Ennakkoäänestämässä varvassandaaleissa

1.4.17

Kävimme tänään äänestämässä ennakkoon kuntavalleissa täällä Balilla. Vähäiselle on jäänyt kampanjoinnin seuraaminen tänä vuonna, mutta parin illan nettitonkimisen jälkeen se oma ehdokas varmistui. Lampsimme siis varvassandaaleissamme Sanurin ennakkoäänestyspaikalle, joka on Jakartan lisäksi ainut paikka, jossa Indonesiassa oleilevat suomalaiset voivat käyttää äänioikeuttaan kuntavaaleissa.

Viime eduskuntavaalien tuloksessa on ollut se hyvä puoli, että nyt viimeistään jokainen on varmasti huomannut, että äänestämisellä on merkitystä. Niin hyvään kuin huonoon suuntaan, riippuen kai katsojasta, kun kerran kovin oikeistolaiselta vaaliennusteet nytkin näyttävät. Omalla näkökentälläni ollaan menty huonoon suuntaan. (Täällä poliittisia ajatuksiani parin vuoden takaa eduskuntavaalien aikaan.)

Ehdin seurata politiikkaa ihan liian vähän omaan kiinnostuksen määrääni ja ihan yleissivistykseenkin nähden. Mutta viime vuosien myllerryksiltä ei ole voinut välttyä. Ne ovat tulleet silmille vaikka olisi vain vilkaissut Hesarin otsikot. Tasa-arvon heikentäminen ja eriarvoisuuden lisääminen ollut hurjaa ja surullista katsottavaa ja kuultavaa. En valitettavasti osaa antaa keinoja, miten asiat sitten pitää hoitaa. Mutta siksi annan ääneni kaikissa vaaleissa jollekin itseäni paljon fiksummalle, joka jakaa arvomaailmani.
Nykyhallituksen toimien myötä kunnallispolitiikan merkitys on tullut konkreettisemmaksi. Esimerkiksi Helsingin valtuustossa päätettiin, että kaikilla helsinkiläisillä lapsilla säilyy oikeus varhaiskasvatukseen vanhempien taustoista huolimatta, vaikka oikeistolainen hallitus päätti subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta.

Vaikka itselleni monella muullakin asialla on tietenkin väliä omaa ehdokasta valitessani, varhaiskasvatus ja koulutus sekä niiden laatu ja tasa-arvoisuus olivat erityisesti mielessä vajaan viikon takaisen kohtaamisen ansiosta.

Me vietimme hindujen uudenvuodenpäivää, Hiljaisuuden päivää, Nusa Lembonganilla bungalowissamme, jonka naapurissa samaista päivää vietti sveitsiläinen kasvatustieteiden opiskelija. Se meille tosin selvisi Hiljaisuuden päivän jälkeen, sillä juhlapäivän hän vietti monien paikallisten tapaan puhumatta. Vasta seuraavana päivänä hän tuli juttelemaan meille selvästi kiinnostuneena taustoistamme .
Hän kyseli mielenkiinnolla, mistä olemme kotoisin. Kielemme kuulemma oli niin kaunista ja mielenkiintoista kuunneltavaa, että hän oli kihissyt halusta kysyä siitä jo Hiljaisuuden päivänä. Kuullessaan meidän olevan suomalaisia, huomasin, miten hänen silmissään välkähti innostus. Hän kertoi opiskelevansa opettajaksi ja tietävänsä, että Suomessa on maailman paras koulutus. Hän myös lisäsi, että tahtoisi päästä joskus Suomeen tutustumaan etenkin sen päiväkoteihin.

Viimeisenä hän vielä valeli hunajaa vanhemmuutemme päälle sanomalla, että olikin miettinyt, voisimmeko olla maailman parhaan koulutuksen Suomesta. Me miehen kanssa kun olimme kuulemma lastemme kanssa niin avoimia. Se oli yllättävä ja tietenkin myös itsetuntoa kohottava huomio ihan ventovieraalta ihmiseltä. Etenkin kun toinen bungalowinaapurimme oli kiinalainen perhe, jossa mukulat istuivat aamupalapöydässäkin selät suorana sellaisessa kurissa ja nuhteessa, että oma pöytäseurueeni tuntui sen rinnalla barbaarijoukkiolta.
Mutta kasvatustieteilijä Sveitsistä oli sitä mieltä, että Suomessa varhaiskasvatus ja koulutus on niin upeaa, että sen vaikutukset voi huomata jopa satunnaisen perheen yhdessäolosta bungalowin pihassa ja uima-altaalla.

Niin tai näin, mutta tulipa taas saatua toisenlaista näkökulmaa asioihin täällä pallon toisella puolella. En ehtinyt kertoa sukellusreissulle kiiruhtavalle sveitsiläiselle, että Pisa-tuloksissa Suomi on tullut tasaisesti alemmas ja että jotkut suomalaisista nuorista eivät osaa kunnolla lukea päättäessään peruskoulun. Mutta tajusin, että jos se minun äänestäni on kiinni, maailman parhaasta koulutuksesta ja ympäri maailmaa kiinnostusta herättävästä varhaiskasvatuksesta on pidettävä paremmin huolta.

Tänään kävin siis antamassa ääneni paremman, eloisamman, vehreämmän ja kaikista asukkaistaan välittävän Helsingin puolesta. Raapustin numeron äänestyslipukkeeseen Suomen, Ruotsin ja Norjan kunniakonsulaatin jättimäisen mahonkipöydän ääressä ja sain siihen leiman. Kuulemma meitä ennen oli käynyt äänensä antamassa viisi suomalaista. Neljä eilen ja yksi tänään. Sujautin äänestyslipukkeeni kirjekuoreen, joka sujautettiin vielä erilliseen kirjekuoreen osoitteen kera. Sen jälkeen kirjekuori tipautettiin vaaliuurnana toimivaan pahvilaatikkoon.
Vielä tänään illalla minun ja muiden Sanurissa äänestäneiden suomalaisten äänet matkaavat lentokoneella konsulaatin työntekijän mukana käsimatkatavaroissa Jakartaan, josta ne huomenna matkaavat lentäen Jakartan konsulaatin työntekijän käsimatkatavaroissa Suomeen.

Vaalikahvit kaadoimme mukeihimme konsulaatin terassille katetusta kahvipannusta. Kahvin kanssa nautimme pari käärepaperiin sujautettua palasta Fazerin sinistä. Tietenkin.

Lue myös nämä

14 kommenttia

  1. Minulla vaikutti myös ehdokasvalinnassa todella suuresti koulutukseen liittyvät asiat. Pienessä maalaiskunnassa on jo vuosia jatkunut kiista kyläkoulujen kohtalosta ja puolueiden ja toki ehdokkaidenkin kannat tähän asiaan vaikuttivat hyvin suuresti valintaani. Ja toki muutenkin ajatukset kouluverkon tulevaisuudesta ja näkemys koulujen arvosta omassa kunnassa.
    Minusta on ihan hurjaa että lapsia halutaan jatkuvasti survoa aina vaan suurempiin ryhmiin ja suurempiin rakennuksiin. Introverttina tiedän hyvin mikä merkitys koulurauhalle on sillä onko ympärillä pyörimässä 50 vai 500 muuta oppilasta. Vaikka puhuisin päivän aikana vain kolmen kanssa niin ympärillä pyörivillä ihmisillä on silti vaikutusta keskittymiskykyyn ja siihen kuinka väsynyt on illalla kotiin päästessään. Lisäksi lapsena paljon koulutaksissa istuneelle on tärkeää myös se että koulut olisivat lähellä lapsia. Ei ole oikein että kaikki lapset kyliltä tungetaan yhteen suureen kouluun keskustassa ja he joutuvat istumaan jopa tunnin suuntaansa kun taksi kiertää keräilemässä väkeä vähän joka puolelta. Siksi kunnassa on minusta oltava myös kyläkouluja sellaisissa paikoissa joissa maaseudulla edelleen asuu ihmisiä lähellä toisiaan. Tämä palvelee myös niitä jotka asuvat ihan korvessa, sillä sieltäkin voi olla huomattavasti lyhyempi matka tulla kylälle kuin keskustaan.
    Sitten vielä sekin pointti että joillain lapsilla on ihan oikeita keskittymishäiriöitä ja uskon että ainakin osa vanhemmista olisi iloisia jos lapsi pääsisi ympäristöön jossa tuntee kaikki koulutoverinsa , jokainen koulun henkilökuntaan kuuluva tuntee lapsen, ryhmäkoot ovat sellaisia että opettaja pystyy huomioimaan lasten erityistarpeita ja myös koulun piha ja ympäristö olisi täynnä luontoa jossa oleskelu tutkitusti vähentää stressiä ja levottomuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhmäkoot ovat kyllä hurjia. Siinä kärsivät luokan oppimistasossa molemmat ääripäät. Enemmän apua ja kannustusta tarvitsevat eivät sitä ehdi saada tarvittavaa määrää, mutta samalla lisää haasteita janoavat pitkästyvät ja menettävät kiinnostuksensa.

      Mä olen itse käynyt ala-asteeni pienessä kyläkoulussa. Se oli varmasti monella tavalla ihanne, maalaislapset pienessä maalaiskoulussa, jossa on kaksi luokkaa: alaluokka (1-2 lk) ja yläluokka (3-6 lk). Omien kokemukseni takia tahdon kuitenkin kasvattaa omat lapseni kaupungissa ja käyvän kaupunkikoulua. Mutta kokemukset ja ajatukset tästä ovat jokaisella varmasti erilaiset, mutta silti yhtä todet. Mutta olkoon kyläkoulu, kaupunkikoulu tai jotain siltä väliltä, jokaisella oppilaalla pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet nauttia uuden oppimisesta ja ymmärtämisestä.

      Poista
    2. Minä peräänkuulutan nimenomaan valinnanvapautta. kaikki koulut eivät voi eikä tarvitsekaan olla pieniä, mutta kaikkia pieniä kouluja ei pidä missään nimessä lakkauttaa ja minusta pitäisi tehdä entistä joustavammaksi kunnan sisällä valita mihin kouluun kukakin tahtoo lapsensa laittaa.

      Poista
    3. Mä kannatan (kaupungissa) taas just sitä että peruskoulu käydään lähikoulussa. Valinnanvapautta en tahtoisi viedä, mutta jotenkin pitäisi saada vältettyä se, että koulut eivät eriarvoistu. On hurjaa, että jo eskarissa alkaa näkyä sitä, että on Ville, joka käy "parempien oppilaiden eskarissa" ja toisaalla Kalle, joka käy "huonompien oppilaiden eskarissa".

      Mä itse tahdon lapsieni kasvavan monenlaisten ihmisten keskellä, saavan monenlaisesta taustasta tulevia kavereita Vaikka tietty kaupunginosillakin on väliä. Herttoniemeenkin muuttaa hyvin paljon taustoiltaan ja arvoiltaan samanlaisia ihmisiä kuin me. Mutta joka tapauksessa päiväkoti-ikäisillä on myös tärkeää päästä siihen lähipäiväkotiin (sen lisäksi, että se on vanhemmille ja koko perheelle helpompaa) sillä siellä ovat ne lähipihojen muutkin mukulat. Sitä kautta lapset kasvavat osaksi oman asuinpaikkansa yhteistöä. Lähikouluunkin on mukavampi mennä, kun porukka ympärillä on jo valmiiksi tuttua.

      Siinä vaiheessa, kun aletaan hakea erikoisluokille, tilanne tietty muuttuu. Ja onhan sitä käsittääkseni ala-asteitakin, joissa on painotus vaikka taideaineissa tai kielissä. En tiedä näistä (vielä) tarpeeksi osatakseni sanoa mitään pitävää tai varsinaisesti järkevää, mutta koen, että jokaisen lapsen olisi hyvä kulkea edes joku matka varhaiskasvatuksestaan ja koulustaan siellä "kaikkien koulussa".

      Poista
    4. Minusta taas kaikkien julkisten koulujen ja päiväkotien pitäisi olla niitä kaikkien kouluja ja päiväkoteja. Täällä maalla en ole törmännyt eliittikouluajatteluun, mutta se varmaan johtuukin juuri siitä että on keskuskoulu ja pienet kyläkoulut ja ne ovat kuitenkin keskenään sen verran erilaisia että niitä ei ehkä niin helposti aleta lasten maailmassa ja vanhempien puheissa laittamaan tasavertaisesti vastakkain. En tiedä osaanko ilmaista ajatukseni selkeästi, mutta toivottavasti joku ymmärtää mitä haen takaa.
      Juuri tuon kyläkoulujen ja keskuskoulujen suuremman erilaisuuden takia minusta pitäisi olla se mahdollisuus valita myös toinen taikka toinen. Toki kunta jakaa oppilaat kouluihin, sillä kaikki eivät millään voi mahtua samaan kouluun, mutta tuntuu että nykyään halutaan ihan tahallaan tekemällä tehdä hankalaksi jos joku keskustasta esimerkiksi tahtoo lapsensa kylälle kouluun. Minusta sen pitäisi tällaisissa tapauksissa mennä niin että vanhempi ei joudu taistelemaan kunnan kanssa periaatteita vastaan vaan asioita katsottaisiin faktoina ja jos mitään estettä tälle koulun valinnalle ei nähdä niin sen pitäisi olla mahdollinen.
      Varsinkin siksi juuri näin päin, koska keskustoissa koulut ovat usein ihan tupaten täynnä ja kyläkoulut taistelevat olemassaolostaan. Miksi siis väkisin laittaa kylän pieneen kouluun haluava lapsi jolle olisi ihan varmasti luokassa tilaa keskustan pursuilevaan kouluun jos vanhemmat tahtoisivat hänet kylälle? Minä en ymmärrä tällaista toimintaa ollenkaan.

      Poista
    5. Joo, tässä on varmaan erona just se, että itse elän kaupungissa ja sinä maalla. Ja omista maalaiskouluajoistani on kuitenkin aikaa sellaiset 20 vuotta, joten en tiedä, mitä kaikkea siellä tapahtuu. Ja sitten vielä se, että yksikään maalaiskunta ei tietenkään ole identtinen keskenään. Mutta just siksi tällaiset keskustelut ovat mahtavia, että pääsee kurkkaamaan toisenlaiseen vallitsevaan todellisuuteen!

      Poista
    6. Tuli noista lähipäiväkodeista ja erilaisista maailmoista mieleen että meidän kunnassamme on 5-6 kunnallista päiväkodin nimellä olevaa hoitopaikkaa jakautuneena kahdelle eri alueelle, mutta niin että kaikki sijaitsevat keskustoissa. Siksi minusta tuntui ihan hassulta ajatus lähipäiväkodista :D Maalla asuvalle mikään näistä ei ole lähellä ja keskustassa asuvalle kaikki ovat järkevän matkan päässä lähellä. Täällä on päiväkotikaverit ja oman kylän kaverit. Jos kylkoulu jatkaa elämäänsä niin oman kylän kaverit ovat niitä tulevia luokkakavereita ja päiväkotikavereista suurin osa luultavasti päätyy eri kouluihin.
      Lapsuuden kotikunnassani taas oli vain kaksi päiväkotia, toinen keskustassa ja toinen suuremmassa taajamassa. Näissä päiväkotikaverit tulivat lähes poikkeuksetta samaan kouluun.
      En ollut edes tullut ajatelleeksi että kaupungeissa nuo kaveripiirit kotipihoilla, päiväkodeissa ja kouluissa menevät noin :D Se on minulle täysin uusi ja outu maailma ja aivoja nyrjäyttävän erilainen tapa ajatella asiaa.

      Poista
    7. Aivojen nyrjähtely on parasta! Mäkin olen maalta kotoisin, ja itse käynyt useammalla perhepäivähoitajalle ennen koulua, eikä yksikään niistä kavereista tullut samaan kouluun. Mutta koska oli kyläkoulu, ne kylän kaverit tulivat samaan pikkukouluun.

      Siksi itsellenikin valkeni lähipäiväkodin merkitys kokonaisuudessaan vasta esikoisen aloittaessa päiväkotitaipaleensa. Me halusimme miehen kanssa (paljolti omien perhepäivähoitajakokemustemme takia) lapsemme päiväkotiin, ja ajattelimme lähellä olevan päiväkodin olevan kätevä arjen kannalta. Sitä se tosiaan onkin, ja jokainen helsinkiläinen perhe, joka saa päiväkotipaikan läheltä kotia, on onnekas. Paikka kun saattaa löytyä toiselta puolelta kaupunkia, mikä ei ole mikään pikkujuttu Helsingin ruuhkissa, mittakaavassa ja jos ilman autoa välimatka sattuu olemaan julkisten kanssa hankala kuljettava. Kamalimmassa tapauksessa vanhemman oma työpaikka on sitten vielä ihan eri suunnalla.

      Mutta tajusin lähipäiväkodin merkityksen lapsen kaveripiireihin ja juurtumiseen kotikaupunginosaansa tarkemmin vasta kokemuksen kautta. On iso juttu, että ne tärkeät päiväkotikaverit asuvat lähellä, ja että heidän luo voi piipahtamaa parhaimmillaan kylään vaikka samassa rapussa. Lasten päiväkotikavereiden kautta me vanhemmat ollaan saatu kavereita saman kylän muista vanhemmista, mikä olisi tapahtunut paljon hitaammin ilman päiväkotia.

      Olen myös valtavan onnellinen, että näin ne päiväkodin pienten puolella alkaneet ystävyyssuhteet jatkuvat yhteisenä taipaleena parhaimmillaan oman "kylän" yläkouluun saakka. Ja ehkä lukioonkin, jos ei sitten siinä vaiheessa kiinnosta ammattikoulu, muualla oleva lukio tai muu jatkosuunnitelma.

      On varmasti monesta sattumasta kyse, mutta itselläni aikuisuuteen asti kestäneitä ystävyyssuhteita syntyi vasta yläasteella. Ystäviä oli sitä aikaisemminkin, tosi tärkeitä sellaisia, mutta teiden erotessa hoitopaikkojen ja koulujen myötä, ystävyyssuhteet vain nuupahtivat kasaan.

      Poista
    8. Ah niin ja vielä tää: tässä on hyvä syy siihen, miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää. Eduskunnassa päätetään koko Suomea koskevista asioita, vaikka kuntatasolla tilanteet voivat olla totaalisen erilaisia toisistaan. Siksi on tärkeää, että oman kunnan tai kaupungin valtuustossa vaikuttaa ihmisiä, jotka ymmärtävät oman kotipaikkansa erityisyydet.

      Poista
  2. Harmittaa, kun usein Suomessa uutisoidaan ulkosuomalaisten laiskasta äänestysinnosta. Meille kuntavaaleissa (tai missä vain muissakin vaaleissa) äänestäminen tarkoittaisi neljän tunnin lentomatkaa suuntaansa. Ihan halvaksikaan lysti ei tulisi. Joten valitettavasti ekaa kertaa elämässäni en äänestä vaikka äänioikeutettu olenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onko ulkomailla asuvalle kuntavaalit kuitenkaan niin oleellinen juttu? Eduskuntavaaleilla luulisi olevan suurempi merkitys ja niissä äänestäminen onkin jo kannattavaa.

      Poista
    2. Ei mekään kyllä oltaisi lähdetty lentämään vaaliuurnien perässä, jos äänestys olisi vaatinut reissua esimerkiksi Jakartaan. Valitettavasti. Oli puhdas sattuma ja onni, että toinen ison maan äänestyspisteistä sijaitsi juuri meidän saarellamme.

      Toisen anonyymin kysymykseen en oikein osaa ottaa kantaa, kun en itse vakituisesti asu ulkomailla. Miten se ylipäätään menee, jos vakituinen osoite on ulkomailla tai jos on vaikka kahden maan kansalainen – voiko silloinkin äänestää kuntavaaleissa, ja jos voi, miten kotikunta määräytyy? Mutta voisin veikata, että aika moni ulkosuomalaisista on muilla mailla komennuksella, työkierrolla, vuorotteluvapaalla, perhevapailla, opiskelemassa tms. ja aikomuksena on palata vielä takaisin sinne kotikuntaan.

      Poista
  3. Peukut sinne äänestyksestä.
    Olen vasta kuullut vanhan kansan tavasta juoda vaalikahvit. Tämän tavan aionkin vihkiä tällä kertaa perheessämme käyttöön, jotta jälkikasvukin oppii, että äänestäminen on juhlava ja tärkeä tapahtuma.
    Eräs tutkija mainitsikin kuntavaalien olevan ihmisen arjen kannalta kaikkein tärkeimmät vaalit: kaupungit päättävät rakentamisesta, ympäristöstä ja esim. päivähoidosta itsenäisesti.
    Mitä kurjistuneemmaksi ihminen elämänsä hallituksen toimien johdosta kokee, sitä tärkeämpää on äänestää, sillä vastapuoli sen kuitenkin tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalikahvit on ihana ja juurikin juhlallinen perinne! Mä olin muinoin ennen omaa äänestysikääni töissä vaasalaisessa kahvilassa, johon pyhäkolttuihinsa sonnustutuneilla mummuilla oli tapana kokoontua vaalipäivänä vaalikahveille. He siis kävivät kahvilassa muutenkin, mutta vaalipäivänä oli panostettu ulkonäköön enemmän ja muutenkin tilanne oli niin juhlallinen, että alaikäinen myyjälikkakin sen aisti. Se on jäänyt niin vahvasti mieleen, että joka kerta vaalikahveja juodessani mietin niitä mummuja :)

      Kuntavaaleilla tosiaankin on merkitystä! Itse olen tajunnut sen kunnolla vasta helsinkiläistyttyäni. Itseeni ei hallituksen toimet ole niin suoraan osuneet, että kokisin elämäni kurjistuneen, mutta tekee kipeää katsoa, mitä yhteiskunnalle ja sen tasa-arvoisuudelle ja heikommassa asemassa oleville tehdään. Siksi olen onnellinen, että pystyin antamaan ääneni myös täältä reissusta.

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe