Balin-matkaajien kulttuurishokki Canggussa

26.2.17

Saavuimme pari päivää sitten Balin länsirannikolla sijaitsevaan Cangguun. Se on vaahtopäinä kuohuvan meren rannassa sijaitseva kylä, jonka ensin löysivät surffaajat etsiessään täpötäysien Kutan ja Seminyakin jälkeen vapaampia aaltoja lautojensa alle. 

Edelleen Canggu on kuulemma etenkin syksyisin ja parhaiden aaltojen aikaan surffaajien paratiisi, jossa matkaajat lähtevät metsästämään aaltoja ennen kuin aurinko nousee ja palaavat majapaikkoihinsa takaisin iltamyöhään ihot suolaisina. Surffaajien perässä Canggun ovat viime vuosina löytäneet myös muut matkaajat, kuten me nyt. Oman somefeedini perusteella tämä on se matkakohde, jonne kaikki nyt lähtevät.
Odotinkin reilua viikkoamme Canggussa innolla. Paikallista kulttuuria ja hyvinvointiturismia pursuavan Ubudin sekä pikkuruisten merenranta- ja viidakkokylien jälkeen ajattelin ottavani innolla kaiken irti hipsterituristeja houkuttelevasta Canggusta. Fiilistelin syöväni jotain muuta ruokaa kuin paikallista ja nauttivani cappuccinojeni päälle taiteilluista maitovaahtosydämistä.

Ensimmäisen päivän jälkeen huomasin kuitenkin kärsiväni jonkinlaisesta kulttuurishokista.

Vatsanpohjalle alkoi kerääntyä painava ja epämiellyttävä möltti. Hämmästyksekseni tajusin potevani koti-ikävää. Enkä nyt tarkoita ikävää Suomeen, vaan kirvelevän suruisaa ikävää siihen saareen, johon olen niin rakastunut; minulle tuttuun Baliin.
Yritän etsiä tuttuja koristeellisia portteja, takapihoilla kohoavia huikentelevia temppeleitä ja kadunvarsille värikkäinä viireinä levitettyjä pyykkinaruja. Kyllä niitäkin näkyy, mutta kaiken päälle tunnutaan rakentavan uutta ja siloiteltua, kuin jättimäistä ja ilman aluetta rajaavia aitoja olevaa resorttia. Mistään ei kuulu balilaista kilisevää ja kolisevaa musiikkia, vaan pehmeää länsimaalaista lounge-musiikkia. Kadut ovat eriskummallisen siistejä ja putiikit tyylikkäitä.

Maisema on niin anonyymi, että ei heti osaisi sanoa, onko Teneriffalla, Khao Lakissa, Floridassa vai Balilla. Kauppojen jääkaappeihin on limsojen ja vesien viereen aseteltu vodkaa ja rommia. Kätevintä olisi ostaa jeesusteipillä kasattu paketti, jossa on rommipullo ja kokistölkki samassa. Hedelmävalikoimien sijaan panostetaan laajaan sipsivalikoimaan.
Paikallisia on vain nimeksi. Vastaantulevista ihmisistä 85 prosenttia on turisteja: pavuiksi paahtuneita, nuoria, kauniita ja hyväntuulisia länsimaalaisia. Ne, jotka eivät kanna kainalossaan hiekasta naarmuuntuneita surffilautoja, istuvat hiukset meren suolasta surffilaineille taipuneena ravintoloiden ja kahviloiden mukavilla tuoleilla. Nauravaisten pöytäseuruiden keskelle kannetaan drinkkejä toisen perään.

Suomalaisiin olemme törmänneet useammin kuin kuluneeseen kahdeksaan viikkoon. Tätä ennen suomalaiskirjanpidon lukema oli kolme, mutta kahden päivän aikana olen jo tippunut laskuista. Paikallisissa putiikeissa osataan heittää fraaseja suomeksi. Lähikadulla on kahvila, joka on nimetty ruotsalaisittain Fikaksi. Sieltä saa ulkomainoksen mukaan lempeää skandinaavista ruokaa. Vähän matkan päässä on kauppa, joka myy pelkästään erilaisia alkoholipulloja – valmiiksi kylmänä, tietenkin.
En voi olla ajattelematta, että jos Irwin eläisi nyt ja jostain syystä olisi lomamatkoillaan lipittelyn lisäksi kiinnostunut myös surffauksesta, matkustaisiko hän tänne? Tehtäisiinkö Canggusta biisi, jota hoilattaisiin suomalaisissa karaokebaareissa pikkutuntien aikaan?

Keskelle luontoa sulautuvien ja hengittävien bungalowien jälkeen tuntuu tunkkaiselta nukkua suljetussa ja kuumassa hotellihuoneessa. Olen kuitenkin onnellinen seinistä, sillä vaikka majapaikkamme on kylän laitamilla, baarien musiikinjytke porautuu uneen asti ja kestää aamuyön tunteihin. Kahden päivän jälkeen muistikortille on tallentunut 8 kuvaa, nämä postauksessa olevat. Yleensä tässä vaiheessa kuvia on jo satoja, kun uuteen paikkaan tullessa on ihastuksissa kaikesta uudesta ja kauniista ympärillään.
Luultavasti se onkin nyt ongelmani. Jos olisimme valinneet Balin-reissumme ensimmäiseksi kohteeksi Canggun, olisimme rakastuneet päätä pahkaa. Ihastumiseen ei olisi tarvittu muuta kuin iholla huumaavalta tuntuva lämpö ja auringon kuumat hyväilyt. Olisimme ihastelleet meren kuohuja ja tunkeneet varpaamme syvälle hiekkaan, jossa vielä aamulla tuntuu eilisen päivän kuumuus. Mutta kahdessa kuukaudessa ensihuumalta on jo otettu terävin kärki pois, ja rakastumiseen tarvitaan jotain enemmän.

Tuntuu kuin olisin maaseudulla oloni hyväksi tunteva suomalainen, joka on juuri saapunut käymään Helsingissä. On tavallaan mukavaa päästä vähän pyörähtämään isolla kirkolla, mutta silti ei voi olla miettimättä, miten jotkut tahtovat viettää suuren osan ajastaan täällä. Kun muualla oma oloni vaan tuntuu niin paljon kotoisammalta. En tavoita sitä jotain, mikä saa ihmiset tuntemaan itsensä mukaviksi juuri täällä.
Onneksi olen helppo turisti. Rakastun helposti matkakohteisiin, oli kyseessä sitten Kuopio tai Kööpenhamina, Rauma tai Reykjavik. Kyllä minä Canggunkin ihanuuden vielä tavoitan. Kahdessa päivässä olen alkanut saada käännettyä mieleni oikeaan tunnelmaan, joka Canggussa tarvitaan.

Täällä ei toimi ajatus reissuroopeilusta tai arjesta maapallon toisella puolella – vaikkakin kuulemma juuri Canggussa on eniten expatteja kuin koko Balilla. Oman fiilikseni mukaan tänne kannattaa tulla joko surffaamaan tai vain lomailemaan ilman sen suurempia suunnitelmia tai ajatuksia. Täällä tyhjennetään aivot ja täytetään akut aurinkoenergialla. Siihen rantabaarien auringon haalistamat löhöilytuolit, laseissa helmeilevä kylmä rosee ja vaaleanpunaisena mereen laskeva aurinko luovat erinomaiset puitteet.

Lue myös nämä

6 kommenttia

  1. Jep. Tossa tiivistyy niin hyvin just se, miksi oon itse aina vähän "voi eiiiihhh" kun ihmiset tulevat Islantiin 3 päiväksi ja käyvät golden circlen, Blue Lagoonin ja ylihinnoitellussa "kala"ravintolassa.

    Kun tietää että se kaikki muu ihana, rauhallisempi, aidompi ja hurmaavampi on siellä vähän kauempana, muualla.

    Mutta sitten taas: monella ei ole aikaa tulla kuin lyhyeksi aikaa ja jo se mitä sinä aikana näkee ja kokee on ihan mahtavaa ja erilaista kuin missään muualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten jännä, miten just Islantiin tehdään niin lyhyitä reissuja. Johtuuko se hyvästä markkinonnista, että Islannissa voi piipahtaa matkalla Yhdysvaltoihin / Kanadaan tai toisinpäin?

      Me edelleen haaveillaan, että josko tultaisiin sinne kesällä vaikka kuukaudeksi, että ehtisi nähdä maaseutua vähän paremmin. Ja mä pääsisin ratsastamaan! Tosin meidän parin viikon reissukin viime keväänä oli oikein mainio, ja olin tosi yllättynyt, miten hyvä Golden Circle oli. Mehän otettiin se pikkuryhmän kanssa, ja olin varma, että kasassa on ainekset pettymykseen. Mutta sehän oli hyvä, hengästyttävän tehokas, mutta hyvä.

      Toi muuten pätee varmasti vähän joka paikkaan: monilla ei ole aikaa tai muuten mahdollisuuksia matkustaa kuin lyhyeksi aikaa, ja siinä lyhyessäkin ajassa näkee ja kokee ihan eri juttuja kuin kotona, niin myös täällä Canggussa :)

      Poista
  2. Meillä kävi tuo sama Dubrovnikin kanssa! Kaikki oli hehkuttanut sitä tosi paljon, joten mentiin sinne balkanin kierroksen vikana, mutta huoh.. kun ensin on nähnyt viikko tolkulla niitä ihania, pieniä ja vanhoja kaupunkeja niin Dubrovnik tuntui pliisulta ja tunkkaselta turistilaumoineen. Mutta jos olisimme mennyt sinne ekana olisi varmasti ihastunut.. jännä ilmiö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin jännä ilmiö! Ja voi, Dubrovnik! En ole koskaan käynyt, mutta tahtoisin kovasti. Ehkä ensi syksynä tai sitä seuraavana kesänä. Luultavasti rakastuisin heti, kun ajatuksena on vain viipyä viikko tai pari niillä suunnilla :)

      Poista
    2. Ajateltiin antaa sille uusi mahdollisuus tänä kesänä, parin kuukauden reissu niille kulmille niin eiköhän sitä aikaa liikene käydä uudelleen :)
      -Heidi-

      Poista
    3. Parin kuukauden reissu niille suunnille kuullostaa mahtavalta!

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe