Mitäs sitten tekisi työkseen?

18.4.17

Tänään on ensimmäinen päivä uudenlaista arkea. Tai sitä vanhanlaista. Kun on reilun kolmen kuukauden ajan kirjoittanut bungalowin edustalla tietokone sylissään, tuntuu erikoiselta istua taas työpöydän ääressä. Ihan kuin olisi ensimmäinen työpäivä uudessa työpaikassa. Tietää, että hommaa on paljon, mutta ei silti oikein osaa aloittaa mistään. Lähinnä olen selaillut Unelmahommissa-kirjaamme, mutta se on ymmärrettävää. Kirja on ollut ulkona jo tovin, mutta nyt vasta itse sain sen konkreettisesti käteeni!

Sähköposti on taas herännyt horroksestaan ja tykittää viestiä toisen perään. Puhelin soi heti aamulla ja tajusin, että en ole puhunut puheluita kuin Skypessä ja Facetimessa kuluneiden kuukausien aikana. Lähetti kävi tuomassa paketillisen tuleviin projekteihin liittyviä asioita, ja laitoin paketin nököttämään tuohon työpöydän reunalle muun ”tee, selvitä ja järjestä” -läjän jatkoksi. Olen yrittänyt hahmotella tulevia viikkoja kalenteriin ja kirjoittaa to do -listoja, mutta kaikki tuntuu olevan vielä totaalisen levällään.
Olen antanut itselleni tämän viikon aikaa järjestellä pöytääni ja ajatuksiani. Sitten pitää laittaa tapahtumaan. Sen tietää jo ihan pankkitilillekin kurkkaamalla. Kuluneet kuukaudet ovat olleet töiden suhteen hiljaiseloa, mikä on ollut tietenkin osittain ihan tarkoituksellistakin. Talvi Balilla oli seikkailu perheen kanssa, ei töidentekoloma. Silti tunnistin selvästi tunnelmat kirjailijakollegani Satun tekstistä, jossa hän käsitteli yrittäjän kuivaa kautta. Alkuvuoden piti olla rauhallinen, mutta ei nyt näin rauhallinen. Sisään valuvaa rahaliikennettä on ollut ihan liian vähän.

Mitä siis tehdä seuraavaksi? Ensimmäisenä on saatava takaisin tasainen rahavirta tämänhetkisestä päätyöstäni, blogista. Lähiömutsi on minulle tärkeä ja rakas, mutta voidakseni antaa sille tämän verran aikaani, siitä pitää myös saada laskuttaa. Onnekseni kiinnostavia ja kivoja yhteistöitä onkin jo jonkin verran luvassa kevääksi ja kesäksi. Mutta jos sinulla siellä on mielessä idea, yritys tai ihminen, jonka kanssa Lähömutsin kannattaisi tehdä yhteistyötä, vinkkaa ihmeessä!
Toiseksi pitää heittää niin sanotusti verkot vesille, kuten jo äsken teinkin. Onko sinulla tiedossa joku projekti, duuni tai suunnitelma, josta voitaisiin tehdä timanttinen yhdessä? Haetko lastenohjelmaan ääninäyttelijää tai bändisi seuraavalle hitille sanoittajaa? Tai voitaisiinko tehdä brändiyhteistyötä? Suunnitellaanko yhdessä vauvan torkkupeitto, lastenhuoneen tapetti, kotimaan perhematkailupaketti, kantoliina tai vaikka perhebrunssikonsepti?

Vaikka töiden vähyys nyt ahdistaakin, silti olen jostain onnistunut kaivamaan hyvän ja luottavaisen fiiliksen tulevaan. Työpöytä on täynnä idearaakileita ja toivoakseni moni niistä lähtee lentoon. Pisimmällä hionnassa on tällä hetkellä podcast-sarja, lasten kuvakirjan käsikirjoitus ja perhepyöräilyn menekkiä nostattava myyntisuunnitelma. Syksyllä Lähiömutsia remontoidaan oikein huolella, ja remppasuunnitelmia pitää piirrellä ja mittailla jo nyt.
Jos apurahahauista tärppää, pääsen antamaan aikaani jättiprojektille, joka kulkee työnimellä ”Antoisan vanhemmuuden käsikirja”. Kotimatkalla Balilta pyörittelin huomaamattani päässäni valmiiksi idean myös chic lit -kirjaan, niiden kaikkien muiden kirjaidearaakileiden joukkoon. Se majailee työpöydälläni työnimellä ”Valeraskaus”. Keveä viihderomaani on siitä mielekäs duunikumppani, että sen kanssa voi pakertaa ihan missä ja milloin vain, ja se vaatii panoksena ainoastaan, noh, aikaani. 

Suunnitteluvaiheessa on myös äänikirja Unelmahommissa-kirjasta. Jos kaikki menee hienosti, te voitte kuunnella opuksen kirjoittajiensa lukemana ihan lähiaikoina. Muutenkin tulevat viikot kuluvat Unelmahommissa ja kirjan promoamisessa. Luvassa on haastatteluja, kuvauksia ja vierailuja. Ja lisääkin mahtuu, antaa tulla kutsuja vaan! Ensi viikon torstaiksi ollaan Satun kanssa järjestetty koko iltapäivän ajaksi Unelmahommia, kun pidetään Unelmahommissa after work -tilaisuus.
Me tahdottiin Satun kanssa ehdottomasti kutsua töiden jälkeisiin kemuihin mukaan myös teitä blogiemme lukijoita. Tilaa on sen verran rajallisesti, että ihan avointa kutsua ei voida esittää, joten päädyimme arvontaan. Kerrohan siis kommenteissa nimimerkkisi ja sähköpostisoitteesi kera vinkkisi työnhakuun – oli kyseessä sitten yrittäjä tai palkollinen – ja me arvomme kumpainenkin Satun kanssa kolme osallistujapaikkaa Unelmahommissa-tapahtumaan. Aikaa osallistua arvontaan on sunnuntaihin 23.4. asti.

Tapahtumassa on minun ja Satun lisäksi puhumassa toimittaja, juontaja, kirjailija ja Iholla-ohjelmassa paraikaa säntäilevä Laura Friman, hyvinvointivalmentaja, tietokirjailija ja monta kertaa uransa suuntaa vaihtanut Maaretta Tukiainen sekä kahvialan uusiksi ajatellut Warrior Coffeen perustaja Riku Uski. Juttelemme unelmaduunien tekemisestä, hyvistä ja huonoista hetkistä työelämässä ja siitä, miten ylipäätään sen oman unelmahommansa tunnistaa ja että miten sillä unelmalla tullaan toimeen eli tehdään rahaa.
Kemut järjestetään täällä Helsingissä, M.O.W:n tiloissa 27.4. kello 15-17. Tarjolla on sapuskaa sekä juomaa, ja lisäksi jokainen kemuilija saa mukaansa Unelmahommissa-kirjan sekä herkullisen goodie bagin.

Eipä tarvitse ensi viikolla miettiä, että ensin työ ja sitten huvi, kun saan molemmat samassa paketissa. 

Lue myös nämä

48 kommenttia

  1. Mun vinkit työnhakuun liittyy haastattelutilanteeseen: pukeudu vähän paremmin kuin töihin pukeutuisit, katso silmiin ja kättele jämäkästi.

    Maria/ Nyt heti, nytheti (a) hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä! Silmiin katsomisella on ihan valtava merkitys. Ja jos saa käteensä löysän lapasen, tulee kieltämättä fiilis, että samanlaisella löysällä lapasella ne duunitkin tehdään.

      Poista
  2. Vinkkini työnhakuun: Visual CV. Se mustavalkoinen joka ennen toimi, ei ehkä enää ole tarpeeksi hyvä.

    VastaaPoista
  3. Työsopimus loppuu seittemän viikon päästä, joten työnhaku on ajankohtaista. Hirveen hyviä vinkkejä mulla ei taida olla (työtilanteestani päätellen), mutta tärkeintä on hakea, hakea ja hakea.

    Väsynyt työnhakija tikamp gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mä vinkkaisin räätälöimään ansioluettelon ja hakemuksen juurikin haettavaan paikkaan; ei massahakemusta kolmeenkymmeneen eri yritykseen, vaan jokaista työpaikkaa ja -tehtävää varten muokattu hakemus ja ansioluetteloon ensisijaisesti ne ko. tehtävän kannalta olennaisimmat duunit.

    Terveisin Iituliina, iaemus(a)utu.fi

    VastaaPoista
  5. Mua niin harmittaa, etten ehdi tuonne tilaisuuteenne. :(

    VastaaPoista
  6. Pöydän molemmilla puolilla istuneena vinkkini on "jään rikkominen" työhaastattelun aluksi. Kerro jokin hauska sattumus ko.päivältä joka vapauttaa tunnelman alkavassa haastattelussa. Oli se sitten syliin kaatunut aamukahvi tai junien jatkuva myöhästely. Toimii molemmilla puolilla!

    Lindabjork.bjrk (at) gmail.com

    VastaaPoista
  7. Ole oma itsesi.

    saija_harmaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Wendy/pienipupunen turnerwendyw@gmail.com

    Mun vinkkinä on ehdottomasti se hakemus! Näin kerran tosi taitavasti tehdyn, oli vähän niinkuin mainos, kuva ja teksti oli mietitty loppuun asti. Värejä ei säästelty ja kirjoitustyyli oli mieleenpainuva :) Kannattaa erottua joukosta,oli se hakemus tai yhteistyö idea :)

    VastaaPoista
  9. Kirja luettu yhdeltä istumalta ja jestas minkä vaikutuksen teki! Kiitos siitä siis!

    Minun vinkkini on työhakemuksen tekoon. Jos itsestään on vaikea kirjoittaa mitään, kannattaa miettiä mitä paras ystäväsi/äitisi/puolisosi kertoisi sinusta? Mitkä ovat ne parhaat puolet joita he nostaisivat esiin? Siitä sitten muokkaamaan työnantajaystävälliseen muotoon :)

    henni.karuselli@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Sanoisin vinkiksi: perehdy mihin olet hakemassa töihin. Työnhakija on heti etulyöntiasemassa, kun on valmiiksi ottanut yrityksestä ja työtehtävästä selvää perin pohjin. Kun työtehtävää on aidosti peilattu omaan elämän tilanteeseen ja tavoitteisiin, niin käsitys siitä, onko työtehtävään sopiva vai ei, muodostuu jo itsellekin. Ja sitäkös on helppoa perustella hakemukseen, kun syitä riittää. Kiitos inspiroivasta blogista ja etenkin kirjasta!

    laitalaalice @ gmail.com

    VastaaPoista
  11. Tärkeintä on olla oma itsensä :)

    katariina.jousmaki@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Kuten monen muun tavoin olen huomannut ettei esim työhaastattelua saa perus hakemuksella. Kerran sain kutsun haastatteluun pelkällä lauseella missä kerroin etten ole osaavin mutta varmasti motivoitunein. Työ jäi saamatta, mutta tämä nähtiin erottumisella!

    shushannah1@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Antoisan vanhemmuuden käsikirja kuulostaa ihan mahtavalta idealta, jes!! Kiintymysvanhemmuus on ehkä ihan paras juttu ikinä. :)

    VastaaPoista
  14. Kävele sisään paikkaan, jonne haluat töihin ja kerro se. Ethän voi menettää mitään. Näin olen saanut kaikki työpaikkani.

    VastaaPoista
  15. Huomenna pääsen osallistumaan erilaiseen rekrytointitilaisuuteen, ja toivottavasti unelmahommiin uravalmentajana :)

    VastaaPoista
  16. Kuulostaa upealta tilaisuudelta! Minun vinkkini työnhakuun on läsnäoleminen. Muutama minuutti ennen ovesta sisään kävelyä hengitän syvään ja mietin mihin olenkaan menossa, ns. asennoidun ja rauhoitun. Kysymyksiä kuunneltaessa kuuntele loppuun asti ja sitten vasta vastaa. Itse ainakin lähden liian helposti maalailemaan vastausta kysymyksen puolessa välissä ja pitää välillä keskittyä siihen kuuntelemiseen ja läsnäolemiseen :)

    VastaaPoista
  17. Kokemukseni mukaan etenkin nuorten hakijoiden aukkoja työkokemuksessa ihmetellään usein, joten vinkiksi antaisin, että mahdolliset aukot kannattaa selventää jo ansioluettelossa ja hakemuksessa (esimerkiksi kertoa suorittaneensa kesäopintoja, jos ei ole ollut kesätöissä).

    Ahomansikka93 / ahomansikka93@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Hae vain töitä joihin oikeasti haluat. (Tämä vaatii tosin sekä itsetuntemusta että tarpeeksi tietoa eri töiden sisällöistä, myös ennakkoluulottomuutta!)

    VastaaPoista
  19. Sano ààneen mikà sinua innostaa, motivoi ja saa suorastaan sukat pyòrimààn jaloissa. Monia asioita voi oppia, varsinkin kun tahtotila on tarpeeksi kova ja tyònantaja haluaa, ettà porukkaa tykkàà tyòstààn. Se nàkyy kyllà sitten myòs tuloksissa!
    (Miehen nàppàimistòstà nàkòjààn puuttuu ààkkòset :D )

    VastaaPoista
  20. Vinkki työnhakuun: kontaktoi viittä mieleistä henkilöä, jotka edustavat yrityksiä tai yhteistyökumppaneita, joiden kanssa haluaisit tehdä töitä / joiden työstä haluaisit kuulla lisää. Laita heille yhteinen kutsu ja pyydä heidät aamukahville. Tilaisuuden luonne ei tule olla työpainotteinen vaan pikemminkin inspiroiva. Viisi ihmistä tapaa toisensa, juovat kahvit ja jutustelevat. Ehkäpä jotain kiinnostavaa jää kaikille käteen :) itse kutsuisin vaikka... sinut, Marianne Heikkilän ( koska hän on supervaloisa ihminen ), Marjut Rahkolan ( ihailen häntä kovasti :) ) ja sitten vielä vaikka Matti Pikkujämsän ( kiinnostaisi kuulla hänen työstään! ). Puolukkaposki@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Pyri soittaan jokaiseen paikkaan minne haet, ja soita hymyillen. Lue firman nettitrivia, usein kysytään mitä tiedät meistä. Hae myös niihin missä ei ole paikkoja juuri nyt auki.
    ansku.liimatainen@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mun vinkki on olla rehellinen hakemuksessa ja haastattelussa. Miettiä valmiiksi pari kysymystä työstä johon hakee ja osoittaa kiinnostusta.

    VastaaPoista
  23. Aloin tässä miettimään itseäni ja omaa työttömyyttäni ja työtäni, jota on niin vähän etten tajua. Kuitenkin teen vapaaehtoistyötä niin paljon, että aina en ehdi kaikkea mitä pitäisi ja haluaisi. Haaveeni on joskus löytää jostan kannon kolosta työ josta pidän, joka on unelmani, johon yhdistyy se kaikki minulle tärkeä, koti, sisustaminen, lapset, kirjoittaminen.

    VastaaPoista
  24. Työnhaussa kannattaa miettiä, mitä kaikkea osaamista / harrastuneisuutta itseltä löytyy. Eräässä työhaastattelussa virisi kiinnostava keskustelu dj-nimestäni (ei siis liittynyt haettavaan työhön millään muotoa). Sain paikan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta yläpuolelta unohtui meiliosoite: hetajanika (at) hotmail.com

      Poista
  25. Hakemus kannattaa aina tehdä juuri ko. työpaikkaa ajatellen. Hyvä myös miettiä videohakemuksen tai jonkin muun epätyypillisemmän kanavan käyttöä. Varsinkin jos työtehtävä liittyy puhumiseen tai vastaavaan.

    emmuksa ( at ) hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Minun vinkkini työnhakuun on kertoa työhakemuksessa oman osaamisen ja työkokemuksen lisäksi myös se, miten omaa ammattitaitoaan ja osaamistaan haluaa tulevaisuudessa kehittää sekä millaisessa tehtävässä ja työyhteisössä toivoo tulevina vuosina olevansa.

    korpi.heini@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Minulla on unelmahommat hakusessa sitten kun vanhempainvapaalta töihin palaan ja vinkiksi annan sen jota itse aion käyttää: mieti unelmatyön olemusta/sisältöä, työhakemuksia ja haastattelutärppejä kavereiden kanssa, sekä samalla alalla että ihan muissa hommissa olevien kanssa. Laita viestiä sellaisille ihmisille, jotka tekevät töitä, jotka voisivat olla sinunkin unelmahommiasi ja kysy heiltä, miten ovat työhönsä päätyneet ja millaisena sitä pitävät. a.kivirinta gmail.com

    VastaaPoista
  28. mun vinkkini on että jos mahdollista niin kannattaa mennä itse työpaikalle ja kysyä suoraa pomolta paikkaa.
    toinen vinkki on että kannattaa laittaa sana kiertämään että etsii töitä niin sitä kautta voi tuttavantuttava tietää että jollakin olisi tarjoolla töitä :)
    t. Daisy daaazy(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Verkostojen rakennus, esim MIB! Ljsaari52@ gmail.com

    VastaaPoista
  30. Työnhakuvinkkini on tykittää avoimiin työpaikkoihin hakemuksia minkä ehtii ilman liian korkeita pohdintoja omasta soveltuvuudesta. Moniin paikkoihin on nykyään ilmoitettu paljon enemmän toivottuja kriteereitä, kuin mitä kukaan hakijoista pystyy tarjoamaan. Älä siis karsi itseäsi ulos hausta vaan jätä soveltuvuutesi arviointi työnantajalle, ja hae kaikkea, mikä tuntuu edes lievästi kiinnostavalle!

    VastaaPoista
  31. Vinkkini työnhakuun on laittaa rohkeasti verkot vesille: kysele kavereilta, osallistu keskusteluihin vaikkapa LinkedInissä, käy rekrytointimessuilla/tapahtumissa tapaamassa yrityksen edustajia ja kerää hihaan kiinnostavia ässiä, joilla voit tehdä rekrytoijiin vaikutuksen. Tällaisia voivat olla vaikka oman alan osaamista boostavat koulutukset, vapaaehtoistoiminta sekä (varsinkin opiskelijoilla) koulun tai yhteistyökumppaneiden luotsaamiin projekteihin osallistuminen.

    ansku_bansku90 at hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Minun vinkkini on, että hakemuksessa ole enemmin ns. yltiöoptimisti omien osaamisten ja ominaisuuksien suhteen kuin yhtään pessimisti - valmistuttuani kun kirjoitin ensimmäisiä hakemuksia niin lähes yökötti, kun piti puhu itsestä niin superpositiiviseen sävyyn ja tuntui, että liioittelin, mutta taustalla oli kuitenkin perussuomalaista liikaa vaatimattomuutta. Muista myös mainita hakemuksessa, että mitä juuri sinun palkkaamisesi toisi yritykselle! T: Liisukka (email: taateli.kytola@gmail.com)

    VastaaPoista
  33. Hei. Täytyykö tuonne tilaisuuteen ilmoittautua vai voiko vaan pistäytyä 15-17 välillä? Kiitos! -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Se on tosiaan kutsuvierastilaisuus, joka on jo buukattu täyteen. Mutta me Satun kanssa ollaan varattu tilaa kumpainenkin kolmelle lukijallemme. Vaikka kuinka toivoisimme voivamme kutsua kaikki lukijatkin, nuo lukijapaikat joudumme valitsettavasti arpomaan :)

      Poista
    2. OK. Kiitos! Sorry sekoilen täällä kommenteissa! -Katja

      Poista
    3. Ei hätää, hyvä että kysyit, jos ja kun jäi epäselväksi :)

      Poista
  34. Lyhyestä virsi kaunis. Tee tiivis hakemus, pitkiä jaarituksia ei jaksa lukea kukaan.

    VastaaPoista
  35. Ihailtavaa, miten avoimesti uskallat kertoa ääneen unelmistasi ja ideoistasi. Jostain syystä tuntuu, että ihmiset ovat aina niin hyshys omista haaveistaan. Ehkä me vaan pelkäämme epäonnistuvamme tai sitten sitä, että joku tulee ja nappaa sen oman hyvän idean...?

    Jaan muuten toiveesi omasta kuvakirjasta, joten onnea, jos omasi on jo lähes toteutumassa! :) Olisipa hauska päästä kuuntelemaan tuohon tilaisuuteen, mutta se osuu siis juuri päällekäin erään toisen kirjatilaisuuden kanssa. En siis edes tohdi osallistua arvontaan tällä kertaa, mutta minäkin sanoisin, että huolella tehty ja asiallinen CV sekä persoonallinen avoin hakemus ovat todella tärkeitä työnhaussa.

    VastaaPoista
  36. Luota intuitioosi, mikäli sinulla sellainen on haettavasta työpaikasta tai vaikka haastattelutilanteesta. Liika järkeily johtaa usein vääriin päätöksiin, jos samalla ei kuuntele omaa sisäistä ääntään. Eli ehkä tiivistettynä: ole oma itsesi.

    petra.t.partanen@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mieti pari, kolme kysymystä halajamastasi työpaikasta/työtehtävästä etukäteen ja soita rekrytoijalle ennen kuin teet/lähetät hakemuksen. Jäät paremmin työnantajan mieleen, hän huomaa, että olet aidosti kiinnostunut työpaikasta ja saat kenties hakemustasi varten sellaista tietoa, jota muut hakijat eivät tiedä.

    Jos tuntuu, että et täytä kaikkia työnantajan vaatimuksia tai toiveita, voit samalla kysyä, mitä ne tarkoittavat käytännössä. Olen huomannut, että usein käsittämättömät sanahirviöt (jostain kopioidut?) ovatkin ihan simppeleitä asioita, joista selviää ihan helposti!

    Tee tämä mahdollisimman pian, kun olet nähnyt ilmoituksen työstä, että saat lähetettyä hakemuksen reilusti ennen dead linea.

    arja.kangasniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Psykologina vinkkaan menemään työnhaussa kohti unelmia: luo visio, mitä työ sinulle voisi olla parhaillaan; luo vision pohjalta tavoite; tee pitkänaikavälin suunnitelma kohti tavoitetta ja pilko suunnitelma käytännön toimenpiteiksi. (valkoisensavyja@gmail.com)

    VastaaPoista
  39. Kohta pitäisi aloittaa työnhaku vanhempainvapaan jälkeen. Haluan uskoa, että tärkeintä on luottaa omaan ammattitaitoonsa ja itseensä sekä uskoa hyvään.
    maarit.inkeri.makela at gmailcom

    VastaaPoista
  40. Työnhaku alkaa vähitellen olla ajankohtaista, äitiysloman loputtua. Vinkkini on ottaa rohkeasti työhaku puheeksi ihmisten, niin tuttujen kuin vähän vieraampiakin kesken. Joku tuntee aina jonkun, ja palaset saattavat loksahtaa paikoilleen kuin huomaamatta. liina-maija(at)Hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Monesti alan tai ammatinvaihtajaa kehoitetaan vaan hyppäämään tuntemattomaan, irtisanoutumaan epätyydyttävästä työpaikasta ja uskomaan, että elämä kantaa.

    Itse olen kuitenkin turvallisuushakuisena (lapset+asuntolaina) edennyt hyvinkin pienin askelin omaa unelmaduunia kohti. Ensin käynyt pieniä kursseja töiden ohessa ja sitten aloittanut muutamalla viikkotunnilla liikunta-alalla. Sitten kouluttautunut vähän lisää ja lisännyt tunteja.

    Nyt usean vuoden valmistelujen jälkeen unelmaduuni uudella alalla on tosiasia, enkä voisi olla tyytyväisempi! merjansportti@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Mun vinkkini on se, että hae ratkaisuja myös boksin ulkopuolelta ja tarkastele mahdollisuuksia avoimin mielin. Harva tie huipulle (tai mihin kukin nyt tähtääkään) on suora polku. Sivutiet ja harha-askeleet kuuluvat asiaan ja juuri ne voivat olla avain sen juuri oikean jutun löytämiseen.

    Olispa mukava päästä mukaan :) laura.katriina.talvitie@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Ole oma itsesi. Koska oma itsesi joudut (saat!) siellä töissäkin loppujen lopuksi olla.
    riikka.loukeinen[at]gmail.com

    VastaaPoista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe