Monkey Forest Ubud – retki apinoiden pyhään valtakuntaan

13.1.17

Viikko Balia takana, ja lähdimme ensimmäistä kertaa ehtoina turisteina liikenteeseen. On ollut mukava ensin vähän mökkihöperöityä ja vain vaellella riisipeltojen laitaa tutustuen kaikessa rauhassa kotivillamme ympäristöön. Viikon jälkeen tuntui vihdoin siltä, että päiväohjelmaan voisi lisätä muutakin kuin uima-altaassa pulikointia, päiväunia, kirjoittamista ja seuraavan aterian pohdintaa. Tänään turistiohjelmassa oli vierailu Ubudin pyhässä apinametsässä.

Lähdimme heti aamupalan jälkeen viereiseen kylään, Badangtegaliin. Mehän pidämme majaa Ubudissa, joka selkeän keskustan sijaan koostuu neljästätoista eri kylästä. Meidän kotivillamme on Penestananissa. Paikalliset tuntuvat olevan kovin tarkkoja siitä, mistä kylästä ovat kotoisin. Kun kysyn, mistä he ovat kotoisin tai missä he asuvat, en varmasti saa vastaukseksi pelkkää Ubudia. Perään lisätään vielä kylä, ja se on se, mistä ihminen on kotoisin.

Ymmärtäähän tuon, olen itsekin helsinkiläinen, mutta erityisen ylpeä herttoniemeläinen. Lapsuuden kotikunnassani Vähässäkyrössäkin oli ihan eri asia asua Järvenkylässä (kuten minä) kuin vaikka Kolkissa tai Tervajoella. Kotikylä määritti minuutta ja alkuun myös paikan teinien syömäjärjestyksessä. Nyt siis matkasimme muutaman kilometrin matkan Balin-kotikylästämme Penestananista Badangtegaliin.
Saavuimme perille ennen aamuyhdeksää ja ajattelimme ehtivämme ennen päivän kuumimpia tunteja. Vielä mitä. Kuumuus kietoutui iholle saaden otsat, selät ja reidet helmeilemään hikeä. Apinametsässä oli kuitenkin varjoisaa ja kuumuus tuntui porotuksen sijaan sademetsän kostealta syleilyltä.

Ubudin Monkey Forest on hieman kuin Helsingin Keskuspuisto tai New Yorkin Central Park. Sinne pujahtaessa tuntuu epätodelliselta, että on oikeastaan keskellä vilkasliikenteistä kylää. Turistejakin oli yllättävän vähän. Tuntui kuin olisi päätynyt ehtaan sademetsään tai vähintään viidakkopoika Mowglin lavasteisiin.

Metsässä on lähes 200 erilaista puulajiketta ja jättimäiset kasvit ja puut rönsyilevät niin jaloissa kuin korkealla pään yläpuolella. Sieltä täältä puidenlatvojen väleistä siivilöityi aurinkoa, mikä sai kaiken näyttämään satumaiselta – paitsi ottamamme valokuvat, jotka eivät todellakaan paljasta metsän todellista kauneutta.
Pyhä apinametsä on 12 hehtaarin kokoinen ja pyhän siitä tekevät alueen kolme hindulaista temppeliä. Ne on asiantuntijoiden arvioiden mukaan rakennettu 1400-luvulla. Sammaleen peittämät patsaat temppeleiden edustalla ovat siis seisseet siinä nännit nöpöttäen jo 700 vuoden ajan. Alueen missio perustuu hindulaiseen Tri Hita Karana -ajatukseen, joka tarkoittaa kolmea keinoa tavoittaa henkinen ja ruumiillinen hyvinvointi. Alueen ajatellaan edistävän ihmisten harmonista suhdetta toisiin ihmisiin, luontoon ja ylijumalaan.

Oli miten oli, hyvinvointia se varmasti lisää. Metsäretki tekee aina hyvää, oli se metsä sitten trooppinen tai havupuinen. Pyhässä apinametsässä asuu hyvän retkimeiningin lisäksi myös noin 600 apinaa. En tiedä, miten apinat ovat päätyneet alueelle – onko ne aikoinaan tuotu sinne vai onko niiden esivanhemmat aina asuneet siellä. Mutta siellä ne asuvat kuudessa eri laumassa, joista jokaisella on alueella omat reviirinsä.

Tämä päivä vietettiin siis tuijottelemalla toisiamme apinoiden kanssa. Tai minä tuijotin haltioituneena ja käänsin pääni pois, jos tuijotukseeni vastattiin. Suora katsekontakti kun merkitsee apinalle samaa kuin haistattelu ja nyrkin puiminen ihmisille. Apinoita tuntui olevan kaikkialla. Ne kipittivät pitkin metsän siimekseen rakennettuja puisia "pitkospuita" ja hyppivät oksistossa päidemme yläpuolella. Muutama otti vauhtia ja hyppäsi liaanissa roikkuen puusta toiseen.
Ohitsemme kirmasi iso emoapina, jonka vatsakarvoissa roikkui kiinni pienen pieni vauva-apina. Vaikka matkanteko oli varmasti töyssystä, vauva joi tyynesti emonsa maitoa katsellen ohikiitäviä maisemia. Sekunnin murto-osan katsoimme tosiamme silmiin, rennosti maitoa lutkuttava vauva-apina ja minä. Olisipa kätevää, jos voisi itsekin imettää noin mukavanoloisesti juosten ja ilman käsiä.

Kierrettyämme Monkey Forestin läpi, pöllähdimme takaisin keskelle vilkasta kylänrattia. Monet kaupat vasta aukoivat oviaan, mutta onneksi lähin gelato-kahvila oli auki. Otimme neljä palloa jäätelöä ja istuimme syömään niitä auringossa haalistuneille tuoleille. Vastapäisen talon katolla rapisteli pari apinaa. Minä vilkutin niille ja ne näyttivät minulle pyllyä.

Lue myös nämä

10 kommenttia

  1. Miten tuonne kylään matkattiin? Onko teillä rattaat mukana? Nukkuuko kuopus päiväunet niissä vai repussa jos olette retkellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kylä on ehkä se "pääkylä" eli Ubudin keskus, vaikka tosiaan monesta kylästä koostuessa varsinaista keskusta ei olekaan. Me matkattiin sinne taksilla, että oltiin ajoissa perillä, mutta käveltiin takaisin. Skootteritaksinkin voisi ottaa tai vuokrata skootterin tai pyörän. Pöyrää ollaan välillä vuokrattu, se on noin 3 euroa päivältä.

      Meillä on matkarattaat mukana, mutta ne ovat lähinnä siksi, että viisumiasioiden takia käväistään "lomalla" täältä toisessa maassa tässä välissä. Siellä on paremmin rattaille käyttöä. Nyt kuljetaan kantorepulla, ja jos on päiväuniaika (tai välilä vaikka ei olisikaan) kuopus nukahtaa repun keinuntaan :)

      Poista
    2. Onko autoissa minkäänlaisia turvaistuimia?

      Poista
    3. Ei ole. Mutta kaikissa on tähän mennessä ollut kunnon turvavyöt, mikä on positiivinen yllätys. Eli siis esimerkiksi vauvan turvakaukalon (joka pitäisi tietenkin tuoda mukana, kuten nyt muutenkin matkatessa) saisi kiinni. Esimerkiksi Thaimassa saatiin kyllä ennakkoon tilattua taksiin kämäinen turvakaukalo, mutta se oli lähinnä kiva päiväunipaikka matkojen ajan, sillä turvavöitä tai muuta kiinnityssysteemeitä ei ollut.

      Poista
    4. Kyllä siellä turvaistuimet autoihin saa vuokrattua. Varattiin auto omalla kuljettajalla siellä olevasta matkatoimistosta ja he hommasivat turvaistuimen valmiiksi autoon kun tulivat meitä hakemaan. Samaa tasoa oli istuin kun mihin suomessa on totuttu.

      Poista
    5. Hyvää tietoa muille Balin-matkaajille :) Meillä ei ole omalle vakiokuskille ja -autolle tarvetta, vaan käytetään takseja satunnaisesti ja tarvittaessa. Niissä ei paljoa istuimia tietenkään näy :D Onnesi ajonopeudet ovat keskimäärin sitä 30 kilsaa tunnissa.

      Poista
  2. Tepäs ootte osuneet sinne hyvään aikaan kun ei ollut enemmän porukkaa! Nuo apinat voi kyllä olla varsin röyhkeitä, erehdyin istahtamaan hetkeksi alas ja heti oli pikkuapina avaamassa mekon nyörejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, odotin enemmän väkeä kuin siellä oli. Taisi retki heti aamutuimaan olla hyvä, niin mahtui kulkemaan ja ihmettelemään rauhassa :) Apinat tuntuivat tosiaan olevan aika näppäriä käsistään, mä otin suosiolla hatunkin pois päästä ja vähän jännitin silmälasieni puolesta :D

      Poista
  3. Moi! Me asuttiin silloin aikoinaan ihan lähellä tuota "apinametsää". Itselle jäi pieni kammo, kun ilman mitään syytä (siis ihmismielellä tajuttavaa) yksi apinoista lähti juoksemaan meidän 5v. lapsen perään ja puri jalasta. Onni onnettomuudessa oli se, että välissä oli crocs-kenkä , joten varsinaista ihokontaktia ei tullut näykkäisystä. Kaunista siellä kyllä oli ja kyllä se apinan jahtaaminen jälkeenpäin naurattikin.. ��

    Sylvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kuulostaa pelottavalta. Onneksi ei käynyt fyysisesti mitään, vaikka henkiselle puolelle naarmua varmasti tulikin.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe