Koti-ikävää ja onnenläikähdyksiä

18.1.17

Tänään on ollut kertakaikkisen kiva päivä. Aamusella kävimme tekemässä tehokkaat pakaratreenit patikoimalla vuorenrinteisiin porrastetuilla riisipelloilla. Välillä pysähdyimme juomaan kookosvettä suoraan pähkinästä, joka juuri hetkeä aikaisemmin kiipeämällä noudettu puusta. Maisemat olivat vielä kauniimmat kuin sitä maisemaa esittävissä postikorteissa.

Päivän kuumimmat hetket vietimme temppelin varjoisissa sokkeloissa. Kastelin hikisen niskani ja kasvoni temppelin pyhässä lähteessä, jonka kristallin kirkkaassa vedessä uiskenteli kaloja kyljet välkehtien. Rukoilijat pulahtivat lähteeseen päätä myöten, ja ilman täytti suitsukkeiden pistävän huumaava tuoksu. Kotiin palattuamme riisuimme vaatteet, käväisimme pikaisesti suihkussa ja hypimme uima-altaaseemme riemusta kiljahdellen. Muu perhe jäi vielä altaaseen, kun minä vetäydyn kirjoineni ja pellavapeittoineni aurinkovarjon alle.
Päivä on ollut täynnä onnenläikähdyksiä. Sellaisia riemua ja jännitystä kutisevia hetkiä kuin joskus teininä, kun se söpö poika sattui kävelemään vastaan ja ehkä vilkaisi silmiin. Vatsassa perhoset kiskaisevat villin tanssin ja tekee mieli vetäistä ylimääräinen henkäisy happea. Mieleni antaa minulle välillä sellaisia selkäytimestä tulevia potkuja, että tajuatko nainen, ihan oikeasti saat olla täällä! Ja päivä päivältä alan tajuta sen paremmin, ja se onni rutistaa niin kovasti halaukseensa, että tekee melkein kipeää.

Tämä on nyt kolmas viikko täällä, Balilla. Edessä vielä yli kolme kuukautta. Kuluneiden viikkojen aikana mieli on käynyt läpi mielenkiintoisen prosessin. Sellaisen, josta huomaa, että emme ole täällä vain lomailemassa ja käymässä, vaan elämässä toisenlaista lapsiperhearkea tovin pidempään.
Ensimmäinen viikko meni huokaillessa, miten ihanaa kaikki on. Totuttelimme, opettelimme ja tutkimme. Leijuimme, ihastuimme ja muokkaannuimme. Toisella viikolla huomasin ihmeekseni välillä pieniä koti-ikävämuljahduksia. Sellaisia, joita ei lyhyellä lomamatkalla tulisi. En ole kokenut vastaavaa aikaisemmin, en edes vaihtoaikanani Hollannissa. Kaipasin silloinkin toki ihmisiä ja rääyin joka kerta kolme päivää miehen lentokoneen lähtiessä Schipholin lentokentältä kohti Helsinkiä. Mutta kotia tai Suomea en muista kaihonneeni.

Yhtenä päivänä viime viikolla valmistelin yritykseni kirjanpitoa ja kuuntelin taustalla Jens Lekmania. Hän lauloi melankolisella äänellään ruotsalaisista kylmistä talvista ja revontulista. Siinä kuittipinojen keskellä skandinaavisuuden kaipuu humahti aaltona läpi kropan. Oh, pimeät illat, pehmeät villaviltit ja kaamoksen melankolisuus! Kuuma kaakao, saappaan alla nariseva lumi ja pakkasen punertamat posket! Ja samalla olin että mitähän hittoa nyt taas. Koita nyt muija päättää, missä on hyvä!
Mulla on asiasta kaksi teoriaa. Toisen mukaan mulla on jollain tavalla huono omatunto siitä, että nautin tästä kodista ja elosta täällä näin paljon. Että kun kotona Suomessakin on kuitenkin mukava elämä ja ihana koti. Toinen, se parempi teoria on, että ne koti-ikävämöyrinnät ovatkin oikeastaan enemmän sentimentaalista onnea siitä, että täällä on hyvä, mutta niin on myös kotona Suomessa. On vain hyväksyttävä se, että aina on ikävä jonnekin.

Kolmannella viikolla elo on alkanut tasaantua. En enää pysähdy palvomaan ihastuneena jokaista näkemääni kukkaa, ja aamu-uintien aikana ei tarvitse hokea ääneen kymmentä kertaa, miten käsittämätöntä on saada aloittaa aamunsa näin. Pari kertaakin riittää. Koti-ikävämuljahdukset ovat lähinnä mukavia pieni nipistyksiä muistattamassa, että ihan kiva on palata sitten joskus kotiinkin. Mutta nyt tämän hetken ja nämä kuukaudet koti on tässä.
Tykkään tästä paikallisuuteen luiskahtaneesta fiiliksestä. Toki ihan ulkkareita me edelleen ollaan ja ollaan vielä kolmen kuukauden kuluttuakin, mutta kulmat alkavat olla tuttuja ja rytmi löytynyt.

Kotipolun ankanpoikaiset eivät enää kavahda meitä, kuten alkuun. Ne vain vilkaisevat päin ja tuntuvat toteavan sitten, että ai nuo vain taas, ei syytä panikoida ja kaakattaa. Meillä on tapana käydä hakemassa tuoreet ruoka-ainekset sivukadun hedelmäkojusta, sillä sieltä hedelmät ja vihannekset saa paljon päätien kauppoja tai Ubudin marketteja edullisemmin. Mietimme, pitäisikö vaihtaa pesulaa, kun nyt käyttämämme tekee niin huonoa jälkeä (paitsi silityksessä, jestas he silittävät pikkuhousutkin). Aamulla kotiportilla tuli vastaan naapuri, joka oli juuri ostanut itselleen lehmän.

Ubudin sivukylillä kaikki hyvin.

Lue myös nämä

10 kommenttia

  1. Oih, se saappaan alla nariseva lumi tosiaan! Sitä mulla on ikävä vielä 15 Hollannin vuoden jälkeenkin, tuttujen ruokien lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ääni on kertakaikkisen lumoava <3 Mä en ole ehtinyt vielä ikävöidä suomalaisia ruokia, mutta eiköhän joku ruisleipävaje jossain vaiheessa iske :D

      Poista
  2. Hahaa, terveisiä Suomesta hiihtoladulta! Ihana, talvisen raikas sää, tosiaan ne punaiset posket ja suksi luistaa :) Ja tietenkin sen jälkeen ihanan pehmeä kylpytakki, kuuma kaakao, ja miehen tekemä uunituore leipä <3
    Mutta joo, ei tuo hassummalta vaikuta tuo Balikaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, hiitäminen <3 Vähän harmittaa, että en ehtinyt tänä talvena laduille, vaikka muuten olen iloinen, että ehdittiin kokea kunnon lumitalvea Helsingissäkin ennen lähtöä. Ihania talvipäiviä sinne!

      Poista
  3. Mutta lohduttaudu sillä, että täällä Helsingissä sataa vettä ja on pirullisen liukasta ;) Minä kaihoan lämpöön ja aurinkoon, tässä näitä teidän tarinoita lukiessani olen saanut vahvan palon lähteä Balille :)

    Mukavia päiviä sinne aurinkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin ymmärtänyt, että Helsingissä on tälla hetkellä sellainen perin helsinkiläinen talvi. Toivottavasti kaupunki ja sen asukkaat saavat vielä palasen kaunista talvea osakseen.

      Aurinko on kyllä ihmeellinen. Miten paljon paremmin tunnun voivan, kun saan aurinkoa. Lähtien siitä, että kynnet kasvavat vahvoina ja päättyen siihen, että energiaa on on ylipäätään paljon enemmän. Vaikka tykkään Suomen vuodenajoista ja jopa kaamoksen mystisyydestä, en voi olla miettimättä, onko siinä pimeydessä asumisessa järkeä. Että kuinka monta vuotta vanhemmaksi minä eläisin, jos tekisin sen lähempänä päiväntasaajaa :)

      Poista
  4. Juu, monessa maassa ( just itselläkin kokemusta Balilta ja Thaimaasta,) pyykinpesu on usein sitä että kylmällä vedellä pesty mutta paljon mahd voimakkaan tuoksuista pyykinpesu/huuhteluainetta= puhdas. Eli vaate tuoksui "puhtaalle" mutta tahrat oli jäljellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne voimakkaan hajuiset pesuaineet, yäk! Mä olen hajusteille aika herkkä, joten katson pesulapaikan tarkasti sen mukaan. Kerran kävi kämmi, kun Bangokissa just ennen kotiinlähtöä ajattelin vielä pesaista pyykit. Mukavampi palata puhtaiden vaatteiden kanssa kotiin ja sitä rataa. Se lemu oli jäätävä, mutta ei enää voinut kuin tunkea ne matkalaukkuun. Kotona oli pakko pestä ihan kaikki, mitä laukussa oli. Matkalaukkukin oli monta päivää parvekkeella tuulettumassa siitä lemusta, huh!

      Nyt ei siis onneksi ole hajuista kyse, mutta tahroille ei tunnu tapahtuvan mitään. Ihan kuin pyykit olisi välillä vain silitetty :D Tänään testattiin uutta paikkaa, ja nyt tuntuisi pesujälki olevan vähän parempaa.

      Poista
  5. Ne koneet on semmosia ihania pulsaattoreja, joita oli ehkä 60-luvulla. Kylmällä vedellä pesee. Oman 6kk balielon jälkeen kaikki vaatteet, erityisesti valkoiset, oli turmeltuneita. Nimittäin se silitys siihen päälle polttaa tahrat kiinni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se selittää! Mekin tajuttiin jo viikon jälkeen, että jokainen täällä käytössä oleva vaate on pilalla kolmen kuukauden jälkeen. Mustat vaatteet ehkä sietävät käyttöä vielä tämänkin jälkeen. Suosiolla pakettiin lempparivaatteet matkalaukun pohjille ja kierrätettään nyt pientä ja jo pilalla olevaa vaatekerrastoa nopealla pesula-käytä-pesula -syklillä.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe