksena siitä, että meillä oli joskus intohimoinen suhde ja oli viikonloppuja, kun olisimme voineet nauttia toistemme seurasta aamusta iltaan. Ravintola-annosten apinoiminen antaa toivoa siitä, että se rakkaus on siellä kiireen takanakin hengissä, ja että vielä joskus meillä on keittiön kanssa taas paremmin aikaa toisillemme.
Tällä kertaa idea lähti niinkin yksinkertaisesta elämyksestä kuin marinoiduista punasipuleista. Kyllä, tämä on ehkä Suomessa sama kuin kertoisi, että ei ole koskaan valmistanut perunamuusia tai kaurapuuroa, mutta näin se vain on; minä en ole koskaan tehnyt marinoituja punasipuleja. Tiedän kyllä, että yksinkertaistahan se on, mutta muistan niiden ihanuuden aina vain ravintolassa. Kuten nyt kesän Pohjanmaan-reissulla syödessämme Raawkassa merileväwrapit ja salaatit, joissa oli käytetty marinoitua punasipulia.

Ettei niiden ihanuus taas unohtuisi, päätin laittaa hösseliksi ja punasipulit marinoitumaan. Outi osasi kertoa, miten punasipulit marinoidaan ja ehdotti, että tehtäisiin halloumi-burgereita, joiden väliin marinoitu sipuli sopisi. Kuka nyt tuollaisesta ehdotuksesta kieltäytyisi!
Lopulta kaiken taaperosekoilun ja eroahdistusitkun keskellä kävi niin, että Outi illallisen suunnittelun lisäksi marinoi ne punasipulit ja muutenkin valmisti koko illallisen. Mutta kun kyseessä on näppituntumalla pyörryttävän hyviä ruokia valmistava nainen (muun muassa se puolukka-valkosuklaakakku kuopuksen yksivuotissynttäreille!), hän etenkin sitä laatuaikaa kahdestaan keittiön kanssa on ansainnut. Minun hommakseni siis jäi raahata pöydät ja tuolit keskelle pihaa burgeribileitä varten sekä lasten pitäminen poissa keittiöstä. Ekassa tehtävässäni onnistuin paremmin kuin toisessa.

Lopulta kannoimme notkuvat tarjottimet pihalle ja katoimme pöydille briossisämpylät, cheddar-juustoa, tomaattia, ketsuppia, jäävuorisalaattia, suolakurkkua ja paistettua halloumia. Dijon-majoneesiin Outi oli sekoittanut näppituntumalla majoneesia, dijonsinappia, mustapippuria ja hunajaa. Keskelle pöytää nostettiin marinoidut punasipulit, jotka Outi oli valmistanut apauttiarallaa tällä meiningillä:

  • 2–3 punasipulia ohuina viipaleina / renkaina
  • 2 rkl tummaa siirappia
  • 0,5dl punaviinietikkaa / balsamicoa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • Suolaa ja mustapippuria

Kaikki marinadin ainekset sotketaan punasipulin kanssa yhteen ja annetaan maustua niin kauan kuin aikaa on, mutta vähintään 4 tuntia.
Ja ai että, miten hyvää oli! Kyllähän se tiedetään, että ulkona ruoka maistuu aina paremmalta, mutta näemmä taikaan ei tarvita kuin kymmenen metrin hajurako taloon (ja oletettavasti myös taitavalla kokilla on tekemistä asian kanssa). Ulos kattamisessa on myös se hyöty, että vaikka tulee sotkua, ei sen niin väliksi. Muruset hujahtavat nurmikkoon ja pöydät (sekä lapset) voi tarvittaessa ruokailun jälkeen huljutella puhtaaksi puutarhaletkulla.

Vieläköhän sitä tarkenisi kattaa illallisen ulos, jos ottaisi mukaan vilttejä ja tunnelman lämmittämiseksi kynttilöitä ja lyhtyjä? Pitää kyllä kokeilla! Ja jos vaikka samalla vihdoin ihan itse marinoisin ne punasipulit, nyt kun ohjekin on.
Duuni

Työ tekijäänsä opettaa



Muistatte varmaan sen hiljan somessa kiertäneen haasteen, jossa jengi listasi seitsemän ensimmäistä duuniaan? Itse en koskaan ehtinyt listaani väsätä, kunnes ilmiö oli jo ohi, mutta innolla luin muiden työelämän alkuvaiheita. Tutuistakin ihmisistä tuli ihan uusia tarinoita esiin. Asia, joka mua jäi pohdituttamaan duunilistavillityksen jälkeen, olivat joidenkin ihmisten nyreät kommentit haasteesta.

Pohdittiin sitä, onko tämä vain kivaa tai kovaa uraa tykittävien ihmisten tapa näyttää ja ylpeillä, että kyllä hekin ovat joskus niska limassa ja kädet paskassa puurtaneet. Ihan hassu ajatus! Sillä tietenkin siitä saa olla ylpeä, että on työurallaan tehnyt myös aivan toisenlaisia juttuja kuin nyt. Minä itse ainakin olen tavattoman ylpeä ja onnellinen siitä, että olen ennen nykyistä unelmaduunikenttääni tehnyt jos jonkinlaista pestiä. Ja kyllä, olen ollut ihan sananmukaisesti kädet paskassa luodessani lantaa navetassa ja siivotessani kahvilan vessan seinille vessaharjalla piirreltyjä kakkagraffiteja.
Saatoin olla uppiniskainen nulikka nuorena, mutta väitän, että en osaisi nykypäivänä olla samoissa määrin onnellinen töistäni ja arvostaa kanssakulkijoideni duunipanosta, jos olisin heti päässyt tähän pisteeseen kuin nyt; elättämään itseni ja perheeni kirjoittamalla. Vaikka en ole aina tehnyt unelmatöitäni, olen silti ollut ylpeä jokaisesta pestistäni ja jokainen niistä on opettanut paljon.

Mansikanpoiminta opetti sisukkuutta ja taukojumppien merkitystä. Nyt tiedän myös varmasti, että jos joku on poiminut mansikoita koko kesän (eikä ole luovuttanut parin päivän jälkeen, kuten yllättävän moni), se tyyppi tuskin ihan helposti antaa periksi nykypäivänäkään. Pari vuotta hampurilaisravintolassa opetti hallitsemaan monia asioita samaan aikaan, venytti muistin äärimmilleen (ei todellakaan ollut mitään lappuja ja pöytänumeroita, vaan tilaukset ja naamat piti painaa mieleen) ja hioi minut kaikenkirjavan asiakaskunnan keskellä häärätessä ja hymyillessä asiakaspalvelutimantiksi.
Kaikki työkokemukseni postinjakamisesta jäätelöpallon pyörittämiseen sekä kasvaminen monialayrittäjien perheessä on saanut ymmärtämään kaikenlaisen työn arvokkuuden ja merkityksen. Joku ehkä oppii sen pääsemällä suoraan unelmaduuneihinsa kiinni – oli se sitten oma kahvila, pieni jäätelötehdas tai luomunavetan ylläpito – mutta minä olen tarvinnut siihen rönsyilevän CV:n ja ne sadat töissä kohtaamani duunikaverit ja ihmiset. Siksi minä täällä bloggissakin niin mielelläni tuon esiin suomalaisia yrityksiä ja palveluita. Sillä on merkitystä, sillä ne ostopäätökset luovat niitä töitä tänne meille, Suomeen.

Olettekin ehkä kuulleet, että jos jokainen suomalainen ostaisi kuukaudessa kymmenellä eurolla lisää suomalaisia tuotteita ja palveluita, syntyisi 10 000 vuosityöpaikkaa. Älytöntä, mutta niin yksinkertaista. Eikä suomalaisuus tarkoita vain arvokkaita uniikkituotteita tai sitä, että nyt pitäisi väkisin jotain ostaa. Suomalaisen valinnan kun voi tehdä ihan vaikka marketin hyllyllä päivittäistavaroita kärryyn lapatessa. Mä pyrin nappaamaan lähikaupassa ostoskoriin suomalaisena niin vessapaperin, suklaan, pyykinpesuaineen, vaipat kuin lasten kaverisynttäreiden servetit. Viime aikoina olen alkanut tarkemmin kiinnittää huomiota myös ostamiini oluisiin ihan siitä itsekkäästä syystä, että nykyään on onneksi saatavilla erinomaisia suomessa pantuja oluita.
Nyt kun remontoidaan uutta kotia, kaikenlaisten hankintojen suomalaisuutta on tullut pohdittua maaleista ja lattialakoista keittiökaappeihin ja ikkunatiivisteisiin. Ollaan tilattu kotimme eteiseen aidot marokkolaiset lattialaatat, mutta tajusin, että laasti voidaan kuitenkin ostaa avainlippumerkittynä. Täysin kotimaiseen kuluttamiseen tuskin siis koskaan pääsen, mutta haluan silti näitä asioita miettiä ja ymmärtää kulutukseni merkityksen myös työllistämisen kannalta. Lohduttaudun sillä, että jo se työllistää naapuria ja jonkun toisen kaupunkin mutsia, kun tuote on suunniteltu Suomessa. Tämä näkyy meillä niin vaatekaapissa kuin astiakaapissa. Ja itse asiassa ne marokkolaislaatat tilattiin suomalaiselta välittäjältä, joten siivunsa suomalainen työ saa siitäkin.

Kun joskus muinoin kysyin eräältä Lähiömutsin yhteistyökumppanilta, miksi ihmeessä he eivät pidä enemmän meteliä suomalaisuudestaan, olin vastauksen kuullessani lentää perssiilleen hämmästyksestä. Heidän tuotteistaan oli häivytetty suomalaisuus pois, sillä kotimaisesta imagosta tuli kuulemma 80-luvulla rupuista ja kotikutoista, kun kaupan rajat aukesivat ja tuontitavara oli uutta ja ihmeellistä. Onneksi enää ei ole näin, vaan suomalaisesta työstä todellakin kannattaa pitää meteliä. Tämän postauksen yhteistyökumppanin Suomalaisen Työn Liiton kampanja Sinivalkoinen jalanjälki teetti tutkimuksen, jonka mukaan lähikaupan hyllyillä tiistaina kello 17.30 seisoessaan ihminen valitsee suomalaisen käyttötavaran juurikin sen laadun takia. Heti kakkosena tulee työllistämisvaikutus kotimaahan.
Tuossa samaisessa tutkimuksessa mut yllätti, että vähiten ostopäätökseen vaikutti eettinen ja ekologinen näkökulma. Vaikka yleistäen voi sanoa, että lähellä tuottaminen on ympäristölle mukavampaa, kun kuljetusmatkat ovat lyhyitä ja tuotteita ei tarvitse suojella esimerkiksi homeenestoainein pitkien kuljetusten aikana. Ehkä näitä asioita ei niin tule niin aktiivisesti ja tietoisesti miettineeksi ikkunanpesuainetta tai kynttilöitä ostaessaan, mutta enemmän sitten isompia hankintoja harkitessaan.

Suomalaisia tuotteita ja palveluita kun on lopulta sen verran hienosti tarjolla, että ainakin itse yllätyn välillä positiivisesti. Siksi Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan #suosittelesuomalaista -temppaus on erinomainen juttu. Sen ideana on jakaa kampanjahastagin kera omat suomalaiset suosikkinsa vaikka Insagramissa, jotta muutkin löytäisivät nuo suomalaiset huipputuotteet. Kampanjalla on myös omat Facebook-sivut.
Mä itse suosittelen esimerkiksi noita meidän siivoushommissa joka viikko käyttämiämme Sini-siivousvälineitä, joista valtaosa valmistetaan Sinituotteen omalla tehtaalla Kokemäellä Satakunnassa. En ollut tajunnut, että heillä on myös imurin mikrokuituisia pölypusseja suomalaisena! Muuten ollaan käytetty ihan tietoisesti suomalaisina esimerkiksi Sinin vaihtopäisiä tiskiharjoja ja monitoimimoppia, jonka pieneen tilaan menevään teleskooppivarteen voi liittää kätevästi (ja pienen kodin tilaa säästäen) myös muita Sinin välineitä. Ja tuo puhdistusterä on niin paras apuri keraamisen lieden pitämiseen putsussa!

Olisipa hauska kuulla myös teidän suomalaisia tuote- ja palvelusuosikkeja, siellä on varmasti sellaisia helmiä, joista itse en ole kuullutkaan. Niin ja hei, millaisia suomalaisia tuotteita tai palveluita te työksenne olette valmistaneet tai valmistatte?
Koti

Ensimmäinen ateria uudessa kodissa

Saimme eilen uuden kotimme avaimet. Kuljimme kaikuvissa huoneissa ja piirsimme mielessämme siitä meidän kotiamme. Tuohon ruokapöytä, tuohon lasten kerrossänky ja tuohon riippumaan korikeinu.

Uusi kotimme on 50-luvun kerrostalo kuten vanha kotimmekin. Tykkään sen aikakauden hengestä, kotoisuudesta ja näppärästä kaupunkiasumisesta. Uudessa kodissa talon rakennusvuosi näkyy paremmin kuin vanhassa kodissa, mistä tykkään. On lankavetimiä, pulleita pattereita, rautaisia naulakoita ja kermanvalkoisia ikkunanpieliä. Mutta on myös ihan valtavasti asioita, jotka eivät toimi.
Keittiön kodinkoneet ovat aikansa eläneitä, eteisessä ei ole kuin parin nupin naulakko ja pesukonetorni ei mahdu kylpyhuoneeseen. Lattian listat on asennettu miten sattuu, huoneet on maalattu useamman tapettikerroksen päälle ja keittiön alakaapit ovat päältä kauniita, mutta sisältä räjäytyskunnossa. Vaatehuone on katastrofi, ja pelkäämme pahoin, että sen alkuperäinen verenpunainen muovimatto kätkee alleen asbestia. Yhtä seinää pitäisi purkaa, mutta siinä kiemurtelee kummallista sähköjohtoviritelmää. Ja niin edelleen.

Tekemistä siis riittäisi niin paljon kuin aikaa ja rahaa vain piisaa. Meidän vanhan kodin uusien asukkaiden (terkkuja!) kanssa saatiin onneksi sovittua kaikille hyvä järjestely, ja saamme asua vanhassa kodissamme vielä syyskuun. Sinä aikana toivottavasti ehditään laittaa uutta kotia kuntoon vanhaa kunnioittaen, mutta tämän päivän lapsiperheen tarpeisiin päivittäen.
Hyvä siitä tulee, vaikka sitten vähän kerrallaan laittaen. Sen näkee ja tuntee jo nyt. Isot ikkunat aukeavat kolmeen eri ilmansuuntaan ja huoneet kylpevät valossa. Tilaa on useampi kymmenen neliötä enemmän kuin aikaisemmin, huoneita kahden sijasta neljä. Vessa on erillinen ja eteinen isompi sekä valoisampi kuin vanhassa kodissa. Lapset juoksevat keittiön, olohuoneen ja eteisen muodostamaa ympyrää ja täpinöivät ikiomasta huoneesta.

Missä uusi kotimme sitten on? No täällä Herttoniemessä tietenkin. Eihän me täältä minnekään olla lähdössä, ainakaan ihan heti. Lähiömutsi pysyy Hertsikan lähiömutsina. Kolme vuotta me täältä ehdittiin etsiä uutta kotia säännöllisesti vaikkakaan ei kuumeisesti. Aika hintsusti näitä useamman huoneen koteja Herttoniemessä on tarjolla, ja kun on, aika moni muukin sitä samaista himoitsee. Yhdestä kodista tätä ennen ehdittiin tehdä tarjous, mutta siinä hinta nousi asunnon täysräjäytyskuntoon nähden turhan korkeaksi meidän budjettiin.
Mutta nyt se on tässä, koti melkein loppuelämäksi. Kuljetettiin eilen ensimmäinen muuttokuorma korissa uuteen kotiin. Siellä oli ruokailuvälineet meille neljälle, vessapaperia, saippuaa, käsipyyhkeitä, astianpesuainetta, tiskiharja, piknikpeitto ja valo siltä varalta, että ehtii tulla pimeää. Jos olisi hokannut, olisin pakannut mukaan myös viinipullonavaajan, mutta sen sijaan pakkasin pyllypyyhkeen ja kosteusliinoja.

Piknikviltti levitettiin uuden kodin olohuoneen lattialle. Siinä syötiin pizzalähetin tuoma ensimmäinen päivällinen uudessa kodissa. Puhe kaikui tyhjien huoneiden seiniltä, ja tuli vähän haikea olo. Vanhaa kotia tulee hurja ikävä. Samalla kutkuttaa jo päästä remonttihommiin, vaikka onhan tämä ihan hullua. Kuukausi aikaa, suunnitelmat alkutekijöissään, budjetti olematon ja koko ajan tuntuu paljastuvan uusia asioita, jotka olisi hyvä fiksata. Siksi lienee parasta perustaa blogiin ihan uusi tagi: remontti.
Kotimaanmatkailu

Nostalginen roadtrip tulevaisuuden autolla + video



Meillä oli kesällä testiajossa kaasuauto, joka kulkee teollisuuden, kaupan ja kotitalouksien biojätteestä valmistetulla biokaasulla. Sen lisäksi, että huristelimme kaasulla voidakseni kertoa käyttökokemuksia teille, otimme autosta hyödyn irti kuten vain autoton perhe voi. Suunnittelimme kesä-Suomeen reissun, joka olisi normioloissa hankala toteuttaa. Eli paljon erilaisia matkatavaroita ja kohteita, joihin noin vain ei junilla, busseilla ja pyörällä huristella.

Ja niin eräänä heinäkuisena tiistaina kaasu-Skodan takakonttiin sullotaan Päijänteellä vietettävää telttayötä varten yksi rinkka, Sappeen mökkipyrähdystä ajatellen yksi laukku ja vielä kolmas pieni pussukka Puuhamaan-päiväretkeä varten. Lapset kiipeävät istumaan takapenkille, ja mies ottaa ensimmäisen ajovuoron. Minä keskityn etsimään autoradiosta kanavan, josta tulee mahdollisimman nostalgisia biisejä mukana laulettavaksi. Ei roadtrippiä ilman Eppu Normaalia, Leevi and the Leavingsia ja Pepe Willbergiä! Minä pompin penkissäni täysillä hoilaten, mikä on lapsista niin hauskaa, että he melkein unohtavat marista paikallaan istumisen tylsyydestä.
Lahdessa pysähdymme syömään. Heinäkuun lämpö väreilee betonikaupungin kaduilla, ja tilaamme ravintolan listalta kolme pizzaa. Pizzerian nurkassa on muovisista viinirypäleistä tehty asetelma sekä televisio, jossa pyörii turhanpäiväinen tositelevisiosarja. Salaattipöydässä on makaronisalaattia ja porkkanaraastetta. Ihan kuin automatkoilla silloin omassa lapsuudessani!

Lapset nukahtavat vatsat pizzaa pullollaan heti päästyämme ulos kaupungista. He heräävät vasta, kun parkkeeraamme auton Padasjoen satamaan. Päijänteen yllä vyöryy mustia sadepilviä ja samalla aurinko paistaa niin että silmiä täytyy siristellä nähdäkseen eteensä. Vaihdan tennarini vedenpitäviin vaelluskenkiin ja mies varmistaa samalla, ovathan lasten kumisaappaat ja kurahaalarit mukana rinkassa. Auto ja osa matkatavaroista jää parkkipaikalle seuraavaan iltaan asti, ja näyttää siltä, että tulemme saamaan niskaamme sadetta.
Tunnin laivamatkan jälkeen kipuamme ainoina matkustajina pois Kelventeellä, Kyyränlahden satamassa. Satama on oikeastaan vain vuosien saatossa kauniisti harmaantunut laituri. Astelemme laiturilta suoraan metsään ja esikoinen poimii mättäiltä mustikoita suoraan suuhunsa. Taivallamme pitkulaisen saaren läpi ja pysähdymme välillä pitämään taukoa luonnon itsensä tekemälle pienelle hiekkarannalle. Lapset riisuvat riemusta kiljuen vaatteensa ja säntäävät veteen. Pitkät kaislat, auringossa kimaltava järvi ja horisontissa jylisevät ukkospilvet luovat lasten leikeille maiseman, joka on kuin maalauksessa.

Sade ryöpsähtää päälle juuri kun pääsemme perille Isohietaan. Juoksemme suojaan latoon, jossa säilytetään polttopuita. Pihkaa valuvien polttopuiden keskellä on juuri sopiva kolonen nelihenkisen perheemme pitää sadetta. Istumme jättimäisten pöllien päällä ja kuuntelemme peltikattoon hakkaavaa sadetta. Metsä ympärillä alkaa tuoksua mehevältä, kuten aina sateen jälkeen. Kun pisaroiden rummutus alkaa vaieta, mies ryhtyy pilkkomaan puita ja minä sytytän nuotion palamaan. Hiilloksen ollessa valmis, nostelemme ritilälle kypsentymään halloumia, meheviä herkkusieniä ja soijanakkeja. Uudet perunat kiehuvat suoraan hiillokselle asettamassani nokipadassa.
Päijänteen laineet kohisevat rantaan verkkaisasti, mutta kuohuen. Äänimaisema on kuin merellä, vaikka olemme saaressa keskellä järveä. Minä pesen lasten kanssa likaiset astiat sillä aikaa kun mies pystyttää teltan rantahietikkoon. Iltasadun jälkeen lapset nukahtavat makuupusseihinsa nopeasti. Vain raitaiset pipot pilkistävät vielä liian isojen makuupussien suuaukosta. Minä kuuntelen laineiden kuohuntaa kunnes uni painaa silmät kiinni.

Seuraavana päivänä pakkaamme tavaramme ja siirrymme lähemmäs satamaa, josta yhteysalus kulkee myöhemmin päivällä matkallaan kohti Padasjokea. Kuopus istuu kantorepussa selässäni ja kuljemme läpi vehreän kuusimetsän, jonka syvän vihreät sammaleet ja oksiston läpi siivilöityvät auringonsateet luovat samanlaisen tunnelman kuin menninkäisten kotiseuduilla varmasti on. Löydämme rannan, joka on Suomen oloihin tuotu paratiisilaguuni. Uitamme kävelyn jäljiltä väsyneitä jalkojamme vedessä ja lämmitämme nuotilla hernekeitot.
Iltapäivällä olemme tunnin laivamatkan jälkeen taas takaisin Padasjoen satamassa. Kopistelemme metsäkengistämme pois mustikanlehtiä ja vaihdamme jalkoihimme takaisin autossa odottaneet tennarit. Takaluukussa matkatavaramme näyttävät lisääntyneen, vaikka oikeasti niistä on saariretken aikana syöty kassillinen. Olo on nihkeä ja hikinen, ja olen iloinen, että seuraava kohteemme on saunallinen vuokramökki 50 kilometrin ajomatkan päässä Sappeella.

Mökin seinällä on Ihmeperhe-elokuvan mainosjuliste ja reunoistaan kulunut paperiarkki, joka muistuttaa, että sisällä ei saa kulkea monot jalassa. Laskettelukeskuksen kyljessä olevassa vuokramökkikeskittymässä on näin kesäaikaan hiljaista, mikä sopii meille. Ripustan hikiset sukkani roikkumaan terassin kaiteelle uintireissuin jäljiltä märän pyyhkeen viereen. Könyämme koko perhe saunalauteille, minä ja mies ylimmälle ja pillimehujaan ryystävä lapset alemmalle. Kiuas napsuu, ja juuri nyt tässä on kaikki, mitä ihminen onneen tarvitsee.
Seuraavana aamuna peruutan biokaasuauton soratielle. Kesän viimeiset horsmat yrittävät tunkea vaaleanpunaisia kukkiaan ylös tienvierustalta, mutta niistä näkee jo luovuttamisen. Vaaleanpunainen on hailakkaa ja kasvien varret lyhyitä. Ollaan selvästi heinäkuussa, matkalla kohti loppukesän kukkia ja syksyä. Kun pääsemme maantielle, ympäröivillä pelloilla kukkivat rypsi ja rapsi keltaisenaan. Harmittelen miehelle, että kaasuautoja ei saa vielä vuokrattua. Toivottavasti vuokrafirmoissa siihen herätään pian, sillä olisi mahtavaa seuraavilla vuokra-autoreissuilla päästellä menemään banaaninkuorilla. Vaikka matkaa on takana jo parisataa kilometriä, auton kaasutankki on yhä puolillaan. Kaasupelillä voisi siis hyvin tehdä myös esimerkiksi syksyiset vuokramökkireissumme.

Jossain vaiheessa takapenkki hiljenee uneen, mutta herää taas täpinöimään, kun saavumme roadtrippimme viimeiseen määränpäähän, Tervakoskella sijaitsevaan Puuhamaahan. Eikä mikään ihme, minäkin hihkun täpinästä nähdessäni portin vieressä päivystävän Puuhanallen ja korkeuksiin nousevat värikkäät vesiliukumäet. Ihan kuin omassa lapsuudessani! Nappaamme portin pielestä punaisen kärryn, johon lapset kiipeävät ilosta kikertäen istumaan.
Päivän päätteeksi istumme vesipuiston lastenaltaan reunalla sinisissä aurinkotuoleissa, jotka tuovat mieleeni lapsuuteni lomamatkat Kanarialle. Jopa minä olen uskaltautunut uimaan, vaikka altaiden vesi on juuri niin lämmintä kuin minkälaiseksi vallitseva sää sen lämmittää. Lapset ovat tietenkin räpiköineet vedessä niin kauan, että lopulta hampaat kalisivat yhteen. Nyt kuopus makoilee sylissäni silmät puoliummessa maitoa juoden ja esikoinen istuu viereisellä Kanaria-aurinkotuolilla mieheen nojaillen. Heinäkuun aurinko alkaa suurenemaan – jännää, miten se loppukesästä ennen laskeutumistaan tuntuu suurenevan kolminkertaiseksi – ja me miehen kanssa tajuamme, että lapset tulevat nukahtamaan autoon yöunilleen. No, iltapesut on tehty ja iltapalaksi kiskottu jäätelöä, joten kerrankos sitä kesässä iltatoimet näin hoitelee.

Kotimatkalla takapenkillä on ihanan hiljaista ja sammutamme radionkin. Juuri ennen Helsinkiä ja matkamittarin näyttäessä vajaata 400 kilometriä, autosta loppuu kaasu. On auto kaasun hupenemisesta jo aikaisemminkin varoitellut, mutta kaasuasemalle säntäämisen sijaan tahdoimme nähdä, miten vaihto kaasusta bensaan menee. Kaasuautoissa kun on myös bensatankki, jos vaikka sattuu reissuillaan kulkemaan mailla, jossa ei kaasuasemia ainakaan vielä ole. Odotan kaasun loputtua hypähdystä tai edes auton sarjakuvamaista yskäisyä, mutta jos auto ei olisi itse kertonut vaihtaneensa bensaan, mitään ei olisi huomannut. Bensatankillisella pääsisi vielä useamman sata kilometriä, mutta miksipä suotta sillä painella menemään, kun järkevämpi, halvempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehtokin on olemassa.
Kaarramme kaasukiesimme tankkausasemalle, ja minä hypähtelen onnessani ja kevein helmoin ympäri asemaa tankin täyttyessä uusiutuvalla energialla. Harvemmin autoillessa niin kevein mielin voi olla, mutta kaasuauton ratissa tuntee kulkevansa tulevaisuuden autolla. Tosin tulevaisuutta ei tarvitse odotella, kun ympäristömerkityllä ja täysin suomalaisella Gasumin biokaasulla pääsee kaasuttelemaan pitkin katuja ja maanteitä jo nyt.

Ps. Huomasittehan reissuvideon tuossa ensimmäisen kuvarykelmän joukossa!

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe