Kun lapsilta loppui piirustuspaperi kesken

Reissaaminen on hyvä muistutus siitä, miten vähällä tavaralla ihminen pärjää. Meillä on neljäksi kuukaudeksi mukana kaksi matkalaukkua, joista toinen oikeastaan täyttyi alun perin vain paksummista vaatteista lentokonematkoja varten sekä kosmetiikasta ja kirjoista. Jälkimmäisiä alkaa olla jäljellä alle 10 prosenttia alkuperäisestä. Kirjojen kanssa pitää himmailla ja naamaan levitän samaa rasvaa kuin jalkoihinkin.

Lapsilla on aika kivasti leluja mukana. Toisen matkalaukun puolikas täyttyy niistä; värityskirjoista, poneista, kynistä ja pensseleistä, pikkuautoista, hiekkaleluista, satukirjoista ja peleistä . Silti siinä on vain murto-osa leluista, kirjoista ja peleistä, joita kotona on. Toki tekemisen ja tylsyyden perään on naristu täälläkin, ja toisinaan on haikeana muisteltu kotona odottavia leluja. Mutta kun elämä on suurimman osan ajasta ulkona, kummasti sitä tekemistä löytyy ilman varsinaisia lelujakin.

Kukkapuskassa voi kuopsuttaa maata ja pudonneista lehdistä ja kukkasista voi keittää soppaa. Jokaiseen puuhun on kiivettävä ja kivikkoon muodostuu nopeasti temppurata. Pihassa kimmeltävä uima-allas ei ole yhtään pöllömpi sekään. Ja kun hiekkalaatikko on kokonaisen rannan kokoinen, hiekkakakkumateriaali ei lopu ihan heti. Simpukkakokoelmaa voi päivittää näkinkenkäetsinnöissä, ja meren kanssa voi leikkiä hippaa.

Lapset ovat tällä reissulla myös laittaneet kynät ja pensselit sutimaan, ja taideteoksia syntyy sellaista vauhtia, etteivät paperivarastot meinaa pysyä perässä. Vaikka olemme ostaneet pienen vihkosen paperia lähes jokaisella kauppareissulla, eräänä päivänä paperi pääsi loppumaan kesken kaiken. Eipä hätä asian kanssa ole kummoinen täällä tropiikissa. Kyllä sormivärimaalareille aina löytyy paljasta pintaa maalattavaksi!
Australia

Lähiöelämää Australiassa

Hotellimme Australiassa sijaitsi esikaupunkialueella South Perthissä. Kotoisasti kutsuttuna lähiössä siis. Se oli vähän pakkorako, sillä majapaikat kotimajoituksista hotelleihin olivat törkeän hintaisia, etenkin kun oli matkassa Balille mitoitetulla budjetilla. Päädyimme siis hivenen kämäiseen perushotellin keskustan laitamilla.

Vaikka hotellista en pitänytkään, sen sijainti oli lopulta mainio. Lähiömutsi on aina lähiömutsi, myös Australiassa. Oli kotoisaa asua varttitunnin bussimatkan päässä keskustasta, suloisien ja littanoiden aussiomakotitalojen keskellä. Koska muita turisteja ei Perthissä noin muutenkaan erityisemmin ollut, pääsimme livahtamaan kuplaan, jossa olimme kuin paikalliset ikään.
Ensimmäisenä löysimme kaupungin leikkipuistot. Balilla sellaisia ei ole, joten jopa minä leikkipuistoangsteineni nautin niistä. Viltti puiston viereen levälleen ja lapset kirmailemaan leikkipuistoon – mikä ihana konsepti! Etenkin kun ei ensin tarvinnut kaivaa loskaista lunta keinun alta, että lapsi pääsee keinumaan tai pukea koko seurueelle vedenpitävää naparetkivarustusta.

Sitä paitsi leikkipuistoissa oli variaatioita. Lempparimme oli puisto, jossa oli erilaisia jättimäisiä ja säänkestäviä musisointivälineitä. Miehen oli myös helppo sujahtaa koti-isärooliin australialaisittain. Mä kirjoitin aamupäivät miehen ollessa lasten kanssa puistossa, minkä jälkeen tehtiin myöhäiset lounastärskyt johonkin ravintolaan. Lapsille löytyi helposti kavereita, ja mieskin sai muista vanhemmista seuraa "hiekkalaatikon reunalle".
Tulikin olo, että australiassa olisi helppo sujahtaa elämään tavanomaista arkea. Vaikka Perth on kaukaisin paikka, jossa olemme käyneet, fiilis oli tuttu ja helppo. Tuntui, että siellä olisi helpompi kerätä ympärilleen mielekäs harrastuskimara, ystäviä ja arkirutiineita. Välillä ihan unohti, että olimme maapallon toisella puolella, kunnes läheisestä puusta lehahti lentoon laumallinen valkoisia kakaduja tai törmäsi iltakävelyllä lähisaaren kenguruihin.

Muistutus maan erilaisuudesta tuli myös silloin, kun leikkipuistossa luikerteli käärme – kuulemma myrkyllinen sellainen – ja kun kaupungin käärmepyydystäjä tuli siirtämään käärmettä parempaan paikkaan. Muutenkin moni asia oli nurinkurinen. Australiassa pystyi aistimaan lähestyvän syksyn, kun suomessa samaan aikaan fiilisteltiin arasti lähestyvää kevättä. Sanomalehden lentotarjoukset näyttivät hullunkurisilta. Balille pääsee edestakaisin parilla satasella, mutta matkasta Lontooseen pitää pulittaa reilusti päälle tonni. Paikalliset joutsenet olivat mustia.
Jos mies löysi tutun rytmin leikkipuistoista, minä löysin sen kirjastosta. Istuin liian monta aamupäivää kuppaisessa hotellissamme kirjoittamassa, kunnes tajusin kirjastojen olemassaolon. Sen jälkeen matkustin aina aamuisin bussilla keskustan kirjastoon, jonne perustin toimistoni. Viikossa ”työmatkasta” ja kirjaston tutuista nurkista ehti tulla rutiini, joka hauskasti tuntui arkiselta.

Yhtenä kirjastoaamupäivänä ulkona satoi kaatamalla, ilmanpaine puhkui raskaana syksyistä tunnelmaa ja istuin koneineni kirjastossa. Ympärillä leijui turvallinen ja huumaava tuoksuyhdistelmä painomustetta ja paperia. Ihmiset tulivat sisään huppujensa uumeniin kätkeytyneenä ja vettä valuen. Laitoin silmäni kiinni ja vain nautin siitä sentimentaalisen tutusta tunnelmasta, kaukana kotoa.
Eniten meitä tuntui yhdistävän paikallisiin rakkaus grillaukseen, piknikkulttuuriin ja puistojen sekä rantojen aktiivikäyttöön. Ympäri kaupunkia – siis ihan keskustaa ja kansallispuistoja myöten – oli ripoteltuina kaasugrillejä, joita sai kuka vain käyttää ilmaiseksi. Sen kun painoi napista, ja grilli alkoi kuumeta. Ruoka oli valmiina siihen mennessä, kun grilli automaattisesti sammui.

Paikalliset käyttivät grillejään innokkaasti, emmekä me tehneet poikkeusta. Ostimme kaupoista helposti grillissä valmistettavia aineksia, lainasimme hotellista muutamat lusikat ja perustimme keittiömme ulos vähintään kerran päivässä. Se oli mukavaa, mutta myös käytännöllistä. Meillä ei yksinkertaisesti olisi ollut varaa syödä koko ajan ravintoloissa, joihin upposi kerralla helposti melkein viikon ruokabudjetti Balilla.
Siellä me siis kokkailimme paikallisten keskellä, lainasimme suolaa viereiseen pöytään ja kilisyttelimme olutpullojamme yhteishengessä. Ihmisten ystävällisyys jaksoi yllättää ja ihastuttaa päivästä toiseen. Ihan kuin Australiassa olisi jäljellä palanen 1800-luvun herrasmieskulttuuria. Suomalainen oli pökertyä ihmetyksestä, kun jokainen tervehti ja kiitti iloisesti bussikuskia, ja kun bussikuski leveästi hymyillen totesi minulle ”It's ok, don’t worry honey”, kun sekoilin matkarattaidemme kanssa tukkien koko bussinoven.

Hullunkurisinta oli ehkä se, miten kiinnostuneita meistä oltiin. Me olimme jännittäviä ja eksoottisia ihmisiä kaukaa Skandinaviasta. Hotellimme aamupalalla eräs uusiseelantilainen rouva tuli kysymään, mistä olemme kotoisin. He kun olivat seurueensa kanssa ihastuneena kuunnelleet meidän ”kaunista ja laulavaa” kieltämme. Kuullessaan kotimaamme, hän innostui: ”Oh, sinne olen aina tahtonut matkustaa, ihmeellistä! ”
Bali

Joogaamalla rasismia vastaan + kuukauden ilmaiset joogat sinulle


Kaupallinen yhteistyö: Yogaia ja Suomen Blogimedia

Neljä kuukautta toisella puolella maailmaa on ollut avartava kokemus. On ollut opettavaista olla näin pitkään erilainen, se muualta tullut. Olemme kompastelleet paikallisten tapojen kanssa ja huomanneet, miten paljon välillä kaipaamme ystäviä ja kotia. Emme oikein osaa syödä siististi käsin, astumme vahingossa kadulle banaaninlehtikoreissa aseteltuihin uhrilahjoihin ja puhumme kummallista kieltämme kovaäänisesti. Me olemme ulkomaalaisia, eksoottisia ja tapoinemme vähän outojakin.

Tänään vietetään YK:n Rasismin vastaista päivää, ja ajatukset siitä ovat erilaisia, nyt kun itse on se erilainen. Kirjoitinkin aiheesta vieraskynä-kirjoituksen tänne. Olen kuluneiden kuukausien ajan imenyt balilaisuudesta itseeni asioita, joita tahdon sekoittaa skandinaavisuuteeni. Yksi isoimmista löydöistä on ollut jooga. Vasta täällä aloin kunnolla ymmärtää, että joogassa ei ole kyse vain urheilusta, vaan elämäntavasta.
Pidän joogassa sen kokonaisvaltaisuudesta. Kun pidän huolta itsestäni ja kunnioitan kehoani, osaan paremmin olla osana koko ympäröivää maailmaa ja sen ihmisiä. Ensin pitää oppia arvostamaan ja ymmärtämään itseään. Vasta sen jälkeen on kykeneväinen tosissaan arvostamaan ja ymmärtämään muita. Siksi uskallan väittää, että olen Balin jälkeen inasen parempi ihminen, vaikka opittavaa ja oivallettavaa riittää loppuelämäksi.

Onkin osuvaa, että tänään alkaa Yogaian ja Suomen Punaisen Ristin hyväntekeväisyyskampanja, jossa voi taistella lempeästi rasismia vastaan juurikin joogaamalla. Idea on yksinkertainen: kuka tahansa voi osallistua ilmaiseksi Yogaian 10 minuutin taukojoogaan, ja jokaisesta tuntiosallistumisesta lahjoitetaan 1 euro SPR:n Ei rasismille! -hankkeeseen. Hankkeella kerätään rahaa etnisen syrjinnän ehkäisemiseen. Taukojoogan voi tehdä vaikka työpaikalta tai leikkipuistosta käsin, eikä joogamattoakaan tarvita, sillä jooga tehdään seisten.
Meidän minibungalowimme nettiyhteys on niin heikko, että en voi osallistua taukojoogan livetunnille, joka järjestetään tänään kello 11.30. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä tunnin voi tehdä tallenteelta katsoen heti livetunnin jälkeen tämän kuukauden loppuun asti, eli 31. maaliskuuta saakka. Ehdin siis osallistua minäkin paremmilla yhteyksillä! Ja mikä hienointa, jokaisesta osallistumiskerrasta lahjoitetaan euro rasismin vastaiseen työhön. Siis joka kerta. Voiko olla yksinkertaisempaa ja mukavampaa tapaa tehdä hyvää!

Olen varma, että Yogaia tulee aktiivisempaan käyttöön itselläni nyt Balin jälkeenkin. Joogaymmärrykseni jälkeen paluuta kuntosalipirkoksi vanhaan malliin ei ole, vaan tahdon ottaa joogan treeniohjelmani selkärangaksi. Minä kaipaan joogatunteja, jossa rautainen ammattilaisohjaaja on läsnä ja voi käsin parantaa aasanoitani, mutta tiedän, että normiarjessa ja Herttoniemessä asuessa se ei ole mahdollista niin usein kuin haluaisin. Siksi Yogaia tulee olemaan mainio tuki niihin päiviin, kun aikatauluun ei sovi säntäily kotilähiötä kauemmas harrastusten perässä.
Kulkuriluonteisena pidän Yogaiassa siitä, että sen avulla joogastudion saa pystytettyä minne vain (kunhan nettiyhteys toimii). Minä olen esimerkiksi nauttinut venyttelevästä villasukkajoogasta mökillä ja harrastanut muumijoogaa kotimme olohuoneessa. Täällä Balilla olen perustanut joogakoulun esimerkiksi villamme patiolle ja bungalowimme puutarhaan. Sen kun levitän joogamaton, napsautan Yogaian sovelluksen päälle puhelimesta ja kaikki on valmiina. Hauskaa on, että esikoinen on nyt innostunut joogasta niin paljon, että olen saanut hänestä usein kaverin viereiselle matolle.

Yogaiassa voi osallistua livetunneille, jolloin ohjaaja pystyy kuvayhteyden välityksellä antaa ohjeita joogaajille. Itse taidan elellä sen verran omituisissa aikatauluissa, että olen aina tehnyt joogani tallenteita katsoen. Se on just se ihanuus. Ei tarvitse miettiä aikaa, vaan voin tehdä harjoitukseni, kun hyvä väli tulee.
Kokeile vaikka itse! Sain teille käyttöönne koodin, jolla saatte ensimmäisen kuukauden joogatreenit ilmaiseksi. Se tapahtuu simppelisti kirjautumalla sisään täällä. Kirjautumisvaiheessa nakauta koodini MUTSI2017. Tilaus on jatkuva ja se uusiutuu normaalihintaan 19,90 euroa / kuukausi, mutta voit halutessasi peruuttaa tilauksesi milloin tahansa, myös ilmaisen kuukauden aikana. Koodi on voimassa tämän kuun loppuun, eli 31. päivä maaliskuuta saakka.

Noin vain, joogataan ja ollaan samalla ihmisiksi!
Bali

Talvi ulkomailla – miten se on taloudellisesti mahdollista?

Olemme viettäneet nyt perheen kanssa kolmisen kuukautta Balilla. Edessä on vielä vajaa kuukausi reissua. Emme ole miljonäärejä, emme ole voittaneet lotossa tai saaneet jättimäistä perintöä kaukaiselta isotädiltä. Emme toki ole köyhiäkään, vaan tavanomainen keskituloinen pulleasti toimeentuleva kaksilapsinen perhe Helsingistä. Miten matkamme sitten taloudellisesti on ollut mahdollinen?

Ensimmäinen kikka on ärsyttävän yksinkertainen. Se on niin tylsähkö asia kuin säästäminen. Mä olen aika huithaippeli rahan kanssa, mutta olen silti jotenkin aina onnistunut säästämään. Opiskeluaikoinakin (kävin opiskelujen ohessa töissä) siirsin joka kuukausi rahaa sivuun rahastoihin, eläkevakuutukseen ja säästötilille. Silloinkin paukautin säästötilin säpäleiksi yleensä juuri matkoja varten. Nyt töitä tekevänä säästäminen on ollut tietenkin helpompaa. Siirrän rahaa sivuun joka kuukausi, tuli mikä tuli.
Tällä kertaa matkamme mahdollistaja ei kuitenkaan ollut suoranaisesti säästäminen. Koska jouduimme aikaistaa reissu-unelmamme toteuttamista vuodella alkuperäissunnitelmasta, matkamme osui samoihin kohtiin kuin kotimme remontti. Pääsoin kotimme remontti tehtiin vanhan kodin myynnistä saaduilla voitoilla, mutta päädyimme viimetingassa remontoimaan keittiömme, joka piti alkuperäisen suunnitelman mukaan tehdä sitten joskus. Siihen paloi reilusti yli 20 000 euroa, eli käytännössä kaikki matkaa varten säästämämme rahat.

Uskalsimme silti toteuttaa unelmamme ja lähteä matkaan, sillä minä teen koko reissun ajan töitä. Kuten tuossa linkkaamassani työpostauksessa kerronkin, olen tehnyt paljon vähemmän töitä kuin normaalisti, ja esimerkiksi rahaa tupaan tuovia sisältöyhteistöitä on ollut tosi vähän. Se on ollut ihan tarkoituksellista, sillä en toki lähtenyt maailmalle vain istuakseni nenä kiinni läppärissä. Silti on sanottava, että uskoin voivani tehdä tänä aikana enemmän blogihommia, joista voisin lähettää laskun perään. Esimerkiksi Australia-piipahduksemme aikana sain sydämentykytyksiä ja sellaista ”perheenelättäjätahdistusta” maan kalliista hintatasosta.
Omien tulojeni lisäksi sisältöä kukkaroomme tuo Suomen valtio. Mies on oikeutettu kotihoidontukeen, sillä emme asu ulkomailla vuotta kauempaa. Mies on siis tällä hetkellä hoitavapaalla lasten kanssa, joten kiitos Suomen mahtavien perhevapaajärjestelyjen, mies ylipäätään sai töistä vapaata ilman irtisanomista ja lisäksi vielä saa rahaa ratkaisustaan. Miehen saama kotihoidontuki Helsinki-lisällä on kuukaudessa rapiat 500 euroa, mikä on tropiikissa iso raha.

Budjetti pitää tasapainossa myös kodissamme olevat vuokralaiset. Koska koti on vuokrattu tutuille ja vain osa-aikaiseen käyttöön, keskeneräinen remonttikaan ei haitannut. Nurkkiin sai tavaroidemme lisäksi jäädä maalipurkit, porakoneet ja seinille kiinnitetyt maalinäytteet. Sopimamme vuokra ei ole suuren suuri, mutta vastapalveluna saamme myös jonkun pitämään kodista huolta poissaollessamme, kastelemaan kasvit sekä availemaan postimme ja lähettämään niistä tarvittaessa kuvia meille (näistä jälkimmäisistä iso kiitos myös ihanille naapureillemme).
Iso säästö asumiskuluihin tuli myös siitä, että otimme asuntolainastamme kolmeksi kuukaudeksi lyhennysvapaata. Tietenkin parasta olisi maksaa lainaa pois nyt kun korot ovat alhaalla, mutta hitto vie. Aina ei tahdo tehdä järkevästi. Olemme siis makselleet vain korkoja (jotka tosiaan ovat ihan olemattomat nyt) sekä vastiketta. Lyhennysvapaa oli ihan ilmoitusluontoinen asia, jonka pystyi pankin kanssa hoitaa puhelimessa. Ensi kuussa lähdetään taas lyhentämään lainaa.

Säästöä on tullut myös muista kotimaan menojen karsimisesta. Päivähoitomaksuissa säästämme kuukaudessa reippaat 400 euroa. Puhelinkulut ovat minimissään, sillä Suomen-luurimme liittymineen ovat lähinnä hätätilanteita varten olemassa. Netin saamme lainattua majapaikoistamme ja kahviloista (vaikkakin kunnolla toimivista yhteyksistä olisin valmis maksamaankin). Harrastukset ovat tauolla, ja salimaksuista, jäsenmaksuista ja kausimaksuista jää kuukaudessa laitettavaksi matkaan parisataa. Bussikorttiakaan ei tarvitse ladata, emmekä ole syöttäneet VR:lle satasia junamatkoista, kuten normaaliarjessa. Hesarin tilaus on tauolla, samaten kuin muiden aikakausilehtien (tai no, remontoijana päätin, että Dekon tahdon tulevan inspiraatioksi matkamme aikanakin).
Enemmän rahaa menee ainoastaan matkavakuutuksiin, jotka jouduimme pidempää reissua varten päivittää. No ja okei, Spotify, Yogaia, BookBeat ja Netflix ovat edelleen tilauksessa, mutta niistä on ollut iso ilo täällä (paitsi Netflix toimi vain Australiassa, jossa ehdimme katsoa kolme jaksoa Narcosta, joten sen tarpeellisuutta olisi voinut miettiä).

Ennen matkaamme hankimme käteistä myös myymällä vanhoja tavaroitamme. Muutossa jäi tarpeettomaksi kaikenlaista huonekaluista kodin pienesineisiin. Myimme myös erinäisiä vauvatavaroita, ja esimerkiksi yhdistelmärattaitastamme huudettiin Huutonetissä lopulta ihan käsittämättömän paljon.
Kun Suomen kulut oli karsittu minimiin, oli aika miettiä, mihin meillä on varaa. Hintataso onkin osittain se syy, miksi päädyimme viettämään talvemme Balilla. Täällä elinkustannuksemme ovat niin alhaisia, että matkamme on mahdollinen. Kunhan saa kasaan lentolippujen hinnat, paikanpäällä eläminen on paljon edullisempaa kuin Suomessa. Täällä on postaukseni yhden kuukauden kauppalaskuista Balilla, mutta paljon edullisemminkin voisi elää, jos kävisi asioimassa aamuvarhaisella tai iltasella paikallisilla toreilla.

Balin asumiskustannuksista taas esimerkkinä Ubud, jossa maksoimme isosta kahden makuuhuoneen villastamme 800 euroa kuussa. Se tekee asumiskuluiksi 200 euroa kuukaudessa naamalta. Siinä on iso säästö pääkaupunkiseudun asumiskustannuksiin verrattuna, etenkin kun hintaan kuuluu sähkö, vesi, netti ja yleensä siivouskin. Villaamme olisi tarvittaessa sujahtanut toinenkin perhe jakamaan kustannuksia.
Mitä kauemmin yhdessä paikassa viipyy, sitä edullisemmaksi vuokrahinnan pystyy neuvotella. Siksi maksamme nyt reissatessa ja majapaikkaa useammin vaihtaessa asumisesta enemmän, mutta olemme pyrkineet siihen, että yöhinta ei olisi 40 euroa enempää. Yleensä pääse helposti allekin. Esimerkiksi homestay-majoituksista saa etenkin yksin matkustaessa yön helposti kymmenellä eurolla.

Perheellisenä kulut ovat tietenkin isommat kuin vaikkapa yksin matkustaessa, mutta samalla voimme ikään kuin jakaa kustannuksia, vaikka maksut yhdestä kukkarosta menevätkin. Voimme asuttaa pienen bungalowin nelistään, vaikka oikeastaan sinne mahtuisi vain kaksi aikuista. Taksilla kulkee saman hintaan neljä ihmistä kuin yksikin. Ravintolassa lapsille riittää yksi ravintola-annos puoliksi. Monissa paikoissa lapset saavat esimerkiksi aamupalan ilmaiseksi tai alennusta vaikkapa sisäänpääsymaksuista.
Nyt tosiaan vietämme reissumme viimeisiä viikkoja, minkä pystyy nähdä myös pankkitililtä. Kun on tottunut siihen, että aina on ollut säästössä rahaa ja lisäksi vielä mukava puskuri huonoja päiviä varten, kyllähän tuo tyhjyyttään kaikuva pankkiholvimme saa aikaan vatsaan ikäviä tuntemuksia. Kevät näyttää kuitenkin reippaammalta töiden suhteen, ja kotona työpöydän ääressä on taas aika laittaa tuulemaan ja keksiä, mitä kaikkea sitä tekisikään työkseen loppuvuoden.

Vaikka tämä talvi oli puhtaasti rahallisesti ajatellen älytön tempaisu, olen onnellinen, että sijoitimme roposemme juuri tähän; perheeseen, tropiikkiin ja kiireettömyyteen.

Lähiömutsin kuukauden nostot

Facebookissa

Pinterest

Subscribe