Elämä on sillä tavalla vekkuli kaveri, että se ei oikein tykkää tasapainosta. Mitäs jännää sellaisessa olisi! Mieluummin vaikka yksi vuosi kuolemanlaaksoa töiden suhteen, sitten käppärikäännös ja täyspäiväinen työ yrittäjyyden lomaan. Ja jotta keinulauta varmasti heilahtaisi ääripäähän niin että mahanpohjasta ottaa, lykätään mukaan vielä ihan yllärinä kustannussopimus.

Joo: mulla on kustannussopimus kirjaan Otavalle!

Eikä siihen kirjaan, josta vuodenvaihteessa vihjailin, vaan aivan täysin uuteen projektiin, koska elämä nyt sillä tavalla päätti laittaa hösseliksi.

Jos olisin manifestointiin kallellaan, nyt olisi näemmä väylä pikatoimituksille avoinna. Sillä kyllähän minä tästäkin haaveilin vuodenvaihteessa, journalismin pariin paluun lisäksi. Oikeastaan olen haaveillut tästä siitä lähtien, kun aloin rahdata Merikaarron ja Vähänkyrön kirkonkylän kirjastoista lapsuuskotiini huojuvia kirjapinoja, joissa ei enää ollut kuvitusta kuin kansissa. Olen halunnut kirjoittaa aina, ja suurimmissa haaveissani olen ammentanut tekstit mielikuvituksestani.

Ja nyt sitä on luvassa; fiktiota!

Joudun vielä tovin olla salamyhkäinen kirjaprojektin alkusysäyksen sekä kirjan sisällön suhteen, mutta sen voin jo sanoa, että tällä hetkellä paketoin teille nautiskeltavaa jouluksi. Tämän vuoden jouluksi, kyllä. Sanoinhan jo, että elämällä on nyt vauhtilasit silmillään! Jos etsitte naamaani Otavan syksyn katalogista, se ei sieltä löydy, vielä, vaikka jouluna julkaistaankin. Syyn tähänkin ratkaisuun kerron myöhemmin (se ei ole vain se, että projekti alkoi melkoisella rytinällä).

Oli miten oli, aikataulu olisi siis melkoisen tiukka, vaikka en tekisi täyspäiväisesti töitä ja nakuttaisi oman firman juttuja siinä sivussa. Siksi mun on varmisteltava omaa jaksamistani (ja etenkin perheeni jaksamista kanssani), ja joudun vähentää vielä entisestään blogiin ja myös Lähiömutsin somekanaviin laittamaani aikaa.

En millään malttaisi napsaista päivistäni puuttuvaa aikaa Lähiömutsilta, mutta aika nopeasti on käynyt ilmi, että oikein muutakaan keinoa ei ole. Kokeilin jo liikunnan vähentämistä, mutta sen vaikutukset olivat lähinnä selkäkipu ja vitutus. Unelta lainaamiselta on jo se verran rutkasti huonoja kokemuksia, että siihen hommaan en enää lähde.

Ainut, mistä nyt on pulaa, on aika. Itse kirjoittaminen tuntuu hävyttömän ihanalta, vaivattomalta ja nautinnolliselta. Ainakin vielä, lisättäköön varmuudeksi.

En tiedä, johtuuko siitä, että olen menneet vuodet ammentanut pääasiassa omasta navastani nöftää tarkempaan tutkiskeluun, mutta on suorastaan kipeän huojentavaa ja helppoa saada laittaa katse kauas omasta itsestä – niin oma kuin lukijoidenkin katse. Vaikka viihdyn parrasvaloissa, tuntuu tarpeelliselta vaihtelulta ja eräänlaiselta lepotauolta välillä vetäytyä esirippujen taa. Sitäkin olen elämälle toivetta heitellyt jo aikaisemmin.

Faktakirjojen kirjoittamisen jälkeen fiktion ääreen istuessani pohditutti, miten nopeasti tekstiä syntyy ja onko laatimani aikataulu mitenkään mahdollinen fiktioon (koska on tässä aikaisemminkin kirjoja nakutettu sekopäisissä aikatauluissa). Faktaa kirjoittaessa aikaa menee paljon haastatteluihin, lähdeaineoston tutkimiseen ja muihin taustatöihin. Noita kaikkia sisältyy tähän nykyiseenkin kirjaprojektiin, mutta huomattavasti pienemmissä määrin, lähinnä luomani maailman rajojen vahvistamiseen. Kaiken lopun louhin päästäni.

Ja hitto, onpa mulla kuulkaa jännä pää! Aika usein olen istunut koneelle ja muutamaa tuntia myöhemmin silmäillyt kirjoittamaani läpi hämilläni: mistä tämä kaikki oikein tuli? Toki minulla on rautalankasuunnitelma, mutta tarina alkaa elää ja ottaa ohjat, minä vain nakutan perässä. Kuulostaa joltain taitelijoiden luomalta mystiseltä höpöhöpöltä, mutta onpa hämmästyttävää ja nautinnollista päästä kokemaan moisen olevan ihan totta. On mieletöntä, että mulla on maailma, jossa voi tapahtua mitä vain. Tuntuu kuin leikkisin taas Barbeilla!

Toivottavasti hyppäätte leikkiin mukaan jouluna 2024!

Kevät näyttäisi Helsingissä päässeen siihen pisteeseen, että palstaviljelijän ei pian tarvitse pohtia, mihin aikaansa laittaisi. Tiedättehän; ensin kuovitaan paikoillaan monta viikkoa, kun tekisi jo niin mieli tehdä ja puuhata, mutta säät eivät ole ajatukselle suopeita. Ja sitten yhtäkkiä saisi olla joka puolella ja tehdä sataa asiaa samaan aikaan.

Tätä harrasteviljelijän iloista ongelmaa helpottavat talvikylvöt. Silloin pääsee laittamaan kädet multaan, vaikka on vielä lumet maassa – ja samalla tulee helpottaneeksi niitä viikkoja, kun tekemistä on yllin kyllin.

Kokeilin tänä vuonna talvikylvöjä ensimäistä kertaa. Nytkin meinasi käydä viime vuosien tapaisesti unohdus asian kanssa. Mutta pääsiäisenä, kun oli juuri se malttamaton paikallaankuopimisvaihde päällä, muistin asian. Aika hilkulle siis meni, että talvikylvöistä voin puhua. Mutta kun väliin tuli kunnon takatalvi lumimyrskyineen ja pakkasineen, multiin laittamani siemenet saivat osakseen tuntumaa myös talvesta.

Pohjoisempana ehtii vielä hyvin talvikylvämään näin huhtikuussakin.

Talvikylvö helpottaa kevään kylvöruuhkaa

Talvikylvö tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että siemenet kylvetään maahan talvella.

En ole ihan saanut selville, miten talvikylvöt eroavat syyskylvöistä. Mutta arvelisin eron olevan siinä, että syksyllä maahan laitetaan sellaiset siemenet tai sipulit, jotka tarvitsevat kylmäkäsittelyn itääkseen. Esimerkiksi tulppaanit laitetaan tämän takia maahan syksyisin, samaten kuin talvivalkosipulit. Näin ne saavat tarvitsemansa kylmäkäsittelyn luontaisesti, talven tarjoilemana.

Talvikylvöissä kylvetään sellaisia siemeniä, jotka eivät kylmäkäsittelyä tarvitse, mutta jotka kestävät kylmää.

Etuna talvikylvöissä on tietenkin ajansäästö, kun kylvöjen tekemistä voi hajauttaa. Talvikylvökonkarit myös kehuvat, että kasveista tulee voimakkaita, kun ne ovat ponnistaneet lumen seassa kasvuun. Aikaisten kylvöjen etuna on myös se, että siemenet alkavat itää, kun aistivat siihen olevansa valmiita, eivät sitten, kun puutarhuri arvelee niiden olevan siihen valmiita. Näin saatetaan saada satoa ja kukkia aikaisemmin.

Näitä siemeniä voi kylvää talvella

Tutkailin eri nettisivuilla olevia ohjeita talvikylvöihin, ja niiden perusteella pengoin siemenpussilaatikostani rukolaa, tammenlehtisalaattia, retiisiä, tilliä ja kehäkukkaa.

Muita jäätymistä kestäviä siemeniä talvikylvöihin ovat ainakin pinaatti, porkkana, kaalit ja persilja.

Minulla on tapana kylvää lehtikaali esikasvatukseen sisälle ensimmäisten joukossa, maaliskuussa. Näin lehtikaalisatoa pääsee keräämään jo hyvissä ajoin kesäkuussa. Olisi hauska joku vuosi kokeilla, miten onnistuisi siinä rinnalla ihan päinvastainen metodi, eli lehtikaalin talvikylvö.

Talvikylvöt voi tehdä jäiseen maahan tai kasvulaatikoihin

Talvisia kylvöjä tehdään niin avomaalle, laatikoihin, kasvihuoneeseen ja kohopenkkeihin.

Itse laitoin ensimmäiset talvikylvökokeiluni kesämajan katolla majaileviin kasvulaatikoihin. Olin tyhjentänyt ne mullasta syksyllä, joten laitoin niihin nyt uudet mullat. Mutta jäätyneeseen maahan voi kuulemma kylvää myös, kunhan sitten peittää kylvöt tuoreella ja sulalla mullalla.

Keväisistä kylvöistä talvikylvö erosi kylvöajankohdan lisäksi vain sillä, että lopuksi peittelin kylvökset lumella. Näin siemenet pysyvät suojassa linnuilta ja kevätauringon liian aikaisilta houkutuksilta. Samalla sulava lumi pitää huolta kylvösten kosteudesta.

Nyt pikkumökkimme pikkukattopuutarhan lumet ovat jo varmasti sulaneet, joten kylvöksiä pitää muistaa alkaa kastella. Jännä nähdä, näkyykö siellä ehkä jo jotain vihreää! Hankien keskelle kylvetyt taimet ovat tottuneet kylmään, mutta pakkasilta niitä pitää silti suojata esimerkiksi harsolla.