Käytännön pedagogiikkaa vieraassa kulttuurissa

29.1.17

Suunnitellessamme pitkää reissua maapallon toiselle puolelle ja hakiessamme lasten päiväkotipaikkoihin keskeytystä melkein kahdeksaksi kuukaudeksi, mielessäni käväisi pieni huoli.

Mitä lapsilta jää oppimatta ja kokematta niinä kuukausina, kun he eivät saa käydä päiväkodissa? Ei meillä ole pedagogisia suunnitelmia ja tavoitteita, me vain elämme. Putoavatko lapset pitkän päiväkotitauon ja ulkomailla vietettyjen kuukausien aikana kaveripiireistä ja jutuista? Lapset leikkivät täällä muiden lasten kanssa ilman yhteistä kieltäkin, mutta ei se paikkaa ikävää niihin ystäviin, joista joidenkin kanssa on kasvettu yhdessä vauvasta lähtien.
Kaverihuoli on sinänsä ihan aiheellinen. Emme näe Suomen kavereita lähes neljään kuukauteen, mikä on pienen lapsen elämässä iäisyys. Etenkin kun kaverit ovat niin valtavan tärkeitä. Palattuamme Suomeen kaveritärskyt onnistuvat taas, mutta sellainen monta kertaa viikossa ja ilman vanhempia tapahtuva kanssakäyminen puuttuu kuvioista kunnes päiväkoti taas syksyllä kutsuu. Toisaalta esikoisen kesälomat päiväkodista ovat tähän mennessä olleet aina useamman kuukauden mittaisia, joten ei sekään tavatonta ole.

Alkuun kavereita ikävöitiin paljon. WhatsAppissa lenteli videoita päivittäin ja Facetimessa soiteltiin puheluita. Kiitos internetin ensiavun, pahin ikävä alkoi taittua yllättävänkin nopeasti. Paras helpotus kaverivajareihin löytyy onneksi ihan läheltä; sisaruksilla on toisensa. He nahistelevat ja halivat, painivat ja suukottelevat. Leikit syntyvät vaikka kuihtuneista kukista ja kivistä. Jos veljellä ei olisi siskoa ja siskolla veljeä, olisimme vanhempina varmasti nääntyneet. Kahden lapsen vanhemmuus – se alkuun lähes mielipuoleksi ajanut – alkaa todellakin palkita päivä päivältä avokätisemmin!
Huoli uusien asioiden tai taitojen oppimisesta sen sijaan oli ihan pölhö. Mehän elämme täällä kuin keskellä mielenkiintoisinta osallistuvaa oppituntia. Joka päivä eteen tulee huomaamatta tilanteita, joita oppikirjoihin painetaan. Nyt vain pääsemme oppimaan oman kokemuksen kautta. Eikä uuden oppiminen, maailman paremmin ymmärtäminen ja omien selkärankaan koodattujen ajatusten tuulettelu koske vain lapsia. Me aikuisetkin jouduimme hahmottamaan paikkaamme maailmassa uudestaan kokemustemme perusteella.

Seurailemme gekkojen elämää ja näemme omin silmin, miten riisiä viljellään. Lapset poimivat englanninkielisiä fraaseja puheeseensa ja pääsevät harjoittelemaan sitä käytännössä. Olemme päässeet käymään esikoisen kanssa monia mielenkiintoisia keskusteluja jumalista ja maailman uskonnoista ja niiden vaikutuksista historiaan, kulttuureihin ja sotiin.
Olisihan uuden oppimisen huoli pitänyt tietää hölmöksi jo omien lapsuuden kokemusteni perusteella. Emme me omassa lapsuudessani näin pitkiä irtiottoja voineet ottaa, sillä vanhempieni töitä ei voinut napata laukkuun mukaan, kuten omiani nykyisin. Vanhempieni työt myös olivat ja ovat sellaisia, että perinteisiin loma-aikoihin on kiireisintä ja omat lomat pidetään sitten lomasesonkien ulkopuolella. Niinpä me olimme lähes joka vuosi koulusta pois viikon tai kaksi. Läksyt kulkivat mukana, mutta se varsinainen oppi tuli kokemastamme.

Vanhemmat veivät meitä ympäri maailmaa. Olemme käyneet Jeesuksen oletetussa hautakammiossa Jerusalemissa, kiivenneet pyramideille Kairossa ja kuunnelleet hippien kitaransoittoa Floridan pastellisessa Key Westissä. Olen istunut moskeijan lattialla Bahrainissa ja kellunut napa kohti taivasta Kuolleenmeren suolassa. Elämäni parhaan sipulikeiton söin ränsistyneessä rantamajassa Intian Goalla jalat hiekkaan kaivautuneena. Eihän maalaistyttö Vähästäkyröstä voinut 90-luvulla edes ymmärtää, että niin hyviä kasvisruokia on olemassa. Ne ruokaelämykset, hindulainen kulttuuri ja järkyttävän köyhyyden näkeminen nyrjäyttivät jotain sisälläni eri asemiin, ja olivat mahdollisesti alitajuisesti vaikuttamassa ainakin siihen, että myöhemmin minusta tuli kasvissyöjä.
Maailmalla oppii ja kasvaa huomaamattaan. Koen valtavaa onnea, että nyt voin vuorostani ottaa omat lapseni mukaan seikkailuihin, joissa voimme yhdessä naksautella kangistuneita ajatuksia uusiin asentoihin.

Kuvat Tirta Empul -temppelistä, jonka uumenista pulppuavissa kirkasvetisissä pyhissä lähteissä balilaiset käyvät kylpemässä ja puhdistautumassa sekä rukoilemassa. 

Lue myös nämä

11 kommenttia

  1. Näin kasvatusalan ammattilaisena en todellakaan olisi huolissani siitä varhaiskasvatuksesta jota paitsi lapsenne jäävät. Vaikka se on hieno juttu että meillä on kunnollinen varhaiskasvatus (ainakin teoriassa) ja on upeaa kun lapset oppivat toimimaan ryhmässä niin sitä ehtii kyllä harjoitella. Samoin kuin saksien käyttöä, vuoron odottamista, viikonpäiviä ja vuodenaikoja. Tuollainen kokemus rikastuttaa lasten maailmaa varmasti monin verroin. Ja kyllä ne kaverit löytyvät kun palaatte. Jos ei samat niin sitten jotkut toiset. Ja pitkäaikaisimmat kaverit varmasti odottavat paluutanne ja leikit jatkuvat ihan kuin eilen olisi nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, enkä enää ole huolissani minäkään. Lapsille (etenkin esikoiselle) tauko päiväkodista oli vain niin iso juttu, jota surtiin etukäteen tosi paljon. Onneksi se suru taittui tosi nopeasti, kun pääsimme Balille. Pidempiaikaiset kaverit varvasti odottavat vielä palatessamme ja onneksi päiväkotiryhmätkin säilyvät samana (kuopus tosin siirtyy isojen puolelle, mutta niin olisi siirtynyt syksyllä muutenkin), joten sielläkin kaverit odottavat.

      Ja hei saksien käyttö! Nythän mä hokasin, mitä ostetaan seuraavaksi markettireissulla. Sakset! Lapset piirtävät kaikilla mahdollisilla välineillä ihan hurjasti, joten siinä olisi paljon materiaalia, jota laittaa taitelilun jälkeen vielä saksilla pieneksi :D Mennään täällä tosi vähillä leluilla, joten kaikki tällaiset kevyet ja vähän tilaa vievät ajankuluvempeleet ovat hyviä.

      Poista
  2. Kahden lapsen, joista toinen ei ole enää ihan bebe, kanssa matkustaminen tuo muuten siihen omaankin lomailuun ihan uusia ulottuvuuksia. Lapsilla tosiaan on toinen toisistaan paljon seuraa. Meidän pitää vielä odottaa tuokio, että päästään samaan tilanteeseen, mutta ehkäpä vuoden, viimeistään parin päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todellakin! Kun esikoinen oli hieman päälle vuoden, eli ihan bebe vielä, oltiin kuukausi Thaimaassa. Kaksi viikkoa sellaisella paratiisirannalla, jossa ei ollut juuri muita kuin me. Pienen kanssa se ei sitten ollut niin paratiisi, kun ei ollut oikein mitään tekemistä. Muistan, miten hulluiksi meinattiin välillä tulla, kun jokainen rannan kivi oli käännetty läpi ja silti lapsi janosi lisää leikkiä ja seuraa. Nyt nuo kaksi kääntelevät niitä kiviä ihan keskenään :D Ja sen kun vaan helpottuu. Parin vuoden päästä voidaan jo ehkä tovi miehen kanssa esim lukea samaan aikaan, silloinkin kun lapset ovat hereillä. Kreisiä!

      Poista
  3. Ihan vain mielenkiinnosta, kun tuon Feedlyn kautta luen blogeja... yleensä blogista näkyy siellä vain ensimmäinen kappale ja loppuun saakka lukeminen edellyttää varsinaiselle sivulle klikkaamista. Sun blogin kohdalla ei. Pystyn lukemaan koko blogitekstin siellä, jolloin vältyn kaikelta mainonnalta sun muulta. Mainosvihaajana en meinaa uskoa, että kirjoitan tästä tähän, mutta luulisin, että näiden sivujen mainostajat ehkä haluaisivat, että lukeminen edellyttää sivuillesi klikkaamista? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No iso kiitos, kun mainosvihaajana silti kerroit! Mä en itse käytä Feedlyä, enkä muutenkaan ole perillä kaikista mahdollisista lukemis- ja seurantatavoista. Tällaiset tiedot ovat siis tosi arvokkaita, kiitos! Mulle ammattibloggaajana sivulatauksilla ja uniikkilukijoilla on iso merkitys, eikä niitä Feedlyn kautta luettuna kerry siis yhtään. Laskutan esimerkiksi just bannerimainoksista sivulatausten mukaan ja uniikkilukijoilla on merkitystä, kun sovin yhteistöitä. Toisin sanoen Feedly tällä hetkellä siis rokottaa mun tilipussia. Mä kysyn tästä heti mun it-timantilta. Kiitos vielä isosti, että kommentoit asiasta!

      Poista
    2. Jotenkin noin sen ajattelin olevankin, siksi mainitsin asiasta. Toivottavasti it-timantti osaa korjata asian. :-)

      Poista
  4. Mä en oikein ole edes osannut ajatella pedagogiselta kannalta, mistä lapset jää paitsi. Tietty ne eivät ole ehkä aivan ikätasollaan saksien käytössä ja askartelussa, toisaalta olen saanut viettää seitsemän vuotta aika tiivistä yhteiseloa joka nyt sitten tavallaan huipentuu... Mutta siis bloggasin omia ajatuksia siitä, millaisia nämä viimeisen vuoden pidemmät matkat ovat olleet beibejen kannalta: https://periaatteennainen.com/2017/02/01/lapset-ja-pitkat-reissut/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kelannut mitään noin spesifiä, kuten saksien käyttöä tai askartelua, vaan enemmänkin jotain isompaa kokonaisuutta, jota en osaa oikein edes itse määritellä. Eniten kyse varmaan sosiaalisista ympyröistä ja lasten paikasta siinä. Kun nämä asiat ovat kuitenkin lopulta aika isoja juttuja: kävitkö kyläkoulun, lähditkö lukioon ihan vieraaseen paikkaan vai siihen lähilukioon kavereiden kanssa, olitko kotihoidossa eskariin asti, pidettiinkö sulle kotikoulua, matkasitko perheen kanssa koko lapsuuden vaihdellen koulua eri maasta toiseen jne.

      Tietty nyt on kyse paaaaljon pienemmästä jutusta, vain vajaan vuoden tauosta päiväkotiin, mutta silti. Kaikessa on hyviä ja huonoja puolia, ja tietty jokainen vanhempi (jos yhtään tolkuissaan on) pyrkii tekemään ratkaisut mielestään parhaalla tavalla ja ainakin omalla kohdalla myös omia kokemuksia peilaten. Ja mä itse koen päiväkodin tärkeänä tukipylväänä sekä lasten kasvuun ja tulevaisuuteen että omaan vanhemmuuteeni. Joku muu näkee sitten jotain muuta.

      Mutta kyllä tämän meidän irtioton plussapuolet pieksee ne huonot melko totaalisesti, joten en enää olisi huolissani.

      Nyt lukeen sun postausta!

      Poista
  5. Joo siis apua, mä jotenkin koko ajan pelkään että tulee joku äitien sota jos sohin kauheasti koko päivähoitoaihetta - varmaan siksi sitä en ole osannut edes ajatella, kun meillä isoin on eskarissa sen 20h/vko ja pienemmät kerhossa 10h/vko ja oma arki on muotoutunut sellaiseksi, että päivähoidolla ei ole siinä suuresti osaa eikä arpaa. (Olen kyllä saavuttanut sen pisteen, että odotan innolla syksyä kun koko porukka lykätään, luultavasti Espanjassa, muiden kasvatettavaksi työpäivien ajaksi... HALLELUJA!)
    Mutta siis joo, en olisi ikinä huolissani että matkustaminen olisi pahaksi lapsille, varsinkaan kun se on tuollainen rento irtiotto tärkeimpien ihmisten kanssa, tuohan on ihan unelmaa - vaikka siis tiedän kyllä ne ikävät ja tylsistymisetkin lapsen näkökulmasta. Järjestetään niille sitten isompina kriisiryhmä, joko kamalan reissulapsuuden tai sitten sietämättömän kroonisen matkakuumeen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on, jokaisen kokemus on ihan yhtä tosi ja jokainen etenee sen mukaan päätöksiä tehden. Esimeriksi oma lapsuuteni on varmasti monien mielestä ideaali: pitkiä pätkiä kotihoidossa, koko "hoitoura" päivähoitajilla ja sen jälkeen koko ala-aste pienessä kyläkoulussa. Mutta just näiden omien kokemuksieni (joihin siis paljon hyvääkin mahtui) takia tahdoin omille lapsilleni päiväkodin ja isomman koulun. Omat lapseni sitten ehkä taas tahtovat omille mahdollisille lapsilleen jotain ihan muuta :D

      Sitä kuitenkin pitäisin melko varmana, että meidän kummankaan mukulat eivät saa traumoja siitä, että ovat lapsina matkustaneet perheineen. Kroonista matkakuumetta tosin saattavat poloiset periä.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe