Ruisrock ja Kansanpuiston rinnakkaistodellisuus

12.7.17

Festarit juhlittu ilmaislipuilla 

Kengät on kuorrutettu festaripölyllä ja Kansanpuiston yllä paistanut aurinko on piirrellyt pitkin naamaa pisamia. Kahden vuorokauden rinnakkaistodellisuus Ruisrockissa koettu ja tallennettu kesämuistoihin vuodelta 2017.

Ruisrockin taika toimi kuten niin monena vuonna aikaisemminkin. Kylmyys ja synkät pilvet väistyivät pehmeän lämmön ja väreilevän auringon tieltä koko viikonlopuksi. Meri välkehti kuin lomakuvaston sivuilla ja sieraimiin tunki ilmassa leijuvan hiekan tuoksu. Sydän alkoi lyödä soluissa asti aistittavan basson tahtiin.
Lauantaina sain raahata matkalaukkuni Turun kuningattaren residenssiin, jossa muu festarihovi aamupalapöydän ääressä heräili toiseen festivaalipäivään. Kuningatar kattoi Napue ginit pihalle ruusupensaan viereen, ja lämmin kesätuuli tuuli hulmutteli mekon kepeitä helmoja. Miten keveän kupliva olo voikaan olla.

Tuntui, että lauantai kesti pienen ikuisuuden. Niin monia kerroksia ja hetkiä siihen mahtui. Antti Tuiskun keikka, jonka aikana koko Niittylavan edusta viimeisiä sopukoitaan myöten tanssi hurmoksessa. Aurinko, joka heitteli säteitään kuin oranssia timanttipölyä. Alma, joka heitti yllärikeikan Tavastian lauantaidiskon dj-setin kanssa yön pimeydessä. Kävelyä, joka oli päämäärätöntä ja siksi niin kutkuttavan ihanaa. Meri, joka viilensi tanssista väsyneitä jalkoja. Laiva, jossa paluumatkalla laulettiin yhteislauluna Ultra Brata.
Sunnuntaina pakkasin kapsäkkini ja siirsin romppeeni ystävän luo. Sen saman, jonka kanssa olen lähes jokaisen elämäni Ruisrockin kokenut. Seurueeseen liittyi vielä lisää upeita naisia, joita en ole nähnyt ihan liian pitkään aikaan. Jätimme tällä kertaa väliin perinteisen kävelyn alueelle ja annoimme aalloilla keikkuvan laivan viedä meidät alueelle ja juhlatunnelmiin.

Fiilistelin, miten mahtavaa on huomata, että näin sitä vaan tässäkin vaiheessa elämää edelleen jaksaa kevein askelin juhlia kaksi päivää. Noh, sitä ei olisi tarvinnut todentaa ostamalla niitä pullollisia helmeilevää. Ei ollut ihan niin keveät askeleet enää sen jälkeen. Viina on viisasten juoma, ja myönnettäköön, että minä en ollut kovin viisas hoiperrellessani turhan simoissa Ruisrockin sunnuntaissa vuonna 2017. Sori. Sattuu sitä kehäketuillekin näemmä vielä virhearviointeja.
Rantalava ilta-auringon aikaan toimi silti, kuten aikaisimpinakin vuosina. Ultra Bra soitti jokaisen biisin, jonka toivoin. Lauloin ääneni karrelle ja tanssin niin että rakkolaastareille oli loppuillasta käyttöä. Silti suonissa turhan lennokkaasti poreileva viini vei kokemuksesta parhaan terän ja elämyksestä puolet oli ihme häsäämistä. Terve morkkis, eipä olla aikohin nähty! Ja jos se musta on kiinni, eipä tarvitse tulla kylään enää ikinä.

Onneksi, voi onneksi, sain kokea Ultra Bran myös Provinsissa. Se oli täydellinen rakkauskupla se. Siitäkään kokemuksesta en vielä olekaan ehtinyt kertoa. Kuluneet viikot on vipelletty menemään niin että matkalaukun pyörät ovat vinkuneet, ja reissuilta riittää vielä pitkäksi aikaa tarinoita, joita tahdon kertoa palasia myös teille. Viikonloppuna ei onneksi ole suunnitelmissa yhtään mitään.
Huh, nyt on aika tomuttaa festaripölyt pois kengistä, syödä aamupalaksi kaurapuuroa lasten kanssa ja mennä iltaisin ajoissa nukkumaan. Juuri nyt mikään ei voisi olisi parempaa kuin ihan tavallinen perheenäidin elämä.

Lue myös nämä

2 kommenttia

  1. Ah Ultra Bran keikka Provinssissa ja monet tärkeät muistot ja tunteet elämässä. Viime keikasta olikin aikaa jo 16 vuotta.
    Pakko vielä mainita, että tanssit siinä heti minun takana keikan ajan, mutta en rohjennut mitään sanoa yhdelle suosikkibloggaajistani ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joo, Provinssi ja Ultra Bra <3 Toivottavasti ensi viikon aikana ehdin heinäkuun ihanan hitaaseen postaustahtiin mahduttaa fiilistelyn Törnävältä. Ja voih, olisit nykäissyt hihasta Provinssissa! Oli niin kiva jutella moikkaamaan tulleiden lukijoiden kanssa ihan nassutusten :)

      Poista

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe