Miksi haluan lomailla vaikeasti, eli telttailla metsässä

2.7.17

Satu kirjoitti hiljan siitä, miten perhetelttailu oli hänen osaltaan lopulta äitynyt keskiyön romahdusitkuksi. Tunnelma oli ollut kaukana rennosta, mukavasta ja lomasta.

Aloin miettiä, mikä ihme minua telttailussa viehättää. Miksi väitän sen rentouttavan, vaikka totuushan on se, että metsäretkien jälkeen fyysinen väsymys on usein jopa pahempi kuin lähtiessä? Miksi nähdä kaikki se säätäminen ja vaiva, kun voisi päästä helpommallakin menemällä hotelliin, vuokraamalla mökin tai ihan vaikka jäämällä kotiin?
No pitäähän sitä tietenkin olla vähän taipuvainen tykkäämään puuhastelusta, metsämaasta kynsien alla ja asioiden tekemisestä sen takia että ne omasta mielestä ovat kivoja, ei siksi, että ne olisivat helppoja. Mutta tajusin myös sen, että koen telttailun niin kokonaisvaltaiseksi ja akut lataavaksi lomailuksi, sillä se on minulle huoletonta.

Minä olen sopeutuvainen ja kohteisiin helposti rakastuva matkaaja, ja olen kotonani niin Kööpenhaminan hipsterikaduilla kuin Tammisaaren entisen pappilan saunassa. Koen onnea niin Balin paratiisirannoilla kuin Islannin pierulta haisevissa altaissa. Olen ollut ihan myyty viiden tähden hotellielämyksestä ja nukkunut ilosta ymmyrkäisenä mellunmäkeläisessä metsässä. Nämä kaikki edellä mainitut reissut ovat olleet hyvin pitkälti minun suunnittelemiani tai vähintään hyvällä yhteistyöllä miehen kanssa kasaan kursittuja. Syvemmälle metsään tehdyt retket ovat kuitenkin miehen käsialaa.
Kun minä yleensä luen matkaoppaat hiirenkorville, googlaan kohteen parhaita ravintoloita, päivitän puhelimen karttasovellukseen matkasuunnitelmia, kyselen kohteen mielenkiintoisimpia yöpymispaikkoja ja selvitän julkisten liikennevälineiden vuoroja, metsäretket ovat miehen vastuulla. Se on ollut alkuun ihan loogistakin. Hän on telttailut Lapin erämaissa siinä vaiheessa, kun minä en voinut vielä varmuudella sanoa, että saan nuotiopuut syttymään ilman apua.

Mies tekee metsäretkiemme reittisuunnittelmat ja pitää huolta myös retkivermeistöstämme aina makuu-alustoista juomarakkoon ja kaaasukeittimestä pyykkinaruun. Hän on päävastuussa retkimuonistuksen miettimisestä ja lasten tavaroiden sekä vaatteiden pakkauksesta. Yleensä minun tehtäväkseni jää vain omien vaihtokalsareideni pakkaaminen ja kengännauhojeni sitominen ennen kuin lähdemme reissuun.
Ja se on hemmetin ihanaa ja vapauttavaa. Vaikka olenkin tällainen suunnittelijamuija, välillä on mahtavaa kulkea ihan vain niin sanotusti turistina. Jos lapsilta on unohtunut villasukat kotiin, setvimme asian yhdessä, mutta näkymätön vastuu ei paina minun hartioitani. Olo on kevyt. Minä voin tepastella metsässä muina turisteina, sillä vastuu perille löytämisestä, kartan lukemisesta, kompassin silmäilystä ja eksymisestä ei ole minun. Ei ainakaan vielä, sillä olen ihan onneton lukemaan maastokarttaa.

Koska olen tällainen myöhäisherännyt metsätelttailija, opin joka reissulla uutta. Miten nuotiolla keitetään perunat, miten voi pidetään kylmänä luonnossa, miksi villa kannattaa pukea suoraan ihoa vasten ja kuinka puukolla vuollaan sytykkeitä. Koen jopa olennaisena parisuhteelle ja sen hyvinvoinnille, että se opettavan paikka välillä vaihtuu. Meillä yleensä minä olen se tättähäärä, joka näyttää, kertoo ja opastaa. Ja kuten niin monessa muussakin asiassa, tässäkin roolien kääntäminen ympäri tekee hyvää. Minä olen paljon parempi pitämään perheen kartalla kaupunkireissuilla, metsässä se on mies.
Uuden oppiminen ja fyysinen tekeminen on mahtavaa vaihtelua arkeemme kaupungissa. Siksi en saisi samaa menoa irti leirintäalueella (vaikka sekin mainiota lomailua on, kuten vuosi sitten Maarianhaminassa), vaan siihen tarvitaan täysi metsäläisyys. Onhan se hivenen huvittavaakin, että minä tarvitsen täydelliseen aivojen nollaukseen taantumista kehityksessä. Haluan pestä kainaloni luonnonvesissä, keittää puuroni nuotiolla ja pissata sammalmättäällä. Moni tuolla tavoin pakon edessä arkeaan elävä vaihtaisi hetkessä elämänsä minun tavalliseen arkeeni juoksevine vesineen ja lämmitysjärjestelmineen.

Kai taika onkin vaihtelussa. On mahtavaa ja jotenkin lohdullistakin, että kaikki tekeminen keskittyy perusasioiden äärelle. Päivää rytmittävät vedenhakureissut, retkikeitinkahvit, pulahdukset uimaan, ruuanvalmistus, tiskaus luonnonvesissä, päiväunet teltassa ja kävelyretket, joissa tutkitaan maastoa sillä silmällä, josko löytyisi jotakin syötävää. Pidän yleensä somen hiljaisena, ja iltaisin tuijotan sinivalon sijaan kylki kyljessä muiden kanssa peilityyntä lampea tai nuotiosta nousevia kipinöitä.
Kaupunkilaislapset luiskahtavat hetkessä metsäläisiksi hekin. Rakastan metsäretkiä myös siksi, että kukaan ei marise sitä, että ei ole tekemistä. Kotona marina tuntuu välillä olevan tauotonta. Toistensa kanssa lapset herättävät leikit eloon sillä, mitä metsästä löytyy. Lapset myös nukkuvat erinomaisesti telttaretkillä (mitä nyt poikkeus vahvistaa tämänkin säännön). Kuopuksen ollessa vauva, olin jo ihan oikeasti muuttamassa koko kesäksi metsään. Huonosti nukkuva vauva veteli metsäolosuhteissa parhaita yöuniaan.

Kun viime viikolla palasimme kuvissakin näkyvän kahden yön juhannustelttailun jälkeen kotiin, olo oli raihnainen, väsynyt ja likainen. Naama, kädet ja nilkat olivat polttiaisen pistoista punaisenaan. Purimme rinkkojen sisällön ja ainakin puoli litraa havunneulasia keskelle olohuonetta. Kotiin leijaili savuinen ja sammaleinen tuoksu.
Pidemmän metsäloman jäljiltä tarvitsemme päivän, kun vain pestään pyykkiä, huolletaan retkikamoja, saunotaan ja nukutaan reissuväsymystä pois. Vaikka fyysinen väsy pakottaa lihaksia, henkisellä puolella mennään vahvasti plussalla.

Päivän toipumisen jälkeen aloin jo miettiä, koska taas päästään rinkat selässä metsään.

Lue myös nämä

6 kommenttia

  1. Metsä ympäristönä on ihmisen alkuperän huomioiden se luonnollisin paikka olla. Jo pelkkä metsästä otetun kuvan katselu vähentää tutkitusti stressiä. Ja silti kuulee melko usein että metsä on joillekin pelottava paikka. Ja ymmärrän senkin todella hyvin.
    Olen itse saanut kasvaa lapsesta aikuiseksi metsän keskellä tonkien, mönkien, majoja tehden, uiden ja juosten pitkin hankiaisia. Metsä on siis minulle tuttu, mutta silti se välillä herättää hetkellistä pelkoa. Rakas ja ihana metsä.
    Kyllä retkelle lähtö on hermoja raastavaa ja joskus retkellä olkin voi olla sitä, mutta vielä koskaan en ole katunut sitä että on tullut lähdettyä viettämään aikaa metsässä.
    Hiljaisuus on minulle kovaa valuuttaa. Hiljaisuudella tarkoitan sitä että ei kuulu autojen hurinaa, mopojen pörinää, radion tai tv:n mölinää tai muuta sellaista ylimääräistä. Kyllä minulla on kaipuu metsään ja luonnon keskelle. Kova kaipuu onkin. Stressiherkkänä en kuitenkaan halua lähteä ihan pienten lasten kanssa. Ollaan tehty yksi päivävaellus lapsi repussa ja se oli mukava, mutta haluan odottaa että nuorimmainenkin on sen 3 ennen kuin alan suunnitella retkeä jolla olisi tarkoitus ihan yöpyä jossain vähän pidemmän (muutama kilometri) kävelyn päässä. Onneksi on pieni läiskä omaa metsää jossa voi harjoitella ja fiilistellä yöpymistä luonnon helmassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomaan tuon tutkimustuloksen itsessäni selvästi. Pulssi tuntuu tasaantuvan heti, kun astuu pehmeälle metsäpolulle ja aistii yllä humisevat puut.

      Mäkin arvostan nykyään hiljaisuutta ihan valtavasti, vaikka minulle paras arki löytyy kaupungista, menon ja meiningin keskeltä. Isilläni oli tapana lapsuudessa metsätietä pitkin kulkiessamme pysähtyä kuuntelmaan hiljaisuutta, ja minä ihmettelin, että mitä kuunneltavaa siinä nyt on, kun ei kuulu mitään. Nyt ymmärrän :)

      Mä muuten koen ns. normiarjen lasten kanssa stressaavammaksi kuin metsäarjen. Monesti paljonkin stressaavammaksi. Esimerkiksi iltatoimet ovat välillä edelleen sellaista sekoilua ja säätöä, että olen ihan naatti itsekin lasten mentyä nukkumaan. Mutta metsässä kaikki sujuu jotenkin pehmeästi ja mukavasti.

      Poista
  2. Miten mainio postaus jälleen kerran! Se sai kaipaamaan metsäretkelle (jes, villiyrttikurssille nyt ilmoittauduttu!), mutta myös pohtimaan oman parisuhteen rooleja. Minäkin olen se, joka selvittelee tietoja kohteesta ja miettii etukäteen, mihin voisimme mennä. Eräs parhaista lomistamme on kuitenkin ollut viikon loma Pariisissa, jossa mies oli "vanha kävijä". Minä sain olla turisti, ja hän kuljetti minut perinteisiin ja niihin tuntemattomiinkin kohteisiin. Kyllä se tekee hyvää kummallekin olla välillä turistiosapuoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin kiva kuulla, että tykkäsit :) Ja hei jee, että tule(tte) villiyrttikurssille. Se varattiinkin loppuun, mikä on mahtavaa.

      Voin niin kuvitella tuon teidän Pariisi-reissun hienouden! Me oltiin miehen kanssa joskus ennen lapsia road tripillä käsivarren Lapissa. Ajettiin Norjaan ja Jäämerelle asti. Se oli mahtava reissu. Mä en ollut ikinä edes käynyt Kuusamoa pohjoisemmassa Suomessa (!!), mutta miehelle seudut ja moni valitsemistamme leirintäalueista ja majapaikoista olivat tuttuja. Vaikka kuinka tykkäänkin reissujen suunnittelusta, oli ihanaa vain ottaa vastaan muina turisteina kaikki uusi ja ihmeellinen miehen opastamana ja näyttämänä :)

      Poista
  3. Muistan lukeneeni ja kuulleeni, että nykylapset eivät enää osaa liikkua luonnossa. Tasapaino ei kehity niin hyvin, kun pinta jolla pääasiassa kävellään ja liikutaan on tasaista asfalttia. Etenkin siksi nostan siis hattua, kun otatte myös lapset metsään mukaan. On hienoa, että edelleen on (Helsingissäkin) lapsia, jotka osaavat olla luonnossa ja metsässä, eivätkä välttämättä totea kaikkeen "hyi, mato!" tai "yök likaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa muistan kuulleeni minäkin. Mä oman kokemuksen perusteella sanoisin, että metsän tasapainoharjoituksilla on väliä myös aikuiselle. Mä olen paljon kankeampi retkillä ja pelkään menettäväni tasapainon (etenkin painava rinkka selässä), kun kokeneemmat nuuskamuikkuiset hyppivät gaselleina kiviltä toisille :D Syy on varmasti ihan siinäkin, että mulla on vatsalihakset onnettomassa kunnossa, ja siksi kehoa on vaikeampi hallita.

      Juu, eipä nuo meidän mukulat likaa tai matoja yäkkäile, mutta yhden naisen empiirisen tutkimuksen mukaan lapset ylipäätään eivät likaa tai matoja säiky, eivät kaupunkioloissakaan :) Ainakaan siis tällaiset lasteni ikäiset muksut. Mutta oli miten oli, jokainen lapsi ansaitsee retken metsään <3

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe