Minä

Vuoden 2002 ylioppilaan kirjalahjavinkki valmistuville + alekoodi

Postaus sisältää *-merkittyjä affiliate-linkkejä

Ensimmäinen kesäkuuta vuonna 2002 oli lämmin. Auringossa on niin kuuma, että valkolakin muovinen reunus painoi otsalle hikiset jäljet. Olin kirjoittanut ylioppilaaksi Vaasan yhteislukiosta, eivätkä paperit olleet mitenkään erityiset. Äidinkielestäkin sain vain M:n. Ei paljon auta hyvä tarinointi ja nokkelat ajatukset, jos teksti on kirjoitusvirheitä täynnä.

Lakkiaispäivänä minulla oli päällä Seinäjoen Fiorellasta ostamani punainen mekko, jossa oli glitterisiä sulkakuvioita. Se oli aika ruma, mutta sai kelvata. Siihen poikkiksensa kanssa kaksiota asuttavalla ja hampurilaisravintolassa sekä promotyttönä duunia tekevällä lukiolaisella oli varaa. Taisi olla pikkujouluaikojen mekko, kun oli niin hyvässä alessa.
Olisin oikeastaan tahtonut pitkähelmaisen Marimekon Unikko-mekon, jota kävin mallailemassa päälleni monia kertoja Vaasan Rewell Centerin Marimekossa. Se oli kuitenkin kallis kolttu. Ja elettiin myös niitä aikoja, kun Unikko-kuosia alkoi olla liikaa joka paikassa kännyköiden kuorista kumisaappaisiin. Siitä toipumiseen kaltaisellani Marimekko-likallakin meni, noh, melkein tämä 15 vuotta, joka lakkiaisistani on. Ehkä pitäisi hankkia se mekko nyt, kun se näemmä kahden kappaleen verran on jäänyt harmittamaan.

Lakkiaisjuhlat vietettiin vanhempieni luona Vähässäkyrössä. Juhliin oli äitini ja isini esittämä avoin kutsu lehdessä, kuten noihin aikoihin ainakin Pohjanmaalla oli tapana. Lipputangossa liehui siniristilippu ja viereisellä pellolla vihreä kaura lainehti lempeässä kesätuulessa. Pöydässä oli ainakin karjalanpiirakoita sekä munavoita, kermakakku ja kuvien mukaan jotain appelsiinilla koristeltua booliakin.
Vieraita tuli ja meni, kahvimatti porisi. Istuimme vanhan huoneeni sohvalla katselemassa valokuva-albumeita, joita olin koostanut juhlia varten. Hymyilytti. Tunsin itseni aikuiseksi ja niin varmaksi siitä, mitä tahdon. Illalla lähdimme vielä Vaasaan Amarillon teressille, joka vilisi muitakin valkolakkeja. Kaikilla suuret suunnitelmat ja enemmän viisautta kuin koskaan sen jälkeen. Tuopeista jäi terassin pöytiin tahmeita rinkuloita, ja tulevaisuus kutitteli vatsaa.

Ja hyvähän siitä tuli, tulevaisuudesta. Vallan erinomainen, mutta ihan erilainen kuin ajattelin. En olisi silloin tuoreena valkolakkina osannut kuvitella tai uskaltanut haaveilla, että joskus elätän itseni kirjoittamalla. Tulihan siitä äikästäkin vain M. Minusta piti tulla ravintoloitsija. Kuljin lopulta aika monen mutkan kautta, että löysin unelmaduunini, jossa nyt olen.
Vielä kauemmin meni löytää henkinen tila, jossa ymmärrän, että ihmisellä ei tarvitse olla vain yhtä unelmatyötä tai urasuunnitelmaa. Minä olen kiinnostunut vähän kaikesta, mutta en mistään niin intohimoisesti, että tahtoisin tehdä vain sitä työtä. Ja se on just hyvä niin. Voin kostaa työpakettini vähän kaikesta ja ensi vuonna tehdä mahdollisesti jotain ihan muuta.

Tavoiteltavin ja korkein menestymisen muoto on olla työssään onnellinen. Siihen tasolle ei pääse, jos työtään ei koe merkitykselliseksi, ei vaikka pätäkkää tippuisi tilille kuinka suurina köntteinä.
Muun maussa näitä ajatuksia minä ja kirjailijakollegani Satu pakattiin kansien väliin meidän Unelmahommissa – tee itsellesi työ siitä mistä pidät -kirjaan. Ja kirjamme on todellakin on vaikuttanut ihmisiin iästä, sukupuolesta ja ammatista riippumatta, kuten näiden ja näiden lukijakommenttien perusteella voi päätellä. Kirjamme on uraopus joka näyttää, miten työelämästä voi tehdä itselleen sopivan.

Unelmahommissa onkin erinomainen kirjalahja opinahjonsa nyt tulevana viikonloppuna päättäville. Siksi kysäisin Adlibrikseltä alekoodin teidän käyttöönne. Koodilla unelma10 saatte -10 prosentin alennuksen Unelmahommissa-kirjasta*, ja lisäksi ihan koko Adlibriksen valikoimasta*. Postikulut tulevat kaupanpäällisiksi. Satu vinkkaa myös muista hyvistä kirjalahjoista ylioppilaille ja muille koulunsa päättäville omalla tontillaan. Alennuskoodi on voimassa 29. toukokuuta 2017 saakka, mutta postitukseen on hyvä varata 2–3 arkipäivää.
Helsinki

Siirtolapuutarhamökkirakkautta

Saimme kutsun kylään siirtolapuutarhamökille ihan tuohon kävelymatkan päähän, Herttoniemen siirtolapuutarhalle. Isyyspakkaus-blogin Tommi perheineen hankki viime syksynä töllin tuolta alueelta, ja me pääsimme tarkistamaan tilukset heti näin mökkikauden alkuun.

Eilen helatorstaina pakkasimmekin pyörien kyytiin lapsille omat pikkuiset kastelukannut ja poljimme metsäpolun kautta koukaten siirtolapuutarhalle. Se on maalla kasvaneelle edelleen jotenkin eksoottinen näky. Suloisia mökkejä kohoaa vierivieressä kuin minikokoisessa satukylässä. Väleissä kulkee kapeita hiekkateitä, joita reunustavat just sopivasti repsottavat portit. Pihoissa kasvaa kaikenlaista kukkivaa ja syötävää.
Suloisimpia mökeistä ovat ne kymmeniä kesiä ja kasvukausia nähneet. Sellainen kuin Tommin perheen mökki. Sen kuistin moniruutuiset ikkunat, rapistuvat kermaiset maalit ja sammalta kasvavat porraskiveykset saivat huokailemaan ihastuksesta heti portista pihaan astuessa. Oli niin hiljaista, että etäämpänä kulkevan metron suhina kuului pihaan saakka. Samaten kuin Mauno Koiviston muistoa kunnioittavien kirkonkellojen soitto.

Kolmion malliselle tontille mahtuu kaikkea omenapuista viinimarjapuskiin ja raparperista luumupuuhun. On perennaa jos jonkinlaista, kasvihuone, laatikkoviljelmiä, yrttejä ja kasveja, joista suurinta osaa en tunnistanut. Lapset kastelivat innoissaan puutarhaa, ja kerrankin laatikko- ja parvekeviljelyyn tottuneilla minipuutarhureilla riitti kasteltavaa markkia.
Lounaspöytä katettiin ulos, ja saatiin kunnia istua ensimmäistä kertaa Satun valmistamalle aterialle. Olen teitäkin suositellut ottamaan Gastronaatti-Satun seurantaan Instagrammissa, jossa hän jakaa nerokkaan yksinkertaisia ruokaohjeita. Nytkin sapuska oli simppeliä, mutta kuolattavan hyvää.

Pallogrilliin laitettiin tekeytymään oliiviöljyssä, suolassa ja pippurissa pyöriteltyä parsaa sekä folioon käärittyä fetaa, joka sekin oli saanut päälleen öljyä ja lisäksi tuoretta oreganoa suoraan mökin pihasta. Perunat Satu oli keittänyt jo aikaisemmin ja ne vain lämmitettiin folionyytissä ruohosipulin kera. Kylkeen saatiin vielä herneenversoista, basilikasta, sitruunasta, rypsiöljystä, pinjansiemenistä ja öljystä surautettu kastike. Voi ruokaonni sentään!
Tiskejä ulkokeittiön altaalla pestessä se viimeistään hiipi mieleen: siirtolapuutarhamökkirakkaus. Voi että kun olisi oma paikka, jota laittaa pikku hiljaa opetellen. Muistattekin ehkä, kun pari vuotta sitten kerroin, kuinka olemme miehen kanssa haaveilleet vuosien ajan omasta pienestä mökkiunelmasta keskellä kaupunkia.

Viime vuosina olemme enemmänkin haaveilleet karummista ja pienemmistä kesämajoista siinä ihan Herttoniemen siirtolapuutarhan vieressä Kivinokassa. Kesämaja on ollut mielessä ihan senkin takia, että niiden hinnat ovat useampaa kymppitonnia vähemmän kuin siirtolapuutarhamökkien, mutta myös siksi, että elämässä tuntuu juuri nyt olevan kaikenlaista puuhasteltavaa ilman ryytimaata ja mökkiremonttiakin. Nyt haave omasta siirtolapuutarhamökistä kuitenkin pyörähti esiin jostain sydämen takaa, jonne olin sen jammannut.
Olisihan se ihana, oma pieni mökki ja perunamaa urbaanissa ympäristössä. Matkaa kotoa olisi fyysisesti muutaman minuutin verran, mutta samassa ajassa ehtisi siirtyä toiseen todellisuuteen. Saisi nikkaroida ja pitää huolta, että kynnenalusien musta ei lähtisi pesussakaan. Voisi opetella uusia asioita yhdessä miehen kanssa ja antaa lapsille melukylämäisiä kesämuistoja.

Mutta juuri nyt tähän unelmaan ei olisi mitenkään varaa. Tässä on toteutettu isoja unelmia ihan kuluneen vuoden aikana: vaihdettu kaksio neliöön, remontoitu esimerkiksi keittiötä ja vietetty talvi Balilla. Eihän siitä nyt mitään tulisi, jos kaikki haaveensa saisi toteen samaan syssyyn. On tärkeää, että on jotain, mistä unelmoida. Monesti se on itse asiassa tärkeämpää kuin haaveen toteutuminen. Kyllä meistä vielä joskus pienen citymökin omistajia tulee, mutta siihen asti vain haaveillaan – ja käydään kylässä muiden kaupunkiparatiiseissa heti kun kutsu käy.

Esikoisen mekko ja kuopuksen housut saatu Aarrekidiltä, iso kiitos!
Kaupallinen yhteistyö

Hilla Clothing – Suomessa tehtyjä lastenvaatteita marketista + alekoodi


Kaupallinen yhteistyö: Made by Finland, Hilla Clothing ja Suomen Blogimedia

Tällaista voi suomalaisen yrittäjän elämä olla toisinaan; sitä synnyttää samaan aikaan sekä lasta että lastenvaatemerkkiä. Jyväskyläläinen Marica Jensen odotti kuopustaan, kun hän samaan aikaan sai mahdollisuuden toteuttaa täysin suomalaisen lastenvaatemerkin Prismoille. Niinpä Marica painoi täysillä töitä vielä raskauden viimeisenä päivänä ja synnytyksen jälkeen hän sääti vaatemerkkinsä logoasioita sairaalasängystä käsin.

Nyt pari vuotta myöhemmin Maricaa jo naurattaa nuo hektiset ajat ja tuplasynnytys. Vaikka meno ei kyllä ole hiljentynyt. Kolmilapsisen perheen kuopus on kaksivuotias ja Prismojen rekeistä löytyy Marican vaatemerkkikuopus: Hilla Clothing. Hilla ei nimittäin ole Marican ensimmäinen vaatemerkki, vaan sama aikaansaava nainen löytyy myös Lähiömutsistakin tutun Melli Ecodesignin takaa.
Vaikka Melli on meidän perheellemme tuttu, Hillan vaatteita lastemme vaatekomeroon päätyi vasta tämän yhteistyön myötä. Tähän syy on varmasti aika simppeli. Meidän lähikaupoissamme ei ole Prismoja (vielä, sellainenkin on tuohon kävelymatkan päähän rakentumassa), emmekä me autottomana perheenä juuri asioi isoissa marketeissa kuin mummila- ja mökkireissuilla.

Eri puolilla Suomea asuneena ja tutkimuksia selanneena kuitenkin tiedän, että moni perhe ostaa myös lastenvaatteet siinä samalla, kun hakee viikon ruuat isosta marketista. Siksi onkin mahtavaa, että myös Prismasta saa lastenvaatteita, jotka ovat sekä luomupuuvillaisia että kotimaassa tehtyjä. Se ei siis ole vain Helsingissä pikkuputiikkien ääressä asuvien etuoikeus. Kaltaisiani automarketeissa asioimattomia taas palvelee Hillan nettikauppa, josta löytyy myös paremmin isoja kokoja kuin mitä kuulemma Prismoista löytyy.
Tämä postaus on osa Suomalaisen työn liiton Made by Finland -kampanjaa, jonka tavoitteena on lisätä ylpeyttä suomalaista monimuotoista osaamista kohtaan. Aikaisemmin olen kirjoittanut perheohjauksesta ja Merikratoksesta, ja nyt kutsuin Hilla Clothingin Marican kahville ja kertomaan lisää työstään. Sillä hyvänen aika mitä kaikkea mahtavaa meillä Suomessa tehdäänkään!

Hillan tarina alkoi Marican keskimmäisen lapsen kolmevuotissynttäreillä, kun poika sai lahjaksi paidan, jossa oli hänen lempparihahmonsa Batmanin kuva. Se oli niin mahtava paita, että se oli kiskottava heti päälle, ilman käyttöönottopesua. Sen seurauksena atooppisesta ihosta kärsivän lapsen iho roihahti sellaisille allergisille näppylöille, että Marica luuli ensin kyseessä olevan ärhäkän vesirokon. Sen episodin jälkeen kävi yhä varmemmin selväksi, että lapsen herkälle iholle ei voi käyttää kuin luomupuuvillaa.
Lopulta Marica päätyikin perustamaan oman ompelimon Jyväskylään, vanhaan päiväkotiin. Ompelimon käyttämä luomupuuvillalanka kerätään ja kehrätään Kreikassa, josta se lähetetään raakalankana Kalajoelle, jossa langat neulotaan kankaaksi. Tämän jälkeen kankaat painetaan Nokian Neulomolla. Raitakankaita varten lanka värjätään jo Kreikassa, sillä raidat tehdään kankaaseen kutomalla. Kuosien väriaineina käytetään Ökö-Tex 100 -standardoituja aineita, jotta ne sopivat myös pienten lasten herkille ihoille. Valmiit kankaat ommellaan vaatteiksi Marican ompelimolla Jyväskylässä.

Marica pyrkii tekemään vaatteet niin suomalaisena kuin mahdollista, ja siksi kaikki kuminauhoista vetoketjuihin on suomalaista tekoa. Tämä nainen vaatemerkkeineen on todellakin Avainlippu-merkkinsä ansainnut!
Nykyään Marican perustama Jyväskylän ompelimo työllistää hänen itsensä lisäksi yli 10 työntekijää. Myös koko perhe on mukana toiminnassa, kuten yrittäjäperheissä tapana on. Esimerkiksi mainoskuvissa äitinsä merkin vaatteissa hymyilevät Marican lapset. Maricasta tuntuu mahtavalta, kun hänen merkkinsä vaatteita tulee kaduilla vastaan joka puolella Suomea. Suosituimpia ovat onesie-haalarit sekä terälliset haalarit. Vauvalahjaksi ostetaan taas paljon kietaisubodyja.

Meillä koko perhe tykästyi valtavasti Hillan vaatteisiin. Niissä näkyy Marican tavoite pyrkiä ajattomuuteen sekä yksinkertaisuuteen ja siihen, että vaatteet sopivat lasten maailmaan ja sekä tytöille että pojille. Vaatteet ovat pehmeitä ja tuntuvat omaan käteen sellaisilta, että niissä on varmasti mukava olla.
Erityismaininnan meidän perhe antaa huppareille, jotka ovat ohutta ja hulmuavana laskeutuvaa puuvillaa. Ne on hyvä pukea lyhythihaisten paitojen ja mekkojen päälle, eikä silti tule kuuma sisälläkään. Kehua täytyy myös Hillan hintatasoa, joka on varsin kohtuullinen.

Plussaa myös siitä, että vaatteet saa ihan pesulapunkin mukaan pestä kuudessakympissä. Ja ei, Hillan vaatteita ei ole pakko käyttöönottopestä ennen kuin lapsi saa pukea ne päälleen. Vaatteet kun ovat luomupuuvillaa, niiden kuosien väriaineet ovat ympäristöystävällisiä, eikä niihin muutenkaan ole lyhyiden kuljetusmatkojen takia tarvinnut ruiskutella ylimääräisiä kemikaaleja.
Ja sitten vielä se otsikossa lupailemani alekoodi! Sain kun sainkin ilokseni antaa teille alekoodin Hilla Clothing -verkkokauppaan. Koodilla lahiomutsi17 saa kaikista normaalihintaisista tuotteista -25 prosentin alennuksen. Koodi on voimassa toukokuun loppuun, eli 31.5.2017 asti.
Minä

Äidin näivettyneet periaatteet

Äidiksi tuleminen on siitä jännä juttu, että samalla kun kaikki muuttuu, mikään ei olennaisesti muutu. Olenkin monta kertaa todennut, että olen yhä minä, mutta nyt päälläni on vain uusia kerroksia minuutta. Mutta mitä tulee periaatteisiin, ne kyllä muuttuvat, näivettyvät, huojuvat, vaihtuvat ja murskaantuvat. Itselläni periaatteet suorastaan romahtivat, kun minusta tuli kahden lapsen äiti.

Matkallani kaikkitietävästä esikoislapsen odottajasta kompastelevaksi kahden lapsen äidiksi, olen joutunut suosiolla talloa entisten periaatteideni yli. Se on ollut ihan fiksua – ehdin pikkulapsiajan jälkeen taas nauttia mukavuusalueesta omien periaatteideni piirissä. Sitten on toki niitä periaatteita, jotka tahtoisin takaisin repertuaarini nyt heti, mutta harjoitukset sen saavuttamiseksi ovat vielä pahasti kesken.
Tässä periaatteeni, joille olen joutunut viimeistään kahden lapsen mutsina sanoa moikat:

Ajoissa oleminen. Me olimme omassa lapsuudessani aina myöhässä joka paikasta. Se hävetti. Olimme myöhässä pianotunneilta, olimme myöhässä koulun kevätjuhlista ja olimme myöhässä neuvolasta. Myöhästelijäperheen lapsena minusta kasvoi nuori ja aikuinen, joka oli aina ajoissa. Ala-asteella menin kouluun viimeistään puoleksi, jos koulu alkoi tasalta. Ammattikorkeassakin tein projektit ja tehtävät vähintään viikkoa etuajassa.

Yhden lapsen kanssa handlasin vielä tilanteen, mutta sitten minusta tuli kahden lapsen äiti ja krooninen myöhästelijä (omilla vanhemmillani on neljä lasta, joten alan ymmärtää lapsuuttani). Emme ole koskaan pahasti myöhässä, mutta sen pienen viisi tai kymmenen minuuttia, mikä ärsyttää eniten. Kun olisi vähän vielä pinnistänyt, olisimme ehtineet ajoissa! Pahinta on, että olen yhä henkisesti se ajoissa oleva. Jos teen vaikka työt viime tingassa, kuten nykyään lähes aina teen, saan kehitettyä siitä itselleni valtavan ahdistuksentunteen – vaikka lopulta olisin ihan ajoissa valmiina.
Huutaminen. Jos joku on kuullut tarinaa muutama viikko sitten Lasipalatsin vessassa olleesta hermoromahdusäidistä lapsineen, se olin minä. Olin juuri joutunut jättämään lounaamme lähes koskemattomina kahvilan pöytään, sillä en vain voinut pakottaa muita kahvilan asiakkaita katselemaan ja kuuntelemaan pöytäseurueemme perseilyä. Lähdimme siis vessatiloihin rauhoittamaan.

Olin nälkäinen, kiukkuinen ja häpesin kahvilassa aikaansaamaamme kohtausta. Ja sitten aloin huutaa. Minä, joka yhden lapsen aikana jaksoin selittää, kuunnella, kertoa, sanoittaa ja laskea kymmeneen. Kahden lapsen äitinä valutin pettymykseni ja nälkäkiukkuni ulos äänipalkeet lepattaen. Tilanne kyllä rauhoittui pian, juttelimme, pyysin anteeksi ja halasimme. Mutta silti. On hurjaa huomata, miten edelleen vihaa punaisena leiskuva huuto tulee niin helposti, kun kerran on ylittänyt sen rajan.
Järjestys. Sanotaan, että lasten myötä järjestyksestä pitävätkin ihmiset oppivat elämään sotkun ja kaaoksen keskellä. Paskanmarjat. Minä olen kyllä oppinut sietämään sitä, mutta en edelleenkään koe oloani mukavaksi ylösalaisin käännetyssä kodissa. Sotkun ja epäjärjestyksen sietäminen vie minulta tolkuttomasti energiaa, jonka mielelläni käyttäisin johonkin muuhun.

Kahden lapsen äitinä olen kuitenkin joutunut luopumaan yhä useammasta siisteysperiaatteestani. Ennen lelut siivottiin aina päivän päätteeksi paikalleen, nykyään välillä vain laitetaan lastenhuoneen ovi kiinni. Ennen lapsen ulkovaatteet viikattiin nätisti paikoilleen tai ripustettiin henkareihin. Nyt jos lasten ulkovaatteet ovat edes siinä naulakon lähettyvillä, ollaan jo voiton puolella.

Lista olisi loputon. Joskus muistelen hämmästyneenä, että minulla oli joskus energiaa pitää lasten leikkikeittiössä purnukat järjestyksessä. Morjens! Pahinta on, että en edellekään ole sinut sen kanssa, että ne hemmetin minikokoiset kahvikupit ovat sikin sokin.
Uhmansietokyky. Yhden lapsen äitinä lapsen uhma oli vain jotenkin lohdullinen vaihe elämästä. Se vain huutaa, koska se uhmaa! Rankan vauvavuoden jäljiltä se kaikki tuntui niin pieneltä ja söpön harmittomalta. Enää ei tarvinnut olla huolissaan, kuoleeko lapsi, kun se koko ajan kiukkuaa tyytymättömänä ja huutaa kuin tuskissaan. Uhmahuuto oli normaalia.

Ja sitten släps! Uhma tulee ja vetää avokämmenellä suoraan naamaan kahden lapsen mutsia. Jo oli ovela se sinänsä leppoinen vauvavuosivaihe. Sen ansiosta tämä kaikki säätäminen, mielipuolinen raivoaminen, holtittomuus ja tahtojen taistelu pääsi todellakin yllättämään.
Siisteys. Meillähän ei sitten lapset kulje nenät räkää valuen ja suupielet sotkuisena. No eipä vissiin joo. Miten paljon räkää ja tahmaa voi kehittyä, vaikka ei olisi edes räkätautia ja naamaa pestäisiin usean kerran päivässä, kysynpähän vaan? Sekä lasten että aikuisten vaatteissa on normipesussa irtoamattomia tahroja, joita ei vain ehditä käsitellä sitä mukaa, kun uusia tulee. Ulkovaatteet ovat likaisia, vaikka välillä tuntuu, ettei muuta teekään kuin hinkkaa haalarinpolvea rätillä puhtaaksi.

Ja entäpä koti. Vessan peilissä on hammastahnaroiskeita, sohvatyynyissä epämääräistä mönjää ja ikkunalaseissa tahmanäppien jälkiä. Ruokapöydän kannen alle on jemmattu on kokkareinen koonti viime viikkojen ruokia. Ja kuka on pyyhkinyt mustikkaiset kätensä eteisen seinään – ja näemmä lastenhuoneen verhoihinkin?

Nonniin, menenpä tästä paikkailemaan niitä minuuteni kerroksia tuonne äitiysperiaatelinnakkeeni raunioille.
Kosmetiikka

Luonnonkosmetiikan aurinkovoidesuosikkini + alekoodi

Postauksen tuotteet saatu. Postaus sisältää *-merkittyjä affiliate-linkkejä

Viikonloppu toi mukanaan kesän ja myös ensimmäiset rusketusrajat. Tropiikissa vietetyn talven jälkeen pohjoisen kalvakka aurinko pääsi yllättämään, ja jopa oma aurinkoa hyvin kestävä ja jo valmiiksi päivettynyt ihoni pääsi punertumaan niskasta. Auts. Nyt onkin taas aika kaivaa aurinkovoidepurnukat esiin ja sujauttaa yksi purtelo vakiovarusteeksi reppuun.

Me ehdimme läträtä Bali-talven aikana monenlaisilla aurinkovoiteilla. Myös ihan kempparikosmetiikan valikoimalla, sillä mukaan pakkaamieni luonnonkosmetiikka-aurinkovoiteiden loputtua siirryimme koko perhe tunnettujen kempparifirmojen suojiin. Se tuntui luotettavammalta ratkaisulta kuin tuntemattomien ja sertifioimattomien luonnonkosmetiikkasuojien ostaminen.
Suosikkini luonnollisista aurinkosuojatuotteista on jo toista vuotta sama, ja fiilis vain vahvistui Balilla. Algamariksen kolmekymppinen aurinkovoidesuihke* on niin hyvä, että paremman etsimiseen on turha enää kuluttaa energiaa. Sama purtelo löytyy myös monen ystäväni rantakassista ja piknikkorista, joten en ole ainut, joka on vakuuttunut Algamariksen suojan erinomaisuudesta.

Algamariksessa yhdistyvät ominaisuudet, joita aurinkosuojalta haluan. Sitä on helppo lisäillä suihkepullosta, ja voide levittyy samettisena ja hivenen öljyisenä iholle. Voide ei muodosta tönkköä tai valkoista kalvoa, vaan sulautuu iholle nätisti. Voide myös tuntuu iholla hyvältä, mikä on oleellista, kun voidetta levittää nenänpäästä varpaisiin. Plussaa annan myös pehmeän huumaavasta kookosen ja shean tuoksusta. Samasta suihkevoiteesta on saatavilla myös viisikymppinen versio*, joka on tuoksuton.
Monille teistä lukijoista ero luonnollisten fysikaalisten suojien ja kemiallisten suojien välillä on jo tuttu, mutta lienee paikallaan ottaa pieni kertaus. Fysikaalinen suoja eli mineraalisuoja muodostaa iholle ohuen suojaavan kerroksen, joka toimii kuin peili heijastaen uv-säteitä pois iholta. Kemiallinen suoja taas läpäisee ihon pintakerroksen ja aktivoituu ihon kanssa imien säteet itseensä ja suodattaen ne kemiallisen UV-filtterin läpi.

Peruskempparisuojat pitää levittää iholle ennen aurinkoon menemistä, kun taas fysikaalinen suoja alkaa toimia siitä hetkestä, kun sen iholleen levittää. Fysikaalisia suojia löytyy myös apteekkikosmetiikasta, mutta sertifioidut luonnonkosmetiikan suojat ovat lisäksi muutenkin mahdollisimman luonnollisia.
Luonnolliset ja fysikaaliset aurinkosuojat eivät saastuta vesistöjä, kuten ei-biohajoaviin öljyihin perustuvat tuotteet. Kemialliset suodattimet voivat kehoon imeytyessään aiheuttaa hormonitasapainon muutoksia, mikä etenkin lapsia auringolta suojatessa on iso juttu.

Onkin kiva, että omalta suosikkimerkiltä löytyy myös aurinkovoiteet lapsille, tämä 50 millinen* ja tämä 100 millinen*. Algamaris kertoo, että niissä on erityisesti lasten herkälle iholle suunniteltu koostumus. Itse arvostan helppoa levitettävyyttä, tuoksuttomuutta ja pumppupulloa, josta saa pruutattua ulos viimeisenkin pisaran aurinkosuojaa.
Algamariksella on valikoimissaan myös luonnonkosmetiikan after sun -emulsio*, jota läträsimme ahkerasti Balilla. Siinäkin on sama syötävän hyvä kookoksen ja shean tuoksu kuin suosikkiaurinkosuojassani. Emulsio tuntui tosissaan rauhoittavan tropiikin auringossa paahtunutta ihoa, mutta on silti moitittava tuotteen koostumusta, joka jättää ihon tahmaiseksi.

Loppuun vielä ilouutisia kaikille auringon ja luonnonkosmetikan ystäville. Sain manguttua Hyvinvoinnin tavaratalolta* teidän käyttöönne 20 prosentin alennukseen oikeuttavan koodin. Mikä parasta, se on voimassa sekä Algamariksen tuotteisiin* (jotka muutenkin näyttävät jo olevan hyvässä alessa) että ihan koko putiikin valikoimaan. Koodi on LM2017, ja se on voimassa tämän kuun loppuun, eli 31.5.2017 asti.
Helsinki

Piknik hattaraisten kirsikkapuiden alla

Joka vuosi se osaa ovelasti yllättää. Tässä on nyt odotettu kesää saapuvaksi monen viikon ajan. Olen pessyt lasten paksumpia rukkasia jo monet kerrat talviteloille vain ottaakseni taas seuraavana päivänä käyttöön. Olen aistinut lähestyvän suven metsän mehevässä tuoksussa. Olen nostanut parvekekukkia sisälle turvaan räntäsateelta. Olen varovaisesti raottanut villatakkia ja vetänyt jalkaan sandaalit – sukkien kera.

Sitten se yhtäkkiä ryöpsähtää ympärille: kesä. Uskallan nyt sen sanoa, täällä se on! Tarvittiin vain pari lämpimän aurinkoista päivää houkuttelemaan se esiin. Kodin ikkunoista avautuva maisema tuntuu vihertyvän silmissä. Koivuissa ujosti kurkistelevien hiirenkorvien vihreä on niin kirkkaan vihreää, että loiste pakottaa siristämään silmiä. Ilmassa tuoksuu nurmikko, kuivat hiekkatiet ja kukkapenkeissä lämpenevä multa.
Viipyillen ja aaltoillen saapuneen kesän takia myös hanamia, eli kirsikkapuiden katselujuhlaa vietettiin vähän tavanomaista myöhemmin. Siis ainakin täällä Suomessa, Japanista en tiedä. Hanami kun järjestetään perinteisesti silloin, kun kirsikkapuiden kukinta on parhaimmillaan. Naapurilähiön mini-Japanissa, eli Roihuvuoren Kirsikkapuistossa nuo kemut järjestettiin eilen. Mekin kurvasimme kavereiden kanssa paikalle piknikviltteinemme ja eväinemme.

Löysimme hattaraisina kukkivien kirsikkapuiden alta ja muiden kukkakemuilijoiden keskeltä vapaan paikan, jonne levitimme vilttimme. Söimme eväät, ja energisimmät kiskaisivat pari kierrosta mölkkyä. Lapset juoksivat onnesta kikattaen ympyrää, ja me aikuiset kaadoimme mukeihin vähän lisää kahvia. Aurinko kutitteli poskia, ja jopa minä vilukissa uskaltauduin kiskomaan sukkahousut pois jaloista.
Hanami tarkoittaa japaniksi kukkien katselemista, ja minä toimin hartaana juhlateeman mukaisesti. Vaaleanpunainen kukkameri on aina yhtä satumainen ja unenomaisen kaunis näky. Jos pistää pötkölleen nurmikolle ja nostaa katseen ylös, koko maailma muuttuu vaaleanpunaiseksi.

Mikäli tekin tahdotte nähdä palan kukkivaa Japania ja pääsette tänne Itä-Helsinkiin Roihuvuoreen, retki kannattaa tehdä pian. Kirsikkapuiden kukinta on rehevimmillään ja kauneimmillaan vain muutaman päivän ajan.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe