Bali

Äiti-tytär -aikaa korkealla viidakon puissa

Ubudissa asuessamme meillä oli tapana lauantaisin tehdä retki jonnekin reilusti kotivillaa kauemmas täällä Balilla. Eräänä lauantaina lähdimme kohti pohjoista ja kipusimme rämisevän auton kyydissä kapeita ja spagettina mutkittelevia teitä pitkin vuoristoon.

Lähemmäs kahden kilometrin korkeudella merenpinnasta alkoivat pilvet leijua ympärillämme kuin hattarakojusta karanneina. Ilma oli selkeästi viileämpää, ja kosteus kiinnittyi pisaroina kiinni ihokarvoihin. Vuorenrinteiltä avautui koko Bali kauneudessaan aina merelle asti. Tahdoimme silti päästä vieläkin korkeammalle.
Olimme tehneet retken kiivetäksemme puihin. Candikuningissa kun majaansa pitää Bali Treetop Adventure Park, eli seikkailupuisto, jossa voi kiipeillä puihin rakennettuja ratoja pitkin. Joillekin konsepti onkin varmasti tuttu esimerkiksi Helsingin Mustikkamaalla sijaitsevasta Korkeesta. Meille kiipeilykerta puuratoja pitkin oli kuitenkin ensimmäinen, mutta ei salettiin viimeinen. Oli ihan hulvattoman hauskaa!

Ainut harmitus oli se, että Treetop on niitä paikkoja, joihin meidän kokoonpanolla ei vielä tässä vaiheessa ole asiaa. Kuopus on liian pieni. Niinpä teimme jaon kahteen. Mies ja kuopus tutkailivat meininkiä maanpinnalta käsin, ja minä sekä esikoinen puimme päällemme kiipeilyvaljaat. Valjaat saa pääsymaksua vastaan paikanpäältä ja lisäksi sieltä voi ostaa hanskat kiipeilyä varten. Ilmankin kuitenkin pärjää, jos työmiehen kovettumat käpälissä eivät haittaa. Housut tai shortsit ovat pätevät kiipeilyyn, ja mieluiten päälle kannattaa vetää reilusti jumppakamat. Lenkkarit ovat parhaat kengät.
Omista kengistäni lähti huonolla tuurilla matkalla vuoristoon pohja irti (Balin ilmasto laittaa kaikki vaatteet ja kengät lujille), mutta onneksi lähikylän piskuisesta kenkäkaupasta löytyi yhdet tossut minun koossani. Pääsin kuin pääsinkin feikki-Vanssieni kanssa kiusoittelemaan tasapainoani puiden väleissä kulkevien metallivaijereiden päälle, ja yritin olla ajattelematta minkälaisissa olosuhteissa muutaman euron kenkäni on tehty.

Me kävimme esikoisen kanssa läpi kaksi helpointa rataa, kunhan ensin olimme harjoitelleet opettajan kanssa harjoitusradalla. Ohjeet kulkemiseen ja valjaiden turvakiinnitykseen oli merkitty radan varrelle niin selkeästi, että viisivuotiaskin hokasi asian nopeasti. Miten siistiä, että minulla on sen ikäinen tytär, jonka kanssa voidaan käydä yhdessä tekemässä tällaisia juttuja! Killuimme yhdessä ilmassa ja puiden varassa reilun tunnin ajan, ja se aika oli tarpeellista kahdenkeskistä aikaa vain meille.
Helpompien ratojen jälkeen kävin vielä kiipeämässä yksinäni yhden hankalamman radan. Siinä vaiheessa etenkin kädet alkoivat olla jo niin maitohapoilla, että sain välillä ihan tosissani houkutella sisäistä apinanaistani esiin puskeakseni radan loppuun. Korkeanpaikankammonikin yritti välillä saada luovuttamaan kesken radan. Silti nautin joka hetkestä. Ilakoiva leikkimieli virtasi kehossa, joka silti sai samalla kunnon treenin. Jotain menosta kertonee se, että kiipeilyn aikana housuni repesivät takapuolesta.

Kun kuopus tuosta vielä vähän kasvaa, tästä saadaan kiva kokoperheen harrastus myös Suomessa. Tai sitten otetaan vain kiipeilytreffejä erinäisillä kokoonpanoilla. Välillä meistä jokainen kaipaa aikaa ihan vain kahdestaan sen tärkeän tyypin kanssa; oli se sitten puoliso, isi, lapsi, sisko tai ystävä.
Bali

Prinsessa, joka halusi tietää kaikesta kaiken

Esikoinen sai mahdollisuuden pukeutua balilaiseen lasten perinneasuun. Paikalliset tyttölapset pukeutuvat esimerkiksi temppelimenoihin hyvin samalla tavalla kuin balilaiset naisetkin. Asuun kuuluu lanteille kiedottu pitkä sharonki, värikäs pitsinen pusero ja vyötärölle kiedottu huivi. Hiukset laitetaan kiinni ja ne koristellaan kukin ja koruin. Jos ei muuta, ainakin korvan taakse pujotetaan tuore kukka. 

Paikalliset tytöt meikkaavat jo hyvin nuorena, ja lävistetyt korvakorut heille laitetaan vauvoina. Esikoinenkin sai ensikokemuksensa meikeistä, kun hänen huulilleen ja poskilleen levitettiin punaa, luomiin sinistä ja kulmia terävöitettiin kynällä. Tähän mennessä olen kieltänyt meikkikokeilut, mutta kerrankos sitä Balilla. Ja miten onnelliseksi balilainen prinsessamme tulikaan!
Tähän väliin sopiikin satu, jonka mies ja esikoinen olivat kirjoittaneet erään työpäiväni aikana. Olen edistänyt täällä erästä satumaista työhaavettani, mikä oli inspiroinyt myös lasta ja miestä. He olivat kirjoittaneet vuoropuheluna sadun Prinsessasta, joka halusi tietää kaikesta kaiken.

Nauroin vatsa kippuralla lukiessani heidän kirjoittamaansa tarinaa, ja sain esikoiselta ja mieheltä luvan julkaista sen myös teidän luettavaksenne. Luulenpa, että kosketuspintaa Prinsessan ja tämän vanhempien tarinaan löytyy myös sieltä puolelta ruutua. Kokeilkaa ihmeessä samanlaista yhdessä kirjoittamista teidän perheenne kuninkaallisten kanssa!

Satu Prinsessasta, joka halusi tietää kaikesta kaiken


Aamulla Prinsessa herää. Äiti, miksi pitää herätä? Siksi, että pestään hampaat, tehdään aamutoimet ja mennään aamupalalle. Miksi pitää syödä aamupalaa? No miksiköhän? Siksi, että jaksaa, eikä tule nälkäkiukkua. Juuri  niin. Nyt hammaspesulle. Miksi? Ettei tule reikiä hampaisiin.

Sitten puetaan päivävaatteet. Miksi aina pitää pukea päivävaatteet? No haluatko olla päivän yövaatteilla? En ole ihan varma. En halua olla yövaatteilla. Valitsit tuon mekon eilen, laitahan se päälle. En halua tuota mekkoa! Miksi? Valitsin väärin. Haluan sittenkin kukkamekon. Kukkamekko on pesussa. Miksi? Se on likainen. Sitten olen yövaatteilla. Siellä on vaatekaapissa kymmeniä mekkoja. Valitse joku niistä. No ehkä minä otan tuon ruusumekon. Tämä on tosi kaunis mekko.
Haluan, että joku laittaa mulle letit. Minkälaiset letit Prinsessa haluaa? Kaksi erillistä lettiä. Äiti, miksi pitää laittaa hiukset? Ettei tule takkuja, eikä näytä aina Ronja Ryövärintyttäreltä. No niin, nyt on hiukset laitettu.

Isi huutaa aamupalalle. Mitäs ruokaa täällä onkaan? Miksei minulla ole kananmunaa? Noh kun se ei ole maittanut sinulle viime päivinä. Nyt maittaa. Laita heti. Pyydä kauniisti. Miksi pitää pyytää kauniisti? Siksi, että kiukkuäänellä ja huutamalla tulee kaikille paha olo. Okei. Saisinko kananmunaa. Kyllä saat, ole hyvä.

Nam, olipas hyvää! Sitten käsipesulle. Mitä unohtui? Kiitos ruuasta isi. Miksi pitää kiittää? Se on kohteliasta ja siitä tulee hyvä olo kaikille. Mitä se kohtelias tarkoittaa? Että osaa käyttäytyä ja osaa kunnioittaa, kun joku tekee jotain kivaa toiselle. No nyt minä en ymmärtänyt kyllä yhtään mitään. Puhu kovempaa! Se nyt on vaan hyvätapaista ja osoittaa, että arvostaa toisen tekemisiä. No okei. Nyt on puhtaat kädet.
Isi, miksi etanalla ei ole siipiä? No kun ne elävät kotelossa maassa. No miksei siellä kotelon sisällä ole siipiä? Se etana tykkää asua maanpinnalla. Miksi kukille pitää laittaa vettä? Että ne ei kuole. Kasvit tarvitsevat vettä. Mistä kukkien siemenet on tehty? Ne on niistä kukista, joita aikoo kasvattaa. Vai onkohan ne tehty juurikin niistä etanan siivistä? No ei isi oo!

Nyt minä isi luulen, että tämän päivän kysymykset on ohi. Saanko mennä ulos leikkimään? Mene vain. Pysy omassa pihassa. Miksi? Ettet eksy, eikä huolestuta, missä olet. Et ole vielä tarpeeksi iso. Selvä. Nyt ymmärsin heti.
Bali

Balin-matkaajien kulttuurishokki Canggussa

Saavuimme pari päivää sitten Balin länsirannikolla sijaitsevaan Cangguun. Se on vaahtopäinä kuohuvan meren rannassa sijaitseva kylä, jonka ensin löysivät surffaajat etsiessään täpötäysien Kutan ja Seminyakin jälkeen vapaampia aaltoja lautojensa alle. 

Edelleen Canggu on kuulemma etenkin syksyisin ja parhaiden aaltojen aikaan surffaajien paratiisi, jossa matkaajat lähtevät metsästämään aaltoja ennen kuin aurinko nousee ja palaavat majapaikkoihinsa takaisin iltamyöhään ihot suolaisina. Surffaajien perässä Canggun ovat viime vuosina löytäneet myös muut matkaajat, kuten me nyt. Oman somefeedini perusteella tämä on se matkakohde, jonne kaikki nyt lähtevät.
Odotinkin reilua viikkoamme Canggussa innolla. Paikallista kulttuuria ja hyvinvointiturismia pursuavan Ubudin sekä pikkuruisten merenranta- ja viidakkokylien jälkeen ajattelin ottavani innolla kaiken irti hipsterituristeja houkuttelevasta Canggusta. Fiilistelin syöväni jotain muuta ruokaa kuin paikallista ja nauttivani cappuccinojeni päälle taiteilluista maitovaahtosydämistä.

Ensimmäisen päivän jälkeen huomasin kuitenkin kärsiväni jonkinlaisesta kulttuurishokista.

Vatsanpohjalle alkoi kerääntyä painava ja epämiellyttävä möltti. Hämmästyksekseni tajusin potevani koti-ikävää. Enkä nyt tarkoita ikävää Suomeen, vaan kirvelevän suruisaa ikävää siihen saareen, johon olen niin rakastunut; minulle tuttuun Baliin.
Yritän etsiä tuttuja koristeellisia portteja, takapihoilla kohoavia huikentelevia temppeleitä ja kadunvarsille värikkäinä viireinä levitettyjä pyykkinaruja. Kyllä niitäkin näkyy, mutta kaiken päälle tunnutaan rakentavan uutta ja siloiteltua, kuin jättimäistä ja ilman aluetta rajaavia aitoja olevaa resorttia. Mistään ei kuulu balilaista kilisevää ja kolisevaa musiikkia, vaan pehmeää länsimaalaista lounge-musiikkia. Kadut ovat eriskummallisen siistejä ja putiikit tyylikkäitä.

Maisema on niin anonyymi, että ei heti osaisi sanoa, onko Teneriffalla, Khao Lakissa, Floridassa vai Balilla. Kauppojen jääkaappeihin on limsojen ja vesien viereen aseteltu vodkaa ja rommia. Kätevintä olisi ostaa jeesusteipillä kasattu paketti, jossa on rommipullo ja kokistölkki samassa. Hedelmävalikoimien sijaan panostetaan laajaan sipsivalikoimaan.
Paikallisia on vain nimeksi. Vastaantulevista ihmisistä 85 prosenttia on turisteja: pavuiksi paahtuneita, nuoria, kauniita ja hyväntuulisia länsimaalaisia. Ne, jotka eivät kanna kainalossaan hiekasta naarmuuntuneita surffilautoja, istuvat hiukset meren suolasta surffilaineille taipuneena ravintoloiden ja kahviloiden mukavilla tuoleilla. Nauravaisten pöytäseuruiden keskelle kannetaan drinkkejä toisen perään.

Suomalaisiin olemme törmänneet useammin kuin kuluneeseen kahdeksaan viikkoon. Tätä ennen suomalaiskirjanpidon lukema oli kolme, mutta kahden päivän aikana olen jo tippunut laskuista. Paikallisissa putiikeissa osataan heittää fraaseja suomeksi. Lähikadulla on kahvila, joka on nimetty ruotsalaisittain Fikaksi. Sieltä saa ulkomainoksen mukaan lempeää skandinaavista ruokaa. Vähän matkan päässä on kauppa, joka myy pelkästään erilaisia alkoholipulloja – valmiiksi kylmänä, tietenkin.
En voi olla ajattelematta, että jos Irwin eläisi nyt ja jostain syystä olisi lomamatkoillaan lipittelyn lisäksi kiinnostunut myös surffauksesta, matkustaisiko hän tänne? Tehtäisiinkö Canggusta biisi, jota hoilattaisiin suomalaisissa karaokebaareissa pikkutuntien aikaan?

Keskelle luontoa sulautuvien ja hengittävien bungalowien jälkeen tuntuu tunkkaiselta nukkua suljetussa ja kuumassa hotellihuoneessa. Olen kuitenkin onnellinen seinistä, sillä vaikka majapaikkamme on kylän laitamilla, baarien musiikinjytke porautuu uneen asti ja kestää aamuyön tunteihin. Kahden päivän jälkeen muistikortille on tallentunut 8 kuvaa, nämä postauksessa olevat. Yleensä tässä vaiheessa kuvia on jo satoja, kun uuteen paikkaan tullessa on ihastuksissa kaikesta uudesta ja kauniista ympärillään.
Luultavasti se onkin nyt ongelmani. Jos olisimme valinneet Balin-reissumme ensimmäiseksi kohteeksi Canggun, olisimme rakastuneet päätä pahkaa. Ihastumiseen ei olisi tarvittu muuta kuin iholla huumaavalta tuntuva lämpö ja auringon kuumat hyväilyt. Olisimme ihastelleet meren kuohuja ja tunkeneet varpaamme syvälle hiekkaan, jossa vielä aamulla tuntuu eilisen päivän kuumuus. Mutta kahdessa kuukaudessa ensihuumalta on jo otettu terävin kärki pois, ja rakastumiseen tarvitaan jotain enemmän.

Tuntuu kuin olisin maaseudulla oloni hyväksi tunteva suomalainen, joka on juuri saapunut käymään Helsingissä. On tavallaan mukavaa päästä vähän pyörähtämään isolla kirkolla, mutta silti ei voi olla miettimättä, miten jotkut tahtovat viettää suuren osan ajastaan täällä. Kun muualla oma oloni vaan tuntuu niin paljon kotoisammalta. En tavoita sitä jotain, mikä saa ihmiset tuntemaan itsensä mukaviksi juuri täällä.
Onneksi olen helppo turisti. Rakastun helposti matkakohteisiin, oli kyseessä sitten Kuopio tai Kööpenhamina, Rauma tai Reykjavik. Kyllä minä Canggunkin ihanuuden vielä tavoitan. Kahdessa päivässä olen alkanut saada käännettyä mieleni oikeaan tunnelmaan, joka Canggussa tarvitaan.

Täällä ei toimi ajatus reissuroopeilusta tai arjesta maapallon toisella puolella – vaikkakin kuulemma juuri Canggussa on eniten expatteja kuin koko Balilla. Oman fiilikseni mukaan tänne kannattaa tulla joko surffaamaan tai vain lomailemaan ilman sen suurempia suunnitelmia tai ajatuksia. Täällä tyhjennetään aivot ja täytetään akut aurinkoenergialla. Siihen rantabaarien auringon haalistamat löhöilytuolit, laseissa helmeilevä kylmä rosee ja vaaleanpunaisena mereen laskeva aurinko luovat erinomaiset puitteet.
Bali

Ekompi hotellivaihtoehto Padangbaissa Balilla

Postaus sisältää saatuja palveluita ja *-merkityn affilinkin 

Padangbaissa ollessamme pidimme majapaikkaa reilun viikon ajan Bloo Lagoon Eco Villagessa. Reilusta paristakymmenestä erikokoisesta bungalowista koostuva resortti kertoo arvoikseen kestävän kehityksen sekä ekoturismin.

Ekommasta turismista puhuminen tuntuu tietenkin tekopyhältä, kun on perheineen matkustanut yli vuorokauden ajan lentokoneella tänne toiselle puolelle maailmaa ja kuluttanut siinä samalla kaiken sen hyvän, mitä esimerkiksi kasvisruokailulla ja autottomuudella saa aikaan. Pidän silti hyvänä, että vaikka matkaaminen lentäen ei – ainakaan vielä – ole mahdollista aurinkoenergialla tai biojätteillä, perillä voi pienillä ja vähän isommillakin valinnoilla vaikuttaa siihen, minkälaisen jäljen turistina kohdemaahan jättää. Ettei tarvitse olla joko-tai tässäkään asiassa.
Siksi olen valinnut täältä Balilta muutamia kestävän kehityksen ajatusta noudattavia majapaikkoja, joista kerron myös teille. Ensimmäinen niistä on Bloo Lagoon Eco Village, josta saimme perinteisen 2 yön pressiyöpymisen ilmaiseksi. Loput yöt sekä kaikki palvelut ja ruuat maksoimme.

Täältä* löydät Trivagon tämän hetkisen halvimman hinnan Bloo Lagoon Villageen.

Se, että rakastuimme päätä pahkaa Padangbaihin, on tietenkin eniten eläväisen pikkukylän sekä sen valkoisten hiekkarantojen ja turkoosina kimaltavan veden ansiota. Mutta kyllä majapaikallakin oli väliä. Huoneestamme avautui meren ylle sellainen maisema, että ensikertaa sen nähdessä piti ottaa jostain tukea, ettei pyörtyisi kauneusyliannostuksesta (ja siitä, miten korkealla majapaikkamme oli). Jopa pytyllä istuessaan sai tapittaa merimaisemaa.
Bloo Lagoon Eco Village on rakennettu kukkulan huipulle, ihan Padangbain kylän kylkeen. Huoneissa olevat seinät ovat olemassa lähinnä näköesteinä, sillä muuten bungalowimme sulautui osaksi luontoa. Trooppinen ilma virtasi katonrajasta ja avonaisista seinistä sisään. Suihkussa kävimme pienen puutarhapläntin keskellä taivasalla. Ensimmäistä kertaa viikkoihin emme heränneet kukkojen kiekaisuihin juuri ennen auringonnousua, vaan vasta auringon ensisäteiden löytäessä kutittelemaan varpaitamme.

Tämä paikka jää mieleen myös siksi, että täällä aloin ymmärtää, mistä joogassa on kyse. Hotellin huonehintaan kuuluu joka aamuinen hatha-jooga, joka pidetään Eco Villagen joogatasanteella. En ihan heti usko, että saan toiste joogata katsellen meren yllä keltaisenaan hehkuvaa aurinkoa. Mutta se on varma, että noista mieltä ja kehoa avartaneista joogahetkistä alkaa jotain, mikä toivoakseni tulee kestämään loppuelämäni.
Mitä se vastuullisuus Bloo Lagoon Eco Villagessa sitten tarkoittaa? Pieniä asioita, joita ei olisi ehkä edes tajunnut, jos niistä ei olisi tiennyt. Kaikki hotellin hehkulamput on vaihdettu kestävimpiin ledeihin. Uima-altaan vesi puhdistetaan ionisoimalla, mikä vähentää kemikaalien tarvetta. Omat kloorista punaiseksi räjähtävät silmäni eivät olleet moksiskaan altaalla sukeltelusta. Siivoojien käyttämät pesuaineet eivät kärynneet hajusteille, mutta muurahaiset saivat armotonta kyytiä suihkutettavin myrkyin.

Hotellin vesipumpuissa käytettään aurinkovoimaa, ja kuulemma aikomuksena on tulevaisuudessa rakentaa lisää aurinkopaneeleita. Sadevettä kerätään sadevesiviemäröinnillä muun muassa puutarhan kasteluun ja vessanpyttyjen huuhteluvedeksi. Bloo Lagoon Village ilmoittaa myös kompostoivansa biojätteet ja kierrättävänsä mahdollisuuksien mukaan.
Hotellin ravintola – joka todellakin tarjoaa huikealla näköalallaan herkkuja kaikille aisteille – kertoo käytettävänsä mahdollisuuksien mukaan luonnonmukaisesti viljeltyjä kausituotteita, jotka ostetaan lähialueilta. He ovat ylpeitä myös resorttia ympäröivästä puutarhasta, mutta siellä ei kyllä ainakaan tällä hetkellä kasvanut juuri muuta kuin pari banaania ja passionhedelmiä. Tärkeä teko on myös se, että ravintolassa ei käytetä kertakäyttöastioita, mikä pätee myös pilleihin. Toisin kuin rantaravintoloissa, hotelilla smoothiet ja kookospähkinät tarjoiltiin ruokopillien kera.

Itseäni ilahdutti myös se, että ravintolassa ei käytetty lainkaan muovisia vesipulloja. Juotavaksi ja ruuanlaittoon tarkoitettu vesi suodatettiin, ja sitä samaista vettä oli saatavissa myös huoneissa isoissa kanistereissa. Me pystyimme täyttää rantapäiviä ja retkiä varten vesipullomme hotellihuoneen kanisterista. Se saattaa tuntua pieneltä asialta, mutta on turismimittakaavassa iso juttu. Juuri Padangbaissa näimme, mikä määrä muoviroskaa Balin luonnossa ja meressä lojuu.
Seuraavaksi on luvassa ekompi majoitusvaihtoehto ainakin sademetsän keskeltä vuoristosta sekä vihreämmän hotellin puutteessa vähemmän eko, mutta budjettimatkailevalle perheelle sopiva asumus surffareiden suosimalta Balin länsirannikolta. Reissuroopet ovat kertakaikkisen täpinöissään, toivottavasti myös te seikkailuissamme nojatuolimatkaillen mukana elävät!
Bali

Otteita kotikeittiöstämme troppiikissa

Tervetuloa kotikeittiöömme täällä Balilla! Varvassandaalit voitte jättää siihen rappusille, ruoka on ihan kohta valmista. Jos voitte auttaa kattamisessa ja täyttää vesikannun juomavesikanisterista. Serviettejä ei ole, ne lähtisivät kuitenkin tuulen mukana lentoon. Yksi keittiömme seinistä kun on avoin, ja suojaa saa tarvittaessa laskemalla bambuverho alas. Täällä Balilla avokeittiö-sana saa ihan uuden merkityksen.

Tänään ruuaksi on riisiä ja keltaista tempeh-currya. Siinä käyttämäni kookosmaito on tehty itse tuoreesta kookospähkinästä, mitä tuskin tarvitsee erikseen sanoa näin Balilla ollessa. Curryyn keltaisen värin antaa tuore kurkumajuuri, ja chiliä pilkoin vielä erikseen pikkuiseen kuppiin, jotta sitä voi lisätä ruokaansa niin halutessaan. Tuosta voi myös lisätä sormisuolaa jos siltä tuntuu – jopa suola on täällä Balilla ihan omanlaistaan; aromikasta, rapsakkaa ja unamista.
Nyt kun olemme Ubudin kuukauden jälkeen kiertäneet saarta muutaman viikon ajan ja istuneet valmiisiin pöytiin itse katettujen pöytien sijaan, on toisinaan ollut ikävä Ubudin villamme keittiötä. Aloin siellä muistaa, miten paljon tykkäsin ruuanlaitosta ennen kuin pikkulapsiajat toivat siihen kitkerän pakkosuorituksen sivumaun. Ruuat valmistuvat rennommin, kun saa kokata ulkoilmassa ollen samalla sisällä. Mies tosin hoiti ruuat suurimmilta osin, sillä minä istuin naputtamassa konetta ne ajat.

Balilainen kotikeittiömme Ubudissa oli fuusio meille ominaista suomalaista köökkiä sekä balilaista keittiötä. Teimme aika samantapaisia vegeruokia kuin Suomessakin, mutta nyt oli mahdollisuus käyttää enemmän tuoreita kasviksia, vihanneksia ja mausteita. Riisipeltojen keskellä eläessämme käytimme myös tavallista enemmän riisiä. Juustoa käytimme ruunalaitossa vähän, taisimme ostaa yhden fetapaketin kuukauden aikana. Toivoakseni Suomessakaan ole enää paluuta samanlaiseen lähes päivittäiseen juustonkäyttöön kuin aikaisemmin. Täysin en aio siitä luopua, en ainakaan nyt heti, mutta eettinen omatuntoni voi paremmin, mitä harvemmin juustoa syön.
Balin kokkailujen jälkeen olen alkanut tosissani miettiä riisikeitintä myös Suomen kotiin, sillä niin erilaista riisistä keittimellä tulee. Tosin olemme oppineet myös riisinkeitosta enemmän (liottaminen ja huuhtelu ovat siinä tärkeämmässä roolissa kuin olin tiennyt), joten kattilassa keittäminen saa riittää tästä eteenpäinkin. Sen sijaan kaasulieden ottaisin heti, jos vain kotikerrostalomme olisi kaasuverkossa. Miten paljon nopeampaa ja helpompaa ruuan laittaminen sillä oli! En ikinä onnistuisi saamaan ilman kaasuliettä vaikkapa tofu- ja tempehpaloihin niin täydellisen rapsakkaa kuorta.

Täällä kerroin tarkemmin, minkälaisista elementeistä balilainen ruoka ja ruokakulttuuri koostuu. Me kävimme ostamassa kotikeittiömme ruokatarpeet kotiin pääasiassa isosta marketista, mikä tuli melko kalliiksi. Halvemmalla olisi päässyt, jos olisi aamuvarhaisella tai iltasella käynyt poimimassa parhaat päältä toreilta tai asioinut useammin fruit shopeissa. Lasten kanssa tahdottiin kuitenkin mennä tässä suhteessa vähällä säätämisellä. Useamman satasen halvemmaksi kuukauden ruokalaskumme silti Suomeen verrattuna tulivat.
Balilla lähiruoka- ja kausiajattelu on helppoa, sillä saatavilla on aina paljon tuoreita paikallisia vihanneksia ja hedelmiä, jotka ovat parhaimmillaan ja halvimmillaan juuri nyt. Suomessa kompastun siihen, että suurin osa vuodesta pitäisi jyrsiä juureksia. Kaikki kunnia porkkanalle, lantulle ja punajuurelle, mutta kroppani huutaa niiden kylkeen jotain tuoretta, jotain jossa kasvin maasta imevä vesi vielä maistuu. Kaudet ne on tietty tuontivihanneksissakin, mutta on vissi ero syödä juuri puusta poimittu papaija kuin rahtina maailman ääristä kuljetettu hedelmä.

Meillä oli tapana Ubudissa ostaa kaupasta vanhojen tuttujen ainesten lisäksi myös jokin uusi hedelmä. Näin ruokapöytämme vakiotuotteiksi tiensä löysivät muun muassa lohikäärmehedelmä ja käärmeennahkahedelmä. Kuulemma ainakin lohikäärmehedelmää löytyy välillä myös Suomesta tuontitavarana.
Balin kotikeittiöstä koko perheen suosikkeja olivat hyvin pitkälti samanlaiset ruuat kuin ravintolaruokasuosikkimmekin. Smoothieita pyöräyteltiin pitkin päivää (villamme halpisrenkulablenderi oli miljoonasti parempi kuin Kitchen Aidimme kotona Suomessa), maissitortillojen väliin käärityt vihreät maistuivat aina yhtä hyvälle ja erilaiset herkulliset riisi- ja nuudelihässäkät sai aina aikaiseksi, jos jääkaapissa vain oli joku vihannes sekä tarpeeksi valkosipulia, chiliä ja muita mausteita.

No niin, ruoka on valmista, istukaa alas! Ottakaa itse, ja varokaa, riisi on kuumaa. Jälkiruuaksi on banaania sekä pulahdus uima-altaaseen, johon on pöydästä viiden askeleen ja yhden hypähdyksen matka.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe